kapina ylikuormittumista vastaan!
sain ensimmäisen lapseni huhtikuusa kuluvaa vuotta. raskaus aikana olin kodin tehokone, hormooneistako lie johtunut, mutta siivosin leivoin ja laitoin ruuan aina ihan mieluusti. synnytyksen jälkeen asiat on jatkunut samalla tavalla, vaikka mies onkin kotona suurimman osan kuukaudesta. mies on toisinaan töissä, toisinaan koulussa. kotona ollessaan lähtee metsästämään milloin mitäkin tai istuu koneella pelaamassa mitä lie, en halua tietää.
kapina henki alkaa nousta, kun huomaa olevansa kodinkone ja jälkikasvun hoitaja, toisinaan pumpattava barbara.
olen yrittänyt miehelle selittää etten jaksa huolehtia yksin kaikesta ja olla koko aikaa yksin kotona vauvan kanssa(asumme perä metikössä ja minulla ei ole korttia epilepsian takia). aina, kun tuon asian esiin, etten jaksa, mies alkaa puoliksi huutamaan että miks aina syyllistän, etten minäkään ole täydellinen vaikka niin luulen.
miestä vaivaa myös suomalaisuus.ei osaa sanoa positiivista sanaa, mutta kaiken negatiivisen huomaa aina. onko siis joku ihme, ettn jaksa, kun ei mikään ole koskaan hyvä?
onko muilla vastaavaa tilannetta, ja kuinka tämän saa korjatuksi???
en jaksa enää leikkiä täydellistä koti rouvaa!!
en jaksa tapella asiasta koko aikaa. ja ymmärrän kyllä, että mieskin on väsynyt toisinaan ollessaan töissä tai koulussa, mutta luuleeko hän ehkä, että minä makaan badenbadenilla ja syön viinirypäleitä kaiket päivät... olen yrittänyt puhua, huutaa, kirjoittaa tunteistani ja väsymyksestäni, muttei mikään auta. siksi olen alkanut miettiä täys mittaista kapinaa, teen kuten hän. olen päivät jossain, ja kun tulen takaisin syön ja tulen koneelle :) mutten taida pystyä siihen, sillä haluan olla pojhalleni läsnä. toisena vaihtoehtona olen miettinyt asumus eroa. muuttoa täältä ihmisten ilmoille, ja niin ettei tarvitsisi muiden kodinkoneena olla.
joatin vinkkejä??