mummojen alkoholismi
olis tosi ihana jos tätä kautta sais vähän vertaistukea ja ehkä jopa vinkkejä siitä miten tästä eteenpäin... äitini on siis alkoholisti... odotan ensimmäistäni (vko26) ja ennen raskauttani äidilläni oli 3,5 vuoden putki. (tuona aikana ei yli 2 pvn juomatonta aikaa). olinkin erittäin onnellinen kun kertoessani raskaudestani äitini laittoi elämänsä järjestykseen, meni töihin ja muutti juopon miesystävänsä luota omaan asuntoonsa. hyvin on siis mennyt kolmisen kuukautta. on ollut uskomattoman helppoa kun on voinut keskittyä vain omaan "napaansa" ja iloita raskaudestaan ilman ikuista huolta siitä kuinka äiti pärjää.
mutta... tänään kun soitin, kuulin jo puhelimessa ettei kaikki ole taas kunnossa ja siskoni varmisti asian -taas oltiin humalassa....nyt tuntuu että sydän pahkahtuu rinnassa, pettymys on niin kova... asutaaan eripaikkakunnilla, joten en siis voi käymäään mennä enkä tiedä olisko se ees järkevää... etukäteen jo itkettää ja harmittaa myös tulevan vauvani puolesta, oisin niin toivonut että hän ois saanu nauttia ihanasta mummostaan.. jos jollakulla ois samanlaisia kokemuksia, kuuulisin mielelläni miten teillä on tilanne hoitunu ja mistä on löytyny ne voimat huolehtia omastakin voinnista ja ennenkaikkea vauvasta... tällä hetkellä olen kyllä erittäin onnellinen ettei vauva ole vielä syntynyt, on niin voimaton olo..
Kommentit (4)
Tämä ei ehkä ihan tule sellaisena lohdutuksena kuin haluaisit mutta minun veljeni ja mieheni äiti ovat kumpikin alkoholisteja, kuulosti siis tilanne todella tutulta. Mieheni kanssa ollaan keskusteltu ja hän on itse suoraan sanonut että jos hänen äitinsä haluaa pientä nähdä, tämän täytyy olla selvinpäin (siis täysin tipattomana) kun sitten tulemme käymään. Veljeni on niin auttamattomassa tilanteessa että perheen voimin mietitään miten saadaan hänet edes joulu olemaan selvinpäin. Enoksi tulemisen tieto ei pöhnäiseen päähän mennyt perille. Voimia sinne! Muista ottaa rauhallisesti ja keksittyä pikkuiseesi. Ikävä tilanne mutta sinä et voi itseäsi siitä syyttää.
tilanne on tässä kuukauden aikana pahentunut hirveästi.. asunto meni äidillä ja tavarat majailevat "miesystävän" luona jätesäkeissä. sanomattakin kai selvää ettei töihinkään ole pystynyt. ja mikä pahinta, nyt ollu jo 2 viikkoa puhelin kiinni ja äiti miesten ryyppyremmissä jossa on ennenki kuollu porukkaa.. enkä siis ole saanut sitä kiinni koko aikana että tietäisin millaisessa kunnossa on.. huoli on kamala, ja koko ajan mielessä ettei tämä elämä voi mennä näin ettei mitenkään voi auttaa.. vaikka aika vähissä taitaa kuitenki olla ne keinot joilla auttaa.
en ole neuvolassa sanonut mitään, on niin kiireisiä muutenkin että tuntuu ettei sielä oikein olisi sellaiseen aikaakaan. tiedän että pitäisi keskittyä tähän omaan onneen mutta samalla tulee hirveä syyllisyys. mitä jos toinen tekeekin juuri nyt kuolemaa enkä ole yrittänyt auttaa.
Se on juuri alkoholistien lapsille se rankin asia, mutta ainoa millä siitä asiasta jotenkin selviää. Älä murehdi turhia, sillä äitisi on elämänsä itse sotkenut ja saa myös itse selvittää. Näin minullekin sanottiin, kun yritin äitiä hänen eläessään auttaa. Minäkin kannoin tuskaa mukanani teini-iästä aikuisuuteen, kunnes 7 vuotta sitten äitini kuoli alkoholismin seurauksena. Minulla oli lisäksi myös isä alkoholisti, jonka elämään tuli täyskäännös, kun äiti kuoli. Me lapset aloimme kontrolloida mm. rahaa ja hankimme isälle apua. Hän oli jo pahasti dementoitunut tuolloin. Nyt lapsieni synnyttyä äitini kuoleman jälkeen olen ollut oikeastaan helpottunut siitä, etten enää joudu katsomaan heidän elämäänsä.
Syyllisyyttä sinun ei todellakaan pidä murehtia, mutta kehottaisin olemaan rehellinen neuvolassa. Itse pelkäsin eniten masentuvani synnytyksen jälkeen ja mainitsin tästä pelosta. Häpeä on hirveä, tiedän sen itsekin. Appivanhempani saivat tietää vanhempieni ongelmista vasta, kun äitini kuoli. Se oli heillekin järkytys. Meitä on täällä Suomessa monia kaltaisiasi, joten häpeää on turha potea. Tärkeintä on, että sinä nautit onnestasi. Sekin on yksi opittava asia.
Hei. Oletko jutellut asiasta neuvolassa? On harmi jos asian takia omat voimavarasi ovat vähissä sillä tarvitset voimia vauvan kanssa. Toivottavasti pystyisit hetkeksi unohtamaan muiden huolet ja elämän ja keskittymään hetkeksi tasan itseesi ja vauvan tuloon. Alkoholismi on varsinainen piru ja siihen sairastunut parantuu "pakon edessä" vain hetkellisesti... todellinen tahto on löydyttävä uudestaan ja uudestaan alkoholistista itsestään ja mieluiten ihan ammattihoito on paras vaihtoehto torjuakseen kaikki masennukset ja pahatolot jotka alkoholista vieroittuminen saa aikaan. Ongelmahan on henkisesti pahempi ja pitkäaikaisempi kuin fyysisesti. Itselläni oli kanssa äiti alkoholisti ja hän riehui aina kotona veitsen kanssa humalapäissään. Lopuksi äitini masentui niin pahasti että tappoi itsensä. Olin silloin 14 vuotias ja vieläkään 28 vuotiaana en ole voinut antamaan kaikkea anteeksi. Minulla on kolme pientä lasta ja harmittaa kun he eivät näe omaa mummoaan mutta isänipä löysi itselleen uuden naisen joka muistuttaa niin paljon äitiäni alkoholismia myöten että välillä oikein pahaa tekee. En voi viedä lapsia ukille hoitoon uuden "mummon" takia ja olenkin päättänyt etten murehdi sitä osittain jo äidilleni kantaman surun takia. Ajattelen aina ettei lasteni tarvitse kärsiä alkoholismin takia josta itse sai pysyvät haavat sydämmeeni. Onneksi muutimme nyt ukkia lähemmäksi joten ukki käykin meillä usein kylässä. Joskus täytyy joustaa asioissa ja miettiä tilanteet niin etteivät lapset joudu kärsimään. Alkoholismi ei ole meidän uhrien syy emmekä voi parantaa alkoholistia!!! Meille löytyy tukea myös neuvolan kautta koska läheisen alkoholismi on aina raskas asia. Otathan asian siis esille neuvolassa jotteivat sinun voimasi hiivu toisen sairauden takia!!!!!