Erilaiset unelmat asuinpaikasta: maalle vai kaupunkiin? KOKEMUKSIA JA NÄKEMYKSIÄ KAIVATAAN!

oman kotimme sijainti rauhallisella paikalla aivan järven rannassa oli mitä mainioin, ja yhtään huonommassa paikassa en olisi varmaan kestänyt niinkään kauaa.



pienellä paikkakunnalla on pienet piirit eikä niihin pääse ulkopuolinen sisään. yritin olla aktiivinen ja menin mukaan paikallisen työväenopiston puutyökurssille. ajattelin että tapaan ihmisiä mukavan puuhastelun parissa. joopa. ymmärsin aika pian pienistä kommenteista että olen tavallaan vienyt jonkun oikeasti paikallisen ihmisen paikan siellä kurssilla. kaikki muut tunsivat toisensa, osa oli käynyt siinä samassa ryhmässä varmaan kymmenen vuotta. lakkasin käymästä kurssilla kun ahdisti ja hävetti. ja mä en edes helposti ahdistu enkä häpeä.



maalla on kamalaa kun on niin vähän naapureita. ja sen vähän mitä niitä näkee, on pakko jutella ja seurustella vaikka olisivat mitä k*sipäitä tahansa. kaupungissa kun on parikymmentä naapuria heti samassa talossa niin riittää kun sanoo rapussa hätäisesti päivää. ihmiset pitää ihan kohteliaana kun edes tervehtii.



jos on kaupunkilainen sisimmältään niin kauneinkaan maaseutu ei ole mitään verrattuna kaupunkiin. ihana vanha arkkitehtuuri, kaupungin katot, rapatut seinät, ristikkoikkunat! jotenkin vesikin on kaupungissa kauniimpaa kuin maalla.. meinasin purskahtaa itkuun sen maaseutukeikkani aikana kun syksyllä kerran näin katulampun kellertävän valon heijastuvan lätäköstä, ja muistin kuinka uskomattoman kaunis on syksy kaupungissa!



maalaispoika-mieheni ei millaan halunnut tulla kaupunkiin asumaan. ja nyt kun asutaan ihan keskustan liepeillä niin se ei voisi olla tyytyväisempi. sitäpaitsi meillä on nyt lyhyempi matka metsään kuin siellä maalla, ja tämä metsä on kauniimpi ja viihtyisämpi ja kaikinpuolin parempi. tämän mieskin myöntää.



mä en enää ikinä lähde pois kaupungista.

Mä olen kanssa Helsingistä alunperin ja mieheni myös. Jostain syystä olin haaveillut kuitenkin lievästi maalaismaisesta elinpiiristä tyyliin jossain Kirkkonummella tai Hyvinkäällä. Ajattelin olevani luonteeltani rauhaa ja luontoa rakastava.En ole mikään shoppailija tai yöelämässä viihtyjä joten ajattelin sopeutuvani mihin vain... Kulttuuri on kyllä tärkeää ollut aina, mutta ajattelin sitäkin löytyvän joka paikasta.Sitten mies sai tosi hyvän työn kaukaa täältä maalta ja päätimme lähteä (mä vähän epäröiden ja olin juuri saanut vauvan ja olin ihan pihalla muutenkin). Kadun tätä tosi katkerasti vaikka meillä on täällä iso omakotitalo puutarhoineen ja rauhaa todella riittää... Täällä ei ole mitään tekemistä; ei kunnon ruokaravintolaa (esim. intialaista ei löydy edes lähimmästä isommasta kaupungista), vain pari hassua ruokakauppaa, kulttuuri on mummojen maalauksia paikallisen kahvilan seinällä.



Ihan ahdistaa mennä samalle kirkonkylän raitille. Kaikkein pahinta ovat kuitenkin juuri noi jo mainitut pienet piirit, samat naamat tulee vastaan joka paikassa ja tietää susta kaiken vaikka sä et tietäisi niistä mitään. Ihmiset ovat kautta rantain uteliaita, eivätkä paljasta itsestään mitään ettei vaan kiirisi mitään kylälle... Ilmapiiri on mielestäni suvaitsematon, täällä ei ole esim. ulkomaalaisia yhtään.Olen töissä kirkonkylässä enkä kehtaa mennä edes siiderille kun pelkkiä asiakkaita on paikat täynnä. YÖK!



Tietenkin mulla jäi kaverit ja hyvä työ Helsinkiin, mikä aiheutti katkeruutta.Koen tehneeni melkeimpä liian suuren uhrauksen. Mieheni ei mua ymmärrä, hän viihtyy ja varsinkin työ on tosi hyvä. Tämä on aiheuttanut kamalaa kitkaa parisuhteeseen enkä tiedä miten se ratkaistaisiin. En halua olla ruikuttaja, mutta en vain kertakaikkiaan sopeudu. Kaipaan sulautumista vapaana ihmisvilinään, kulttuuria, virikkeitä....ja ihan sitä tuttua ja rakasta ympäristöä.Mutta toisaalta rakastan miestäni enkä haluaisi että hän joutuisi työttömänä ja turvattomana palaamaan sopeutumattoman naisensa takia Helsinkiin.... Jos joku samassa tilanteessa oleva haluaa kirjoitella, laittakaa meiliosoitteenne (jos teillä sattuu olemaan nimetön, toisin kuin mulla)!

Meillä hiukan eri tilanne mutta kerron silti kokemuksestamme = ) ! Olen siis maalta kotoisin ja todellakin tarkoitan MAALTA, lähin PIENI kaupunki oli 30 km päässä, iso 200km! Lapsuus oli aivan mahtava, en vaihtaisi sitä mihinkään. Eläinrakkaana (nykyään myös ammattini) omistimme jos minkälaista eläintä ja telttailla sai vaikka joka päivä (siis kesällä = ) ), päästiin joka päivä uimaan, talo järvenrannalla, tekemistä riitti aina, eikä koskaan ollut tylsää. Hyvä tuuri myös siinä, että aivan naapurissa asui samanikäisiä lapsia joten aina oli kamuja. Aivan mahtavaa. Lukio aikana jatko-opiskelujen miettiminen pakotti ajattelemaan muuttoa isompaan kaupunkiin.



Muutin lukion jälkeen Etelä-Suomeen keskelle kaupunkia ylimmän kerroksen yksiöön. Muutos oli hurja mutta rakastuin siihen välittömästi!! Tapasin siellä mieheni joka on ihan aito kaupunkilainen. Kuitenkin miehen työ vei meidät maalle useamman yhteisen kaupunkivuoden jälkeen. Mieheni oli hetken asunut maalla lapsena vanhempien kanssa ja hänellä oli siitä todella huonot kokemukset. Mutta kenellä ei olisi jos muuttaa paljon ja kaveripiiriä ei mihinkään synny ja koti vaihtuu maalta kaupunkiin jne useampaan otteeseen, lapselle varsinkin rankkaa.



Asiaan siis!! Pystyimme asumaan maalla 2 vuotta ja sekin oli tuskaa!! Niinkuin imy sanoi, piirit on todella pienet ja niihin sisään pääseminen vaatii paljon!!! Naapurit heittäytyvät ärsyttävän tuttavallisiksi ja olettavat että kaikki toisten asiat kuuluu myös niille! Palvelut ovat surkeita (siis tarkoitan sellaisen näkökulmasta joka tykkää esim. vain kierrellä kaupoissa ja tykkää siitä, että voi tilata vaikka kiinalaista kotiin tms.) Tottakai palvelut ovat riittäviä mutta rajoitteisia!! Tilannetta pahensi se, että esikoisemme oli silloin puoli vuotias joten olin hänen kanssaan kotona, joten kontaktit toisiin ihmisiin oli vähäiset ja tutustuminen oli hankalaa!! Muuttomme maalle tarkoitti siis sitä, että muutimme aivan tuntemattomaan pieneen kylään monen sadan km päähän ja lähin kaupunki oli 50 km päässä.



Asumme taas siis isossa kaupungissa enkä voisi olla onnellisempi. Tosin asumme sopivan matkan päässä kaupungista (7km), rivarissa, järvenrannalla, rauhallisella alueella joten jotain siitä maalais maisemasta ehkä kaipaa. Tälle samalle alueelle haaveilemme omakotitalon rakentamisesta/ostamisesta mutta olemme kuitenkin " turvallisen" matkan päässä palveluista. Molemmat olemme todella tyytyväisiä vaikka välillä kaipaammekin kerrostaloasumista. Mutta tärkeintä on lasten viihtyvyys, 2 lapsen kanssa täällä riittää paljon enemmän tekemistä ja touhuamista kuin keskustassa ja on turvallisempaa! Ja useamman lapsen kanssa omakotitalo asuminen miellyttävämpää (haaveilemme siis vielä siis parista lapsesta joten mielestäni perhekokokin ratkaisee)!



Eli riippuu siis paljon oletteko miten maalla! Mielestäni jos asuu 5-15km. säteellä isosta kaupungista on vielä lähellä kaikkea eikä menetä mitään ns.kaupunkiasumisesta...paitsi et ehkä saa sitä kerrostaloasuntoa ; ). Mutta jos asuu kauempana, alkaa matka olla jo niin pitkä, ettei ihan joka mielitekoa viitsi lähteä toteuttamaan.



Mutta tosiaan, asiaan vaikuttaa todella paljon se, että onko kyse nyt useimpien satojen kilometrien päähän muutto, " oikeasti" maalle, vai muutto vain omakotitaloon maalaismaisemaan hiukan kehäkolmosen ulkopuolelle? Niin kaupunki kuin maalla asumisesta löytyy ne hyvät ja huonot puolet. Mutta jos kyse on enemmänkin asumismuodosta, kerros- vai omakotitalo kuin konkreettisesti tuntemattomaan pikkukylään kauas entisestä muutto, ei se ole mielestäni niin vaikea sopeutuminen. Mutta vaikeita päätöksiä! Toivottavasti löydätte molemmille sopivan ratkaisun ja nautitte siitä molemmat! Kyllähän se on tärkeää, että oma koti on sellainen mistä nauttii ja se on sellaisella paikalla mikä on itselleen tärkeää!! Onhan myös sellainen kompromissi olemassa, että asutaan kerrostalossa kaupungissa ja ostetaan kesämökki maalaismaisesmista ja omalla peltotilkulla jolloin molemmat pääsevät toteuttamaan unelmiaan!!



Anteeksi tylsä pitkä kirjoitus mutta toivottavasti saat tästä edes jotain apua ja muistaahan kaikki, että tämä on vain MINUN mielipiteeni eikä missään nimessä yleistä maalla asumisen kurjuutta. On edelleenkin ihana lomilla palata synnyinseuduille äidin ja isän luo, kaukana kaikesta mutta kuitekin lähellä kaikkea ihanaa! Uskonkin, että jos olisimme muuttaneet aikoinaan synnyinseudulleni, ei muutto olisi ollut niin kauhea kun tiesi ja tunsi jo ihmiset ja sisälle maalaiselämään olis päässyt nopeasti tuttujen ihmisten kautta!! Mutta näin siis meillä, hyvää kevättä kaikille!!

Muutimme maalle n. vuosi sitten. Se oli pitkäaikainen haaveeni. Siihen asti olimme asuneet ison kaupungin liepeillä, melko syrjässä silloinkin. Nyt asumme n. puolen tunnin matkan päässä maakunnan keskuskaupungista, pienessä kylässä jossa n. 400-500 asukasta. Täällä ei ole mitään palveluja, vain koulu on jäljellä. Lähin kauppa 9 km päässä, muut palvelut n. 20 km säteellä.



Nautin siitä että saan asua omassa rauhassa, omassa talossa, ympärillä iso piha ja sen ympärillä metsää ja peltoa. En pysty elämään kaupungissa jossa on koko ajan meteliä ja ihmisiä ympärillä.



Lapset ovat pieniä ja nauttivat siitä että voivat vapaasti pihalla oleskella ja leikkiä. Itse iloitsen siitä että lapset saavat kasvaa ympäristössä jossa ei ole koko ajan kaikenlaisia houkutuksia, ei paljon häslinkiä - lapset saavat maalla olla lapisa pidempään.



Itse en töiden jälkeen kaipaa kulttuuririentoja tms. Käyn isossa kaupungissä töissä, hoidan kauppa-asiat mitkä on pakko, ja lähden iloisella mielellä ajamaan kohti kotia.



Naapureita on ja siellä pari lastakin, leikkikavereitakin on siis silloin tällöin. Itse osallistun kylän toimintaan melko aktiivisesti ja sosiaalinen elämä täällä on huomattavasti vilkkaampaa kuin muualla asuessa: on kutsuja, talkoita yms. Niihin voi osallistua jos haluaa - sosiaalista pakkoa ei ole.



Juuri vähän aikaa sitten miehen kansa juteltiin ja todettiin yhteen ääneen että muuttopäätös oli elämmme paras päätös. Elämä on jotenkin selkiintynyt ja rauhoittunut, se on tehnyt myös hyvää perheelle ja avioliitolle.

Minulle ei ihan selvinnyt kirjoituksestasi oliko kyse maalle muutosta vai omakotiasumisesta? Kumpi näistä on sinulle se pahempi? Ja kumpi näistä olisi se miehellesi tärkeää?



Kirjoitit että sinä vierastat omakotiasumista ja siihen liittyviä huolia. Miehesi on kuitenkin maalta. Olisiko niin että jos asuisitte omakotitalossa, niin miehesi hoitaisi pääasiallisesti nämä asumismuotoon liittyvät työt? Kuinka paljon sinä niistä hoitaisit? Voisitko ajatella että nämä omakotitalon työt olisivat miehesi " harrastus" ? Ja näihin omakotiasumiseen liittyvät huolet olisi varmaan hyvä luetella paperilla jotta niistä saisi selkeän kuvan ja samalla miettiä kuinka niihin voi vaikuttaa (esim. millainen talo-uusi/vanha ja kuinka työläs piha ja onko kunnallistekniikkaa yms.).



Mikä teillä on maalle? Onko lähellä kaupunkia tai palveluita? Pääsetkö sinä tarvittaessa liikkumaan? Tarvitaanko autoa?



Mikä käsitys teillä on lasten kanssa asumisesta (tässä kannattaa huomioida lapset eri-iässä)? Minkälainen ympäristö on lapsille sopiva ja kuinka lapset vaikuttavat teidän elämiseen? Kun lapset huomioidaan, niin voi olla että päädytään jokatapauksessa kompromissiin. Tuntuisiko että olisi helpompi joustaa omista haluistaan lasten vuoksi kuin puolison?



Eli teillä on varmasti paljon pohdittavaa vielä yhdessä tuon asumismuodon miettimisen kanssa.





Me molemmat kaupungista kotoisin (ei tosin Helsingistä) asuimme maalla (tosin hitusen kehä 3ulkopuolella) ja viihdyimme, kunnes lapset kasvoivat. Välimatkat ja autolla kuskaaminen tuntui lasten kasvaessa vievän sen verran aikaa, että päädyimme muuttamaan kaupungin laidalle, mutta metsän/järven lähelle edelleen kyllä omakotitaloon. Nyt lapset pääsevät kävellen liikkumaan kavereille/kouluun/harrastuksiin ja matkat ovat turvallisia. Helsingistä tai muutenkaan ihan kaupungin keskustasta me emme ole edes haaveilleet. Ilman lapsia varmaan haluaisin mielummin asua " keskeisemmin" , mutta lasten kanssa tilanne on aika eri, kuin mitä se olisi ilman lapsia. Me myös olemme molemmat ehdottomasti omakotitaloasujia, vaikka se puuhaa teettääkin (no totuuden nimissä mies hoitaa suurimman osan niistä hommista), mutta ei kyllä mitenkään älyttömästi. -Itse kannatan ehdottomasti omakotitaloasumista (meillä tosin ollut uudet talot, joten vaivattomampaa), mutta tuota maalle muuttoa en.

Juu..

Omakotitalo maalla: upeaa ja viihtyisää, rauhallista ja luonto lähellä, puhdasta ja kaunista. Toisaalta olet talonmies, remonttireiska, hortonomi... työ- ja koulumatkat yleensä pitkiä, harrastusmahdollisuudet rajalliset. Yleensä naapuri tietää asiasi paremmin kuin sinä itse, jokainen tuntee jokaisen, tai ainakin alkuperäiskansa tulokkaan.



kerrostalo kaupungissa: " helppohoitoinen" , yleensä hyvät liikenneyhteydet, harrastusmahdollisuuksia, voit elää " in cognito" , yksityiselämäsi on omasi..



Molemmilla asuinmuodoilla on puolensa.

koti kaupungissa kerrostalossa ja vapaa-ajan asunto järven/meren rannalla kaukana kaupungista

Tarkoituksenamme ei ole missään nimessä muuttaa " ihan maalle" . Eli olemme miettineet paikkaa jossa olisi keskikokoinen kaupunki max. 20 km säteellä. Lisäksi ideana olisi se, että naapureita olisi lähellä, koska yksin jossain korvessa en voisi asua. Miehelleni sekin sopisi, mutta sosiaalisena ihmisenä hänkin mielellään ottaa naapureita lähimaastoon. (Ei kuitenkaan sille etäisyydelle, jossa ne ovat kerros- ja rivitaloissa...). Ehkäpä oikea ilmaisu tuosta kaavailemastamme paikasta olisi " omakotitalo maalaismaisemma hiukan kehäkolmosen ulkopuolella" - kuten joku tuossa osuvasti kirjoitti.



Varmasti tulisi olemaan niin että jos asuisimme omakotitalossa, niin mieheni hoitaisi pääasiallisesti asumismuotoon liittyvät työt. Itse on niitä osaa. Toki oppisin jos haluaisin mutta en tiedä onko minulla edes ihmeemmin kiinnostusta niihin.



Eniten mietityttää niiden omakotiasumiseen liityvien huolien lisäksi pitkä työmatka (ehkä n. 50 km per suunta) ja tuo memn mainitsema maalaispaikkojen ahdistavat ihmissuhteet (kaikki tietävät kaikkien asiat, pienet sisäpiirit jne.) Teen sellaista työtä että sitä ei ehkä mielekkäässä muodossa löydy kuin pääkaupunkiseudulta ja ehkä jostain muista isoista kaupungeista, joten työmatkaa kyllä kertyisi varmasti.



Jatkamme siis pohdintoja. Mielellään kuulen lisääkin mielipiteitä ja ajatuksia asiasta.

Toimii ehkä paremmin jossain muualla päin Suomea, mutta jos maalaismaista paikkaa katselee juuri kehäkolmosen ulkopuolelta ja käy Helsingin suunnassa töissä, niin ei ne piirit niin suppeat ole. Luultavasti niissä maaseutumasemissa kehän ulkopuolella on aika paljon niitä muitakin muualta muuttaneita, eikä kyseessä ole kyläyhteisöt missä on asuneet samat ihmiset ja suvut iät ja ajat.



Ja kun itse asuimme maalla kehän ulkopuolella (no Espooseen oli matkaa alle 20km) ja ympäristö oli maaseutumainen, niin sai tuntea olonsa todella vapaaksi naapurien kyttäilyistä! Eri lailla sitä naapureita pääsee kyttäämään juuri tiiviisti rakennetulla pientaloalueella. Lisäksi kun minäkin kävin töissä Helsingissä, niin ei päässyt paikat ahdistamaan ja vapaa-aikana sitä nautti todella maaseutuympäristöstä.



Eri asia olisi varmasti jos muuttaisitte jonnekin muualle päin Suomea ja olisit töissä siinä samassa ympäristössä. Silloin voisi ahdistaa paljonkin.



Mutta kannattanee varmaan miettiä kuitenkin myös miten mahdolliset tulevat lapset vaikuttavat asumiseenne. Sekä luulisi että asuinpaikan valinnan osalta olisi hyvä miettiä liikennejärjestelyjä, miten pääsee liikkumaan.

Maalla rahaa kuluu vähemmän.

Lapsille ympäristö on turvallisempi.

Ihmiset ovat aidompia.

No kaikki eivät nauti luonnosta, mutta me nautitaan.

Aina naapurit eivät tiedä toistensa asioita. Lähin naapurimme, toinen lapsiperhe luki syntyneitä palstalta meille syntyneestä vauvasta. (Olimme vain moikkailleet toppatakissa.) Eli ei kaikkia voi yleistää.

bremäntä:

Maalla rahaa kuluu vähemmän.

Lapsille ympäristö on turvallisempi.

Ihmiset ovat aidompia.

No kaikki eivät nauti luonnosta, mutta me nautitaan.

Aina naapurit eivät tiedä toistensa asioita. Lähin naapurimme, toinen lapsiperhe luki syntyneitä palstalta meille syntyneestä vauvasta. (Olimme vain moikkailleet toppatakissa.) Eli ei kaikkia voi yleistää.

Meillä sama juttu, mutta silti toisin päin. Itse olen maatalon flikkoja ja mieheni kaupungista (tosin ei mistään isosta, mutta asunut silti lähiössä). Itse en halua muuttaa kaupunkiin kerrostaloon, eikä miehenikään, onneksi. Molemmat kaipaamme pihaa ympärillemme, nyt kun asumme kerrostalossa opiskelujen ajan. Meillä ei ole mitään tekemistä täällä, kun pihalle ei pääse puutarhaa kuokkimaan. Odotammekin innoissamme valmistumista parin vuoden päästä, jotta pääsemme katselemaan sopivaa tonttia ja rakentamaan omaa taloa.



Ymmärrän hyvin, miksei miehesi halua kerrostaloon asumaan ja ihmisten vilskeeseen. Hän on tottunut asumaan maalla, jossa on tilaa ympärillä. Ehkä hän tuntee " ahtaan paikan kammoa" kaupungissa. Etkä sinäkään kovin innoissasi ole maalle muutosta, ymmärrän senkin. Eikö ratkaisu voisi silloin olla juuri jokin lähiö kaupungin laidalta? Sieltä riittävän suuri tontti, niin kumpikin viihdytte. Yrittäkää päästä sopuun ja saada molempia miellyttävä ratkaisu. Varsinkin jos jälkikasvusta haaveilette yhdessä.



Aurinkoista kesää!

Ja ei tule niin efektiä " kun naapurillakin on niin eikö sitä voisi meillekin harkita" . Harrastuksiin ei välttämättä kulu niin paljoa ja vaatteetkaan/muu ulkonäkö ei ole niin viimeisen päälle tarkkaa maalla. Ulos ei tule lähdettyä kovin lyhyellä varoitusajalla syömään, eikä leffaankaan, saatikka ravintolareissusta puhuttamakaan. Maalla viihdytään usein enemmän ulkopuuhissa, kuten puuhommissa ja marjassa yms. joka sekin toisaalta säästää. Hyötypuutarhoja olen nähnyt paljon enemmän maaseudulla kuin kaupunkiympäristössä. Lisäksi kalastus ja metsästys taitaa olla suosiossa enemmän maalla kuin kaupungissa.



Eli olisiko syy tässä ettei rahaa välttämättä mene niin paljoa, vaikka matkoihin voi mennäkin rahaa.

Itse olen kotoisin paikkakunnalta, joka ei ole kaupunki.

Helsingin keskustassa tai sen välittömässä läheisyydessä olen kuitenkin asunut koko aikuisikäni. Mieheni on " paljasjalkainen stadilainen" . Pidän erittäin paljon Helsingin ilmapiiristä, shoppailusta, tapahtumista jne.

Kuitenkin lastemme synnyttyä, muutimme pois, pieneen kaupunkiin, ihan sen keskustan tuntumaan. Ja yllätys yllätys, poismuuton ehkä aktiivisempi osapuoli, oli stadilainen mieheni.

Elämämme täällä, omassa herttaisessa talossa, jossa on kiva piha lasten leikkiä, on mukavaa ja koen, että elämänlaatumme on parempaa, kuin mihin olisimme tuloillamme Helsigissä päässeet. Käymme Helsigissä usein, erikseen tai yhdessä, joten " pääkaupungin pölyn hengittäminen" virkistää mukavasti, tällä hetkellä emme kuitenkaan takaisin muuttaisi. Ajatus siitä, että ainahan paikkakuntaa tai kaupunkia voi muuttaa, jos ei meno miellytä, vapauttaa kummasti. Ja voihan olla, että jos lapsemme joskus muuttavat Helsinkiin vaikka opiskelemaan, me " vanhukset" muutamme perässä. Sitten ainakin rahamme taas riittäisivät kivaan pikku asuntoon kaivarissa...

Meillä kolme lasta ja asumme kahdessa eri osoitteessa, miehellä maalla talo, ja minulla kaupungissa asunto ja ajellaan edetakaisin fiiliksien mukaan. Kaupunkiasunto on vuokra, maalla omakotitalo on oma. Ei mikään mahdoton yhtälö, jos vaan tottuu hoitamaan pitkälti asioita yksin. Luottamuksen täytyy myös olla kohdallaan, jos/kun ei joka päivä näe.

asumme kaupungissa ASO kämpässä ja tarkoituksena ostaa täältä jossain vaiheessa kerrostaloasunto kunhan sellainen " meidännäköinen" asunto vastaan tulee.



Viikonloput & lomat vietäämme omakotitalossa maalla.



Meidän perheelle tämä on loistoratkaisu, saadaan tavallaan kummastakin asumismuodosta poimia ne meidän mielestä parhaat asiat.

Hyvin perusteltuja, erilaisia näkemyksiä, eikä täällä ole ryhdytty tappelemaan siitä, onko kaupunki vai maaseutu parempi. Aika usein tällaiset avaukset poikivat vihaista väittelyä, jossa kaikki vain puolustavat valintaansa kynsin hampain. Hienoa!



Tilanteenne kuulostaa aika haastavalta, ei varmasti ole helppoa sovittaa noin erilaisia asumistoiveita yhteen. Toivottavasti löydätte hyvän kompromissin!



Me asumme maalla, pienessä kylässä, jonne muutimme parisen vuotta sitten Helsingistä. Ympäristö on hyvin pittoreskia ja naapureita on ympärillä paljon, silti asumme ihan " umpimaalla" , pikkukaupunkiin parikymmentä kilometriä ja Helsinkiin melkein sata. Aluksi tuo etäisyys vähän hirvitti, kun käyn kuitenkin pääkaupunkiseudulla töissä, mutta se mitä sain tilalle, on monin verroin korvannut tuon etäisyydestä aiheutuvan pikku haitan.



Mieheni on maalta kotoisin (ihan metsän keskeltä), minä pikkukaupungin omakotilähiöstä, ja vaikka molemmat tahoillamme ja yhdessä ehdimme asua aika kauankin kaupungeissa, oli ihan selvää että joskus muuttaisimme maalle. Kun sitten satuimme löytämään vanhan talon, joka oli molemmille kuin unelmien täyttymys, oli ihan selvää että nyt se tapahtuu ja lähdetään!



Eikä ole tarvinnut katua! Kohtuuetäisyys pääkaupunkiseudulle on ehkä aiheuttanut sen, että kyläläisistä monet muutkin ovat muualta tulleita, eikä tarvitse olla yksin " alkuasukkaiden" keskellä... Tosin syntyperäisyydestä tai -perättömyydestä riippumatta ihmisten kanssa täällä tulee yhtä hyvin juttuun. Kaikenlainen toiminta on aika vilkasta, vielä enemmän sitä olisi lasten kautta, mutta lapsia meille ei ole vielä suotu. Itse en ole koskaan asunut näin maalla, mutta olen todennut, että tämä on ihan oikeasti henkinen kotini. En tosin " voinut pahoin" kaupungissakaan, ehkä lähtökohtani näiden kahden puolivälistä on auttanut sopeutumaan aika hyvin molempiin. Mutta kyllä aika paljon ja ihmeellisiä asioita saisi tapahtua, että enää ikinä takaisin kaupunkiin lähtisin!



Ulkomaanreissuilla haluan ehdottomasti nähdä kaupunkeja, kivitaloja, mukulakivikatuja... Ihmisvilinää ja ruuhkia, katusoittajia ja kahviloita. Samoin vanhan kotikaupunkini katuja on joskus ihan mukava kuljeksia ja istuskella torilla, mutta nykyisin tunnen itseni sielläkin ihan täydeksi turistiksi. Hassuinta on, että nyt tulee nautittua kaupunkien kulttuuritarjonnasta paljon enemmän kuin silloin, kun itse asuin kaupungissa! Silloin saatoin kulkea jonkun museon ohi päivittäin ja todeta, että vielähän se näyttely jatkuu monta viikkoa... enkä sitten kuitenkaan saanut käydyksi koko näyttelyssä! Maalta kun lähtee katsomaan vaikkapa tiettyä näyttelyä tai kuuntelemaan konserttia, sen tekee paljon suunnitelmallisemmin. Ja sitten voi äkkiä porhaltaa takaisin maalle, kotiin!

Hei,



olipas mielenkiintoinen keskustelu ja on lähellä sydäntäni tällä hetkellä!



Itse olen maalta kotoisin kuin myös mieheni. Mun synnyinkoti on tosin ollut naapureiden ympäröimä, miehen kodin vieressä ei juuri naapureita. Ennen nykyistä kotiamme asuimme rivarissa. Emme juurikaan viihtyneet kun tuntui että ihmisiä oli liikaa ympärillä...



Mutta... sitten ostimme tämän talon ja tämä talo onkin jo vähän liikaa " korvessa ja sivussa kaikesta" ! Meillä ei ole näköetäisyydellä ollenkaan naapureita eikä lapsilla tässä lähellä leikkikavereita. Kaikkiin palveluihin on ainakin 20 km.



Mies kyllä on viihtynyt mutta minä en ollenkaan. Mua ottaa päähän se, että täällä on tosiaan niin pienet ympyrät. Eikä täällä juurikaan asu samanikäisiä kuin me. Harrastusmahdollisuudet ovat todella pienet ja aina on lähdettävä kauas ja nyt kun on lapsia niin aikaa ei sellaiseen kerta kaikkiaan ole! Lapsiakin käy vähän sääliksi kun ajattelen tulevaisuutta ja sitä, ettei heillä ole mahdollisuutta itse lähteä kavereiden luo täältä vaan meidän on aina heidät autolla kavereiden luo heitettävä.



Minusta on tosi hankalaa tuo ettei ole palvelua edes 5 km:n säteellä. Se on mulle melkein se maksimi mitä palveluihin saa olla. Koska on aika rasittavaa kun pitäisi käydä kaupassa ja sinne kauppaan on pitkä matka. Eikä sinne raaskisi jonkun pikkujutun takia aina lähteäkään.



tämäkin paljon tosin riippuu siitä, onko esim. työmatkan varrella kauppaa, mutta meillä ei näin ole.



Täällä harmittaa myös se, ettei lapsille ole mahdollisuus valita hoitopaikkaa. Päiväkotiin on pitkä matka joten pph on ainut vaihtoehto.



Elämä maalla voi siis kuulostaa todella ruusuiselta mutta aina se ei näin ole. Maalla-asuminenkin voi olla niin erilaista, esim. jos kouluun, työpaikalle ja muihin palveluihin ei ole pitkä matka niin sehän on ihanteellinen vaihtoehto.



Meillä tämä minun viihtymättömyys on johtanut siihen, että tulemme muuttamaan täältä pikkuhiljaa pois. Tosin siihen menee vielä muutama vuosi, valitettavasti. Ensin pitää maksaa vähän vanhaa lainaa pois ja sitten alamme rakentaa uutta taloa. Tontti on jo ostettukin. Sekin on maalla, mutta sijaitsee vain 1½ km:n päässä kaikista palveluista. Naapureita on vähän ympärillä ja maisema kaunista:). Sinne pystytetään meidän talomme muutaman vuoden kuluttua.



Mieheltä meni hetki tämän asian kypsyttelyyn mutta nyt hänkin on sinut tämän asian kanssa. Maallahan hän saa vieläkin jatkossakin asua, mutta kuitenkin hieman enemmän ihmisten ilmoilla minun ja lasten takia.

Meilläkin pohditaan tätä " maalle" muutto asiaa. Sinulta olisin kysynyt muutamia juttuja:



Miten tuo pääkaupunkiseudulla töissä kulkeminen on onnistunut? Käytätkö yleisiä vai omaa autoa?

Kuinka paljon kulkemisesta aiheutuu kustannuksia?

Ehtiikö kotona muuta kuin käydä nukkumassa?

Teettekö ostokset pääkaupunkiseudulla vai asuintienoilla?

Saako kysyä, mistä ilmansuunnasta tai paikkakunnasta on kyse?



Meillä on vielä auki sekin, että olisiko suunta länsi, itä vai pohjoinen.. Mietin kovasti tuota kulkemista ja sitä, että millä rakkineella se olisi joustavinta / edukkainta.



Suurkiitos kommenteista etukäteen!

Miten tuo pääkaupunkiseudulla töissä kulkeminen on onnistunut? Käytätkö yleisiä vai omaa autoa?

Kuinka paljon kulkemisesta aiheutuu kustannuksia?

Ehtiikö kotona muuta kuin käydä nukkumassa?

Teettekö ostokset pääkaupunkiseudulla vai asuintienoilla?

Saako kysyä, mistä ilmansuunnasta tai paikkakunnasta on kyse?





Tervetuloa vaan maallemuuttajien joukkoon, jos kyseiseen ratkaisuun päädytte!



Itse tosiaankin muutimme reilu pari vuotta sitten pääkaupunkiseudulta maalle " itärannikon" suuntaan pikkukylään, lähimmät kaupungit tässä ovat Loviisa, Kotka ja Kouvola, eipä ole Porvookaan kaukana ja osuu työmatkan varrelle. Autolla ajellaan työpaikoille, koska satutaan olemaan sellaisessa bermudan kolmiossa että bussiliikenne on vähän huonoa. Toisekseen julkisilla tuohon matkaan kuluisi pari tuntia suuntaansa, ja silloin ei tosiaan muuta ehtisi kotiin tekemäänkään kuin nukkumaan. Omalla autolla matka sujuu noin tunnissa. Kallistahan se on tietysti, ja autoksi ei enää käy vanha ritsa niin kuin kaupungissa, vaan täytyy olla varma että se myös starttaa joka säällä... Mutta toisaalta verotuksessa matkakulut voi vähentää ja se kompensoi ihan hyvin.



Mutta me olemme itse valinneet asuinpaikaksemme periferian, ja näin nyt mennään toistaiseksi. Tietysti toivoisin löytäväni jossain vaiheessa töitä lähempää, mutta ammatinvalinnan takia se ei ole ihan yksinkertaista. Onneksi työnantaja on joustava ja olen voinut tehdä jonkin verran etätöitä. Se on ehdoton helpotus! Varsinkin talvella tuntuu silti ajoittain, ettei ehdi tehdä kotona juuri mitään, mutta keväisin ja kesäisin on kummasti ehtinyt kuitenkin touhuamaan pihalla ja taloremontin parissa jne (meillä on ikuinen remontti käynnissä...). Täytyy pitää vain huoli kunnon yöunista, niin kummasti sitä jaksaa.



Asioita hoidamme mieluummin kotipuolessa kuin Helsingin suunnalla. Pienemmissä kaupungeissa on tiiviit keskustat ja kaupat lähellä toisiaan, ei tarvitse harhailla ympäriinsä. Halvempaakin on, ruuhkia ei nimeksikään ja parkkipaikka löytyy aina. Helsinkiin ei ole oikeastaan erityistä tarvetta mennä, ja totta puhuen en siellä enää kovin mielelläni viivykään...



Maallakin on tietysti hyvin erilaisia asuinpaikkoja ja -tapoja, ihan korvesta tällaiseen kylämäisyyteen ja kaikkea siltä väliltä. Oma kylämme on lasten kannalta oiva asuinpaikka, on koulut ja kaverit lähellä, mutta teini-ikäisille tietysti on vähemmän tekemistä. Harrastuksiin joutuu kuljettelemaan, varsinkin jos harrastetaan vähän harvinaisempia lajeja, ja aikuistenkin vapaa-aikatoiminta on vähäistä jos ei itse osaa itseään aktivoida.



Ystäväpiiri on maallemuuton jälkeen mennyt aika lailla uusiksi, omia kaupunkilaiskavereitani on lähes mahdotonta saada tänne käymään " kun asumme niin kaukana" (itseäni aina huvittaa tuo perustelu, kun kuitenkin melkein joka päivä ajan saman matkan eestaas). Yleensä tapaamme vain päiväseltään kahvilla Helsingissä nykyään... Mutta naapureiden joukosta on löytynyt samanhenkisiä ystäviä ja onneksi lähikapungeissa asuu pari vanhaakin kaveria. Täällä ollaan aika mutkattomia ja saatetaan piipahtaa ohimennessä käymään, siksi tuntuu niin hassulta suunnitella viikkoja etukäteen niiden kaupunkilaisystävien vierailuja, ohjelmaa ja tarjoilua... Jotenkin tunnelma on aina vähän jäykkä ja tuntuu että ne pingottavat hirveästi.



No, tässä nyt tuli pitkänlaisesti selostusta maallemuutosta, toivottavasti siitä oli sinulle jotakin hyötyä. Kysy ihmeessä lisää, jos jokin askarruttaa!



GreenGables