vierailu toiseen maahan

Itse lähtisen lapsen kanssa matkaan, mutta enoille-sun muille en lastani antaisi, ainoastaan silloin, jos oma isä olisi matkassa. Miksi et uskalla matkustaa Jordaniaan ? Itse olen ollut siellä muutaman päivän ja täytyy sanoa, että kainpuolin mukavia ja ystävällisiä ihmisiä.



Haluaisin rohkaista sinua lähtemään reissuun, koska se avartaa sinun suhdetta mieheesi ja koko perheeseesi, ja on lapselle tärkeää, että tapaa isovanhempansa, ja saa tutustua isän kulttuuriin. Tietenkin voit odottaa, että lapsi on hieman isompi, mutta älä turhaan pelkää matkustamista miehesi kotimaahan.



Itse olen käynnyt mieheni kotimaassa, ja minä ainakin opin tuntemaan miehestäni toisen puolen kun olimme siellä. Ja ihanaa oli tavata appivanhemmatkin ja muita sukulaisia, kun aikaisemmin olimme vain puhuneet puhelimessa, ja nähneet valokuvia.



Rikastuttava ja avartava kokemus.

Kertoisitko miksi sinua pelottaa matkustaa sinne, jos miehesi on mukana ? t. emmi

Kävin mieheni kanssa hänen kotimaassaan jo ennen lapsen syntymää, joten tiesin, millaista siellä on ja olin tutustunut sukuun. Ensimmäinen matka jännitti. Ajattelin Suomessa vain, että pääseehän sieltä pois, jos ei viihdy eikä tartte loppuelämäänsä appivanhempien kanssa asua. Mutta hyvin otettiin vastaan ja hyvin viihdyin!



Tyttömme oli 1,5-vuotias Vietnamissa käydessään (olimme reilut 5 viikkoa). Perhe piti hyvää huolta, ja saimme miehen kanssa rutkasti vapaa-aikaa, vaikka ensimmäinen viikko meni totuttelussa. Kielen kehityksen kannalta teki myös hyvää. Mun puolestani tyttö voisi lähteä isän kanssa kahdestaankin, mutta max kolmeksi viikoksi.

lapsen isän kanssa yhdessä?

varmaan kaikki se mitä lehdistä lukee ja uutisista niin pelottaa. tiedän että ei saisi yleistää, mutta tiedätte varmaan mitä tarkotan. olisi jotenki turvallisempi olo jos mukana olisi joku toinenkin ihminen, ihminen jonka olisi tuntenut useita vuosia, matka tuskin halpa on joten tuskin ketään mukaan saisin. toki luotan heihin, mutta silti tulee tunne että pelottaa. itse kun en arabiaakaan osaa ja en ole koskaan ulkomailla ns yksin käynyt, ois niin outo tilanne.

tämä koti ympäristö tuntuu niin turvalliselta.

Kyseessä olisi lapsen (ja sinun) matka isän kotimaahan, mutta ilman isää, muiden sukulaisten kanssa. Sinua pelottaa lähteä, saati lähettää lapsi.



Tämän valoissa sanoisin että matka voi odottaa muutaman vuoden. Lapsi on varmaankin vielä niin pieni ettei ymmärrä matkan tarkoitusta ja muita yhteyksiä ja pelkojasi. Jos sinua pelottaa, lapsikin sen vaistoaa eikä varmasti tunne oloaan hyväksi.



Jatkossa lapsen identiteetin kannalta voisi olla hyväksi vierailla isän sukulaisten luona.



Mutta miten lapsen eno .... eikös sen pitäisi olla sinun veljesi? Ymmärsin että olet lapsen äiti....



Me matkailemme lähi-idässä vuosittain ja ihanaa on ollut joka matkalla. Lapsiin suhtaudutaan mutkattomasti ja ihailevasti.

menee joskus sekasin et kumpi on kumpi.

kyllä lapsen isä varmaan mukaan lähtisi.

mikä ikä voisi olla hyvä lähteä?

Jordania on pääsääntöisesti suomalaiselle turvallinen maa, lisätietoja voit lukea Ulkoasiainministeriön edustustojen matkustustiedotteesta. Nyt kun siellä mainittu päällimmäinen ongelma on jo maailmalla hiljentynyt, on maa jokseenkin rauhoittunut.



Jos sinulla on hyvät välit lapsen isään, mikset lähtisi? Onko enolla suomalainen vai jordanialainen vaimo, saisitko vaimosta itsellesi tukea? Arabian alkeitakin voisit hyvinkin opetella ennen matkaan lähtöä ainakin isommilla paikkakunnilla työväenopistoissa.



Meillä vierailtiin ekaa kertaa Egyptin mummolassa kun poika oli 3,5v. Muistojen kertymisen kannalta oli ehkä vielä liian nuori, mutta reissusta ja suuren suvun hemmottelusta nautti täysin rinnoin. Ja olen iloinen, että matkaan lähdettiin, koska vieläkin, vaikka erosin lasten isästä jo vuosia sitten, olemme tervetulleita mummolaan. Sukulaisista vain miehen sisar ja pari serkkua puhui hyvin englantia, jotkut muutkin muutaman sanan, mutta hyvin pärjättiin (vaikka siis ex-mieheni k-pää olikin;) )



Pojalle (nyt 11v.) on myös tärkeää omat sukujuurensa ja kaikki egyptiläinen kiinnostaa. Tosiasiahan on se, että ihan perussuomalaista lapsesta ei saa (vaikkei kyllä täysin egyptiläistäkään) vaikka kuinka yrittäisi, se isän " veri" on kuitenkin aina mukana. Muutamaa vuotta nuorempi tyttäreni on myös jo tiedostanut olevansa erilainen (kiitos ympäröivän yhteiskunnan) ja jotta kumpikaan lapsista ei kuvittelisi esim. rasististen mielipiteiden olevan hyväksyttäviä, heidän sitä isänsä perimää on myös pidettävä hyvissä voimissa, halusin minä sitä tai en. Toisin sanoen lapsille on tehtävä selväksi, että egyptiläisyydestä saa ja pitää olla ihan yhtä ylpeä kuin suomalaisuudesta.



Muutama vuosi sitten lapset vierailivat isänsä luona (ei isän kotimaassa). Isä nouti lapset ja tarvitsi viisumin reissulleen. Siitä seurasi, että Suomen lähetystö ja täällä päässä ministeriö vaativat meiltä molemmilta notaarin vahvistaman vakuutuksen: lasten isältä siitä, että hän palauttaa lapset, minulta siitä, että annan lapset isänsä mukaan. Tuolloin lapset lähtivät ilman minua matkaan, koska isän oma lupaprosessi maassa oli vielä vaiheessa ja tiesin, ettei yllätyksiä ole odotettavissa. Nykyään lapset eivät enää matkusta ilman minua, koska isä on ääneenkin ilmaissut kantansa siitä, että pojan pitäisi asua hänen luonaan (poika itse ei halua, ja ei, en ole lasta aivopessyt).

hyvät ja välillä kireet. sedällä on suomalainen vaimo, se kyllä auttaa jonki verran mut ei ehkä tarpeeksi koska en häntäkään niin hyvin vielä tunne.

täälläpäin ei kyllä ole mitään arabian kielen kursseja tai muuta vastaavaa ja kirjoista ja kaseteilta on aika vaikea opetella. osaan vain pari sanaa ja muutamia lauseita ymmärrän, ehkä =) eikä oikein ole ketään joka voisi henkilökohtaisesti opettaa.

mutta onneksi tässä on vielä aikaa päätöksen tekoon ja hekin vain sillon ehdottivat, mutta jos sinne lähetään niin en taida lasta yksin päästää vaan lähden mukaan jos päätetään lähteä.

Isänsä mukana lapseni voisivat lähteä matkaan vaikka heti - mutta mies ei halua mennä sinne ilman minua, luulisivat vielä että joku on vialla.



Sukulaisten mukana voisin lapset laittaa matkaan sitten joskus teini-ikäisenä. Tuskinpa tuo 5 v suostuisi lähtemään ilman äitiä pidemmäksi aikaa.

Vierailin mieheni kotona Intiassa vuotta ennen tyttäremme syntymää (2004), kuukausi oltiin. Sitä ennen appivanhempani olivat viettäneet yhden kesän (3kk, 2002) luonamme täällä Suomessa. Nyt tyttäremme on vasta 6kk ja ihan heti emme ole menossa hänen kanssaan Intiaan. Miehen vanhemmat ovat taas tänä kesänä tulossa tänne. Odottelemme, että tyttö on parivuotias ennen kuin hänen kanssaan lähdemme matkustamaan. Isälleen kyllä luottaisin tytön ja myös hänen perheelleen. Aivan ihania ihmisiä kaikki! Luulempa vaan, että saattaisi äidille (ja varmaan tytölle itselleenkin) tulla niin ikävä, että kuitenkin matkustamme yhdessä sitten tulevaisuudessa :)