Kontrolloiva mies
Olemme olleet vasta vuoden naimisissa ja avioelämä on osoittautunut jo näin alussa helvetilliseksi. Olemme uusperhe, johon kuuluu mun aiemmasta liitosta yksi lapsi. Miehellä on myös lapsi aiemmasta liitosta, joka on luonamme viikonlopun kerran kuukaudessa.
Alusta asti ongelma on ollut mieheni mustasukkaisuus lapsestani. Hänen mielestään hellin hänet piloille ja mulla ei ole hänelle yhtään aikaa. Minä hoidan lapsen käytännössä ihan yksin, koska lapsi ei ole hyväksynyt isäpuoltaan kovinkaan hyvin. Nyt he ovat vähän lähentyneet, mutta lapseni suhtautuu mieheeni edelleen hyvin varauksellisesti. Tähän on vaikuttanut miehen pelottelu lastani kohtaan. Hän helposti uhkailee ja on huutanut lapselle. Kyllähän minäkin joskus hermostun, mutta tuntuu että mieheni pystyy paljon tunteettomammin huutamaan kun kyseessä ei ole oma lapsi.
Mieheni haluaisi viettää aikaa minun kanssani, mutta lapsi on monesti liikaa. Esim. yhdessäolo perheen kesken ei ole hänen mielestään sellaista aikaa, josta hän saisi mitään. Mies nalkuttaa milloin miestäkin ja yksi on tämä " sä et ikinä vietä aikaa mun kanssa" . Eli tulee olo, että lapsi on liikaa. Muita syytöksiä ovat: " Sä olet itsekäs, etkä ota mua koskaan huomioon" , " Sä et ikinä helli mua etkä tee aloitetta seksissä" ...
Suoraan sanottuna ei huvita. En koe suhdettamme yhtään läheiseksi näiden ainaisten riitojen ja syytösten keskellä. Aina koen, että teen kaiken väärin enkä tee tarpeeksi. Joku aika sitten muutin pois hetkeksi aikaa, kun koin etten haluaa enää elää tällaista elämää. Kävimme parisuhdeterapiassa ja parisuhdeviikonlopussa ja saimme puhuttua asioita. Mies penää puhumisen perään ja minä menen lukkoon. Mies huutaa, syyttää, nalkuttaa ja mollaa... En pysty sanomaan mitään vaan käperryn kuoreeni yhä enemmän. Mies sitten huutaa, että kun mun kanssa ei pysty edes keskustelemaan.
Muutin miehen pyörittämälle maatilalle kaupungista. Koko elämäni olen asunut kaupungissa ja siellä tehnyt työtäni. Jätin työpaikkani äitiysloman päätteeksi ja muutin mieheni luo avioliiton solmimisen jälkeen. Aluksi ajattelin, että maatilan emännän hommat olisivat ihan mukavia. Mutta työtä on todella paljon ja navettahommien lisäksi joudun tekemään kaikki kotityöt yksin, mies ei auta missää. Tämän lisäksi hän odottaa, että passaan häntä. Toki hänelläkin on paljon töitä, varsinkin näin kevään tullessa.
Viime syksynä sairastuin masennukseen. Muutaman kerran romahdin ja luulin että menetän järkeni kokonaan. Olin muutaman kuukauden sairauslomalla. Koin, etten pystynyt täyttämään sitä paikkaa, jonka mies oli mulle asettanut. Mulle kodin puhtaana pitäminen ja lapsen kanssa oleminen on tärkeitä asioita. En kertakaikkiaan jaksanut pitää kaikkia lankoja käsissäni ja väsyin. Tämän kaiken jälkeen pakkasin tavarani ja lähdin hetkeksi kotoa pois. Tänä aikana mies lupasi, että kaikki muuttuu. Hän sanoi, että voin hakea tilan ulkopuolelta työtä, jos vain tulen takaisin.
Tässä sitä nyt ollaan. Uusi alkuhuuma on takana ja arki kaatuu päälle. Lupaukset ovat haihtuneet savuna ilmaan. Mies ei hyväksy, että menisin ulkopuolelle töihin, sillä hän ei jaksa yksin pyörittää maatilaa. Töitä on kahdelle, mutta mä en yksinkertaisesti viihdy työssä ja tässä on ihan liikaa. Lapsi on puolipäivähoidossa ja olen luvannut olla mukana iltalypsyssä. Mies on vaatinut, että lapsi laitettettaisiin kokopäivähoitoon, jotta mulla olisi aikaa tehdä kotitöitä ja olla navetassa. Taloa pitäisi alkaa remontoida, piharakennuksia purkaa ja pihaa siistä. Töitä olisi vaikka kuinka paljon. Minä en haluaisi lasta laittaa kokopäivähoitoon, koska olen kotona. Ja mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä enemmän pystyy puuhailemaan kaikennäköistä vaikka lapsi siinä mukana olisikin. Mies vain vinoilee, että miten pystyisit laittamaan lapsen 9:ksi tunniksi hoitoon, jos olisin normaalissa päivätyössä.
Emännän työn lisäksi teen omaa työtäni eli teen freelance-toimittajan töitä. Minulla on aluetoimittajan pesti lehdessä, joten nekin hommat pitäisi kunnialla hoitaa. Joudun monesti tekemään töitä ja olemaan lapsen kanssa. Mies puuhailee maatilan töissä ja tosi harvoin hoitaa lasta. Mulla ei ole muita harrastuksia kuin kuoro ja lasten kerhon pitäminen. Sinnekin olen joutunut useana kertana ottamaan lapsen mukaan, kun mies ei ole ehtinyt katsoa lasta. Anopille en lasta mielelläni vie, koska lapsi ei aina tahdo viihtyä siellä.
Mies määrää milloin voin mennä nukkumaan. En saa mennä sänkyyn ennen häntä. Jos päälläni on pyjama tai paita, hän vaatii että riisun vaatteet pois. Seksiehdotukset ovat kylmiä ja loukkaavia. Monesti mies leikillään sanoo, että " anna akka persettä" , mutta multa on huumorintaju loppunut jo ajat sitten. Hän kyllä huomioi sängyssä, mutta ei kestä kieltävää vastausta tai torjumista. Iltaisin olen niin väsynyt etten yksinkertaisesti jaksa! Hän sanoo, että kiristän seksillä. Me kuitenkin sekstaillaan monta kertaa viikossa, joten ei nyt kovin pitkiä selibaattijaksoja ehdi miehelle tulla.
Mies on mustasukkainen menneisyydestäni. Hän kyselee kaikkea aiemmista suhteistani ja saatta esim. kesken rakastelun kysyä jotain tosi intiimiä aiemmasta kumppanista. Hän on mustasukkainen ex-miehestäni eikä alkuun hyväksynyt ollenkaan, että lapsellani on " niin huono isä" . Hän jopa haukkui lapselle tämän isää. Nyt on suhtautunut vähän paremmin asiaan eikä niin herkästi enää halveksi. Lapseni tapaa isäänsä vain muutaman kerran vuodessa pitkän välimatkan takia.
Mies tarkkailee puhelintani, saattaa lukea viestejä tai ainakin katsoo puhelutietoja. Hän epäilee, että petän, kun jatkuvien riitojen takia suhtaudun häneen kylmästi ja välinpitämömästi. Hän on useita kertoja tivannut, että onko mulla joku toinen. Jos kirjoitan tai luen sähköpostia, hän tulee selän taakse lukemaan. Vessassakaan en saa istua rauhassa, hän tulee sinnekin kesken kaiken tai jos ovi on lukossa, hän koputtelee ovee. Hän soittaa mulle monta kertaa päivässä, vaikka minä olen kotona ja hän pihalla tai navetassa. Yleensä hän valittaa puhelimeen ja syyttelee.
Rahankäyttöni on hänelle ongelma. Hän tarkkailee yhteistä tiliämme ja valittaa jos rahaa on mennyt hänen mielestään liikaa. Ostan vaatteita kerralla vähän enemmän ja nyt olen uusinut lapsen vaatevarastoa, kun vanhat ovat alkaneet käydä pieneksi. Minä käyn ruokakaupassa ja siitäkin tulee joskus valitusta, kun menee niin paljon rahaa.
Koen eläväni vankilassa. Masennus vähän jo helpotti mutta oireilu on taas alkanut. Tämä johtuu tästä kaoottisesta tilanteesta ja tuntuu, että tukehdun. Koen, että avioliitto on yhtä kuin työsopimus - koska olen sitoutunut häneen, olen sitoutunut myös " yhteiseen" perheyritykseen. En arvannut, että tämä olisi tällaista ja siksi lupauduin alussa hänen kanssaan hoitamaan tilaa. Hän syyttää mua valehtelusta ja harhaanjohtamisesta, kun yhtäkkiä vain päätin etten haluaisikaan olla emäntä sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän piikittelee, etten kuitenkaan viihtyisi missään työpaikassa, koska menen tunteen mukana.
Mun persoonallisuus on muuttunut ja elämänhaluni kadonnut. Olen ärtyisä, masentunut ja en saa mitään aikaan. Olen kiukkuinen miehelleni, myös huudan ja joskus käytän nyrkkejä. Olen joutunut puolustamaan lastani, kun häntä on kohdeltu väärin ja mies on saanut muutamia kertoja " turpaansa" . Läpsin, tönin, potkin... Mies tekee päivittäin sellaista, että tarttuu minuun kiinni tai tulee eteeni seisomaan niin etten pääse hänen ohitseen. Hän on vahva ja saa pidettyä minut paikallani jos haluaa. Hän vaatia mua kuuntelemaan mitä hänellä on sanottavaa, vaatii katsomaan silmiin ja kuuntelemaan. Minä kuuntelen. Kuuntelen syytöksiä siitä, että olen laiska, mukavuudenhaluinen, itsekäs, en ota häntä huomioon, en anna seksiä vaan torjun, en koskaan helli ja hyväile, lellin " kersani" piloille jne...
Hän on sanonut, että näen asiat niin negatiivisesti masennukseni takia. Hän sanoo, että ottaa mut huomioon ja rakastaa mua, hän on antanut kaikkensa ja minä vain olen tyytymätön... Miksi sitten tuntuu, että tästä on kaukana rakkaus ja kunnioitus. En, en tosiaan kunnioita. Mutta ei muakaan kunnioiteta...
Rakkaus on ehkä sitä, että omistaa toisen ja saa toisen tekemään sellaistakin, mikä on vastenmielistä. Rakkaus on uhrautumista, omista unelmistaan luopumista, alistumista...
Onko?
Kommentit (12)
Luulen pahasti että tuosta ongelmavyyhdestä ei ole muuta tietä kuin ulos.
Sinun ei tarvitse jaksaa kaikkea ja niella jokaista lokaämpäriä joka niskaasi kaadetaan.
Tuntuu varmasti pahalta kun sanon tämän, mutta on aika antaa periksi. Joskus on viisainta luovuttaa vaikka tahto ja tunne käskisivät jatkamaan ja jaksamaan.
Ja sen tiedän aivan käytännön kokemuksesta (12v perhehelvetti mustasukkaisen miehen kanssa) että mustasukkaisuus ei parane koskaan. Lupaukset ovat vain sanoja tällaiselle henkilölle. Voihan sitä taas luvata lisää kun on edellisen rikkonut. Niin ja mustasukkaisuus on sellainen tauti että se vain pahenee vanhetessaan.
Tiedän että ero vaatii rohkeutta enemmän kuin tunnet sitä omaavasi. Mutta kuule, naiset ovat voimakkampia ja sitkeämpiä kuin itse edes ymmärtävät.
Kysyit mitä on rakkaus ja parisuhde. Olemme paljon kokenut aviopari, molemmat " toisella" kierroksella. Minä olen 35v ja mieheni 49v. Meillä se on tällaista, itseämme ja toisiamme tutkimalla olemme päätyneet mm. tällaisiin kriteereihin:
-puolisoa kunnioitetaan joka tilanteessa, halveeraamista ei saa olla
-puolisosta välitetään aina, haava sormessa hoidetaan, surut jaetaan , ylipäätään ollaan aina kiinnostuneita toistemme hyvinvoinnista
-puolison hyvinvointi on asia johon kummankin tulee pyrkiä tasapuolisesti ja yhtä paljon. Ja aina.
-Yksityisyys. Jaamme suurimman osan asioistamme, salaisuuksia ei ole, mutta kunnioitamme toistemme kirjesalaisuutta (myös e.mail), emme koske toistemme puhelimiin ja taskuja ei pengota, eikä mies minun käsilaukkuani.
-seksi on yhteistä toimintaa, kummankin hyväksymin ehdoin. Kieltäytyä saa jos siltä tuntuu, mutta se tulee tehdä niin ettei loukkaa samalla toista.
-Ulkopuoliselle ei saa panetella puolisoa, edes vitsinä. Jos syytä panetteluun on silloin olemme epäonnistuneet
Muitakin asioita on puhuttu, mutta ne on vähäpätöisempiä.
Toivon sinulle helpotusta elämääsi. Minusta kannat turhan kovaa ristiä.
Voimia!
Siis jos luet tekstisi ja ajattelet että se olis jonkun muun kirjoittama, ymmärrät kyllä. tuo on aivan sairas suhde, ukkos on ihan kaheli, etkä itsekkään järkevä ole kun tuollaiseen suostut.
ja muutenkin, mikä ihme sai sut lupumaan OMASTA URASTA jonkun maalaistollon takia? Hyvä ihminen, lähde, kun vielä voit. Etsi asunto, ota uus mies ja nauti elämästäsi.
kolmenmutsi
Kannattaa vaan lähteä kun vielä pystyt tuo kuulostaa todella pahalta. Se ei tee lapselle hyvää saati sinulle. Sinulla on vielä elämä edessä ja paljon mahdollisuuksia älä jää huonoon liittoon. Ero voi olla vaikea mutta varmasti paljon parempi ratkaisu.
Itse olen eronnut ja edellisessä liitossani olin pitkään masentunut ja täysin poikki yhtäkkiä vaan tajusin etten ole nauranut todella pitkään aikaan. Suhteessa ei sinänsä ollut mitään noin pahaa kuin sinulla, mutta mies oli kykenemätön ottamaan vastuuta mistään asiasta ja kaikki vaan kaatu minun päälle. Vikka puhuin asiasta ja mies lupasi että asiat muuttuu kesti muutos aina enintää viikon tai pari ja taas kaikki palasi ennalleen.
Sitä ennen asuin kotona vanhempien kanssa ja myös siellä tunsin oloni usein masentuneeksi (siis teini ikäisenä, 12-19 vuotiaana) kunnes muutin kotoa pois 19v. Isäni on ollut aina todella vahva persoona ja hän oikeen imi kaiken tilan siitä huoneesta johon tuli. Tappelimme isäni kanssa silloin tällöin ja minulla meni joka kerta ainakin puoli vuotta jotta saatoin antaa edes jotenkin anteeksi isälleni. isäni alisti minua ja suuttui ihan järjettömistä asioista koska hänellä oli huono päivä yms. Luulin että olen masennukseen taipuvainen niinkuin äitini, mutta näin ei ole. seurusteltuani nykyisen mieheni kanssa yli kaksi vuotta olen huomannut että osaan olla onnellinen enkä ole enää ollut masentunut. Koen että olemme tasavertaisia ja mieheni auttaa kun itsellä voimat alkaa loppua. Pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että elämä voi olla mukavaakin ja aivan ihanaa ilman ahdistusta ja ajoittaisia masennus kausia, jotka ovat kuuluneet elämääni todella pitkään.
Tsemppiä sulle ja tee ihmeessä elämällesi muutos, Huonossa suhteessa ei voi elää onnellista elämää muutos on ainoa mahdollisuus joko miehen kanssa (parisuhde terapia) tai ilman (ero). Jaksamista !!!!!
murmeliitta
siis eihän sulla ole muuta vaihtoehtoa kuin erota! jos et rakasta itseäsi niin paljoa että saat kamasi pakattua ja vähän vikkelään, niin muuta lapsesi tähden! Ei ole terveellistä sinulle, mutta ei varsinkaan lapsellesi kasvaa tuollaisessa ympäristössä. Sen enempää itsestäni kertomatta niin todettakoon että se mun huono suhde oli karmeudeltaan ehkä vain 10% sun kertomasta, mutta ymmärsin lähteä. Nyt vierelläni aivan upea rakastava mies, joka on ottanut isän roolin mun pojan suhteen, ja yhteinen lapsi on toden teolla muokannut meistä neljästä ihan oikean tasapainoisen perheen.
Eroa tuosta miehestä nopeasti......
Arvelinkin, että reaktionne olisivat tällaisia. Olen lukenut oman kirjoitukseni moneen kertaan läpi, mutta jotenkin olen aivan turta. Tunnistan siitä oman elämäni, mutta jotenkin olen niin tottunut tähän kaikkeen etten pidä sitä mitenkään kamalana. Ehkä ongelma on myös se, että vertaan nykyistä parisuhdettani edelliseen, jossa sain kärsiä henkisestä väkivallasta ja fyysisen uhkaamisesta. Edellinen liitto kaatui siihen, että ex-mieheni väkivaltaisuus puhkesi lapsen syntymän jälkeen. Alistaminen oli erilaista, voimakkaampaa, silti arki sujui hyvin.
Tappelen miehen kanssa joka päivä. Tietenkin se vaikuttaa lapseen. Hermostun miehen ahdisteluun, kiinnipitämiseen ja huutamiseen. Huudan itse takaisin, kun en enää kestä kuunnella. Jälkeenpäin tulee tosi syyllinen olo, kun lapsen aikana huudan hänelle. Hän vain jatkaa ja jatkaa räyhäämistään, ja tuntuu ettei häntä saa millään hiljaiseksi. Jos olen hiljaa, hän huutaa, jos sanon vastaan, hän huutaa pahemmin. Osaan minäkin sanoa pahasti. Tuntuu vain, että on pakko puolustautua.
Ongelma on siinä, että mies ymmärtää tekevänsä väärin, mutta hän ei tiedä tapaa muuttaa toimintatapaansa. Tämä on kuin oravanpyörä, josta ei ole ulospääsyä. Tarvitsemme apua. Kävimme pariterapiassa, mutta jotenkin mun oli vaikea avautua hänelle. Hän kyllä näki mieheni toiminnassa paljon sellaista, mikä pitäisi lopettaa. Kävimme siellä vain pari kertaa, ja sitten jo minä lähdinkin hetkeksi kotoa pois. Uutta aikaa emme ole tilanneet. Olen ehdottanut miehelle avioliittoleiriä kesällä, mutta hän ei ollut innokas lähtemään.
En tiedä mitä tehdä, olen tyhjän päällä. Ei ole rahaa, ei työpaikkaa, ei mitään. Olen yksinäinen uudella paikkakunnalle. Uusin tuttavuuteni on vähän kuunnellut murheitani. Jotenkin kasvojen menetys pelottaa. Pitää näyttää ulospäin parempaa kuin on. Häpeä on sanoinkuvaamaton. Kaksi avioeroa tuntuu lähes kuolemantuomiolta. Kokisin olevani loppuelämäni leimattu.
Haluan vielä yrittää, mutta jos tämä ei tästä ala muuttumaan, on minun oikeasti lähdettävä. Sitten kun pinnani ylittyy, mua ei pidätä enää mikään. Ehkä yksi ongelma on huono itsetunto ja kahden huonon parisuhteen malli. En tiedä millaista on aito rakkaus. Tiedän vain tämän mitä olen saanut. Ajattelen, etten ansaitse edes tämän kummempaa.
Yksi lause kaikuu päässäni ja saa kyyneleet silmiini, kun tyttäreni sanoi entisessä kotikaupungissamme käydessämme ja ajaessamme asuntomme ohi, jossa ennen avioitumistani asuimme tytön kanssa kahden: " Tuolla meillä oli äidin kanssa kivaa!"
Olen päättänyt, että jos mieheni jollain lailla vielä uhkaa lastani tai saa hänet pelkäämään, lähden. Itsestäni en niin välitä, vaikka toki se miten mua kohdellaan vaikuttaa lapseeni tosi paljon, mutta häneen kohdistuvaa uhkailua en siedä. Tarvitsen vain voimaa rutkasti selvittääkseni tämän sotkun, puoleen tai toiseen. Nyt voimia ei ole ja masennus alkaa ottaa taas enemmän ja enemmän valtaa...
En tiedä onko mieheni narsisti, mutta minä taidan olla hullu, kun olen elämäni näin pahasti sössinyt...
kuulostaa todella pahalta, Huonosta suhteesta on usein todella vaikea lähteä. Itselleni oli todella vaikeaa muuttaa pois kotoa vaikka olin todella ahdistunut monta vuotta olin poissa sieltä mahdollisimman paljon ja vietin aikaa kaikkialla muualla paitsi kotona. Viimein lähdin kun tulin vahingossa raskaaksi ja oli pakko päästä pois, koska pelkäsin kertoa vanhemmilleni jos he olisivat vaikka suuttuneet niin olisi edes joku paikka mihin mennä. Vanhemmat ottivat sen suht hyvin, mutta pääsin pois.
Pärjäämistä ei kannata liikaa miettiä apuja kyllä löytyy sosiaali toimisto auttaa tuollaisissa tilanteissa, diakonia laitos, ruoka,vaatetus,huonekalu apua voi saada pelastusarmeijalta, muilta kristillisiltä järjestöiltä. lisäksi voit hakea ihan vaan itsellesi keskustelu apua yms. itse olen saanut apua niin sosiaalitoimistosta, kuin myös diakonia laitokselta ihan ruoka-apua yms. ja silloin oli rahat todella loppu silloin selvitin myös nuo muut paikat.
kyllä siitä sitten pikku hiljaa pääsee jaloilleen. älä luovuta itsesi ja lapsesi tähden!!!!!!!!!!!! muuta vaikka sinne paikkaan takaisin missä lapsesi ja sinä olitte yhdessä onnellisia.
itse olen katsonut vierestä tappelevia vanhempia kokenut kuinka paskasti isä kohtelee äitiä, koen sen vieläkin välillä kun isäni soittaa ja haukkuu äitiäni paska ämmäksi. en todellakaan toivoisi sitä yhdellekkään lapselle. Lapsesi on varmasti huomannut pahanolosi, jo pikku vauva saattaa huomata äidin masentuneisuuden ja saattaa masentua/ahdistua siitä tai vaan olla hiljaisempi surullisempi. Lapsesi taitaa olla isompi jo ja hän varmasti kärsii sinuun kohdistuvista inhottavista asioista jos ei muuta niin ne usein ahdistavat. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa niin sitä enemmän. Itse vihasin isääni todella paljon nuorena ja olin niin ahdistunut kun äitini itki enkä voinut tehdä mitään ja tiesin sen johtuvan isästä. Omat lapseni reagoivat ihan perus riitoihin joita on vain ehkä kerran kuussa.
Tsemppiä sinä tiedät mitä lapsesi tarvitsee ja mikä on hänelle parasta! Miksi muuten olet yhä suhteessa mieheesi? mitä saat siitä? Sujuvaa arkea voi olla ilman miestä, Rakkautta, hellyyttä sellaisena kuin sinä haluat sen toiselta, arvostamista, tasa-arvoa voi olla vaan parisuhteessa silloin kun se oikeasti toimii!!!!!!!!!!!!
murmeliitta
Olet taas suhteessa, jossa toivoisit että mies muuttuisi. Olet siis hoivaaja- ja toivossa roikkuja-tyyppi, liian kiltti, aika arkkityyppi naisesta, joka aina joutuu hyväksikäytetyksi. Annat itsestäsi niin he.....ti ulos siinä toivossa että joku rakastaisi sinua. Sillä lailla sitten haalit näitä verenimijöitä itseesi. OPETTELE SANOMAAN EI! Älä vilkaisekkaan yhteenkään mieheen, ennekuin olet opetellut itsenäiseksi ja katsomaan ihmisiä kriittisesti ja käyttämään sisäisiä sensoreitasi oikein!
Mitäpä jos pakkaisit kamasi, jättäisit tuon itsekkään porsaan ja hankkisit taas itsenäisen elämän + kävisit terapeutilla puhumassa elämästäsi?
Tuo mies ei ole uhraustesi arvoinen, varsinkaan lapsesi uhrausten. Lapsesi ansaitsee rauhallista kotielämää ja vakautta. Ei orjuutettua äitiä. Yksin ilman miestä on pirun hyvä olla, nimittäin ilman tuollaista miestä. Voi mennä nukkumaan vaikka turkki päällä ja kerrostalon katolle, ilman että kukaan siitä mitään sanoo. Sitä kutsutaan VAPAUDEKSI.
Älä jää vangiksi.
Olen tässä lukenut ja miettinyt kirjoitanko..pari päivää seurannut tätä ja uskomaton tuo viimeinen ap. kirjoitus!! Tekisi mieleni huutaa.. mutta.. Olet siis valmis uhraamaan itsesi miehellesi, mutta miten on oman lapsesi laita? Etkö ole valmis " uhraamaan elämääsi" hänelle? Entä sinulle itsellesi, sinulla on vain yksi elämä! Ennemmin olet siinä ja myönnät masennuksen ottavan valtaa..mitähän hyötyä sinusta masentuneena on lapsellesi??? Ymmärrätkö? Olisin itse valmis tekemään lapseni onnelliseksi melkein keinolla millä tahansa ja sinä myönnät tuntevasi että lapsi oli onnellisempi entisessä kotipaikassa ts. onnellisempi kun olitte kahden tai ainakin teillä oli kivempaa kun olitte kahden siis lapsen suustakin kuultuna.. Ja nyt te nyssötätte siinä tuomion päivään asti meni syteen taikka saveen..kunhan vain ollaan malliksi miehen kanssa kun on leikkiin ryhdytty! Ei..ei se näin kuules mene! On olemassa paljon hyvää josta et taida tietää mutta voisit ottaa selvää ja olisit sen kyllä mielestäni ansainnut! Et taida tunteakkaan kuinka raskas paino sinulla onkaan harteilla..kun sen tiputat niin huomaat kyllä sitten mitä olet kantanut! Mielestäni olette jo yhden mahdollisuuden antaneet kun lähtösi jälkeen palasit..
Alahan elää nainen itsellesi ja lapsellesi!
Valitettavasti minun täytyy todeta että miehesi käytös ei tule muuttumaan kuin ehkä siksi aikaa kunnes saa sinut taas vakuutettua että rakastaa sinua.Narsisti ei rakasta, ei ole mitään tunteita paitsi itseään kohtaan.
Juokse ja lujaa!!!
Jo lapsesi takia !!
Käy tuolla tuki infon puolella niin huomaat että et todellakaan ole yksin uhreja on satoja ja lisää tulee.
Valitettavasti nuo mulkut saavat kylvää tuhoa ilman rangaistusta.
Näillä kavereilla tehtävänä tehdä puolison elämästä helvettiä ja valitettavasti onnistuvat siinä.Ennenkuin uhri edes tajuaa mikä meni yli.
Mistään terapioista tai muista ei ole apua, narsisti ei parane.
Millainen lapsuus miehelläsi on ollut?
Kyselit mieheni lapsuudesta.
Kovin pintapuolisesti tiedän, mutta olen saanut hänen lapsuudenkokemuksistaan aika surullisen kuvan. Mieheni äiti on hyvin voimakas persoona, tomera maatilan emäntä. Mieheni isä taas rauhallinen ja kiltti, mutta tarvittaessa hänkin saa suunsa avattua. Appivanhemmat ovat eläneet lähinnä työlleen, lapset ovat menneet siinä sivussa. Tilan työt on hoidettu hyvin ja suurin osa ajasta on mennyt töissä.
Mieheni on ollut vain 2 viikkoa vanha, kun hänet on viety lastenaammeessa navettaan. Toinen kuulemani tarina liittyy viljan puintiaikaan, kun vauvaa pidettiin kenkälaatikossa puimurin kopissa. Häntä on riepotettu mukana töissä tai pidetty yksistään kotona. Mieheni mummo on joskus hoitanut miestäni ja hänen vuotta nuorempaa siskoaan, mutta anoppi on kertonut, että navetta-aikaan lapset ovat olleet keskenään sisällä. Mieheni on ollut vähän toisella vuodella ja sisarensa vauva, kun he ovat olleet yksistään. Anoppi on käynyt navetasta välillä katsomassa, että " hyvinhän siellä pärjäillään" .
Olen ollut kuulemistani anopin tarinoista hyvin järkyttynyt. Nykyaikana tuollainen olisi heitteillejättöä! Jotenkin tuntuu, että miehelläni on sama asenne lapsia kohtaan. Hänen mielestään olen ylisuojeleva, kun pidän lastani tosi tarkkaan silmällä enkä mielelläni ottaisi häntä navettatöihin. Joskus olen joutunut sitä tekemään eli pitämään lastani rattaissa sillä välin kun olemme olleet lypsyllä.
Nyt lapseni on 3,5-vuotias ja hän tykkää toisinaan tulla navettaan. Viikonloppuisin hän on mukana tai anoppini hoitaa.
Anopilta olen kuullut ties miten monta kertaa, että on turhaa pitää " noin vanhaa" lasta päiväkodissa. Hän on ollut vähän suuttunut, kun emme ole antaneet hänen hoitaa lasta päivittäin.
Muutenkin hänen ajatuksensa ovat hyvin vanhanaikaisia. Hän toivoisi, että he voisivat asua meidän kanssamme samassa talossa ja että me hoitaisimme heidät vanhana ja hautaan saakka. Tähän ei mieheni ole suostunut, ja siinä vaiheessa kun menimme naimisiin ja muutin mieheni luokse, vanhemmat saivat lähteä. He ovat varmasti vähän katkeria, kun miniä ei hyväksynyt heitä luokseen asumaan. Helppohan se on miniää syyttää, vaikka toisaalta he kyllä tietävät, ettei miehenikään heitä tänne ole missään vaiheessa halunnut.
Anoppi on kaikesta huolimatta hyvin lämmin ja rakastava, ja uskon että mieheni on saanut tarvitsemansa sylin. Hänen äitinsä on passannut mieheni pilalle ja tällaista samanlaista passausta mieheni nyt toivoo ja odottaa minulta. Mies on ottanut tilan haltuunsa 18-vuotiaana ja koko nuoruutensa hän on elänyt työlle. Mieheni on kertonut, että ollessaan 15-vuotias hänen äitinsä oli tullut hakemaan hänet pelaamasta pois ja ajanut töihin. Hän ei saanut nuorena tarvitsemaansa vapautta. Lapsuus on jäänyt jollain lailla elämättä...
Mies elää työlle, sillä ei tiedä muuta. Häntä on arvostettu sen kautta mitä hän tekee, eikä sen vuoksi mitä hän on ihmisenä. Mies hakee samanlaista hyväksyntää minun puoleltani - mun tulisi arvostaa hänen työtään ja kehua kaikkea sitä mitä hän on saanut aikaan. Minä taas arvostan häntä ihmisenä - tai ainakin olen jossain vaiheessa arvostanut...
http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2
sopisikohan narsistin määritelmä mieheesi? kokemuksen puuttuessa en itse osaa antaa neuvoa (no ihan suoraan sanoisin että kuulostaa ihan kauhealle, pakkaa lapsesi mukaan ja lähde pois, äläkä palaa), mutta noista sivuista on ollut hyötyä ja helpotusta monelle.