Varhaisultra Rv 7+
Mulla oli ensimmäistä kertaa ultra,varhaisultra viime perjantaina. Siellä sitten tarkastettiin onko alkio oikeassa paikassa jne. Neuvolan täti sanoi tuolloin löytäneensä alkion, mutta se on vielä niin pieni, että raskauden kestoksi arvioi 7+.
Mulla oli sitten eilen uudestaan ultra jossa arvioi tilanteen uudestaan. Alkiota hän ei löytänyt eikä sykettäkään. Tosin ei sanonut ettenkö olisi raskaana päin vastoin hän sanoi alkion olevan vieläkin niin pieni, että on vielä seinämässä niin kiinni ja kun seinämä värähtelee ultrassa sitä on vaikea nähdä. Raskauden kestoksi hän arvioi uudestaan 7+ ja laskettu aikani on ensi heinäkuussa. Sanoi hän kuitenkin kohtuni kasvaneen ja kyseli oireistani ja kun sanoin pahoinvointini kasvaneen hän sanoi itsekin, että jos alkiota ei olisi ei raskausoireenikaan pahenisi.
Olen nyt lukenut kaikenmaailman keskusteluja ja pelotellut itseäni. Kun ihmiset kirjoittavat kokemuksistaan ja ovat olleet miltei samassa tilanteessa kun minä, mutta heidän raskaudensa on mennyt kesken/ alkio kuollut kohtuun. Jotenkin kamala olo. :/
Toisaalta yritän lohdutella itseäni sillä, että kyllä neuvolassa oltaisi infottu jos olisi näkynyt jonkun olevan selvästi pielessä eikä annettu turhaa toivoa. Kuolleesta alkiosta/keskenmenosta neuvolan täti ei puhunut sanallakaan päinvastoin sen puhui alkion pienyydestä sekä raskauden varhaisesta vaiheesta.
Onko jollakulla mieluiten positiivisia kokemuksia vastaavasta?
Kommentit (2)
kävin keskenmenneessä raskaudessani yksityisellä ultrassa rv.8+5, sanoi kaiken olevan ok, syke näkyi yms.viikkoihin vastaavaa. Uskoin liikaa siihen ultraan, koska np-ultraan mennessä (rv.12+1)totesivat että sikiö kuollut rv.8+5 joskin surkastunut jo, eli kaiketi oli tuon alun ultran jälkeen vielä kasvanut. Se oli shokki, varsinkin kun oli km:ja ollut aiemminkin.
Heippa!
En sinänsä ole ollut samassa tilanteessa, mutta itse olin varhaisultrassa viikolla 8+1. Silloin ainakin jo todettiin raskaus selvästi, tosin kuvassa näkyy vain pieni möykky.
Neuvolassa sanottiin myös että riippuu paljon lääkärien välineistä että kuinka hyvin ultrassa saadaan näkymään. Toivottavasti siellä sun käymässä paikassa oli kunnon laitteet! :)
Ninni rv22+4