Nuori äiti(?) kyselee
Olen 21-vuotias nuori äiti(?), joka sai Apteekin testistä kaksi haaleaa plussaa peräkkäisinä aamuina. Kolmantena päivänä soitin neuvolaan ja minua onniteltiin, tuntui hieman kummalta kun en ihan uskalla uskoa todeksi.
Sain ajan ensikäynnille n. kk:n päähän.
Tein tänään (neljäs aamu) testin vielä varmistaakseni ja negatiivista näytti. Onko kellään kokemusta, että silti olis vauva tulossa kahden plussan ja yhden negan jälkeen?
Voi myös olla, että muutenkin olen testaillut liian aikaisin, kun edellisten kuukautisten päättymisestä vasta 3 vkoa, mutta neuvola ei eilen puhelimessa tähän sanonut mitään.
Jos lapsi on tulossa, niin hän on minulle ja kumppanilleni toivottu ensimmäinen.
Nyt vaan mielessä pyörii monet mahdollisuudet tuosta negasta... Pitäisikö odottaa JOS kuukautiset alkavatkin ''normaalisti'' tässä seuraavan kahden viikon kuluttua vai testata taas muutaman päivän päästä uudelleen?
Kommentit (6)
En sitten testannut tuon neljännen aamun jälkeen. Jäin toivomaan, että kyseessä on ollut huono testiaika, olin edellisenä iltana juonut teetä ja vettä tms. ja testaus olisi muutenkin ollut aikaista aiempien plussien haaleuden takia...
Mietin, että odotan seuraavia kuukautisia, joiden pitäisi tulla joko tämän viikon ihan lopussa tai ensi viikon aikana.
Neuvolasta soitettiin muissa asioissa, mutta en uskaltanut kysyä tuosta kolmannesta testistä, joka oli negatiivinen... Olisi kai pitänyt.
Jos kuukautiset tuleekin, niin sitten täytyy viimeistään olla yhteydessä neuvolaan vai testaanko vielä ja soitan sitten jos on taas negatiivinen eikä pienintäkään jälkeä plussasta?
Tällä viikolla ollaan puhuttu vauvasta paljon miehen kanssa ja molemmille vahvistunut se, että tämä olisi ainoastaan hyvä asia.
Tällä hetkellä ollaan kuitenkin aika yksin asian kanssa, koska ollaan päätetty ettei kerrota mahdollisesta vauvasta ennen ensikäyntiä.
Viimeisenä neljänä päivänä on rintoja aristanut enenevässä määrin ja verisuonet olleet parina päivänä enemmän näkyvissä kuin koskaan aiemmin. Turvotusta on myös. Flunssainen olo parina päivänä myös.
Jos siinä on plussa, asia on ihan vissi. :) Oireet ainakin kohdillaan. Tsemppiä!
Jos kerran olet saanut plussan, haaleankin, olet kyllä ainakin ollut raskaana, ja jos oireitakin on, tuskin on loppunutkaan. Mulla on yksi raskaus mennyt kesken, mutta silloin loppui oireetkin. Vuoto tuli vähän myöhemmin.
Oliko negatesti samanmerkkinen kuin millä tuli plussat? Mulla on vasta jotain rv 5+0 näyttäneet kaikki tikkumerkit ees jotain. Huonosti selitetty, mutta siis jos on eri merkeillä testannut, osa saattanut näyttää plussaa, osa miinusta samasta pissastakin. Vasta tuolloin n. vk kuukautisten oletetusta ajasta saanut jotain selkeitä vastauksia. Ja tosiaan jos on paljon juonut ja käynyt pissalla, sit on heti haaleempaa.
Älä siitä neuvolasta ressaa. Ilmoittelet sitten kun asia selkenee.
Tuntui, että oireet vasta alkoikin noiden testausten jälkeen. Hyvä siis tietää, että oireiden olisi ehkä pitänyt loppua/ei alkaa ollenkaan jos olisi mennyt kesken.
Kaikki testit on olleet samanmerkkisiä, Apteekin Raskaustestejä.
Odotan pari päivää kun ollaan taas miehen kanssa kotona, niin testaan sitten tai kun pitäisi kuukautisten olla olleet ja menneet. Nyt kun ollaan töiden takia erillään muutama päivä, niin en uskalla testata jos onkin se nega ja jään yksin.
miten nyt menee? Saitko vahvemman plussan tikkuun? Jos et, niin olit varmasti raskaana, mutta se meni vain kesken varhain. Miten jakselet?