Mies vaan v***ttaa ja inhottaa

Tosin sen jälkeen, kun asiasta oli lähes loputtomasti puhuttu ja puhuttu sekä avioliittoneuvojalla käyty. Loppujen lopuksi seksiä oli 1-1½ vuoden välein, nukuimme viimeiset kaksi vuotta eri huoneissa ja kotiin mennessä joka liikennevaloissa piti aina miettiä, että kumpa nuo vaihtuisivat punaiseksi ettei ihan vielä tarvitsisi mennä kotiin.

Ero oli siis väistämätön ja oikeastaan välttämätön, että kukaan meidän perheessä pystyi elämään suht tasapainoista elämää. Nyt olemme hyvissä väleissä (lähes kavereita) ja molempien kotona on rauhallista lasten olla. Mulla on ollut vielä onni löytää uusi rakkauskin.



Eron ei tarvitse olla teillä ratkaisu, mutta nyt pian pitää alkaa asialle tekemään jotakin jos meinaat miehen kanssa jatkaa.

Mieti mikä sen ärsytyksen taustalla todella on, oletko katkera jostakin miehelle, oletko tyytymätön muuten elämääsi vai mikä on vialla. Muistele millaista teillä oli, kun olitte juuri rakastuneita, pystyisitkö saamaan siitä tunteesta vielä kiinni. Ja sitten miehen kanssa keskustelemaan sitkeästi. Ottakaa myös sitä yhteistä aikaa vaikka se tuntuisikin susta vastenmieliseltä. Ja jos silta tuntuu niin ulkopuolista apua kannattaa myös käyttää.

Tsemppiä, kannattaa yrittää kaikkensa ja jos mikään ei auta niin ei kenenkään tarvitse elää sellaisessa suhteessa jossa on paha olla.

keskusteluissa ym kanssakäymisessä kannattaa olla varovainen. Tuossa ärsytyksen tilassa kun tulee sanottua kaikkea mitä sylki suuhun tuo ja todella ilkeästikin. Kannattaa yrittää pitää kuitenkin rajaa sillä mitä suustaan päästää, jos oikein ilkeästi sanoo niin sellaista toinen ei ehkä voi unohtaa vaikka anteeksi antaisikin ja se saattaa jäädä hiertämään. Toisen kunnioittaminen ja ihailu kun kuitenkin on suhteessa kaiken a ja o niin ei toista voi kunnioittaa enää sen jälkeen kun toinen on syytänyt kaikkea pas*** silmille ja vielä henkilökohtaista sellaista.

Olin itse siinä tilanteessa, että jopa miehen tapa hengittää ärsytti. Saati sitten hänen tyylinsä syödä, nauraa typerille telkkariohjelmille tai puhua puhelimessa.



Jos niitä tunteita on joskus ollut, niin uskon/tiedän, että ne on mahdollista löytää/saada syttymään uudelleen.



Kirjoittelin muutama viikko sitten tällä palstalla kokemuksiani Kataja ry:n Rikasta minua -kurssista.

http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=6418817&p=&mpage=1&tmode=…



Pari kuukautta sitten en olisi uskonut, että tällainen muutos vanhassa suhteessa on mahdollinen.



Suhteen lämmittäminen vaatii miettimistä, työtä ja asenteen muuttamista molemmilta, mutta on varmasti sen arvoista. On tosi helppoa tyytyä ' vain olemaan' ja odotella, että taikasauva heilahtaisi (tai sitten ei). Koko perheellä on kuitenkin parempi olla, jos vanhempien välinen suhde on kunnossa ja välit lämpimät. Itse ainakin olen paljon paremmalla tuulella ja pinnakin on pidentynyt parisuhteen hehkun myötä.



Nyt viimeistään opin, että parisuhteen kuuluu olla aaltoliikettä. Mutta varmaan pitäisi olla niitä huippukohtia aallonpohjien lisäksi? Vaikeutta lisää se, etteivät ne aallot välttämättä mene tasatahtiin kumppanin kanssa. Jos tosiaan tuntuu siltä, että kaipaa jotain lisää, niin kokeile ihmeessä tällasta samanlaista kurssia!

varsinkin kun teillä on lapsia-toivottavasti saatte asiat selväksi ja suhteen tuoreeksi.

itse olin joskus samassa tilanteessa,onneksi ei ollut lapsia ja vaihtamalla parani!

Auttaisiko pieni loma, erilläänolo, noihin tunteisiin? Meillä ainakin - tai siis silloin, kun minua alkaa pänniä sekä mies että muutkin arkiset asiat. Joko pyydän miestä lähtemään esim. risteilylle, poikien kanssa viikonloppureissuun esim. mökille tai lähden itse viikonlopuksi, joskus viikoksi, omien vanhempien luokse kyläilemään lasten kanssa.



Pieni ero ja miettimisaikalisä tekee terää. Silloin voi miettiä, millaista elämä olisi, jos sitä Ärsyttävää Miestä ei olisikaan omassa elämässä/arjessa ja olisko se sittenkään ratkaisu ongelmiin. Vai mikä sen Ongelman nimi sitten oikeasti onkaan.

käyn vuorotyössä itse, joten kaikki arki sun muut järjestelyt olisi erittäin hankalia. Ja josko tässä kuitenkin selvittäisiin muutenkin. Viikonlopun ajan olimme koko perheellä reissussa ja nyt olo on taas mukavampi---olen varmaan vaan aivan kyllästynyt tähän arkeen. Joskus töissäkin huomaa, kun soittaa kotiin, että puhelimessa voisi rupatella miehen kanssa ummet ja lammet; siellä kun saa etäisyyttä asiaan, kaikki on paremmin. Heti, kun tulen kotiin, tympeys odottaa täällä kotiseinien sisällä. Voisin kuvitella tämän olevan omaa 30-kriisiäni. EHkä en ole tyytyväinen omaan itseeni/kotiini/töihinkään. Kanavoin sen sitten siihen, etten ole tyytyväinen mieheenkään. Voi kun löytyisi jostain voimia lähteä esim parisuhdeneuvojalle/kurssille. Jostain syystä sekin tuntuu vastenmieliselle tällä hetkellä. En jaksaisi kenenkään kanssa alkaa välmätä näitä asioita. Olo on epäileväinen----- olisiko niistä oikeasti mitään hyötyä. Millä tapaa parisuhdeterapeutti saa solmuja auki, millä tavoin sellainen työskentelee, osaako joku tähän vastata?

Kuulisin oikein mielelläni kokemuksia!

esimmäinen viestisi oli kuin olisin omaa elämääni lukenut! " Hyvästä isästä" en tiedä... jos en käske(en enää viitsi) miestäni vkl heräämään hän nukkuu sujuvasti yli puoli yhteentoista.Nyt kun lapset ovat jo vähän isompia(4 ja 6)tilanne on hiukan helpompi kun ei ole kiire ulos jotta ehdittäisi ajoissa takaisin syömään ja päiväunille...

Ruokaa hän ei laita koskaan, on tässä vuosien varrella ollut aikoja että hän on pitänyt yksin mm.talvilomaa(ollut siis ihan kotona) ja lapset vienyt hoitoon. Tänä vuonna olen tarkoituksella järjestänyt talvilomamme eri aikaan, eipähän tarvii katella lomalla puolille päivin nukkuvaa miestä ja odottaa lasten kanssa koska isi on valmis lähtemään ulos tms.

Viimeiset ehkä n. kolme vuotta olen ollut täysin kypsä tähän avioliittoon, välillä olemme yrittäneet sopia jotain " pelisääntöjä" jotka sitten toimivat viikon-pari. Tsemppiä sinulle hannama jos saat miehesi johonkin perheneuvolaan tms. meillä mies kieltäytyy EHDOTTOMASTI sellaisesta vaikka olen pariin otteeseen asiaa ehdottanut.En usko että pystymme tätä avioliittoamme keskenämme enää pelastamaan,tuskin edes haluan, toisen arvostus ja kunnioittaminen on nollassa.

HEippa! Minulla on aivan samanlainen tilanne enkä tiedä mitä tehdä, joten en osaa auttaa. Mutta voin kertoa, että et ole ainoa...