neuvoja rakkkat kokeneemmat ulkosuomalaiset.Lapsen kielestä..

mutta laitanpa lusikkani soppaan...Asun tällä hetkellä suomessa mutta perheemme (lapsemme) on myöskin kaksikielinen. Olen opetusalalla ja ainakin täällä Suomessa maahanmuuttajalapsilla on usein puolikielisyysongelma (tai millä termillä tätä ilmiötä sitten kutsuukaan).



Tapaan paljon lapsia jotka eivät ole oppineet hyvin suomen kieltä (opiskelevat useimmiten suomea toisena kielenä) vaikka ovat suomalaisessa koulussa. He puhuvat suomea ainakin kohtalaisen sujuvasti mutta kirjoittaminen ja lukeminen tuottavat ongelmia. Muu kasvuympäristö (perhe, ystävät ja lähipiiri) on toisenkielinen (vanhempien äidinkieli) ja he puhuvat tätäkin kieltä sujuvasti. Vanhempien äidinkielen lukeminen ja kirjoittaminen ei kuitenkaan suju koska he eivät ole sitä koskaan koulussa opiskelleet. Olen mietiskellyt usein että minkähän kielen nämä lapset oppivat niin hyvin että osaavat sitä puhua, kirjoittaa ja lukea sujuvasti?



Lastemme kohdalla olemme päätyneet siihen että on parempi kun he käyvät koulunsa jomman kumman vanhemman kielellä ja siitä kielestä muodostuu se vahvin ns. äidinkieli. Itse teemme sitten töitä että toisen vanhemman kielestä tulisi lähes yhtä vahvaa. Yhdyn Marilonaan siinä etten haluaisi sekoittaa lapsia liian monilla kielillä. Esikoisemme (5 v.) puhuu (leikkii, laulaa jne) molempia kotikieliämme sujuvasti, suomi on kuitenkin tällä hetkellä vahvempi koska asumme täällä. Hän oppi juuri lukemaan suomeksi ja nyt yritämme harjoitella samaa myös toisella kielellä. Jokaisen kuitenkin täytyy miettiä mitä tekee, riippuen siitä mikä kielitilanne, perhetilanne ja asuinpaikka on kyseessä.

Todella mielenkiintoinen keskustelu! Asun itse Skotlannissa ja mieheni on skotlantilainen ja puhumme kotona englantia, mutta haluaisin tulevan lapseni oppivan myos suomen kielen hyvin, etta hanella olisi yhteinen kieli myos vanhempieni ja muun perheeni kanssa. Huolenani onkin, etta pystynko itse suomea lapselle puhumalla saamaan hanen suomen kielen taitonsa siihen malliin, etta han pystyy sujuvasti kayttamaan suomea, kun koko elinymparisto on enlanninkielinen, puhumme miehemme kanssa englantia, han tulee menemaan englannin kieliseen hoitopaikkaan ja kouluun jne. ja kuulee suomea vain minun puhumanani ja lomilla suomessa ja puhelimessa. Tietysti lapselle voi lukea suomeksi ym. mutta silti huolestuttaa ympariston suomen kielen puute. Kokemuksia?

Ensimmäiset ikävuodet ovat lapselle luonnollista aikaa opetella uusia sanoja. Suomessa tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että useammasta kielestä ensimmäisinä ikävuosina ei ole mitään haittaa lapsen kielen kehittymiselle, aivokapasiteetista on jokatapauksessa vain murto-osa käytössä. Hyvin nopeasti lapset tiedostavat kenelle puhutaan ja mitä kieltä. Toisin sanoen, älä huolehdi lapsesi kielellisestä kehityksestä, vaan arvioi perheen muista tarpeista lähtien mikä on lapselle paras paikka aloittaa koulu, sosiaaliset kontaktit, perheen yhteinen aika, yhteydet...

Haluaisin ihan konkreettisia esimerkkejä arkipäivästä perheistä joissa ei ole yhtä kotikieltä vaan kaksi. Eli jos äidin kanssa puhutaan suomea ja isän kanssa vaikkapa ruotsia niin millä kielellä käydään ruokapöytäkeskustelut? Jos siis kaikki perheenjäsenet ymmärtävät ja puhuvat molempia kieliä? Meneekö lapsi sekaisin jos kahdestaan äidin kanssa puhutaan suomea mutta kun koko pehe koolla niin kaikki puhuvat ruotsia?



Meilla isa puhuu lapselle (lapsille, mutta kakkonen on niin pieni ettei itse puhu viela) saksaa ja aiti suomea ja isan ja aidin keskinainen kieli on englanti. Aiti ymmartaa ja puhuu erinomaisesti saksaa ja isa ymmartaa hyvin suomea vaikkei itse juurikaan puhu. Esikoinen kolme vee puhuu suomea, saksaa ja ranskaa (tarhakieli) seka ymmartaa englantia muttei itse puhu sita. Ruokapoydassa tms yhteisessa tilanteessa meilla riippuu siis siita kuka puhuu ja kelle, jos siis mina puhun miehelleni puhun englantia, jos taas lapsille niin suomea, mieheni puhuu minulle englantia ja lapsille saksaa, ja esikoinen puhuu minulle suomea ja miehelle saksaa (vaikka voikin kommentoida jotain mita olemme mieheni kanssa keskustelleet englanniksi). Yllattavan hyvin nailla kolmella kielella parjataan ja keskustelu sujuu ihan normaalisti vaikka kieli vaihtuukin koko ajan.

Itselläni on lähipiiristä erittäin positiivisia kokemuksia näistä kielikylvyistä ja itse priorisoin että lapseni oppii suomen kielen lisäksi toisen kotikielensä " skotlannin" sujuvasti. Itseasiassa suomi tulee näillä näkymin olemaan 2.sijainen kieli. Olen kuullut että kun molemmat vanhemmat vaan puhuvat omaa kieltään lapselle sen pitäisi sujua ihan hyvin. Luonnollisesti lapsi sekoittaa välillä näitä kieliä. Monesti kun eletään vieraassa kulttuurissa lapset saattaavat jopa häpeillä puhua suomea, itse koen kyllä tämä suomen opetuksen haasteellisemmaksi varsinkin jos se jää vain minun harteille. Ei muuta kuin paljon suomalaisia kirjoja ja DVD.tä ! Mutta lapsen tulevaisuuden, koulunkäynnin kannalta kannattaa harkita tarkkaan minkäkieliseen kouluun laittaa esim. espanjassa. Itse laittaisin espanjankieliseen, jos kotona puhutaan ainoastaan suomea. Englannin oppii sitten koulussa helposti, varsinkin jo 2-kielinen lapsi. Espanjanhan on " suurempi" kieli kuin englanti ja kielioppi tietääkseni vaikea. Lapsethan oppivat kyllä monia kieliä samaan aikaankin usein ongelmitta. Itselläni on ystävä jonka lapsi aloitti 1. kouluvuotensa ranskankielisessä koulussa, joutui muuton takia käymään 2. ja 3. vuoden saksankielisessä koulussa. Tänä aikana otti ranskan tunteja englantilaisesta naiselta. Sitten muutto suomeen, jossa saksankieliseen kouluun vuodeksi. Tämän jälkeen ruotsiin ja suomenkieliseen kouluun. Jossa on pärjännyt ihan hyvin. Eli ala-asteella vielä ilmeisesti voi niitä kieliä sekoitella, mutta kun ylä-asteelle siirtyminen lähestyy on hyvä päättää se lopullinen opiskelukieli.

Jokus puhui tuolla aiemmin tunnekielesta, ja kuinka hanelle omalla kiellella tunteiden ilamisu on helpompaa kuin vieraall (hyvin osatulla) kiella. Tosta tuli mulle mieleen sen miten olen itse kokenut jo aika kauan kayttokielteni eri " tarkoitukset" . Selitanpa hiukan: Koska mieheni on ulkomaalainen, puhun hanen kanssaan hanen kieltaa. Olemme olleet yhdessa kohta 10 vuotta, jona aikana emme ole kumpikaan asuneet Suomessa (vai kayneet lomilla). Tunteiden ilmaisu minulta kay tatanykya paljon helpommin hanen kielellaan kuin Suomeksi. Toisaalta, erityisesti jos joudun kertomaan Suomesta, lapsuudestani, tms. terminologiasta riippumatta (kyse ei ole ainoastaa siita etta en tietaisi termeja muiksi kieliksi) on se helpompaa suomeksi. Tyokieli on Englanti, ja jos yritan joskus puhu suomalaisten alan expertien kanssa suoemski, niin olen ihan pulassa! Siis eri kielet, eri kaytto. Noin hieman liioitellen, tietty.



On varmaan aika vaikeaa opettaa lapselle kaksi tai useampi kieli ilman etta muodostuu vastaavianlaista jakoa, tai varsinkin ilamn etta joku kielista kehittyy vahemmaksi. Tassa tilanteessahan tietty puolikeilisyys ei kai muodostu niin helposti ongelmaksi, jos siis ainakin yksi kielista kehityy voimakkaksi. Vaikka yrita puhua pojallemme aina vain suomea, olen melko varma siita etta suomi jaa heikommaksi kieleki: emme asu suomessa, ja lisaki minun ja mieheni yhteinen kieli on mieheni aidinkieli. Sita lapseni kuulee siis mieheltani, ja myos minun ja mieheni valisesta keskustelusta.



Taytyy vain hyvaksya asiat niinkuin ne on.



PS. En tieda viela miten hyvin lapseni oppii kumpaakin (ja muita) kielia, kun han on vasta nyt alkanut anomaan sanoja. jotkut suomeksi, jotkut italiaksi (mieheni kieli), jotkut molemmilla kielilla (esim. han on hurmaantunut siita etta " cavallo" onkin minulle " heppa" , ja osaa sanoa taman sanan siis kummalkin kielella).

Jos jäisin Espanjaan, laittaisin lapsen espanjankieliseen kouluun, koska sopeutuminen maahan olisi näin helpompaa. Jos tarkoituksena on muuttaa, englanninkielinen on erittäin asiallinen vaihtoehto.



Kielten kanssa on tärkeää, että tietyt kielet " pysyvät omissa paikoissaan" , silloin lapselle ei pitäisi tulla sen suurempia vaikeuksia. Mutta kaikkinainen kielten sotkeminen voi aiheuttaa herkästi puolikielisyyttä. (Siis puhun tänään lapsen kanssa suomea ja huomenna englantia.) Tärkeää olisi myös, että puhujat ovat natiivejä, eli mielestäni on tyhmyyden huippu alkaa puhumaan lapsen kanssa jotain muuta kuin omaa äidinkieltään! Kannattaa tutustua myös kouluun tarkkaan tämän asian tiimoilta. Ei olisi ensimmäinen kerta kun kansainvälisessä koulussa on ei-natiiveja opettajia. (Itselläni tämä ainakin vaikuttaisi koulunvalintaan, etenkin kun kyseessä on todennäköisesti yksityinen koulu?)



Meidän lapsillamme on käytössä kolme kieltä, eikä vaikeuksia ole ilmennyt. Miehen kanssa puhumme suomea, lastenhoitaja englantia ja koulussa puhutaan ranskaa. (Tuttavaperheellämme on toinen vanhemmista vielä ruotsinkielinen, joten heillä on käytössä neljä kieltä. Heilläkään ei ole ilmennyt minkäänlaisia vaikeuksia.)



Tottakai puhevaikeuksia voi tulla, mutta niitä voi tulla vaikka käytössä olisi vain yksi kieli.

En huomannut, että ketjussa oli oikein asiantuntijoidenkin vastauksia. No, tulipahan kirjoitettua todellinen mielipiteensä, ennen kuin kukaan ehti siihen vaikuttamaan. :)



Tsemppiä kuitenkin kaikille kieliasioiden kanssa!

päädyttiin espanjankieliseen kouluun ja lottovoitto kävi sillä nuorempikin pääsee saman katon alle syksyllä.

Tiukat kriteerit ja pisteitä saatiin kuitenkin niin paljon että päästiin tähän ykkösvaihtoehtoomme!



Nyt meillä on ollut englantilainen tyttö vähän koton a auttelemassa ja hyvin tuo 2,5 vee imee sanoja sieltäkin. Eli " bob the builder" jnejne.



Eli asiat on järjestynyt aika hyvin ja suomeakin tulee jo kovasti. Turhaa jännitystä taas vaan vanhemmilta...



hyvää kesää ja mielellään kuulen kokemuksia vielä jos joku haluaisi niitä jakaa!!

eli kieliasiaa pohdimme kuumeisesti kun esikoinen alkaa olla kypsää kauraa eli syntyy nyt kesällä.

Haluaisin ihan konkreettisia esimerkkejä arkipäivästä perheistä joissa ei ole yhtä kotikieltä vaan kaksi. Eli jos äidin kanssa puhutaan suomea ja isän kanssa vaikkapa ruotsia niin millä kielellä käydään ruokapöytäkeskustelut? Jos siis kaikki perheenjäsenet ymmärtävät ja puhuvat molempia kieliä? Meneekö lapsi sekaisin jos kahdestaan äidin kanssa puhutaan suomea mutta kun koko pehe koolla niin kaikki puhuvat ruotsia?

Vaikea päätös meille koska asumme Englannissa ja varmasti lapsi menee täällä tarhaan mutta entä jos muutamme takaisin Suomeen eikä lapsi osaakkaan suomea?



Olen itse ns matkalaukkulapsi mutta perheen kesken on aina vaan puhuttu suomea.Olen onnellinen vanhempien tiukkapipoisuudesta siinä mielessä että minua korjattiin ja ohjattiin kielen suhteen paljon eikä sekapuhetta tai väärää suomea vaan kuunneltu ja jätetty korjaamatta.Vaativa tehtävä vanhemmille tuo kielen kanssa taiteilu.



Mutta siis ihan käytännön elämästä kuulisin mielelläni lisää.

Yleisin tapa on kai puhua jokainen omaa kieltaan lapselle (OPOL - one parent, one language), mutta meilla tahdataan MLaH (minority language at home) -lahestymistapaan, kunhan mies on tarpeeksi pitkalla suomen opinnoissaan.



Asumme siis englanninkielisessa maassa, ja olemme tulleet siihen tulokseen, etta koska englannin kieli on niin dominoiva taalla (TV, kaverit, sukulaiset, tulevaisuudessa paivakoti) siirrymme suomeen kotikielena heti kun mahdollista. Tama edellyttaa siis tietysti, etta kaikki puhuvat ainakin jonkin verran vahemmistokielta.



Tassa pari linkkia, joista voi loytya kiinnostavia aiheita:



http://www.multilingualchildren.org/

http://www.nethelp.no/cindy/biling-fam.html

MiniK:

Haluaisin ihan konkreettisia esimerkkejä arkipäivästä perheistä joissa ei ole yhtä kotikieltä vaan kaksi. Eli jos äidin kanssa puhutaan suomea ja isän kanssa vaikkapa ruotsia niin millä kielellä käydään ruokapöytäkeskustelut? Jos siis kaikki perheenjäsenet ymmärtävät ja puhuvat molempia kieliä? Meneekö lapsi sekaisin jos kahdestaan äidin kanssa puhutaan suomea mutta kun koko pehe koolla niin kaikki puhuvat ruotsia?

Tässä konkreettinen esimerkki meidän perheestä, jossa on 2 kotikieltä ja kaikki ymmärtävät molempia.

Olen ollut paljon kotona tytön kanssa ja puhunut aina suomea. Niinpä tyttö ei " hyväksy" minulta mitään muuta kieltä - puhuu minulle suomea aina, myös hollantilaisten kavereiden läsnäollessa.

Mieheni on puhunut tytölle aina hollantia, joka siis on myös ympäristön kieli, mutta silti aluksi suomi oli vahvempi, koska minä olin enemmän kotona tytön kanssa.

Minä puhun miehelleni hollantia, mutta jos puhun sekä tytölle että miehelleni esim. ruokapöydässä, puhun usein suomea. Hupaisaa ja mukavaa on, että vaikka koulun myötä tytön hollanti on vahvistunut sujuvammaksi kuin suomi ja vaikka isänsä puhuu suomea huonommin kuin minä hollantia, tyttö saattaa joskus puhua isälleen suomea, mutta minulle siis ei koskaan hollantia!

Varmaan kaikilla 2-kielisillä lapsilla on kehitysvaihe, että kielet jonkun verran sekoittuvat (esim. lainaillaan sanoja toisesta kielestä), mutta se on aivan normaalia ja menee ohi itsestään sanavaraston karttuessa. Ja vaikka lapsi välillä haluaisi " säästää vaivojaan" ja puhua vain ympäristön kieltä kaikille, on tärkeää että itse kuitenkin jaksaa jatkaa suomen puhumista, jotta lapsella edes suomen ymmärtäminen säilyisi. Siitä on sitten hyvä edetä myöhemmin, kun kieli alkaa taas kiinnostaa enemmän.

ja olen kyllä myös tuon espanjan/katalaaninkielisen koulun kannalla. Meidän poika 4v. (kotikielenä suomi-espanja) käy ihan tavallista koulua joka on kotimme vieressä, ja olemme olleet siihen erittäin tyytyväisiä. Mielestäni paikallisen kielen oppiminen on tässä vaiheessa tärkeämpää juuri noiden sosiaalisten asioiden kannalta tärkeää, koulua käyvät lähistön muutkin lapset ja ne leikkikaveritkin ovat löytyneet sieltä luonnostaan. Englannin lapsenne ehtii oppia myöhemminkin ja jos te osaatte puhua englantia, niin voitte häntä siinä auttaa, sillä ainakaan täällä ei ole itsestäänselvää että ihmiset puhuvat englantia, vaikka jo pienestä pitäen sitä opiskellaan (pojallamme on ollut enkkua 3v. lähtien). Jo kaksikielisyys helpottaa muiden kielten oppimista, niinkuin varmasti tiedätkin. Meidän mielestämme oli tärkeämpää, että poika oppii kaksi kieltä täydellisesti kuin kolme huonosti, ja kaksikielisyyteenkin on syytä paneutua jonkin verran, ettei lapsesta tule " puolikielistä" . Täällä on juuri muutettu pari tavallista koulua enkunkielisiksi, eikä tulisi mieleenikään laittaa lapsia sinne, sillä tunnen muutamia paikallisia enkunopettajia, joiden kielitaito (enkun) ei ole mikään loistava, ja näissä kouluissa opetetaan kaikki aineet enkuksi. Tuntuu aika pelottavalta, jos sekä lapsi että opettaja käyttävät koulussa itselleen vierasta kieltä. Lisäksi, jos koulun käyminen tarkoittaa pitkiä kuljetusmatkoja, en näe sitäkään lapsen edun mukaiseksi, ja se vaikeuttaa kavereiden tapaamista kouluaikojen ulkopuolella, puistotreffejä muiden äitien kanssa jne. Itsekin olen juuri koulun kautta saanut paljon uusia ystäviä ja tuttuja.



Kouluun hakemisesta, kouluun pääsemiseen vaikuttavat kodin läheisyys, vanhempien tulot, mahdolliset koulussa jo olevat sisarukset sekä käsitykseni mukaan lapsille, joilla on erityistarpeita, on jonkinlainen " etuasema" kouluun haettaessa. Kysele lähistön vanhemmilta, mitä tietävät kouluista ja mitä mieltä niistä ollaan, ja tee valintasi sen mukaan.

Tulipas kirjoitusvirheitä ed. viestiin. Ja siis juuri noin, että jokainen puhuu lapselle omaa kieltään, vain yksi kieli per henkilö :)

Tuo " agua/että" on meillekin niin tuttu :) Tulet yllättymään siitä, miten hyvin lapsenne oppivat valitsemaan kielen keskustelukumppaninsa mukaan!



Un besito,

Mari

Vastaanpahan vielä minäkin... :) Meillä kolme kieltä kotona käytössä, lapsi käyttää kahta, siis meidän vanhempien kieliä aktiivisesti. Yksittäin siis puhumme omia kieliämme lapselle ja kaikki yhdessä kun jutellaan on kielenä miehen kieli. Miehen kanssa puhumme välillä hänen kieltään välillä englantia, jutuista riippuen. Lapsi myös ymmärtää paljon engl. muttei itse puhu sitä ollenkaan. Ja on tosi hyvä molemmissa kotikielissä, siis ihan samalla tasolla tuntuu olevan kuin suomessa asuvat sukulaislapsetkin, vaikka emme tähtää mihinkään ihan supertäydelliseen kielitaitoon, tietty pyritään (oikaistaan virheet ja pyritään puhumaan kunnolla), muttei nyt oteta kovaa stressiä. Koulukieli on kolmas kieli, se on paikallinen kieli. Siis Belgiassa ollaan, hollannin kieli ei kyllä ole mikään kansainvälisesti kannattava kieli, mutta näillä on täällä maailman parhaat kielipäät... ja lapsi sopii taatusti kasvaessaan joukkoon mukaan... :) Mietittiin aikamme olisko saksalainen koulu (miehen kieli) ollut parempi, kansainvälistä ei vakavasti ajateltu, kun englantia oppii niin helpolla muutenkin (itse opittu koulussa ja muuten opiskeltiin vuosikausia ulkomailla molemmat, joten se tosi hyvässä hallussa, eikä ikinä ole tullut mieleen, että sitä olis tarttenut saada äidinkieleksi, kun se kehittyi helposti tosi hyväksi käyttämällä, siis kielioppi yms tosi helppo, verrattuna german-/latin-/romaanisiin kieliin). Paikallinen kieli tosi ihana kun voi lapsi olla tavallisten ihmisten tasolla täällä ja sisäistää kulttuurinkin siinä sivussa automaattisesti. Leikkikavereita löytyy myös helposti ja ei ole yhtään huonommassa asemmassa kuin muut. Nyt on ihan ihanaa, kun aamulla/päivällä viedään/haetaan koulusta ja naapuritaloista tassuttelee luokkakavereita vanhempineen... tuntuu tosi kotoisalta. Ja myöhemmin on kiva kun voivat käydä leikkimässä, eikä ole pitkät välimatkat viedä ja hakea. Ei olla kaduttu hetkeäkään. Tuota puolikielisyyttä en pidä niin hirveänä asiana kuin jotkut mainitsi. Siitä joskus kommentoinkin ja sain kritiikkiä, mutta sanon silti vielä, että kielet on aina rikkaus, vaikka niitä ei täydellisesti osaiskaan, siis jos on iloa ja hyötyä käyttämisestä, niin se on mun mielestä tosi hyvä etu elämässä. Sitä paitsi se monesti unohtuu, että usein vieraana kielenä kielen oppinut osaa tarkemmin oikeeta kieltä kuin alkuperäiset, jotka ei joudu omaa kieltään niin tarkkaan jäsentää. No, siis tämä siitä, että jos oppiikin osittain ylimääräisen kielen, niin sitä saa isompana täydennettyä ihan hyvin ja silti on hyvä lausuminen yms. Jos ns. puolikielisyys olis niin kamala asia kuin näistä viesteistä ymmärtää niin eihän siinä olis mitään järkeä edes yrittää opetella mitään muuta kieltä kuin omaansa... Mutta tietysti joku kieli on oltava millä itseään syviten ilmaisee, mutta toisaalta oon huomannut että tunteidenkin ilmaisu käy ajan mittaan jokaisella opitulla kielellä. Kestää vaan ennenkuin pääsee sille tasolle. Siis kielet kunniaan ja turha paine pois. Lapset oppii helposti kun vaan johdonmukaisesti ja selkeästi puhutaan ja innostetaan käyttämään, lukemaan, kuuntelemaan jne...

että uskon että pidemmän päälle innostus on kaikista tärkeintä mitä voidaan vanhempina tehdä. Siis helposti tulee kasvaessa niitä kausia kun joku kieli meinaa jäädä jalkoihin tai kiinnostus lopahtaa. Silloin on mun mielestä parempi, että innostetaan kivoilla asioilla, eikä korjata korjaamasta päästyään lauserakenteita tms... Kielet on elämää varten, eikä itse elämän sisältö... tässä mun filosofia. :)

Duracel

iida5

kedelig1

kent

Doreen

SusannaH

marilona

pirre1234



tulihan kaikki mainittua ;)



oli tosi mukavaa lukea mielipiteitänne ja kokemuksia!



jos saan vielä udella minkäikäisiä omat lapsenne ovat nyt ja kauanko olette ollut " maailmalla" ?

meillähän molemmat lapset ovat syntyneet muualla kuin suomessa ja tulemme asumaankin " pois" suomesta ainakin seuraavat viisi vuotta jolloin esikoinen olisi 7 vuotta ja kuopus 5 vuotta.



kiitos ja lisää aiheesta kuulen mielelläni ja toivotan mukavaa viikonloppua!

Besos para todos :)

Teizi ja muutkin,



Tuohon puolikielisyys-asian lainaan tähän vanhaa lukion äikänkirjaa, joka on mulla jostain syystä täällä:



" Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka kasvavat pienestä pitäen kaksi- ja jopa useampikielisiksi. Jos vanhemmat ovat erikielisiä, kumpikin voi puhua lapselle omaa äidinkieltään. Tällä tavalla lapsi omaksuu kaksi kieltä.

Kaksikielisyyttä voi pitää rikkautena, jonka avulla pääsee tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ja ajatustapoihin. Puolikielisyyttä sen sijaan voidaan luonnehtia epäonnistuneeksi kaksikielisyydeksi. Puolikielinen saattaa osata jutella varsin sujuvasti kahdella kielellä, joista kumpikaan ei ole kehittynyt tarpeeksi, jotta se riittäisi monipuoliseen ajatteluun. Puolikielisistä - toisin kuin kaksikielisistä - tulee usein yhteiskunnan vähäosaisia. Heidän ajattelu- ja kielitaitonsa puutteet vaikeuttavat esimerkiksi opiskelua. Syy puuolikieliseksi kasvamiseen ei useinkaan ole ihmisessä itsessään, vaan olosuhteissa ja yhteiskunnan kielipolitiikassa, joka jättää vähemmistön koulutus- ja kulttuuritarpeet huomiotta. Puolikielisyydestä kärsivät tavallisemmin sellaiset vähemmistöt, joiden kieli ja kulttuuri on jäänyt valtakulttuurin jalkoihin: vierastyöläiset, pakolaiset ja kielelliset vähemmistöt.

Puolikielisyyden uhkaamia ovat olleet saaamelaiset, ruotsinsuomalaiset ja Tornionlaakson suomenkieliset. Maamme suomenruotsalaiset sen sijaan ovat vahvn kulttuuri-identiteenttinsä ja hyvin hoidetun kielipolitiikan ansiosta voineet kasvaa kaksikielisiksi."



Omasta mielestäni ei siis kannata " ahnehtia" liikaa kieliä liian varhain. Täällä Espanjassa tuo kaksikielisyys tuntuu olevan kovasti muodissa nykyään, kaiken pitäisi olla yht´äkkiä kaksikielistä, vaikkei oikeasti ole siihen valmiuksia. Juuri sen takia en laittaisi lapsiani ns. " kaksikieliseen kouluun" . Eri asia ovat tietysti jo pitempään toimineet kansainväliset koulut, mutta niihinkin mennessä kannattaa miettiä, mitä kieliä lapsi tarvitsee, mitä puhutaan kotona, miten kauan asutaan ko. maassa, miten muuten tuetaan lapsen kielellistä kehitystä jne. Niinkuin joku mainitsikin, esimerkiksi englantia on helppo oppia sitten myöhemminkin, erityisesti jos vanhemmat osaavat sen opiskelussa auttaa. Isompanahan (vaikka teini-iässä, jolloin esim. minua itseäni alkoivat kielet kiinnostaamaan enemmänkin) voi vaikka järjestää leikillisiä " englanti-päiviä" jolloin kotona puhutaan enkkua jne.

Periaatteessahan lapsi kasvaa kaksikielisyyteen luonnostaan niissä olosuhteissa, missä hän _elää_ (jos käytösä on kaksi kieltä kotona, tai niinkuin Teizin tapauksessa, asuvat ulkomailla, jolloin ko. kieltä käytetään kodin ulkopuolella, kavereiden kanssa jne.), mutta itse olen sellaista pakonomaista kielikylvetystä vastaan. Vaikka kielten oppiminen onkin luonnollista, kannattaa siihen panostaa, ja tukea lapsen kielellistä kehitystä lukemalla paljon ja järjestämällä mahd. paljon tilanteita, joisa kyseistä kieltä kuuluu ja lapsi voi sitä käyttää.

oon kyllä sun lukion kirjan kanssa vähän eri mieltä... Ihan hyvällä kuitenkin, ei siis riitaa haastaen. :) Siis oliko uusikin painos? Mun mielestä puolikielisyys on tässä nyt vähän epäselvä käsite. Ehkä puhutaan eri asioista. Siis sun kirjan perusteella kuulostaa, että puolikielisyys tarkoittaa siinä tekstissä sitä, että se tekee abstraktin ajattelun sillä " puolikielellä" mahdottomaksi, tai ainakin suhteettoman vaikeaksi, jättäen aikuisen taantuneelle tasolle ja siksi hän syrjäytyy yhteiskunnasta. En vaan ymmärrä miten lapsi pystyy kuitenkin käymään koulusysteemin läpi omaksumatta kieltä niin hyvin, että se olisi riittävää, siis esim, ne ihmisryhmät mitkä siinä mainittiin. Mun mielestä siinä on suurempana viitekehyksenä mm. yhteiskuntaluokka, joihin vaikuttaa vanhempien saaman koulutus ja ansiotaso jne. Siis, jos on tilanne, että jätetään tarkoituksella (asenteellisella tasolla) koulun kieli ja opetus vähemmän tärkeäksi, niin sitten siinä käy just noin. Saksassa ollessa esim. turkkilaiset, täällä belgiassa turkkilaiset, marokkolaiset jne... mutta niissäkin ryhmissä näyttää näin henkilökohtaisella kokemuksella olevan myös sellasia joita kuuluminen vähemmistöön ei silti ole tuottanut puolikielisyyttä, jota sun kirjan teksti kuvaa.



Siis summa summarum: mä tarkoitin omassa viestissäni puolikielisyydellä sitä kun tässä palstalla on välillä keskusteltu siitä, että saako ulkosuomalaisena lapselleen opetettua suomen kieltä, niin että se olis riittävää älylliseen ja myös tunteen ilmaisuun. Abstrakti ajattelu on tietysti tiukasti sidottuna kielelliseen kehitykseen. Siksi on tärkeää, että lapsella on ainakin yksi kieli, joka on/josta kehittyy todella hyvä. Mun mielestä se on koulukieli, vaikka se ankealta tuntuukin, ettei se ole suomi eikä meidän tapauksessa edes miehen kieli... Silti puhumme lapselle suomea ja saksaa ja uskomme, että niistä on hyötyä ja ne myös yltää hyvälle tasolle ajan myötä, vaikkeivät täydellisiksi " tyhjiössä" kehitykään. En pelkää syrjäytymistä, sillä me ei olla myöskään syrjäytyneitä, ollaan vierasta korkeasti koulutettua palkkatyövoimaa, muttei pyöritä omissa ghetoissamme vaan sopeudutaan paikassa kuin paikassa normaaliin keskiluokkaiseen paikalliseen yhteiskuntaan. Kotona keskustellaan myös laajasti kaikkea, siis enemmän ja vähemmän abstrakteja käsitteitä ja juttuja on ilmassa jatkuvasti, joten en usko, että lapselle tulee ikinä ongelmaa ettei pystyis itseään ilmaisemaan tai kielellisesti abstraktia tasoa saavuttamaan kaikilla osaamillaan kielillä, vaikka joku kielioppiseikka tai oma aktiivinen sanavarasto ei ihan täydelliseksi tulisikaan. Siis siksi ollaan tosi motivoituneita tähän monikielisyyteen... en tiedä tuliko juttu yhtään selvemmäksi, mutta mun mielestä se sun kirjan teksti käsittelee marginaaliryhmiä, joiden käytökseen ja yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttaa paljon muutkin tekijät kuin kielellinen kehitys.

Hei,



Kirjani painos on vuodelta 1990, eli onhan se tietysti jo hiukka vanha. Mutta uskon itse kyllä, että siinä on aika paljon totta. Olen muutenkin lukenut kaksikielisyydestä jonkin verran, mutta ne kirjat ovat kirjastossa Suomessa, en edes muista nimiä :( Löytyisiköhän netistä tietoa asiasta?



Siis kirjoitukseni ei ollut hyökkäys mielipidettäsi vastaan, Iines, vaan yksinkertaisesti oma mielipiteeni asiasta, erityisesti kun juuri täällä Espanjassa (niinkuin mainitsin) vallitsee niin kova innostus asiasta, mutta esim. joissain ns. " eliitti" kouluissa (joissa opetusta englanniksi) on oppilaiden koulumenestys ollut huono, johtuen juuri siitä, ettei opiskelu vieraalla kielellä onnistu ihan tuosta vaan. Tästä aiheesta on varmasti paljon erilaisia kokemuksia eri perheissä, mutta ainakin minua mietityttää/huolestuttaa se, miten hyvin lapseni omaksuvat asiat eri kielillä, ja mielestäni on tärkeää, että heillä on vahva pohja erityisesti espanjan kielessä, koska se on paikallinen kieli ja he käyttävät sitä koulussa. Yritän myös vahvistaa heidän suomen kieltään siinä, missä pystyn: jutellen paljon, lukien, videoiden avulla, jne. Moniakaan Suomi-kavereita meillä ei täällä ole, mutta yritän myös käyttää hyväkseni kaikki tilanteet, joissa lapseni voivat suomea käyttää, kuten puhelut. Meille ei mahtuisi enempää kieliä, ja niinkuin sanoin, mistään hinnasta en laittaisi heitä englanninkieliseen kouluun, vaikka vanhempi poikani koulussa jo sitä opetteleekin. Itse olen kylläkin opiskellut Enkussa yliopistossa englanniksi (koko tutkinnon) vaikka en sitä lapsesta asti ole puhunut, joka voi sotia omia mielipiteitäni vastaan (??).



Haluan vielä korostaa sitä, että jokainen perhe tekee valintansa oman henkilökohtaisen tilanteensa (kotikielet, maan kieli, lasten ikä, miten kauan aikoo asua ko. maassa, mitä kieliä tulee tarvitsemaan tulevaisuudessa, sosiaaliset suhteet...) mukaan.



Mari