Muita synnytyksessä reveneitä? Kuinka toipuminen?

minä synnytin 3 kk sitten, ponnistusvaihe kesti 7 min, ja repesin epparista huolimatta aivan järkyttävästi ja syvälle. puhuttiin 3-4 asteen repeytymästä.



viikko oltiin sairaalassa, hb 76, ja sain mielettömän ripulin vielä kaiken lisäksi. no, parempi ripuli kuin ummetus, vaikkakin vessaan en edes joka kerta ehtinyt...



kipulääkkeitä söin ja paljon, neljä ensimmäistä viikkoa joka päivä buranaa ja panadolia, sitten pystyin jo vähentämään, ristiäispäivänä (2kk) otin vielä viimeisen buranan että jaksoin seistä kastetoimituksen ajan.



kaksi viikkoa synnytyksestä kävin ulkona, kävelin 40m postilaatikolle ja olin kuolla välille, hyvä ettei kontata tarvinnut takaisin.



kolmen viikon päästä piti neuvolaan vauvan kanssa, reissu oli aika tuskainen koska autolla ajo oli hankalaa kun piti koko painolla istua että pystyi ajamaan. onneksi meidän kunnassa neuvolantäti tulee 2 kertaa kotia.



aikaa on nyt kulunut 3 kk, vappuna pääsin jo rakkaan harrastuksen pariin, hevosen selkään, mutta en pysty vielä täysipainoisesti ratsastamaan, käyntiä ja hieman ravia mennään. kun on paljon ollut liikkeellä päivisin eikä ole ehtinyt levätä, peräsuolessa tuntuu painetta ja juilii ikävästi. vaunulenkkejä en vieläkään oikein mielellään harrasta, en pysty montaa kilometriä kävelemään etteikö alkaisi juilimaan.



synnytyskertomukseeni on kirjattu että jos vielä joskus synnytän, toivon sektiota.



haavat on parantuneet hyvin, mutta vielä tuntuu kovalta ja turvonneelta, eli sisäpuolelta kestää vielä parantua pitkään.



en halua järkyttää toipumisen pitkällä kestolla, jokaisella paraneminen on yksilöllistä, mutta tämä oli minun kokemukseni.



ai niin ja seksi, mitä se on? meillä sitä on harrastettu joskus viime vuonna viimeksi...

että imetys kyllä kärsi siitä että olin niin kipeä ja väsynyt. yöimetyksen jätin pois kahden viikon jälkeen ja vauva sai öisin korviketta.

että tuo on kurjaa. Itselläni ensimmäisen lapsen synnytys kesti yli kakskyt tuntia, ponnistusaika yli puoltoista tuntia ja lopulta lapsi otettiin ulos imukupin avulla. Jonka takia tehtiin " reilu" eppari kuten sairaalanpapereissa lukee. Kysyin kans kätilöltä et kuin monta tikkiä laitettiin kun lääkäri tikkaski toista tuntia. Kätilö vain totes et todella paljo kolmeen kerrokseen. Ja siltä se tuntuki ku epiduraalin vaikutus ja sairaalan kipulääkkeitten vaikutus alko häipyyn. Kuukauteen en pystyny istuun.



Sohvalla istuin toisella ronkalla. Eikä puhettakaan et olisin menny istuun siihen vauva sylissä. Ei. kyllä se oli niin että minä könysin ensin ihteni istuun ja sen jälkeen vauva annettiin minulle syliin. Ja kun ylös piti päästä niin ensin vauav jollekki ja sittte armoton väsääminen et pääsi itte ylös. TODELLA turhauttavaa. Tulihan siinä sohvan nurkassa tirautettua useammat kyyneleet asian takia.



Syöminenkin oli yhtä tuskaa kun ei pystynyt istumaan. Toiseen käteen nojaten hotkin ruuan. Nautinnosta ei tietoakaan.



Ja siitä sairaalan kumirenkaasta ei todellakaan ollu mitään apua. Mulle. Kysyinki kätilöltä et pitäskö mun vain rohkeesti istua kun muut äitit näytti istuvan vailla mitään tuskia. Ei kuulemma missään nimessä. Istua saa kunnolla sitte ku pystyy.



Olisin varmaan minäki lopettanu yösyötöt jos mies ois ollu niin unelma et nosti vauvan aina mun viereen. Se sängystä ylös pääseminen oli kans tuskaa.







Kävelyllä kävin, mutta köpöttelyähän se oli. Sen huomasin et pystyin käveleen jotenki paremmin kun jännitin lantionpohjalihaksia. Alapäässä oli muuten kokoajan semmonen painon tunne.



Sitte ne pirun tikit vielä kinnas. Ja haavaa kirveli. Siihen kuitenki keksein toisen synnytyksen jälkeen syyn. Tai ainaki luulen niin, mutta tosiaan se tikkien kiristäminen oli todella kauheeta. Tikkien piti sulaa mutta minä jouduin käydä poistattaan niitä kun ne kiristi niin kauheesti. Eikä ne ees sulanu. Kun oli kolme tikin solmua painunut lihaan. Oliko kumma ku kiristi ja kirveli.



Niin siihen kirvelyyn tosiaan löysi syyn toisen synnytyksen jälkeen heti. Toisessa synnytyksessä repesin kymmenen tikin verran vanhaa eppari pitkin. Kiva. No ei sillä. Kolme tuntia synnytyksestä pystyin istumaan ja liikkumaan ihan normaalisti! Se oli siis ihan unelmaa.



Kotia kun pääsin vaihdoin siteet heti alwaysiiin. Ja alkoi kirvely. Vaihdoin sitten takasin vuokkosiin mitä sairaalassaki oli. Ja kirvely loppu. Piti vielä seuraavana päivän kokeilla ja sama toistu. Päättelin et mulle ei sillon ku alapäässä on haava, sovi semmoset siteet joissa on muovintuntunen se pinta vaan se pitää olla semmonen pehmeä paperinen pinta.



Tällänen tarina mulla.



Mua kans mietitytti uus synnytys repeämisen takia tai oikeestaan haavan parantuminen, mutta uusi synnytys tuli, oli todella nopea ja tosiaan kolme tuntia synnytyksestä istuin ja join kahvia miehen kanssa.



Ja miten se aika sitten kultaakaan ne muistot. Ja pelon kohde muuttuu...Toka raskaudessa tosiaan mietein repeämistä nyt en enää pohdi sitä vaan semmosta et jos joskus vielä kolmennen haluaisin ja saisin niin kestänkö ne kauheet supistukset joita kakkoselta tuli jatkuvalla syötöllä...



Kyllä se haava paranee mutta valitettavasti vain ajan kanssa, Tsemppiä! Ja ihania hetkiä vauvan kanssa.

mulla eka lapsi leikattiin hätäsektiolla ja tämän toisen synnytin alakautta, eli kokemusta on molemmista tavoista.



aina painotetaan sitä että alatiesynnytyksestä toipuu nopeammin kuin sektiosta, mutta minä olen kyllä toista mieltä, sektiosta toivuin todella nopeasti, olin elämäni kunnossa jo viikon päästä. nyt olen vieläkin " toipilas" vaikka 3kk mennyt.



onneksi vauva on ollut helppo hoidettava, ja vaikka aika kultaa muistot, niin alakautta en enää ikinä synnytä. en pelkää supistuksia enkä synnytyskipua, vaan sitä että olisin synnytyksen jälkeen kaksi kuukautta petin oma.



tosiaan " lapsivuodeaika" ainakin meillä...

Tytön synnytyksessä tuli pahat 3.asteen repeemät kohta pari vuotta sitten. Tyttö painoi 4300g, pituus 52 cm ja py 36 cm, joten epäilen että koollakin oli vaikutusta. Synnytys kesti 7,5 h josta ponnistus 1,5 h. Eli hitaasti tuli kuitenkin lopulta ulos. Eppari tehtiin josta siis repesi pyllyyn asti ja uloin sulkija meni poikki. Vauriot ommeltiin leikkaussalissa kuntoon. Olin neljä päivää sairaalassa. Istua pystyin heti kun seuraavana aamuna ylös nousin sängystä, tosin varovasti tietenkin. Ja sattuihan se! Kipulääkkeitä ja laksatiivejä söin muistaakseni kolmen viikon ajan. Imetys lähti kaikesta huolimatta ihanasti käyntiin. Pahinta kaikessa oli ehkä se että mun oli vaikea hyväksyä sitä että en enää voi synnyttää alakautta vaan sektiolla jatkossa. Myös vauvaan ihastuminen kesti varmaan kolme kuukautta....Vauva tuntui aivan kamalan vieraalta kun se nostettiin mahan päälle ja ajattelin että tämäkö on tosiaan mun ja onko mun pakko tätä nyt tässä pitää jne.. Jälkeen päin ihan itketti mitä kaikkea kamalaa olin ajatellut! Kaikki varmaan johtui siitä repeämästä. Muuten synnytys jäi mieleeni melko helppona koska kipuja ei juurikaan ollut ja pärjäsin pelkällä ilokaasulla. Kotiin tultua pystyin hiljakseen kävellen käymään pikku lenkillä. Kipuja, kiristystä ja paineen tunnetta haavassa tuntui muistaakseni noin 1kk ajan. Paineentunne jatkui aina noin 3kk ajan. Yhdyntää kokeiltiiin 3kk päästä synnytyksestä ja se jäi kokeiluksi kun kiristi niin paljon. 6kk kuluttua synnytyksestä yhdyntäkivut loppuivat. Vessahommat sujuivat alusti asti hyvin kun söin laksatiivejä sekä muita vatsan pehmeänä pitäviä ruokia. Suihkuttelin myös alapäätä aina vessassa käynnin yhteydessä niin kauan kun oli tikkejä. Nyt odotan toista lasta viikolla 18 ja syksyllä mulle tehdään suunniteltu sektio ja se hieman jännittää! Mutta on lääkärien mukaan mulle turvallisempi vaihtoehto kuin se että tulisi uusi repeämä jota olisi sitten hankula korjata jos sulkija menisi taas rikki. Siitä voisi seurata jopa elinikäinen pidätyskyvyn menetys joten tosiaan ennemmin menen sektioon. Nyt ei ole pidätyskyvyn kanssa mitään ongelmia ja alapää toimii niinkuin ennen synnytystä! Lääkkeiden syönnistä en ainakaan itse huomannut vauvalle olevan haittaa. Kylla ne varmaan sairaalassa tietävät mitkä lääkkeet voi määrätä äidille jos imettää. Kyllä se minuakin hieman mietitytti kun tosiaan täysimetin tyttöä alusta asti. Oikeen paljon voimia sinulle ja pikaista paranemista! Yritä levätä paljon, syödä ja juoda hyvin! Kevyt liikunta kuten rauhallinen kävely nopeuttaa alapään paranemista. Varmasti toivut vielä hyvin! :) Niin, ja jos haluat lukea lisää täältä keskustelua aiheesta niin laita tuohon haku kohtaan hakusanaksi " sfinkter ruptuura" . Sieltä löytyy monta saman kokenutta. Haku kannattaa tehdä pitkän ajan päähän noin 1-2v. (en tiedä voiko kahden vuoden takaisia hakea mut muistan et ainakin vuoden päähän voi...) Voimia siis sinulle!

t. Flofer+tyttö 1v 10kk ja vauva rv 18

Synnytin 1v ja 10kk sitten esikoispoikani (4120g, 53cm) ja välilihan leikkauksesta huolimatta sain 3-4 asteen repeämät. Synnytys oli nopea, ponnistusvaihe vain 10min ja sitä ennen vain n.4t avautuminen.

Jorvissa sattui olemaan kiire yö tuolloin, joten kaikki puudutukset jäi saamatta:-((

Repeämää ommeltiin toista tuntia ja koko alapää pakaroita myöten oli mustana, kun pääsin kotiin kolmen päivän kuluttua.

Istuminen onnistui vain kumirenkaalla.Buranaa meni kohtalaiseen tahtiin.Lisäksi iski ummetus, jota kesti 4 päivää ja muutenkin tuo vessassa käyminen ei ollut mitään herkkua.

3 viikon päästä nousi kuume-repeämähaavat olivat tulehtuneet.

Sain kaksi vahvaa antibioottikuuria päällekkäin ja vauva ripulilla.

Yhteensä 5 viikkoa kesti, ennenkuin särky oli laantunut alapäästä.

Sen jälkeen alkoi peräpää oireilla, eli tuntui kuin sulkijalihas ei olisi toiminut.Kun tuli hätä oli päästävä heti vessaan tai housussa oli.

Lisäksi tuntui kuin reiän ulkopuolella olisi ollut suolta tai pukamia tai jotain " ylimääräistä" .

Ja taas lääkäriin, joka kertoi ponnistamisen aiheuttaneen peräsuoleen kapseloituneita verenpurkauksia, jotka hän veitsellä avasi ja apäästi veret ulos.

Kaikki tämä ruljanssi synnytyksestä siihen hetkeen kun tuntui, että kaikki on jokseenkin kunnossa kesti 11vk!

Välillä meinasi hermot mennä ja muutenkin tuskastuin omaan heikkoon kuntooni.



No nyt on luvattu sektio, jos sen haluan.Taidan lähteä kuitenkin sille alatiesynnytys-tielle.Tai no aika näyttää:-)



Koitahan jaksella ja kyllä paikat parenee-ajan kanssa!





-max05 ja rv9+4

Kuvauksesi kuulostaa hyvin tutulta... Alkoi tosiaan synnytys tuntua helpolta kun repeämiskipujen kanssa oli kotona. Tuntui, että valvomisen ja muut alun ongelmat olisi kyllä jaksanut iloisin mielin mutta ei sitä kipua. Itse tein sen virheen, että en rohjennut heti syödä niin reippaasti kipulääkkeitä kuin hoitaja laitoksella neuvoi (onneksi yksi hoitaja tästä useampaan otteeseen laitoksella kuitenkin edes puhui, se vähän rohkaisi). Lopulta tulin kuitenkin sikäli järkiini, että popsin niitä enemmän (buranaa ja panadolia/para-tabsia). Myös minä imetin ja imetän edelleen ja siksikin tietysti noita lääkkeitä mietti vähän enemmän mutta uskoin sitten niiden olevan turvallisia, kun niin kerran sanottiin ja onhan se imetyskin tuskaa jos omat kivut ovat koko ajan hirviät, vaikuttaa varmaan maitoonkin sellainen stressi. Kahden viikon kuluttua synnytyksestä kävin lääkärissä, kun usko omaan toipumiseen meinasi loppua ihan kokonaan. Lääkäri tutki hyvin ja totesi kaiken olevan kunnossa mutta toipumisen vaativan kärsivällisyyttä. Lääkäri määräsi vahvempaa kipulääkettä (käytännössä sama kuin 2 tavallista panadolia/para-tabsia) ja sanoi, että yhdellä tavallisestaa panadolista ei ole kuin haittaa, kivunlievitystä ei tule sillä eli tuplamäärä kannattaa ottaa. Nyt kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen kipuja ei enää ole, tuntuu nyt aivan ihmeelliseltä ajatella sitä muutamankin askeleen ottamisen, istumisen tai vessassa käynnin (vaati vähintään samanlaista rentoutumisen opettelua kuin synnytystä varten...) tuskaa alussa, kun kivut ovat hävinneet. Ihan normaalieloon en ole vielä päässyt mutta melkein...



Eli toivottavasti helpottaa tämä vastauksissa esiin tuleva asia, että kyllä ne kivut helpottavat. Siihen voi mennä aikaa ja sillä välin voi ainakin minun saamien tietojen mukaan huoleti syödä noita mainittuja kipulääkkeitä (tietty annostuohjeiden mukaan mutta ei kannata niitä kovin alittaakkaan, eikä odottaa kipulääkkeen ottamista siihen kun on kovemmat tuskat päällä, kuten itse ensin tein). Uskon, että minua auttoi myös tuskienkin kanssa tehdyt minikävelyt (kerran päivässä pihan ympäri 10 min tms) ja lese, mysli, luumu, jogurtti -sekoituksen syöminen aamuin illoin silloin muutaman eka viikon aikana. Koita jaksaa, ihan varmasti vielä helpottaa!

Minäkin repesin nyt 10-kuukautisen esikoiseni synnytyksessä pahasti (3.asteen repeämät). Ponnistusvaihe kesti 1 ½ tuntia ja lopulta kun voimani loppuivat totaalisesti, vauva revittiin ulos imukupilla. Siis todellakin revittiin! Imukuppi irtosikin pari kertaa ja lääkäri " lensi" taaksepäin ennen kuin poika saatiin ulos. Mä en jotenkin muista paljoakaan tuosta, en edes niitä kipuja, jotka kuitenkin loppui heti kun vauva tuli ulos. Mun repeämiä ompeli kirurgi 2 tuntia, jonka ajan nukuin, joten siinäkään en tuntenut kipua.

Mutta se toipuminen... . Sängystä nousin ylös ekan kerran kolmen päivän kuluttua, mutta pyörryin saman tien. Ensimmäinen kuukausi oli kyllä ihan kamalaa aikaa, käveleminen oli tosi vaikeaa, en voinut istua enkä nostaa vauvaa. Koska sulkijalihakseni oli repeytynyt, en pystynyt aluksi myöskään pidättämään, mikä tietysti oli aivan kauheaa...

Imetys onneksi lähti sujumaan, vaikka olihan siinäkin ongelmansa, kun isän piti aina nostella vauvaa rinnalle ja pois. Eikä ne useat antibioottikuurit ja kipulääkkeetkään varmaan tehneet hyvää rintamaidon laadulle...

Mietin kyllä usein, että toivutaankohan tästä koskaan. No, pikkuhiljaa aloin parantua, vaikka haava tulehtuikin vielä muutaman kerran paranemisprosessin aikana. Pikkuhiljaa aloin liikkua enemmän ja kuukauden päästä istuinkin jo varovasti. Kolmen kuukauden päästä olimme ekan kerran yhdynnässä ja se sujui todella hyvin. Nyt kun synnytyksestä on kulunut 10 kuukautta, ei ole jäljellä muuta kuin kamalat muistot. Alapää toimii kaikin puolin hyvin enkä huomaa eroa synnytystä edeltävään aikaan oikeastaan lainkaan!

Sen verran huonot muistot synnytyksestä kuitenkin jäi, että en aio enää koskaan synnyttää alateitse, vaan sektio on ainoa mahdollisuus. Olen kuullut ja lukenut lääkärilehdestäkin, ettei pahasti revenneelle välttämättä suositella enää alatiesynnytystä, koska jos peräsuolen sulkijalihas repeää uudelleen, voi sitä olla vaikea saada uudelleen ommeltua entiselleen.

Toinen vauva on kuitenkin jo haaveissa, vaikeasta alusta huolimatta!

Joo, repeämät saattaa olla ikäviä. Synnytin 2 vuotta sitten, välilihan leikkauksen lisäksi imukuppi repäisi 3. asteen repeämän peräsuoleen asti. Istumaan pystyin vasta 2 viikon kuluttua synnytyksestä. Jälkitarkastuksessakin olin vielä ihan kipeä, sattui kun lääkäri tutki. Yhdyntää alettiin kokeileen varovasta 3 kk synnytyksen jälkeen, mutta kiristi ja sattui niin pirusti, että yritykseksi jäi. Kuukaudet kuluivat ja aina vaan kiristi ja tuntui ikävältä. Yhdynnät eivät onnistuneet. Kävin puolen vuoden päästä gyniksellä valittamassa kivuista ja kiristyksestä, tuntui että minut oli ommeltu liian tiukalle. Kirjoitti lähetteen lisätutkimuksiin synnytyssairaalaan, ja vuoden päästä synnytyksestä mulle tehtiin korjausleikkaus. Leikkausraportissa kuvailtiin emättimen tiukkoja strangimaisia muodostelmia. Sen jälkeen kiristys väheni huomattavasti, seksi alkoi tuntua taas mukavalta. Välillä vieläkin tunnen ajoittain kiristystä arpikudoksessa, mutta se on pientä verrattuna aikaisempaan. Nyt odotan toista lasta ja ehdottomasti aion vaatia sektiota ja luulen sen myös saavani helposti, koska uudelleen repeämisen riski on suuri. Paranemisprosessi oli niin pitkä ja tuskallinen, etten kertakaikkiaan uskaltaisi enää synnyttää alateitse.

Piti sanomani, että tässä vielä yksi revennyt listalle! Synnytyslaitoksella kuulin, että ihan normaali pienen repeämänkin kivun toipumisaika voi olla se 1 kk. Itsellä ne hirveät kivut (kun jätin sitten sairaalan suosituksesta särkylääkkeitten syömiset sairaalaan vielä imetyssyistä) kestivät sen ajan. Sinä aikana en meinannut jaksaa mitenkään edes kävellä. Repesin täydellisesti ja ekoina kahtena viikkoina vuosin niin, että kaksi paksua sidettä oli päällekkäin ja ne oli ylivuotojen tähden vaihdettava kahden viikon välein. Sen jälkeen oli vain kuin runsaat menkat 1,5 kk ja sitten helpotti. Mutta kivut kyllä lähtivät siinä 1 kk synnytyksestä tosiaan ja sen jälkeen oli paljon helpompaa. Kamala väsymys vaivasi monta kuukautta kyllä. Onhan se niin, että repeämisen paranemiseenkin menee keholta energiaa, imetykseen menee, yösyöttöihin ja kivun kestämiseen. Silti sen kaiken kestää, sillä vauva on ihana! Sinulle, ap, paljon onnea ihanasta vauvasta ja kyllä se vielä helpottaa! Jos suinkin mahdollista, yritä levätä mahdollisimman paljon, se on paras lääke mielestäni kunnon repeämiin ja jos mahdollista, niin käytä kaikki mahdollinen apu, mitä tarjotaan tai on olemassa, että jaksaisit jatkossa yösyötöt ja muut etkä rasittuisi tässä alussa liikaa! Kaikki menee sitten varmasti hyvin! Halaus!

Eli siis se alkuvaiheen kaksoiside piti vaihtaa tietenkin kahden tunnin välein eikä viikon ;-D!

Synnytin esikoiseni n 1kk sitten. Synnytyksen kestoksi merkittiin 3,5 tuntia ja ponnistusvaiheen 4minuuttia,eli rytäkällä tämä loppuvaihde tultiin. Tosin synnytystä vauhditettiin ku ei meinannu käynnistyä kunnolla,niin oksitosiinitipalla. tyttö 3900g ja 51,5cm

Minulle tuli 4 asteen repeämät,repesin taaksepäin,kirurgi ompeli spinaalipuudutuksessa. Toipuminen lähti yllätävänkin hyvin käyntiin,het ku sain luvan lähteä kunnolla liikkeelle (2päivää synnytyksestä) olo koheni todella paljon. Istumaan pystyin kunnolla n viikon päästä eikä alapää ole ollut kamalan kippeenä. Sain burana 600 reseptin ja söinkin viikonverran särkyyn. sairaalassa jo laittoivait ensin tiputuksella antibioottikuurin myöhemmin pillereinä jota jatkoin kotona viikon verran.