miten synnytysnäky vaikutti mieheenne?? uskallanko ottaa mukaan?

Mieheni oli mukana ensimmäisen synnytyksessä ja toinen tuli niin vauhdilla että saliin tullessaan sai suoraan vauvan syliinsä ja ihmetteli hetken että tässäkö tämä nyt on...? Kolmannen synnytykseen lähtee mukaan, se on ihan itsestään selvä asia. En ole edes tullut ajatelleeksi että järkytyykö mies näkemästään vai ei, se on luonnollista ja kuuluu synnytykseen. Yksin en suostuisi edes menemään - on hyvä olla tuttu ihminen matkassa ettei tarvi olla yksi outojen ihmisten " armoilla" .



MrsCruiser

Mulla on mies ollut joka kerta mukana. Ekalla kerralla olin niin ulalla, että hävetti suorastaan näyttää miehelle, etten tiennyt oikeasti synnytyksestä mitää. Tokalla kerralla suoli rupes toimimaan vähän ennen ponnistusvaihetta (voi sitä hajua...). Ennen kolmatta kertaa sanoin, ettei mun puolesta tarviis tulla mukaan, mutta mies halusi ja hyvin meni. Nyt neljännellä kerralla mies ei edes harkitse mukaan tuloa, vaan HALUAA EHDOTTOMASTI tulla. Oon ajatellut sen niin, et kun se noiden kokemusten jälkeen edelleen rakastaa mua ja haluaa edelleen " lähempää tuttavuutta" , nii kait se sitte rakastaa mua ikuisesti.

ja vasta tänään mulle selvisi että mies oli nähnyt kun hän tuli ulos :D Eli ei vissiin mitään kauheita traumoja jäänyt.

Hei!

Meillä ainakin on itsestään selvää, että jos mies vaan töiltään tai muulta ehtii, niin mukaan tulee. Mun mies on ainakin suhtautunut tosi luontevasti ja jopa kiinnostuneesti kaikkiin naisten juttuihin, niinkuin kuukautisiin, joten ei minua ainakaan nolota vaikka hän tuijottaisi suurennuslasin kanssa koko tapahtumaa. Ehdotin että ottaisi kuviakin, mutta meinasi ettei ota vaan keskittyy mukana olemiseen ja synnytyksen seuraamiseen. Saa nähdä miten sitten käy, mutta minua ei ainakaan huoleta oman kullan mukana olo, enemmän häiritsee ajatus mahdollisesta mieslääkäristä, se tuntuisi vastenmieliseltä, vaikka hyvin mahdollista onkin.

mieheni oli mukana synnytyksessä,ja hän sanoi että se oli maailman paras kokemus ikinä,eli suosittelen että mies tulee mukaan,ja siitä on kaiken lisäksi todella hyvä tuki :)

Meillä mies ei ehkä niinkään järkyttynyt näkemästään vaan siitä kuinka kauan synnytys voi kestää. Käykää siis etukäteen läpi myös synnytyksen eri vaiheiden kestoa ja ajat yläkanttiin... Minun mieheni kuvitteli kätilön annettua ponnistusluvan, että lapsi syntyy saman tien... No, yli tunti meni ähkiessä, sitten syntyi ;-) Mies oli koko synnytyksen ajan salin takanurkassa istumassa, ei pitänyt kädestä tms. En kaivannutkaan siihen ketään " ylimääräistä" .



Sain lapsen rinnalle ompelun ajaksi ja mies tuli sitten ihan viereen seisomaan. No, silloin mies näki alapään ihan levällään ja siitä sitten kommentoi myöhemmin että näytti todella pahalta. En ole kysellyt onko toipunut näkemästään (synnytyksestä kuukausi). Mutta kokonaisuutena " tavallisesti" sujuvassa synnytyksessä ei ole mitään liian pelottavaa miehelle, siinäpähän näkee että totista työtä se on.

Itsellä oli mies mukana enkä olisi ikinä jaksanut ilman häntä. Ponnistusvaiheessa ehkä kuitenkin vähiten turvasin mieheen, koska olin niin keskittynyt siihen suoritukseen. En edes oikein aistinut enää hänen läsnäoloaan.



Meillä myös mies oli pääpuolessa, koska olin näin vannottanut. Minusta se on täysin naisen päätettävissä, missä kohtaa mies istuu/seisoo ja saako katsoa, koska nainenhan siinä on kovilla. En usko että miehiltä menee katsottuaankaan halut (kuten tässäkin ketjussa on tullut todistettua) mutta itseäni ajatus häiritsisi taatusti pitkään. Ja minun näkökulmastani miehestä on eniten apua siellä pääpuolessa (äidin henkisenä tukena) kuin kurkkimassa jalkoväliin, koska mitä ihmettä voisi siellä muka tehdä (ellei ole ammatiltaan lääkäri tai kätilö).



Sen vielä lisäisin, että meillä kokemus on todella kaunis yhteinen muisto. Mies kyyneltyy joskus vieläkin (lapsi 2-vuotias), kun muistelee miten kovasti sain kärsiä. Hän on myös monesti jälkeenpäin sanonut ja ihmetellyt miten urhea ja reipas olin, vaikka itselle jäi synnytyksestä sellainen olo, että olin ihan kauhea ulisija ja pelkuri. Sain siis mieheltä sellaista palautetta, jota en keneltäkään kätilöltä tms. saanut ja jäin kaipaamaan. (Viis siitä, jos mieheni valehtelee...)

Mulla on supistukset olleet loppuvaiheessa (molemmissa) tauottomia ja niin kivuliaita, että mies ei ole juurikaan kyennyt " tukemaan" mitenkään konkreettisesti - siinä tilassa ei pysty vastaanottamaan juuri yhtään mitään.



Odotteluvaiheessa ekan kohdalla oli mukavaa, että oli joku seurana (toka oli niin nopea, että isä ehti vasta siihen ihan loppuun = )). Ja ennen kaikkea huolehtimassa siitä, että sain apua silloin kun tarvitsin. Loppujen lopuksi kyselin (joskus aina vieläkin) todella paljon jälkikäteen, että miten synnytyksen kulku lopussa meni kun itse olin jo ihan omassa supistuskipu-ponnistukseenkeskittymismaailmassani. Ja tästä on ollut ihan korvaamaton apu.



Miehelleni on tosi vaikeaa taas juuri se että hän ei kykene tukemaan minua loppuvaiheessa - kamalaa seurata kun toinen vetelee sietokyvyn rajamailla, mutta toivottavasti olen osannut ilmaista kuinka paljon se kuitenkin on minulle merkinnyt.



Kenenkään ei tosiaan ole pakko vilkuilla sinne alapäähän jos ei ihan itse halua = isän oma valinta. Ja eihän se mikään kaunis näky ole todellakaan - verta vuotaa solkenaan, massiiviset mustelmat jne.



Asennoidun synnytyksiin vähän kuin pitkäkestoiseen urheilusuoritukseen =). Tähän vertaukseen sopii hyvin roolit valmentaja=kätilö ja huoltaja=isä.

Meillä ei ainakaan mies traumatisoitunut millään tavalla :)



Minä siinä ponnistusten lomassa kun vielä pyysin miestäni menemään katsomaan kun lapsemme syntyi (itsekään en todellakaan tiedä miksi menin moista sanomaan?!!!) ja mies meni... :) Ei kuulemma olisi itselle tullut mieleen mennä, mutta ei viitsinyt siinä alkaa sanomaan ettei halua :)



Mutta seksielämämme on ollut täysin ennallaan ja kukoistanut vaikka hän lapsemme näkikin syntyvän sieltä :) Että rohkeasti vaan mies mukaan ja sano ettei mene katsomaan sinne alas jos tuntuu ettei se näky häivykään mielestä enää...

Itse koin myös että miehen läsnäolo oli korvaamaton. Varsinkin ne ensihetket kun vauva oli syntynyt ja vielä kätilön käsissä, katsoimme miehemme kanssa toisiimme ja hymyilimme onnellisina. Sitä hetkeä en vaihtaisi mihinkään.

ei vaikuttanut mieheen mitenkään. Hän oli koko synnytyksen vierelläni. Itselläni synnytys meni niin nopeasti, että siinä ei paljoa kerinnyt mies tsemppaamaan, mutta hänen läsnäolostansa oli kyllä suuri " apu" ! Ponnistusvaiheessa kätilö pyysi miestäni sijoittumaan viereeni sillain, että sain toisen jalkani hänen kylkeään vasten..toinen jalka oli kätilön kylkeä vasten ja synnytin siis puoli-istuvassa asennossa. Siitä olisi ollut suora näköyhteys jalkoväliini, mutta mies katseli aivan muualle. Ollaan myöhemmin puhuttu tapahtuneesta ja hän sanoi, että ei katsellut sinne..mutta näki kyllä kaiken veren synnytyssängyllä. Mieheni voi yleensä aika pahoin herkästi..mutta synnytyksestä hänkin selvisi hyvin :) Ota ihmeessä mies mukaan synnytykseen...nimittäin siitä hänen läsnäolostaan on suuri apu ja muutenkin ei hänkään koe sellaista joka päivä.

Voi olla aika armoton asenne, mutta siinä olisi ollut pähkäilyä ja käsittelyä paljon jälkikäteenkin, jos mies ei olisi tullut mukaan. Tämä siis meidän kohdallamme, muut toimikoot omalla parhaaksi näkemällään tavalla.



Itse ajattelin, että minä teen siinä sen työn, joten miehen rooli on kyllä erittäin helppo siihen nähden ja hän kyllä sietää tulla mukaan. Osakkeet olisivat laskeneet aika paljon, jos hän ei olisi uskaltanut tulla mukaan.



Itse myös pelkäsin synnytystä jonkin verran etukäteen ja halusin miehen henkiseksi tueksi. En kyllä tainnut pelätä minkään kontrollin tms. menettämistä. Ajattelin, että synnytyksessä mukana oleminen vain vahvistaa parisuhdetta ja vanhemmuutta ihan alkutaipaleella.



Lapsivedet menivät aamuyöstä ja synnytys käynnistyi vasta saman päivän iltana. Mies sai mennä kotiin nukkumaan univelkojaan vähäksi aikaa. Keskiyöllä menin sitten synnytyshuoneeseen, jossa olin ihan yksin pari tuntia. Se oli varsinainen kauhuskenaario etukäteen, mutta h-hetkellä se ei tuntunut sitten mitenkään erikoiselta. Kätilö kävi välillä katsomassa, mikä oli tilanne.



Mies soitettiin joskus aamuyöstä takaisin paikalle (vuorokausi lapsivesien menosta), kun jotain alkoi tapahtua. Synnytys itsessään oli erittäin helppo onnistuneen kivunlievityksen takia. Vitsailinkin miehelle hänen tultuaan huoneeseen, ettei synnyttäminen oikeasti ole tällaista (näin helppoa ja kivutonta). :-)



Ihan paraatipuolelle en halunnut miehen menevän, kaipa siinä kohtaa sitten ujostelin. Tosin hän on sellainen tyyppi, että tuskin hän olisi siitä mitään traumoja saanut. Ponnistusvaiheessa hän tuki minua pääpuoleltani. Hän leikkasi napanuoran ja oli mukana, kun lasta lähdettiin viemään tehostetun valvonnan osastolle (ei teho-osastolle kuitenkaan). Itse sain pitää poikaa hetken rinnallani heti hänen synnyttyään, mutta mies sai onneksi olla lapsen mukana, kun hänet vietiin tuonne em. osastolle. Samalla minulle tehtiin noita jälkitoimenpiteitä.



Onneksi meille molemmille oli selvää, että mies tulee mukaan esikoisen synnytykseen. Jälkikäteen voi sanoa, että olisin ehkä pärjännyt yksinkin, mutta ihan varmasti oman lapsen syntymän näkeminen ja siinä mukana oleminen oli hieno kokemus miehelle. Oli mahtavaa päästä se jakamaan.



Jos ajattelee esimerkiksi seksihaluja, niin synnytyksessä mukana oleminen ei kyllä vaikuttanut niihin mieheni kohdalla lainkaan.



Esikoisen syntymästä on reilut 3,5 vuotta. Jollen väärin muista, taisi miehen silmäkulmasta valua muutama kyynel esikoisen synnyttyä. Se oli tietenkin hieno hetki, ja onneksi saimme jakaa sen yhdessä. Ihan varmasti jälkikäteen olisi harmittanut, jos syystä tai toisesta näin ei olisi käynyt.



Kohta tapahtuvalla toisellakin kerralla mies varmasti tulee mukaan.

...ja kylla musta voi ihan hyvin paastaa, onhan se tavallaan hanen oikeutensakin. Olihan han paikalla kun lapsi laitettiin sinne mista nyt tulee ulos. :-) Meilla mies oli mukana molemmissa synnytyksissa, ja katseli tilannetta molemmista " paista" . Vaikka on muuten veri- ja sairaalakammoinen niin ei kuulemma edes tehnyt pahaa. Mulle ainakaan ei oo kummassakaan synnytyksessa tullut mitenkaan nolo olo, se on niin kokonaisvaltainen kokemus ettei siina ehdi tuollaisia enaa miettiakaan. Ja kylla minusta ainakin oli miehesta myos minulle apua ja tukea varsinkin " suvantokohdissa" missa ei valttamatta ollut katiloa tai laakaria paikalla.

Mun miehelle synnytys ei ainakaan ollu mikään kauhujuttu ollenkaan. Ihan tyynen rauhallisesti oli mukana koko ajan, tsemppas, hiero selkää supistusten aikana jne. H-hetkellä oli myös ihan vieressä, ja kyllä kävi kurkkaamassa, kun kätilö sanoi, että " tummaa tukkaa näkyy jo" . On se varmaan yks miehen elämän hienoimmista hetkistä olla vastaanottamassa omaa rakasta lastaan maailmaan!

Mulla on mies ollut mukana kaikissa kolmessa synnytyksessä, yksi näistä oli sektio. Ei ole mieheen vaikuttanut mitenkään negatiivisesti, ennemminkin on syventänyt tunteita molemmin puolin. Mies on (ainakin minulle) valtava henkinen tuki ollut joka kerran. En ole koskaan kyseenalaistanut mieheni tuloa synnytykseen, en kyllä ole pakottanutkaan mukaan. Onneksi hän tulee ihan mielellään omasta tahdostaan. Ja varmasti asiaa on auttanut se, että olen sanonut monesti kuinka suuri tuki hänestä minulle on vain siinä, että hän on läsnä. Mies ei ole kurkkinut alapäätä, on ollut mun pääpuolella tsemppaamassa ja juttelemassa. Tuskin haluaisi edes nähdä mitä tapahtuu alapäässä. :)

Mies oli suuri tuki synnytyksen aikana. Ponnistuvaiheessa otin hänestä tukea, ponnistin kyljelläni. Kynnenjäljet jäi aika syvälle miehen käsivarteen ;) Mies oli ponnistusvaiheen aikana siinä mun vieressä sillä tavalla, ettei itse asiassa nähnyt alapäähän ollenkaan. Eikä tod. käynyt tirkistelemässä kätilön työtä, oltiin jo sovittu ennen synnytystä, ettei hänen tarvi mun alapäätä töllätä...



Mieheni oli jälkikäteen sitä mieltä, että oli todella tarpeen olla synnytyksessä. Osasi sen jälkeen totta tosiaan arvostaa sitä, että olen hänelle lapsen synnyttänyt! Ei siis jäänyt mitään traumoja ja on tulossa taas tätä kakkosta synnyttämään.



Minusta olisi todella väärin kieltää mieheltä pääsy synnytykseen, jos hän sinne itse haluaa.

Mies oli mukana kun synnytin ja tuki oli korvaamaton. Oma mieheni oli tukemassa selkääni kun ponnistin, mutta näki kyllä alapäähänkin ja sanoi synnytyksen jälkeen kuinka hieno kokemus se oli!!

Mitä tarkoitit ettet " kehtaa" päästää miestä mukaan? Sitäkö, että sinua pelottaa jos menetät kontrollin? Vai sitä miltä näytät puskiessasi rakkauden hedelmää maailmaan?

Synnytys ei ole mitään " kaunista" katseltavaa, mutta todella kaunis ja ainut kertainen tapahtuma joten älä evää sitä mieheltäsi, onhan hän lapsen isä :)



Onnea tulevaan koitokseen! :)



Onnipapunen rv 10+1 & " iivari" 1v1kk

Mies oli mukana esikoisen synnytyksessä ja olin kovasti vannottanut häntä ja myös kätilöä, että ei saa sitten päästää sinne alapäähän vilkuilemaan. Mua jotenkin ahdisti myös se ajatus kauheasti! Ajattelin, että siinä tohinassa mies saattaa unohtaa etten halua häntä näkemään mitään, ja mennä vahingossa, ja sitten minä suutun ja niin edelleen...



Ponnistin sitten niin, että mies oli takanani, olin hänen " sylissä" puoli-istuvassa asennossa. Ja silti se onnistui näkemään :D Jälkikäteen vasta (siis tyyliin 2kk myöhemmin) sanoi että oli nähnyt kun vauvan pää tuli ulos ja se oli kuulemma aika hurjaa. Voin kyllä itsekin kuvitella että on :) Sitten oli äkkiä kääntänyt katseensa jonnekin muualle, onneksi ponnistus oli nopea (8 min) joten ei tarvinnut paljon keksiäkään katselukohteita. Voin kuvitella, että siinä tilanteessa miehenkin on aika vaikea keksiä muuta tekemistä kuin sen vauvan katsominen, jos on jo vilauksen saanut.



Mutta ei tuo vilaus häneen loppuviimein kyllä mitenkään vaikuttanut, vaikka pelkäsin. Halut säilyivät normaaleina, muistaakseni ihan viikon-parin päästä synnytyksestä ekan kerran puuhailtiin. Itsestä tuntuu jotenkin kummalliselta aina jos siitä tulee puhe, mutta ei me nyt siitä kovin usein jutella... :)



Kakkosen synnytykseen on tulossa myös mukaan. Sielläkin varmasti haluan hänet pääpuolelle, mutta en ole enää niin paniikissa siitä jos sattuu jotain näkemään. Siinäpä näkee, oma on pääkoppansa!



Oman kokemuksen mukaan siis ei missään nimessä kannata kieltää miehen tuloa synnytykseen vain siksi että pelottaa, jos hän sattuisi näkemään jotakin. Mies on tosiaan tuki ja turva, ja onhan kokemus hänellekin ainutlaatuinen, ainakin minun miehellä tuli itku kun vauva oli sylissä. En ainakaan itse voisi sitä kuvitella kieltäväni mieheltä vain oman epämukavuuden vuoksi, kun ei näitä hetkiä elämässä juuri tule!



Coe rv 38+3 (pian mennään taas)

Meille on kohta syntymässä viides lapsi joten ei halua ainakaan menneet :) Toisille voi olla kovempi paikka.

Tehkää kuten mies haluaa.

Meillä tulee mies myös tämän kolmannen synnytykseen. Ei halua mistään hinnasta olla pois! Minä en missään vaiheessa ole miettinyt, että mitä se mies siitä ajattelee, mitä näkee. Synnytys on luonnollinen tapahtuma! Ei hänen tarvitse siellä alapäässä olla, jos ei halua. Meillä mies oli rinnalla ja vaikka näkikin periaatteesa *kaiken* ei se häneen ole mitenkään negatiivisesti vaikuttanut. Meillä ennemminkin vahvistanut liittoa!

Synnytysasennosta hieman riippuen isä voi olla siellä pääpuolessa ponnistusvaiheen ajan ja yhdessä voi etukäteen sopia, ettei mies mene kurkkimaan alapäähän jos sitä et halua. Näin meilläkin meni vielä eka synnytys, ponnistin puoli-istuvassa asennossa ja mies oli siinä pääni vieressä tsemppaamassa.



Kahdessa seuraavassa olen sitten itse pyytänyt miestä katsomaan, että ihan oikeastiko vauvan pää näkyy jo, kun meinasi usko loppua kesken ponnisvaiheen. Kurkkasi, ei järkyttynyt eikä se näkymä ainakaan seksihaluja häneltä viennyt :)