Te joilla monta lasta

Tällä hetkellä on poika 7v ja tytöt 2v 9kk sekä 1v 3kk. Lokakuussa tulee siis neljäs lapsi.



Kolmas ja neljäs raskaus ovat olleet tosi helppoja, ei lainkaan pahoinvointia ja väsymyskin vain hetkittäistä. Siinä mielessä olen päässyt vähällä.



Samoin kaikki lapsemme ovat ns. hyviä nukkujia. Esikoinen ja kuopus nukkuvat 99% öistä 12t heräämättä ja nukahtavat illalla helposti omiin sänkyihinsä ilman nukutusseremonioita. Keskimmäinen tulee joka yö meidän keskeen nukkumaan ja se hieman huonontaa minun unen laatua. Mutta, vaikka siis illalla olisin kuin väsynyt, niin aamulla on aina pirteä olo.



Päivisin hoidan lapsia kotona, esikoinen on eskarissa. Mies käy töissä ja hänen palkallaan & minun kotihoidontuella ja lapsilisillä tullaan toimeen ihan ok.

Silloin, kun kuopus oli 7-10kk ikäinen, oli minulla tosi raskas vaihe ja tuntui, etten jaksa. Mies remppasi taloa, jonka ostimme ja olin melkeinpä yksin vastuussa koko arjen pyörittämisestä 24/7. Lisäksi vanhempi tyttö oli silloin pahasti mustis vauvalle ja läpsi, töni yms aina kun silmä vältti. Mutta se oli vain ohimenevä vaihe ja nykyisin menee kivasti päivät. Tytöt touhuaa paljon keskenään jne.



Tarkoitus oli kyllä jättää lapsiluku ainakin moneksi vuodeksi tai jopa kokonaan kolmeen, mutta tulin yllättäin ehkäisystä huolimatta raskaaksi ja tänään tuli 16.vkoa täyteen. Kyllä mulla oikeesti hieman huolettaa, miten jaksan sitten kolmen pienen + ekaluokkalaisen kans, mutta uskon, että kyllä se siitä menee.



Tukiverkosta: Mieheltä en kauheasti apua saa (tekee paljon töitä + on harrastuksissaan). Mummot hoitavat silloin tällöin, jos minulla on esim. lääkärikäyntejä tms. Pari kertaa vuodessa koko katras menee mummoille hoitoon yöksi ja silloin saadaan viettää miehen kans laatuaikaa kahdestaan. Esikoinen on paljon mummoloissa ja kavereillaan.



Eli, kyllä sitä vaan jaksaa, jos tosiaan ison perheen haluaa ;)

Meillä on tällä hetkellä 2 lasta ja odotan kolmatta loppusuoralla.. vanhin on 3 v 4kk ja nuorempi 1 v 4kk. Eli ei meillä ny niin iso perhe vielä ole, mutta kyllä tässäkin jo touhua on.

Mitenkö pärjään tenavien kaa? En minä pärjääkkään :-) ainakin siltä monesti tuntuu! Vaikka meillä on ollut todella helpot lapset ihan vauvasta asti, (nukkuneet vauvanakin yöt yhellä syötöllä ja ei ole tarvinnu nukutella), tietenkin ton 1 vuotiaan uhma on päällä ja 3 vuotiaan uhma oli tossa vähä aika sitte, mut muuten todella kilttejä tenavia, ni tuntuu silti välillä että voimat on täysin lopussa.Tuntuu että ei yksinkertaisesti riitä lapsille! Varsinkin ku tältä kolmannelta on paikat kipeet ja väsymystä ihan riittämiin niin ei jaksa touhuta ja lapset vaistoo sen et äiti on väsyny ja tunnelma on sen mukainen! Mut sitte ku on niitä parempia päiviä, ni ei voi ku nauttia ja olla iloinen että meillä on näin ihanat lapset ja toivottavasti saamme niitä jatkossakin lisää!

Ja monesti aattelen että en millään pärjäis ilman rakasta miestäni! Vaikka hän tekee vuorotyötä ja on väsynyt ni ensin hän ajattelee perhettä ja vasta sitten itseään! Kuulostaa lässyn lässyn- jutulta mut on totta!!

Rahallisesti tulemme toimeen hyvin mieheni palkalla ja omilla tuilla, vaikka olenkin minimi tuilla.

Tukiverkostoa meillä ei sukulaisten puolelta ole, koska ovat kaikki niin kaukana.. mut ystävä ja kaveripiiri on niin laaja, että sieltä saa aina varmasti apua jos on tarvis!

Joten, vaikka perheessä on paljon tehtävää, on se sen arvosta! Vaikka nyt tuntuukin että tästä ei täysjärkisenä selviä, voi sitten vanhuudenpäivillä olla kiitollinen että on lapsia jotka tulevat käymään! Eikös se niin ole..? :-)

Esikoinen oli vähän reilu 4-vuotias, kun kuopus syntyi. Ei meillä elämässä mitään erikoista ollut eli kaikki sujui hyvin. Varsinkin kun kuopus oli oikea superkiltti vauva eli nukkui vaan ja sen että heräsi välillä syömään. Ainoastaan meidän kakkonen oli vauvana itkuisempi, kaikki muut oli helppoja.



Mies on yksityisyrittäjä ja on aina tehnyt tosi pitkää työpäivää. Lasten ollessa pieniä teki myös yövuoroja. Arki oli siis pääasiassa minun vastuulla. Asutaan omakotitalossa erittäin rauhallisella paikalla maalla, joten sekin on helpottanut, kun isommat lapset on voineet olla ilman minuakin pihalla. Tuosta ajasta on jäänyt pelkästään vain hyviä muistoja. Appivanhemmat asuu aivan kivenheiton päässä, joten heitä olen voinut tarvittaessa hyödyntää (heidän " lepsuuden" takia en kylläkään mielelläni liian usein). Äitini asuu vajaan 100 km päässä ja käy meillä aika ajoin ollen useinkin pari yötä kerrallaan täällä.



Rahallisesta pärjäämisestä sen verran, että ihan ok ollaan pärjätty, vaikka välillä on isot konelainat painaneet päälle (mulla äitiyspäiväraha ja kotihoidontuki vain se perustaksa). Eipä me koskaan mitään ulkomaanmatkoja tms. tehdä. Sellaisiin meillä ei ole varaa. Ja tähän asti ollaan ajeltu vanhoilla henkilöautoilla. Nyt on ekaa kertaa vähän uudempi auto ajettavana.



neronja rv 23+0 ja tenavat 7, 6, kohta 5 ja 3 v.

Kyllähän se alkuraskaus oli aina rankempaa, kun väsytti aivan mielettömästi. Muistan kun olin lasten kanssa ulkona ja mietin, että mihin ihmeeseen voisin ruveta vähän nukkumaan. Nuokuin sitten vaan puutarhatuolissa ;-). Kun odotin kakkosta, nappasin esikoisen sisällä kainaloon ja nukuttiin yhdessä ja kun odotin kolmosta, ykkönen ja kakkonen leikkivät keskenään tai katsoivat videota, kun otin nokoset. Toisethan saattavat raskausaikana nukkua päivälläkin tuntitolkulla, mutta mulle on kyllä riittänyt hetken torkahtaminen. Kaikki raskaudet ovat sujuneet hyvin ja olleet ongelmattomia. Alkuraskaus tietysti aina se rasittavin vaihe.



neronja

Mulla ennestään pojat -01, -02 ja -04 ja nyt neljännen La 10.7. :) Ja yh olen ja hyvin olen jaksanut. Mulla nuo 2 vanhempaa poikaa on 3 päivänä / vko perhepäivähoidossa, mikä on pojille ja myös itselleni hyväksi kun pääsen asioimaan kaupungille rauhassa ja siivota ja tehä ruuan valmiiksi. :) Ja pojat tietty saavat olla sit muiden lasten kanssa ja muitakin mukavia/erilaisia kokemuksia mitä kotona jne. :) Lisäksi kaksi vanhinta poikaa ovat isällään joka 2 vkl ja esim tänäänkin on isä tulossa hakemaan pojat pyöräilee.. :) Ja vaikka monet luulee että yh:t elävät soskun tuil niin itse en saa sieltä yhtikäs mitään, en ees sillon kun hain poikien sänkyjen patjoihin harkinnanvaraista. ja kuitenki minimi kotihoidontuen saan.. Oon siis tyytyväinen rahatilanteeseenkin. Ja kotikin on ihan kivan näköinen. :o)

Vinkiksi annan ettei kannata ottaa stressiä vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan. :) Tälleen siis minulla.. :)

, mutta kolmannesta raskaudesta nyt on jo vähän kokemusta (nyt 20+4).



Alkuraskaus oli nyt mun elämäni raskainta aikaa. Kaksi pientä lasta (nyt 3 v 2 kk ja 1 v 7 kk), töissä käynti, rakennusprojekti, tukiverkkojen puute, miehen isän vakava sairastuminen ja kuolema plus lasten rankat vatsataudit ja muut sairastelut teki siitä rankkaa. Niin rankkaa, et välillä tuli mietittyä, et jos tää nyt menis kesken, niin en olis pahoillani ollenkaan. Onneksi joskus 13+ alkoi helpottamaan ja sen jälkeen onkin mennyt kivasti. Toki olen tosi puhki joka päivä, mutten kuitenkaan uupumisen rajalla (kuin ajoittain). Mies on saanut kamalan vaihteen päälle taas raksalla, ja se väsyttää, kun pitäs vaan jaksaa ja kuopuskin on aina ollut semmoinen äitissä roikkuja, sylissä nytkin pitäis olla harvase hetki, enkä jaksaisi koko hirveästi nostella tai sylissä kantaa.



Nykyään naureskelenkin, et tuun töihin ' lepäämään' :) Saa ainaskin istua näytön edessä eikä tarvitse tehdä fyysisesti rankkaa työtä.



Uskon, et kun kolmonen syntyy niin sit mulla tietyllä tavalla helpottaa. Raskaudet on aina ollut vähän kovia mulle. Vaikka univelkaa sit kertyykin, niin hormonit auttaa jaksamaan aika pitkään ja kropan saa vihdoin takaisin ja normaalitoimintaan. Rankkaa tulee olemaan kolmen lapsen kanssa tottakai, mutta selviän/selviämme siitä kyllä. Taloudellisesti tietysti vähän arveluttaa, mutta vielä on pieniä asioita joista voi säästää, ehkä se riittänee..



Toive isosta perheestä (meillä tarkoittaa tätä kolmea) on kuitenkin niin suuri, että sillä jaksaa paljon ja olen tilanteesta kuitenkin erittäin onnellinen. Ja tulen olemaankin..



Blues kera pikku kolmosen 20+4

Meillä on ennestään 2 lasta, kuopus täyttää 6 ja esikoinen pian 7.

Kolmas on kohtaa tuloillaan, laskettuun aikaan on enää muutama päivä, joten eiköhän meillä kohta ole takapenkki täynnä.

Kaksi ensimmäistä lasta meni jotenkin " helpolla" , tosin kuopuksen raskausajasta en muista juuri mitään ja hetken aikaa oli rankkaa olla kahden vaippaikäisen kanssa. Tällä hetkellä lapset ovat kuitenkin jo niin isoja ja omatoimisia että se on helpottanut asioita huomattavasti tämän kolmannen raskauden kohdalla.

Tällä kertaa kylläkin tuntuu että raskaus on ollut jotenkin rankempi juttu kuin aiemmin, ehkäpä aika oli vain kullannut muistot..?

Välillä väsymys ja kaikki krempat on rassaneet todella pahasti, mutta onneksi mies on yleensä ihan nätillä pyynnöllä auttanut entistä enemmän arjen askareissa. Lisäksi olen koko ajan pitänyt isompia sisaruksia tilanteen tasalla raskauden suhteen, ollaan katseltu odotuskirjoista missä vaiheessa mennään ja olen aina rehellisesti sanonut että nyt äitiä väsyttää kamalasti eikä äiti jaksa koko ajan tsempata.

Hienosti ovat isommat osanneet suhteutua tilanteeseen ja ovat oikein innoissaan vauvan tulosta (vaikka se sitten varmaankin vaan huutaa ja nukkuu kun tulee sieltä sairaalasta kotiin, mutta kyllä mekin sitä hoidetaan...esikoisen sanoin!)

Eniten huolettaa ensi syksy, esikoinen siirtyy ekalle, kuopuksella alkaa eskari ja mies tekee vaativaa vuorotyötä, joten jos tästä uusimmasta tulokkaasta saadaan vaikkapa koliikkkitapaus tai muuten vain hankalampi tapaus, voidaan sen jaksamisen kanssa olla välillä aika rajoilla.

Toisaalta kun on jo kaksi isompaa lasta, tietää että se hankalinkin taaperovaihe tuntuu jälkeenpäin lyhyeltä ajalta ja siitä on aina ennenkin selvitty.

Rahallisesti pärjätään varmasti, miehellä on kohtalaiset tulot ja oma pieni äitiyspäivärahani tuntuu jopa suurehkolta kun kaksi aiempaa olivat aivan minimit. Otetaan sitten vaikka lyhennysvapaata asuntolainasta ja karsitaan kaikki menot minimiin jossei muu auta.

(Ja nyt äitiyslomalla olen ruvennut taas koluamaan kirppareita -sieltä tekee joskus uskomattomia hankintoja todella pieneen hintaan!) Tarkoitus olisi olla kotona ainakin siihen saakka kun uusin tulokas olisi kolmen vanha eli kunnes kotihoidon tuki loppuu.

Myös tukiverkko toimii meillä hienosti, itse emme välttämättä edes aina raaskisi vaivata lähipiiriä vaikka apua löytyisi monelta suunnalta. Lasten isovanhemmat, tädit ja kummit ovat kyllä aina tarjonneet auttavaa kättänsä varsinkin lastenhoidon suhteen ja jos rahan kanssa joskus tekisi todella tiukkaa, varmasti saisimme siihenkin puoleen apua.

Alkuun haaveilin todella isosta perheestä

(minulla on 7 sisarusta, miehellä 5 -ja molempien vanhemmat pärjäilevät ihan kivasti, nuorimmat sisaruksemme ovat samaa ikäluokkaa omien lastemme kanssa)

mutta nyt toistaiseksi tuntuu että kolme lasta olisi hyvä lapsiluku meille. Silloin jää aikaa antaa jokaiselle lapselle myös yksilöllistä huomiota ja silti sisarukset oppivat tulemaan keskenään toimeen ja pitämään toisistaan huolta. Lisäksi jää aikaa hoitaa parisuhdetta ja joskus voi jopa jäädä ylimääräistä rahaa koko perheen yhteiseen kivaan.

Tosin tässä suvussa ei voi koskaan sanoa ei koskaan lasten suhteen, joten jatkoa odottaessa.. ;)

Eli ihan hyvin pärjäillään kun ollaan molemmat tähän asiaan sitouduttu ja lapset ovat myös miehelleni ykkösjuttu eli hän kokee tärkeäksi osallistua heidän elämäänsä ja olla läsnä, laittaa ruokaa ja vaihtaa vaippoja. Kun tietää että ylä- ja alamäissä saa työntö- ja vetoapua ihanalta kumppanilta, sen avulla jaksaa mitä vaan.



Mariini78 + pesue (kohta kolmen kopla)

on kolme lasta, neljäs syntyy marraskuussa. Vanhin 5v, toinen 2,5v ja kolmas 1v ja LA 10.11.06. Hyvin ollaan pärjätty. Mies käy töissä ja minä hoidan lapsia kotona, saan minimiäitiysrahan. Välillä tietty on raskasta, varsinkin kun tässä alkuraskaudessa väsymys ja paha olo on riesana. Mutta hyvin ollaan jaksettu. Mies auttaa iltasin lasten ja kodinhoidossa. Meillä jokainen raskaus on suunniteltu, joten jaksaminen on mietitty jo ennen raskaaksi tuloa. Rahallisesti kyllä pärjää, kun ei elä yli varojen. Ollaan saatu paljon vaatteita lapselle käytettynä, mikä on auttanut, ettei kaikkea tarvitse ostaa uutena. Ja kun meillä on 2 tyttöä ja poika, ei tälle tulevalle vauvalle paljoa mitään tarvitse ostaakaan, kun on jo valmiina molempien vaatteita ja leluja. Kaksi isointa lastamme leikkii ja viihtyy hyvin keskenään, 1 vuotiaammekin on kovasti menossa mukana, joten minun ei tarvitse olla koko ajan leikkimässä lasten seurana, kerkiän siis hyvin tekemään kotihommia päivällä. Kyllä sitä jaksaa kun asennoituu oikein. Ja turhia hommia ollaan karsittu pois...hyvin on mennyt, ehkä jopa paremmin kuin alkuun kuvittelin. =)

isot muksut on jo 13,11,9,4 ja 1v9kk,kuudennen la syyskuussa.

Tällä hetkellä juurikin on hyvä tilanne,saan nukkua päikkyjä pienimmän kanssa kun joku koululainen on jo kotona silloin 4veen seurana(katsovat lastenohjelmia silloin) mutta onhan ne raskauden alkuajat ollu ihan kamalaa kun vaan väsyttää ja pahoinvoinnin takia on melkein invalidi ja silti on mentävä viemään kerhoon ja juostava koulussa jne..Olen ollu niin nuori kun nuo kolme vanhinta oon saanu,et jaksoin iha erilailla,en muitsa että oisin ollu kovin väsynyt silloin(olin 24 kun tuo kolmonen syntyny) mutta nyt vanhemmiten se väsy painaa enempi :)



Isoista on kovasti paljon apua tässä vaiheessa,jotta voin sanoo että oispa vaan paljon rankempaa jos ei olis heitä ny apuna,kuten ei ollut aikanaan kun nuo 3 oli vaan...eli tää toinen kolmen sarja on niinku ollu helpompi.Heh.



raskausajat on muuten menny ihan ok kaikista,siinä en oo huomannu juurikaan eroa.Tietty venyneet lihakset(huonot lihakset ylipäänsä) ei oo enää antanu masulle tukea,ja maha kasvaa(tuntuu ainakin)joka kerta vaa isommaksi ja isommaksi.



Noh,on meitä niin monia ketkä on useemman lapsen saanu ja jaksanu niin että eiköhän se sit oo lähinnä se oma halu ja onni jos lapsia vaan saa.