kaikki(ko) täytyy kokea
Jaksamista kaikille keskenmenon koskettamille. Itse sain keskenmenon kolme viikkoa sitten. Pitäessäni kädessäni 11 viikkoista sikiötä ja itkiessäni, mietin, että kaikkiko pitää käydä läpi.
Ensimmäinen raskauteni oli fyysisesti helppo, henkistä väkivaltaa oli sitäkin enemmän. Lapsen isästä olen sittemmin eronnut. Toisen raskauden alettua toivoin, että nyt sitten voimme nykyisen mieheni kanssa odottaa yhdessä ja ilolla. Toisin kävi. Ravasimme tutkimuksissa koko raskausajan, ensimmäisestä ultrasta lähtien. Istukkanäyteen otossa lääkäri sanoi, että " Voitte keskeyttää raskauden heti jos haluatte, riski on niin suuri" . Sitä en itse halunnut, en koskaan olisi voinut antaa itselleni anteeksi sitä, että olisin antanut sen kuolla pois, vain koska oli olemassa " riski" . Sikiöllä todettiin sydänvika, joka oli korjattavissa tai voisi jopa olla vaikuttamatta ns. normaaliin elämään. Kuitenkin sillä ehdolla, että sydän jaksaa raskauden. Kahden viikon välein käytiin tutkimuksissa ja kyyneleitä vuodattaen odotin raskauden päättymistä. Meille syntyi todella itsepäinen poika, jonka sydänvika ei päällepäin näy.
Kolmas raskauteni alkoi kesän lopulla ja keskeytyi. Nyt tuntuu tyhjältä. Kaikki raskaudet ovat siis erilaisia. Tähän yhdyn täysin. Tosin toivoisin, että joskus joku olisi kertonut etukäteen, kuinka vaikeita ne voivat olla. Ehkä suurin suruni ei olekaan se, että raskaus keskeytyi. Ei ole koskaan ollut ketään, jolle olisin voinut purkaa pahaa oloani ja puhua asioista. Tällä hetkellä olen yksin kahden poikani kanssa kotona 24/7 olosuhteiden pakosta ja itku tulee usein kun vanhempi ei ole kotona ja nuorempi nukkuu. Toivonkin, että jaksaisin poikieni takia. Olen vain niin yksin ja kaikki purkautuu välillä lapsiin.
Toivonkin, että kaikilla olisi joku, jonka kanssa puhua ja joka ymmärtää. Myös surua, itku voi helpottaa, ei aina tarvitse ajatella että täytyy vaan jaksaa ja olla reipas. Meissä kaikissa on myös se puoli, joka haluaa, että meistä pidetään huolta.
Ymmärretään ja pidetään huolta toisistamme. Toivon kaikille paljon jaksamista ja ihania elämän valopilkkuja, jotka jatkavat elämäämme. Meitä vaan välillä koetellaan rankemmalla kädellä.
Ja pahoittelut keskenmenosi johdosta.Minulla kanssa kaksi lasta,minulla tosin ensimmäinen raskaus meni hyvin tuonne rv 32 asti, jonka jälkeen sit jouduin olemaan vuodelevossa aina kysillä korkean verenpaineen takia,poika syntyi sit rv 38 melko nopeasti kun synnytys kesti vain sen 5h20min.
Toinen raskaus oli sit vaikeampi kun supistuksia alkoi tulla jo rv 12 lähtien,rv 28 jouduin jo lepoon kun kohdunsuu alkoi pehmetä ja avautua.Tyttö meinasikin syntyä jo rv 34 mut supistustenestolääkityksellä pysyi sisällä ja syntyi sitten rv 37,niin ja minulla oli myös raskausajan diabetes ja verenpaineet korkealla synnytyksen kesto tasan 2h.
No sitten kolmannen kerran tulin raskaaksi sit syksyllä -05 mut rv 9 sain spontaanin keskenmenon ja tietysti suru oli suuri.Ja sen jälkeen 9kk kovan yrityksen jälkeen tulin taas raskaaksi mutta kuinka ollakkaan tuulimunaraskaus keskeytettiin rv 9 8/06.Jotenkin tuntuu minustakin että olen välillä niin yksin näiden tunteiden kanssa mitä minun sisällä on ja varsinkin tulevat esiin aina kun menkat alkaa.Mutta olen todella onnellinen näistä kahdesta lapsesta mitkä minulle on suotu,vaan kuiteskin sen yhden vauvan kaipuu on vielä todella iso. Jaksamisia paljon sinulle ja lämpimän halauksen lähetän myös,Jos haluat jutella enemmän niin laitas sähköpostiosoite tai mese ossu.