Lukemista kaksikielisyydestä: vinkkejä?

Sirje Hassinen: Lapsesta kasvaa kaksikielinen, Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä 2005

Kirjoista en tiedä, mutta tunnen monta kaksi tai useampi kielistä perhettä.



Lapset ovat yksilöitä, yksi oppii monta kieltä tuosta vaan ja toiselle tulee ongelmia.



Tunnen perheen jossa puhuttiin vain kahta eri kieltä -> lapsi ei oppinut kumpaakaan kunnolla, joten oli pakko lopettaa toisen kielen puhuminen ja keskittyä asuinmaan kieleen. Nyt lapsi osaa kotimaansa kielen kunnolla, mutta toisen vanhemman kieltä ei.



Toisessa perheessä äiti ja isi puhuu yhdessä yhtä kieltä, molemmat omia kieliään lapsille ja koulussa lapset puhuvat asuinmaan kieltä + kielet joita opetaan koulussa. Eli lapset puhuvat 4 kieltä + koulun pakolliset opiskeltavat kielet.

Lapset osaavat kaikkia kieliä aika hyvin, ehkä parhaiten sitä kieltä jolla käyvät koulua.

Mutta nuorimmainen lapsi oppi kunnolla puhumaan vasta 4 vuotiaana, noin monen kielen oppinen ottaa aikaa....



On mieletön pääoma osata montaa kieltä!!



Kateellinen olen niille, joita ovat lapsuudestaan kaksikielisiä... omalle lapselleni samaa toivoin, mutta aina ei asiat mene elämässä niin kuin toivoo ja suunnittelee...

Meidän poika 2 v 9 kk puhuu aika lailla sujuvasti kolmea kieltä, äidin kieltä (parhaiten), isän kieltä ja asuinmaan kieltä. Tekstiä alkoi tulla kunnolla tuossa parin vuoden jälkeen (kokonaisia lauseita ym.). Oikein hyvin osaa vaihtaa kieltä - esim. jos pyydän häntä suomeksi kertomaan isille jotain, hän vaihtaa kieltä isille puhuessaan. Tuntuu myös jollain lailla " analysoivan" näitä kieliä - esim. voin kysyä, että mitä tarhan täti sanoo, jos äiti sanoo " sataa lunta" , tai jos kysyn, että mitä hän sanoo tarhassa, kun pissattaa, osaa sanoa sitten sillä kielellä. Tietenkin joskus on sana hukassa jollakin kielellä, mutta yritän auttaa ja toistaa paljon. Meillä myös luetaan paljon kirjoja, laulut ja lorut ovat myös avuksi.



Puhumme myös miehen kanssa vielä neljättä kieltä, mutta yritämme enenevässä määrin puhua omia äidinkieliämme myös keskenämme. Ihan selvästi poikaa näyttää ottavan päähän, jos hän ei ymmärrä, saattaa alkaa siinä tilanteessa puhumaan " omaa" kieltä, eli ihan hölynpölyä ääntelyä. Ja onhan hänellä todella oikeuskin turhautua, kyllä kolme aktiivista kieltä on jo saavutus!

Meillä kolme kieltä kotikäytössä, neljäs kodin ulkopuolella. Tyttö osaa molempien vanhempien kieliä hyvin, meidän käyttämää kieltä ymmärtää sujuvasti, vaikkei ikinä sitä itse puhu, asuinmaan kieltä on oppinut puolessa vuodessa ihan hyvin. Lapsella on mieletön kapasiteetti.



Tärkeintä on mun mielestä vanhempien pitkäjännitteisyys, siis, että näkee vaivaa käyttää kieltä. Siitä meinaan itse lipsua, koska meillä kaikkien yhteisenä kielenä on miehen kotikieli... :) Ja sitä sitten itsekin välillä puhun tytölle huomaamattani, vaikka voisin suomeakin puhua. Lukeminen on tosi tärkeää, luen omalla, miehen ja asuinmaan kielillä kirjoja. Jotkut ei tätä pidä järkevänä, mutta mun mielestä siitä ei ole mitään ongelmaa, koska lauserakenteethan siinä painuu mieleen ja kirjan sisältö on lapselle kieltä tärkeämpää. Siksi on mun mielestä tärkeintä että lukemiseen säilyy mielenkiinto, sama se millä kielellä. Lorut ja laulut myös hyviä kaikilla kielillä ja leikit missä joutuu puhumaan ja opettelemaan roolien sanontoja, kuten esim. kampaamo-, koti- , pankki- ja kauppaleikit. Sellaset fiksut sanonnat kun jää ulkomailla asuvalla väkisinkin vähän vähäisiksi käytännön elämän kannalta... :)



TUossa joku kirjoitti siitä, että joillakin oli ongelmia ja joutuivat poistamaan muut kielet. Mun tuttavapiirissä ei ole vielä ollut yhtään sellasta ongelmaa, joten luulen, että ne on poikkeuksia. Tietysti sitten kannattaakin antaa periksi, ettei lapsella ole liikaa paineita. Mutta kuten sanoin meillä on mennyt hyvin, ja välillä pelkäsin, että ei kehity samaan tahtiin muiden kanssa (pieni viivästymä monikielisillä on ok), mutta tähän saakka on kyllä ainakin ikäistensä tasolla. Jotkut sanonnat on vähän omia, mutta ihan vitsikkäitä ja jäävät varmaan ajan kanssa pois. Onhan yksikielisilläkin lapsilla välillä hauskat sanakäänteet... Pääasia, että rohkeasti juttelee kaikilla kielillä. Ei myöskään usein sekoita kieliä, vaan vaihtaa automaattisesti. Joskus joutuu sanaa vähän hakemaan mutta sitten autetaan jos ei meinaa löytyä. Tyttö naureskelee mulle ja huomaa heti jos sekoitan itse väärän kielen sanan toisenkieliseeen lauseeseen, aikuisena kun ei tämä kapasiteetti ole enää niin suuri... väsyneenä tuntuu joskus että kaikki menee mössöksi, vaikka tämän asuinmaan kieltä lukuunottamatta muita kieliä oon puhunut jo vuosikausia... Tämä uusi vaatii multa itseltä huomattavasti enemmän aivojen talletustilaa kuin tytöltä, joka tuskin edes tiedostaa tän tilanteen vaativuutta. :)

Useinmiten suomenkielinen kirjallisuus kaksikielisyydestä on aina suomi-ruotsi yhdistelmä kaksikielisessä kunnassa.



Se on aivan eri asia kun asutaan ei-kaksikielisessä maassa ja jos suomi lomat ovat harvassa.



Kielen oppimiseen ei riitä se että sitä puhutaan vain äidin kanssa ja sitä ei kuule muualla. Yksi ihminen ei riitä. Ei varsinkaan jos äiti on tyossäkäyvä.



Parasta olisi keskustella asuinmaasi ulkosuomalaisten kanssa ja katsoa miten se on mennyt heidän perheessä.



Tunnen jopa supi suomalasia perheitä joille tuli ulkomaalle muutto pysyväksi ja lapset ovat ruvenneet unohtamaan suomea vaikka kotona he eivät muuta puhu.

Laitoin sulle jo tuonne vauvapuolelle vastauksen mutta viela tahan haluaisin sanoa etta olen eri mielta Mariannen kanssa etta yksi aikuinen ja viela tyossakayva ei riita. Meillahan kay siis seka isa etta aiti kokopaivatyossa ja arkipaivassa ovat ainoat edustajat kummatkin kielestaan (eli aidin kanssa puhutaan suomea, isan kanssa saksaa, tarhan ja ympariston kieli ranska ja viela isan ja aidin valinen kieli englanti...) ja kuten sanottu tytto 2,5 v puhuu kolmea aktiivikielta ikaistensa tasoisesti ja lisaksi ymmartaa passivisesti muttei puhu, ranskaa. Enka muuten minakaan ole koskaan tavannut perhetta jossa olisi jouduttu luopumaan jostain kielesta (tosin kuten jo siina vauvapalstalla sanoin, eri asia olisi jos lapsella olisi jokin puheeseen vaikuttava kehityshairio) sen takia ettei normaali, terve lapsi olisi kestanyt monikielisyytta. Tietysti on kausia jolloin lapsi saattaa kieltaytya puhumasta jotain kielta, mutta se ei tosiaankaan tarkoita etta sen kielen puhuminen pitaisi lopettaa. Nama on, kuten jo aikaisemmin sanoin, enemman sellaisia huolia joita yksikieliset esittaa, monikieliset ja kielitieteilijat harvemmin. Tietysti monikielisyys vaatii vanhemmilta erityista satsausta kieliasioihin, siita ei paase mihinkaan, eika voi odottaa etta kehitys olisi taysin samanlaista aina kuin yksikielisilla, mutta onhan tilannekin ihan eri.

eli siis se passiivikielihan oli tietysti englanti eika ranska...

ElsaAlice:

kuten sanottu tytto 2,5 v puhuu kolmea aktiivikielta ikaistensa tasoisesti ja lisaksi ymmartaa passivisesti muttei puhu, ranskaa.

Tiedätko tapausta jossa on yli 2,5 v lapsi?

... ja lapsi puhuu suomea ainoastaan aidin kanssa, eika aiti ei ole kotiaiti. Ihan meidan omaa tilannetta vastaavaa en tieda vanhemmalla lapsella, se on sen verran harvinainen, mutta en osaa kuvitella miten tytto yhtakkia lakkaisi puhumasta meidan kanssamme, emmeka me kumpikaan suostu puhumaan hanen kanssaan kuin omaa aidinkieltamme. ;-) Tietenkaan kukaan ei elaa ihan tyhjiossa eli sukulaisvierailuja, paikaillisia suomalaisten kerhoja, suomikouluja, kesalla vietettya aikaa Suomessa jne. on varmaan lahes kaikilla, mika tukee tietysti kielta. Meilla on kuitenkin viela sellainen erikoistilanne etta lapsemme tulevat menemaan kouluun jossa opetuskielena suomi ja saksa (ja muitakin kielia tarjolla), eli jatkossa saamme siihen viela enemman tukea. Tiedan etta on paljon isomman tyon takana pitaa ylla kielta jos ei juuri koulu tue sita, mutta itse kaksikielisena kasvanut mieheni on kylla esimerkki siita etta " lauantaikoulullakin" voi paasta pitkalle, tekee nykyaan vaativia toita talla aidinkielellaan mika ei ollut kuitenkaan hanen koulukielensa, vaan oppi kirjoittamaan talla kielella juuri lauantaikoulussa.



Tekee mieli kysya, ihan ystavallisessa hengessa, etta mika on oma henkilokohtainen kokemuksesi asiasta koska kerran olet noin pessimistinen?

Hei,

Minulla ei vielä ole omaa lasta, kamala vauvakuume kuitenkin. Asun ulkomailla, ja olen töissä tekemisissä lasten ja eri kielten kanssa.



Jos äiti on suomalainen, lapset yleensä osaavat paremmin suomea, kuin lapset joiden isä on suomalainen. Lapset ovat suhteellisen nuoria, joten ehkä ovat vielä niin kiinni äideissään. Tämä on vain minun mielipiteeni.



Laulamalla ja leikkimällä lapset oppivat hyvin uutta/toista kieltä. Olen myös huomannut, että lapset jotka nauttivat lauluista (ja joiden kotona lauletaan...), oppivat paremmin uutta kieltä.



Jos joskus vauvan saan, hänellä on kaksikielinen koti (espanja ja suomi). Meillä käytetään myös englantia jossain määrin (eli 3 kieltä). Suomi luultavasti jää kakkoseksi. Haluan, että lapseni oppii yhden kielen hyvin, ja suomi tulisi vahvana perässä. Se nyt ainakin on varmaan, että kaksikielisyys ei tule olemaan taakka vaan hyöty ja hauskuus kaikille osapuolille.



Meniköhän vähän asian vierestä ja huonolla suomella?? :)

Zweisprachige Kindererziehung, kirjoittaneet Bernd Kielhöfer ja Sylvie Jonekeit. On kyllä tosin saksaksi:-)



Saksassa asuessani minulla oli hyvänpäiväntuttu, 30-kymppinen mies, jonka äiti on aina puhunut suomea lastensa kanssa ja hän puhui tosi hyvää suomea (parempaa kuin minä itse), samoin veljensä. Tietääkseni he eivät koskaan ole käyneet missään Suomi-koulussa tms. vaan oppineet kielen ihan vain äidin kautta ja matkoillaan Suomeen. Uskon kyllä että äiti on ollut tosi tiukka puhumisen suhteen, hänenkin kanssaan joskus kun tuli juteltua, kun asui samassa kylässä (sainpa haukut kun kuuli että puhun itse saksaa lasteni kanssa, huijui...)



Ystäväperheissämmekin on kaksikielisiä: saksassa asuva saksa-englanti-yhdistelmä, jossa lapset puhuvat parhaiten äidin kieltä eli englantia, tosin (saksalainen) isä myös yleensä puhuu englantia lasten kanssa mikä selittänee englannin " valta-aseman" . Lasten mentyä tarhaan he ovat myös alkaneet puhua enemmän saksaa.



Suomessa asuvassa saksalais-suomalaisessa perheestä en osaa sanoa kumpaa kieltä heidän lapsensa puhuu paremmin, luulen että molemmat ovat tasavertaisia. Perheen isä puhuu johdonmukaisesti aina suomea poikansa kanssa, vaikka me kaikki muut pälätämme saksaa.



Toivottavasti ei nyt mennyt ihan asian vierestä (no kirja tuli ainakin mainittua...)

Sanna

http://groups.yahoo.com/group/kaksikielisyys/

Tämä voisi ehkä myös kiinnostaa (jos ei ole vielä tuttu).



:-)

Luulen, että tuo on totta, että jos äiti on töissä niin voi olla vaikeempaa, vaikka en kyllä itsekään enää ole pelkästään kotona. Mutta mun mielestä olennaista on selviytyjän kielitaito, siis ei mikään täydellinen ole edes tavoitteena. Mun mielestä tässä jutussa on hyvä ajatella sillai, että lapselle kieli on joka tapauksessa rikkaus, vaikka se oliskin vähän vajaata sanavaraston ja ehkä kieliopinkin suhteen. Mä en siis pidä edes tavoitteena, että tyttö pystyis joskus tulevaisuudessa tuosta vaan ilman ongelmia esim. siirtymään suomenkieliseen kouluun tms ja pärjäisi heti kättelyssä ilman harjoitusta toisten yksikielisten tavoin. Mä ajattelen, että kielellä jos pärjää ja sukulaissuhteita voi sen avulla vaatia ja jos joskus haluaa niin voi mennä suomeen opiskelemaan ja siinä varmasti auttaa se että ymmärtää kieltä täydellisesti, vaikkei ehkä kirjoittamisessa tms. olis yhtä hyvä kuin muut. Itsekin oon ulkomailla opinnot suorittanut, ja opintojen avulla keskinkertainenkin kielitaito kohenee nopeasti. Siis mun mielestä vanhempien kannattaa puhua omia kieliään lapselle, vaikka se ei täydellistä suomenkielen taitoa (tai muun kielen taitoa) toisikaan. Tietysti täydelliseen kielen hallintaan täytyy asua paikanpäällä että on joka puolella samankielisiä virikkeitä. Uskon kuitenkin, että mun tyttö on näine kielineen rikkaampi (oppiii taatusti tämän paikallisen koulukielensä täydellisesti) kuin yksikielinen, joka osaa ainoastaan omaansa ja muita vasta " vierainan kielinä." Siis siitä riippuu mihin tähtää...

ElsaAlice:

Tietenkaan kukaan ei elaa ihan tyhjiossa eli sukulaisvierailuja, paikaillisia suomalaisten kerhoja, suomikouluja, kesalla vietettya aikaa Suomessa jne. on varmaan lahes kaikilla, mika tukee tietysti kielta.

Tekee mieli kysya, ihan ystavallisessa hengessa, etta mika on oma henkilokohtainen kokemuksesi asiasta koska kerran olet noin pessimistinen?

Lähes kaikella ei ole jokavuotisia suomi matkoja, suomi kerhoja tai suomi kouluja. Sukulaiset aina lupaavat että tulevat sitten ehkä ensi kesänä ja eivät tule.

Tuossa kun jonkun tuli mainittua etta jos lapsella olisi joku kielenkehityksellinen hairio/ongelma niin siina tapauksessa voisi karsia kielia, mista kielesta sita sitten karsittaisiin??



Toinen juttu on se etta jos ei tavoitella ( paino sanalle TAVOITELLA ) kielen taydellista hallintaa niin mita sitten?



Naissa mietteissa hyvaa yota!



Mama-Njogu

Varmaan joka perheessa tehdaan omanlaisia paatoksiaan riippuen olosuhteista. Me ollaan henk. koht. ajateltu etta jos lapsellamme olisi joku vaikea kehityshairio (tastakin on tultu puhuttua miehen kanssa ihan viime aikoina, meille on tulossa kakkonen ja raskaudessa on ollut paljon ongelmia) niin harkitsisimme paluumuuttoa joko Suomeen tai Saksaan, ja voisinpa jopa ajatella rueta puhumaan saksaa miehen kanssa (eli meilla kielet tippuisivat neljasta kahteen ja lapsi voisi saada terapiaa joko suomeksi tai saksaksi) vaikka muuten se ei innostakaan (osaan sita kylla erinomaisesti, mutta koska olemme molemmat kaytannossa kaksikielisia englannin suhteen se on ollut aina " meidan kielemme" ).



Iineksen kanssa olen vahan samoilla linjoilla siina mielessa etta vaikka _tavoitteena_ on tietysti taydellinen kielitaito, niin voi hyvin olla etta lopputulos ei vastaa suomessa kasvaneen yksikielisen kielitaitoa. Musta se ei ole vaarallista jos nain kay, mieluummin osaa edes vahan (ja sitten opettelee lisaa paikanpaalla jos haluaa esim. asettua Suomeen asumaan) kuin ei yhtaan.



Mar1annelle viela etta ikavaa jos teilla on ollut noin huonoja kokemuksia, meilla onneksi sukulaiset vierailevat mielellaan (johtuu ehka siita etta asumme Euroopassa eli matka ei ole liian pitka, olemme myos onneksi pystyneet maksamaan heille matkoja ettei hinta nouse esteeksi) ja usein, ja kesalla vietamme yleensa kuukauden Suomessa. Lisaksi paikkakunnalta jossa asumme loytyy paljonkin suomalaisaktiviteetteja, tiedan kylla etta esim. pienemmilla paikkakunnilla nain ei valttamatta ole koska itsekin asuimme aikaisemmin paikassa jossa oli vain suomikoulu, ja kaikkialla ei tatakaan ole. Mutta siis ainakin meidan tilanteessamme tama nelikielinen jarjestely toimii ihan hyvin, ja siksi olen vielakin sita mielta etta on ihan mahdollista kasvattaa monikielisia lapsia vaikka se ei valttamatta helppoa olekaan.

kaikilla todellakin on valintansa ja jokainen elaa niiden mukaan. Itselle taas tama lasten suomenkielen ( ja swahilin ) taito on todella tarkea ja en missaan nimessa siita luopuisi, meilla on edessa muutto keniaan ja suomeen juuri sen takia etta kielet saadaan kehitettya niin etta ovat ne ykkos kielet lapsille, englanninkielisia koulujahan on nykyaan joka paikassa eli ei tama meidan 3' s kielikaan jaisi mihinkaan ( on myos minun ja mieheni yhteinen kieli ). Itse olen sita mielta etta ei niita ongelmia odotella vaan itse tehdaan niita pienia uhrauksia jotta kielten kehitys on mahdollista ja etenee ilman ongelmia ja niin hauskana ja rikkaana kuin suinkin mahdollista, nama kielten oppimiset kun kuitenkin pitais pitaa nimen omaan lastenkin mielesta hauskana juttuna.





Taydellista kielenhallintaa tulee tavoitella silla se on se ainut keino milla paastaan mahdollisemman lahelle sita mihin lapsi tarjotuilla evailla voi paasta. Ja niin kuin jo mainittu helppoa tama ei ole vaan jatkuvaa selittamista, puhumista, laulamista, lukemista, loruilua ja jopa ajoittain huolestumistakin. Itse olen sanonut sita etta jos olisi vain kaksi kielta olisi tama kuin ruusuilla tanssimista mutta kun on kolme kielta on se taas ihan toaalisen eri juttu monet 3' ea 4' jaa tai enempaa kielta kannustavat varmasti tahan yhtyvat??



Mut jep, nyt taytyy lahtee kylaileen kaverille eli moit talla kertaa.



Mama-Njogu

eli siis minullekin suomen ja saksantaito on erittain tarkea, puhun nyt vain siita tilanteesta jos lapsemme olisikin kehitysvammainen (tallainenkin tilanne voi tulla eteen...). olen kirjoittanut jo aikaisemmin tuonne vauva-puolelle kassiselle vastauksen, eli en jaksa tassa enaa sita uudestaan laittaa, mutta tama on siis ainoa tilanne missa saattaisin tinkia kielista.



toinen juttu on etta totta ihmeessa pitaa pyrkia taydelliseen kielenhallintaan juuri lukemisen, leikkimisen, puhuttamisen, jne kautta vaikka sitten paallaan seisten jos on tarvis ;-). niin makin pyrin, tama on minullekin todella tarkea asia enka tingi siita. tosiasia on vaan etta tama meidan lapsi/lapset eivat kasva suomessa, joten se kokemus on erilainen ja siksi lopputuloskin saattaa olla hiukan erilainen, vaikkakaan ei valttamatta huonompi.

jakelin. Olen myos tormannyt useampaan aitiin/isaan jotka eivat lapselleen omaa kieltaan opeta ( nama ihmiset siis suomalaisia ja muita kansallisuuksia. esim yhtaan kenialaista perhetta taalla englannissa en ole viela tavannut jossa lapset puhuisivat swahilia vanhemmileen ja pain vastoin. Yhden Kikyu perheen olen tavannut jossa lapsilla passiivinen kikuyun kielen taito ) tai alottavat mutta lopettavat kesken kun valtakielen/valtakansan paineet nousevat, silla jokainen meista varmasti on tormannyt siihen etta tata monen kielen opettamista kyseenalaistetaan ( ??? vai olenko muka ainoa ?).



Eli mun pointti oli etta JOKAINEN TODELLAKIN TAVALLAAN ja silla panoksella milla itse haluavat!



Aiempi viestini oli tarkoitettu kaikille forumissa ja toivon etta kukaan ei kokenut etta osu heidan nilkkaan tuo minun mielipiteeni!



Mama-Njogu, ja nyt sinne kyla paikkaan;)

vain yritin selittaa. ;-)



Jannaa kylla ma en ole tavannut paljon sellaisia perheita joissa vanhemmat olisivat antaneet periksi tuossa oman kielen puhumisessa, ainakaan omassa ikaluokassani. Omien vanhempieni ikaluokassa kylla. Ma luulen etta ainakin jokin merkitys on kielen " statuksella" ko. maassa/perheessa, vanhemman omalla itseluottamuksella, ja vanhemman koulutustasolla (joka monesti on tuon itseluottamuksen kanssa sidoksissa) (vaikka varmasti loytyy paljon muitakin tekijoita).



Meilla ihmettelijoita on ollut lahinna omasta (yksikielisesta) suvustani (ts. niita jotka uskoivat ettei nelja kielta voi onnistua), mieheni kun on kaksikielisena itsekin kasvanut niin eivat ole pahemmin ihmetelleet. Lisaksi nykyinen ymparistomme on siita erikoinen etta esim. lapsen tarhassa lahes kaikki ovat vahintaan kaksikielisia perheita (jos eivat kolmi), ja ystavapiirissamme sama juttu, joten sielta suunnalta ei ihmettelya tarvitse odottaa. Lapsikaan ei tunne oloaan omituiseksi kun puhuu useampaa kuin yhta kielta koska niin puhuvat kaikki kaveritkin. Omakin sukuni on onneksi jo sopetunut tilanteeseen, eika enaa " hotkyile" . ;-)