Seisomatyö ja sairasloma
Hei!
Onko kukaan muu sairaslomalla seisomatyöstä, kun äitiysloman alkuun vielä muutama viikko? Jalat eivät oikein tahdo kestää yhtäjaksoista seisomista, kun työ on vielä melkoisen raskasta (ravintolatyö). Nyt jalkoihin on alkanut ilmestyä suonikohjuja ja pienempiä verenpurkaumia, ja tästä syystä lääkäri kirjoitti lyhyen sairasloman - siis jottei tilanne pääsisi kovin paljon pahemmaksi. Olen raskausviikolla 31. Haluaisin kuulla, onko kukaan muu ollut vastaavassa tilanteessa, vai oletteko yrittäneet pärjätä tukisukilla ja tukivyöllä loppuun asti?
Kommentit (7)
Olen varastotöissä ja se on kyllä kansa aika raskasta, täytyy nostella painavia laatikoita yms. Onko kellään siitä kokenusta?
Rv:t n. 9+
Ei se siitä ainakaan helpota loppusuoraa kohden. Itse olin ekassa raskaudessa aika pitkään töissä, vaikka työ oli välillä fyysisesti raskastakin, ja seisoa piti paljon. pois reilua viikkoa ennen äippäloman alkua. Pystyin tosin onneksi jonkin verran muuttamaan työtehtäviä, jolloin lepohetkiä sai tavallista enemmän.
Nyt minulla on viikkoja vasta 16+1, mutta kauhulla odotan jo nyt mitä tuleman pitää. Nykyisessä työssä mm. laitan loimia kangaspuihin ja muuta sellaista, joten työhön kuuluu sellaista, että pitää ryömiskellä ahtaista väleistä kangaspuiden alle nyörejä solmimaan, ja silloin on normaalitilassakin usein aika kummallisissa ja hankalissa asennoissa... Saas nähdä miten pitkään mahtuu.
jäädä saikulle, ei toissä tarvi väkisin kituuttaa ei siinä tee palvelusta yhtään kenellekään! mä olin edellisestä pienissä pätkissä saikulla ja sitten kuukautta ennen äitiysloman alkua jäin kokonaan pois. mul on kans sellanen työ että joudun kävelemään koko päivän....katsotaan miten tän toisen odotuksen kans käy!
Kyllä sairaslomalla saa ja kannattaa jäädä. Ensimmäisestä lähtien olen jäänyt pois kiireisestä seisomatyöstä pois jo 3 kk ennen laskettua aikaa. Kolmatta odotellessa olen ollut sairaslomalla väsymyksen ja pahoinvoinnin vuoksi jo nyt ja lääkäri oli sitä mieltä, että tuskin palaan töihin ennen synnytystä. Jokaisessa raskaudessa ennakoivia supisteluja jo varhaisessa vaiheessa, ennen viikkoja 20.
Samoin on nyt aistittavissa, että vatsani alkaa kovettua suuremman rasituksen yhteydessä, esim. imurointi tai pitkä metsälenkki.
Rv. 16+1
Hei!
Juu täällä kansa yksi sairaslomalainen :) tosin pahoinvoinnintakia :)
Minullakin vasta viikkoja tasan 16 nyt ja tuskin töihin palaan enää :) Olen hitsarina ja työ on välillä raskasta/likaista ja meluista sekä joutuu olemaan haitallisten aineiden kanssa tekemisissä. Eikä omatunto vaivaa vaikka sairaslomalla olenkin :) jään varmasti erityisäityislomalle, jos tuo työterveysuolto saa asioihin liikettä :) Eli mielestäni ei tarvitse olla huolissaan jos jää aikaisemmin pois töistä ja eiköhän meistä jokainen ole osansa työpaikalleen antanut joten luulisi kaikkien ymmärtävän :) ja olevan tukena työpaikallakin :) Hyviä jatkoja :)
ja ainakin ekan raskauden jaksoin todella hyvin ihan loman alkuun asti. ja olisin ollut vaikka synnytykseen asti. Nyt toka odotus viikolla 23+ ja hyvin menee edelleen. kova olen liikkumaan muutenkin.
eikö yli kuukauden saikun jälkeen tipu kelarahoille? tätä pelkään, jos kunto prakaa.
Minullakin on työssäni paljon seisomista (leikkaussalissa sairaanhoitajana) ja jäin tällä viikolla sairaslomalle aina äitiysloman alkuun asti. Helposti sen sairasloman sain vaikkei suonikohjut vaivaa. Väsyin vain työpäivän aikana kohtuuttomasti ja iltaisin tuntui etten palaudu seuraavaan työpäivään ollenkaan.
Nyt kotona on olo mitä mainioin ja enkä pode enään huonoa omaa tuntoa. Aluksi kun tuntui, että luovutinko liian aikaisin? Olisiko pitänyt jaksaa viellä pari viikkoa? Parempi, että sinä itse ja vauva voitte hyvin.
Raskausviikkojakin minulla on vähemmän; 27+4.