Diabeteksesta ja sen oireista
Hei,
olen neljättä lasta odottava 25v äiti. Kahdessa ensimmäisessä raskaudessa ei ollut mitään häikkää sokeriarvoissa mutta kolmannessa raskaudessa paastoarvo oli juuri ja juuri rajalla (4.8) ja jouduin raskausajan tarkkailemaan syömisiäni. Koko loppuraskauden ajan arvot pysyivät ihan hyvinä. Ylipainoa löytyy, joten sen takia olen joutunut käymään sokerirasituksessa jo ensimmäisen raskauden ajoista lähtien.
Nyt neljättä odottaessani kävin jo heti rv 13 sokerirasituksessa jossa paastoarvo oli 4.9, mutta koska nyt tuo paastoarvon raja oli noussu 5.3 niin en joutunut tarkkailuun. Kuitenkin, nyt kun viikkoja on 20, mietityttää että onkohan tuo diabetes puhkeamassa.
mitä oireita teillä diabetesta sairastavilla on ollut, vai onko mitään?
Minua vain ihmetyttää kun olo on niin vetämätön ja uupunut pitkin päivää. Pahoinvointia oli tuonne rv 14 asti ja kauheaa väsymystä myös, mutta se väsymys ja uupumisen tunne ei oo väistyny kokonaan vaikka pahoinvointi loppuikin. Syömisistä joudun edelleen pitämään huolta, ettei pääse liian pitkiä välejä tulemaan ja huono olo yllättämään. Nytkin söin päivällä ison lautasen tuoresalaattia, eli periaatteessa sen nyt ei kauheasti pitäs verensokeriakaan nostaa, mutta siitä huolimatta väsymys iski pian ruuan syönnin jälkeen. Voiko pelkkä väsymys olla oire raskausdiabeteksestä? viime viikolla kävin nlassa ja hemoglobiini oli laskenu 130>120 viiden viikon aikana, joten periaatteessa senkin pitäs silti olla vielä hyvä...
Toivottavasti joku osaa kertoa omasta kokemuksestaan, että millaisia oireita teillä on ollu?
Kommentit (2)
Odotan kans neljättä lastani ja kakkosen sekä kolmosen kohdalla paastoarvo oli koholla 0,1/0,2 yksikköä - riitti kotimittaukset ja ruokavalion seuranta eikä lapset olleet mitään isoja syntyessään 3,7 kg/3,2 kg. Nyt tässä raskaudessa kävin rasituksessa vkolla 15 ja tulokset olivat normaalit eli alle suositusten. Toinen rasitus tehtiin vkolla 26 ja napsahin kahesta ensimmäisestä arvosta. Nyt on menossa taas kotimittaukset ja ruokavalion seuranta ja oon opiskellut tervettä syömistä, mutta aina joskus tulee herkuteltuakin :) Eli olen siis seurannassa ja sen mukaan sitten mennään eli jos sokerit alkaa olemaan koholla usein, niin varmaan mulle määrätään niitä en muista mitä-rakeita (lääkitystä ei kuulemma mielellään aloteta meän synnärillä, ennenko muut keinot on koettu).
Rd ei oikeastaan juurikaan oireile, mutta uskoisin sinun tapauksessasi olevan kyse ihan normaalista väsymyksestä ja vauva vie nyt energiaasi - ite kärsin siitä myös tuossa puolessa välissä raskauttani. Oma hb on tällä hetkellä n. 130 eli raudan puutoksesta ei ollut mullakaan kyse. Ja varmaan kannattais sullakin "opiskella" syömistä ja että et väsyis heti ruuan jälkeen eli tasapainoinen ruokavalio, ilman ylimääräisiä hiilareita ja paljon nestettä. Toivottavasti seuraava rasitus menee sulla läpi, ilman arvojen nousuja ja näin välttäisit rd:n. Mukavaa odotusta :)
AJ 30+
Hei,
Omasta kokemuksesta voin kertoa sen verran, että olen tällä hetkellä seurannassa raskausdiabeteksen osalta ja sitä yritetään pitää kurissa syömällä mahdollisimman oikein. Eli mittaan itseltäni n.5-6 kertaa päivässä sokeri arvon, jotta se pysyisi tavoitteissa. Ylipainoa on minullakin jonkin verran, joten sen vuoksi tilanteessa todennäköisesti ollaan. Mitään muita oireita en ole itseltäni huomannut kuin tuon väsymyksen, vaikka se onkin vähän helpottanut alkuraskauden ajoista. Nyt siis menossa 19+4. Mutta en oikestaan mitään muuta poikkeavaa ole huomannut, ja minullakin asia huomattiin kun kävin aikaisessa sokerirasituksessa ja siellä paastoarvo oli liian korkea.