Elokuiset leijonan pennut vko 30
Vielä tälleviikolle en ollu pinoa löytänyt niin josko tämä tästä sitten aukeaisi.
Onko monella jolla jo ennestään lapsukaisia niin eri kerroilla eri tavalli mielialat heilunu?
Tänään kävin katsomassa kaverin vauvaa joka on muutamia päiviä vänha ja kyllä oli niin pieni sekä suloinen. Tuli hassu olo kun ajatteli että parin viikon päästä meilläkin on sellainen pikku nyytti :)
Muuten ei mitään uutta omaan napaan kun odttelemista ja isomman ipanan synttäri tarjoilujen esivalmistelua. Kyseiselle sankarille pitäis keksiä paljon puuhaa jotta hän sais ton energiansa kulutettua positiivisella tavalla. On ollu sen verran monta viikkoa lomalla että on selkeästi kavereitten seuran tarpeessa useammin kuin vaan silloin tällöin.
Mukavia odottelu hetkiä kaikille,
SurinaS 37+4
Kommentit (16)
että meille syntyi 5.8.09 klo 7.19 poika 3745g ja 53,5cm.
Synnytys käynnistyi supistuksilla 4.8, mutta homma ei oikein lähtenyt käyntiin kunnolla. Loppujenn lopuksi poika oli tulossa virheellisessä tarjonnassa kasvot edellä. Päivystävä lääkäri päätyi kiireelliseen sektioon. Kaikki meni ihan hyvin ja terve 9/9/9 pisteen poika syntyi. Kotiin pääsimme jo lauantaina.
Arki kolmen lapsen kanssa on alkanut sujumaan hyvin.
Poika syö, nukkuu ja kakkaa ;)
Olen vallan kirjoitellut tuonne FB:n, joten taidan käydä täällä enään silloin tällöin lukemassa.
Meri ja pikkumies 8pv
Meikäläisellä olisi tänään LA, mutta minkäänlaisia synnytysfiiliksiä ei ole. :/ Tulis jo tuo nyssykkä pihalle. Olisi jo kiva päästä vauvaa hoitelemaan...
No, ei muuta tällä erää.
t. annukkapannukka & pluto
Huomasin vasta nyt että olet järvenpäästä! (esittelypinoa lueskelin)
itselläni on laskettuaika viikon päästä, jos olet kaveria vailla, niin laittele mailia!
noora.sopula@gmail.com
(itse olen 30-v ensimmäistä odottava haarajokelainen)
Tosiaan, ei enää pitkään tarvi vauvan syntymää odottaa. Meidänkin tuttava paristkunta sai vajaat 3 viikkoa sitten tytön, ja uskomatonta miten pieniä ne on. Ja sekin oli kuitenkin nelikiloinen, eli ihan passelin kokoinen. Musta vaan tuntuu, että meidän tuleva isosiskokin (1v2kk) on niin pieni, mutta siihen pikkuiseen verrattuna olikin jo iso neiti!
Täällä maha alkaa olla jo niin täyttä vauvaa, että jokainen liike ja potku tuntuu jo epämiellyttävältä. Raivotarjonnassa on, ja potkut tuntuukin tuohon kylkeen tai kylkiluiden alle. Pää ei vielä kiinnittynyt, mutta puskee sitä tuonne jalkojen väliin että välillä meinaa mennä jalat alta. Turvotustakin on jo vähän, mutta ei vielä niin pahasti. Kyllä sitä jo melkein joka ilta nukkumaan mennessä miettii tulevaa synnytystä. Kaikki edelliset synnytykset olleet niin erilaiset, että ei oikein tiedä mihin varautua.
Tosiaan aika hiljaista ollut tämä elokuisten pino, joten päätin tulla tätä vähän nostelemaan. Muutkin siellä herätys!! :))
Kova vimma on saada joka nurkka tip-top kuntoon. Tekisi mieli siivota ja järkätä vaikka mitä, mutta kroppa kyllä antaa periksi. Ikkunoita olen pessyt n. 2-3 päivittäin, ettei kaikkia yhdellä kertaa. Ei tule sitten niin isoa urakkaa kerralla. Saunakin täytyis jynssätä, ja vauvalle laittaa vaatteet/vaipat hoitopöydän hyllykköön. Nuorimman kamat on siinä nyt, eli lisää tilaa täytyis jostain saada.
Neuvolassa tuli käytyä perjantaina. Verenpaine matala, niinku aina. Hb oli vain 109, joten nyt täytyy popsia rautaa ja vitamiinia urakalla ennen synnytystä. Painoa oli tullut n. 400g/vko. Yhteensä nyt jotain 5kg.
Nyt oikaisemaan sohvalle, tässä istuminen ei ole oikein miellyttävää kun saa kyyryssä kirjoitella. Jaksakaahan kasvatella masujanne vielä muutamisen viikkoa. Palkinto on kyllä sen arvoinen! :)
amaria 35+0
Eli tänään on kuurattu ja puunattu ja järjestelty paikkoja niin että saisi pikkuhiljaa vauvan tavaroita paikoilleen.Ja nyt tuntee selässään että on koko päivä touhuttu.
Onko teille annettu neuvolassa mitään arvioita vauvan painosta?Mulla oli perjantaina neuvola ja arveli painoksi nyt jo 3,5kg, syntymäpainon arveli olevan sitten lähempänä 4,5kiloa ellei ylikin. Eli ihan isoveljen mittoihin on tämäkin tapaus kasvamassa.Voi unohtaa suosiolla ne 50senttiset vaatteet =)
Turvotusta on tullut nyt helteiden aikana ja aamuisin on sormet ja kädet puutuneet ja etenkin sormet on kuin puupölkyt. Ei ole kiva tunne =(
Nyt pitäisi lähteä untenmaille että jaksaa huomenna taas touhuta isompien kanssa.Niillä vielä kesäloma jatkuu,isäntä palasi tänään töihin...
Tintti 35+4
Olen viimeksi joskus ennen rakenneultraa kirjoitellut tänne. Lukenut olen kuitenkin melkein päivittäin muiden jellonaäitien kuulumisia. Itsellä koko raskaus on mennyt todella hyvin, en ole mahdottomista turvotuksistaan kärsinyt vaikka lämmintä onkin suhteellisen paljon ollut. Viimeisiä viedään nyt,2 vkoa laskettuun aikaan. Vauva on jo hyvissä "lähtöasemissa", mutta mitään merkittävää ei ole kohdunsuulla tapahtunut. Nyt tässä sitten vain odotellaan josko joku kaunis päivä jotain tapahtuisi. =)
Heinä ja vaavi 37+6
joku kyseli mielialoista..Niin tämä tuleva on meidän kolmas. En osaa sanoa olenko herkempi tai äksympi kuin aikaisemmin...mies ehkä parempi vastaamaan =)
Meillä kaveri piiriin syntynyt nyt parin kuukauden sisään kaks tyttöä. On ne vaan niin pieniä. Varsinkin kun omat on jo 5 ja 3 (kohta 4) vuotiaita.
Tässä jo kovasti odotetaan ja toivotaan vauvaa mailmaan. Esikoinen syntyi rv 38, vesiemenolla alkoi synnytys ja toinen rv 41+1 ja supistuksilla alkoi.
En ole supistusherkkä kun kaikenlaista puuhastelua olen tehnyt niin ei supistuksen supistusta ole tullut. Alkaa sitten taas kerran rytinällä synnytys kuun on alkaakseen.
Kovasti olen kaikkea ohjelmaa yrittäny näille viimeisille viikoille kehittää jotta aika menis nopsempaa.
Huomenna neuvola, mutta tuskin siellä mitään ihmeellistä tulee olemaan.
Rv 37+5
sen verran jos tännekkin kirjoittaisi, kun joku oli viime viikon pinossa kysellyt millä viikolla pikku neiti syntyi, niin viikot oli 35+6. Tosiaan seuraavana päivänä ois tullut se 36 täyteen ja tarkoitus oli että silloin vasta olisi sektio tehty, mutta tyttö päätti sitten tulla maailmaan vielä päivän suunniteltua aiemmin :)
Meidän esikoinen syntyi myös sektiolla. Oli suunniteltu sektio sovittu, mutta neiti halusi myös syntyä päivää aiemmin :))
Amaria
Neuvola käynti takana. Painoa tullut 1,5 viikon aikana 1,2kg, RR 109/67, pissa puhdas, HB ei otettu ku viimeks oli hyvä, Sf oli 33cm, vauvan syke 140-150 välillä huiteli. Pääliikkuu vielä, joten ei oo kiinnittynyt. Viikon päästä torstaina on sit taas neuvola. Terkkari totes että nää alkaa oleen niitä viikkoja että ei tiedä tuleeko seuraavaa neuvolakäyntiä....Niin niinhän ne alkaa. Esikoinen syntyi rv 38 ja meillä se on huomenna.
Olen kaikkea ohjelmaa suunnitellu koko poppoolle..tänään mennään kanttarelleja etsimään. Perjantaina mennään teatteriin lasten näytelmää katsomaan. Viikonlopun aikana ois tarkoitus pyörähtää Turkuun Tall Ship Race laivoja katsomaan ja Caribian kylpylään mennä uimaan..Josko vauva haluais syntyä nyt kun kaikkea ohjelmaa ois =)
No eipä tässä ihmeempää nyt tällä kertaa.
Rv 37+6
Minä täällä jo tänään jouduin soittelemaan äitipolille kun liikkeissä on ollut niin hiljaista parin viime päivän aikana. Meidän monottaja ei ole pahemmin monotellut! Liikelaskentaa tehtiin sitten pari tuntia ja just tuli vaadittavat 10 liikettä tunnissa. Säikähtäähän sitä kun välillä vauva hakkaa kipeästikin kylkeen. Nyt osaan arvostaa noita liikkeitä joten antaa monotella vaan!
Täällä pää jo kiinnittynyt ja maha selvästi laskeutunut. Olo on heti parempi kun ei maha paina heti rintojen alla. Lähtötelineissä jo odotellaan 100m spurttiin... Vai vertaiskohan sittenkin maratoniin =)
Ens viikon neuvolaa odotan kovasti kun nyt 3 eri mittaajaa ja saaneet saman sf-mitan 33 nyt jo siis kolmen viikon ajan! Kuulemma aletaan seuraamaan sitten tiiviimmin jos mitta ei ole nyt noussut. Onhan toki tuo mahakin laskeutunut, varmaan yhteydessä tuohonkin. Painoarviota niin olisin halunnut tietää, mutta täällä sitä ei automaattisesti tehdä. Ei siis mitään haisua minkä kokoinen kaveri tuolta on tulossa ja mahtuuko edes tulemaan! Tosin jos jotain erityistä epäilisivät niin sitten lähettäisivät lisätutkimuksiin. Ärsyttää vaan pirusti kun niin olisin halunnut tietää.
Mulla on järkyttävä nälkä koko ajan! Mä oon aina ollut hyvä syömään, mutta tämä on jo sairasta jopa miehenkin mielestä. Koko ajan suussa täytyy olla jotain puputettavaa. Onneksi mulla on aina ollut hyvä aineenvaihdunta ja noita kiloja ei hirveesti silti kertynyt.
Lähden jääkaapille =)
Voikaa hyvin!
Piitzu ja monottaja 36 tasan
Mukavasti saatiin korin pohja piiloon kanttarelleista ja vaaleaorakkaista. Kolmisen tuntia tuli talsittua metsässä koko perhe. Hyttysiä oli kyllä kiitettävästi sekä mustikoita.
Masukki potkotteli kovasti koko reissun ja on jatkanut monotusta kotonakin. Ihan yhden kivuttoman (masun kovetus) supparin olen saanut heti kotiin tullessa.
Nyt saunan jälkeen on mukavan raukea olo, joten taidan pian suunnata nukkumaan!
Voi kun itekki jaksais kanttarelleja lähteä metsästämään...Mulla tulee vaan supistuksia niin herkästi, että ei oo yhtään miellyttävää lähteä enää metsäretkelle. Mies ja poika kävi jo viime viikolla ekat mustikat poimimassa ja leipoivat yhessä aivan ihanaa mustikka-rahkapiirakkaa, namia! Itellle nuo herkut maistuu edelleen aivan liian hyvin ja kiloja on tullu nyt semmoset 15 raskauden aikana. Mut ei huoleta kun esikoisesta tuli 16, niin aika samoissa lukemissa mennään ja melkeen kaikki kilot karisi silloinki helposti pois.
Vauvan koosta...Kysyin viime viikon lääkärikäynnillä vauvan kokoarviota ja lääkäri sano vaan ,että aika pieneltä tuntuu. Esikoinen paino syntyessään 3520g ja painoarvio neuvolassa oli alle 3kg.
Ens viikolla neuvolakäynti, joka jäänee viimiseksi terkkarin mukaan tai siis uutta aikaa ei enää varata ainakaan.
Linnanmäelle haluisin vielä jaksaa esikoisen viedä tällä tai ens viikolla, kun siitä on jo puhuttu monta viikkoa. Nyt pitäis siivoomaan ruveta kun on näyttö tänään(meillä asunto myynnissä). On vaan niin rankkaa toi siivoushomma tän mahan ja supistusten kanssa ettei yhtään huvita ryhtyä toimeen...
Hyviä vointeja kaikille:)
Neppe rv37+2
...Vaikkei vielä ole mennyt yli vaan viikkoja on nyt 38+3. Onko muita leijonaäitejä menossa Jorviin, tiedä vaikka satuttaisiin samoille käytäville..?
Vauva on laskeutunut tiistaisen Linnanmäkireissun aikaansaamana, mutta SF -mitta on pysynyt samana, kuin edellisellä viikolla, eli 34cm.
Vauvan liikkeet ovat selkeästi laajentuneet, mutta muuten hyörinä on hiukan rauhoittunut.
Mustikkametsällä kävimme tyttären kanssa pariinkiin otteeseen, mutta tuo selkä ei tykkää kumartelusta, vaan kipetyy tosi nopeasti, myöskään kyykkäily ei ole kivaa, kun jalat ovat turvoksissa, pitäis varmaan raahata joku jakkara metsälle mukaan :-). Huomenna ajattelin ottaa vadelmapuskaan jakkaran, kun puskat on niin lähellä kotia.
Tänään oli löhöilypäivä, tuli nukuttua ja lojuttua sängyllä tuntikausia ja alkoi tämä kypsyminen, mutta toivottavsti huomenna on taas energiaa touhuta, niin aikakin kuluu joutuisammin.
Hyvää loppuodotusta leijonamammoille!
Eilen olin siellä synnytystapa-arviossa ja olikin kiva nähdä taas vauveli köllöttelemässä masussa :)
Kaikki oli OK ja niin kuin pitääkin, kooksi lääkäri arvioi nyt 2959g, joten keskikäyrällä mennään sen puolesta. Alatiesynnytykselle ei havainnut estettä, oikein hyvä lantio synnyttämiseen kuulemma ;)
Paikat olivat vielä kiinni eikä lekuri uskonutkaan synnytyksen vielä lähi viikkoina käynnistyvän, hyvä niin.
Monet ovatkin olleet metsässä sieniä tai mustikoita bongailemassa. Ajattelin itsekin ensi viikolla talsia tuohon lähimetsään jos vain ilmat sallivat. Etenkin kanttarelleja houkuttelisi saada, mutta kyllä sitä jokusen litran mustikoitakin voisi kerätä.
Meillä on taas ollut sellaiset zembalot tänään tuolla mahassa että oksat pois! Hyvähän se on että muksu liikkuu, ei tarvitse huolehtia liikelaskuista, mutta kyllä nuo monotukset tuonne kylkiluiden tuntumaan saavat välillä hermotkin piukalle ;)
Oikein rattoisaa viikonloppua teille kaikille!
T: Auringonkukka ja muksu rv 36+3
Pitkään aikaan en ole tänne kirjoitellutkaan, mutta nyt ajattelin nostattaa pinoa samalla. Tuntuu, että porukat ovat valahtaneet muille foorumeille. Itsekin yritin päästä FB-porukkaan, mutta jostain syystä en ole sinne päässyt.
Täällä on ihan hyvä meininki, paitsi että tämä loppuaika on tuskallisen pitkästyttävää. Mies palasi maanantaina töihin ja poika hoitoon (osapäiväisenä). Itse olen nyt saanut levätä eikä tarvitse pelkästään kodinhoitajana toimia.
Supistuksia on tullut ihan reippaasti (esikoisesta ei tullut koskaan edes harkkareita) ja jotenkin tuntuu, että tämä vauva voisi tulla itsekseenkin. Esikoinen käynnistettiin 42+0. Lauantaina olisi laskettu aika - jotenkin olen silti varustautunut siihen, että kuun loppuun kun jaksaisi kärvistellä.
Painoarvioita joku kyseli. Mulle sanottiin "tuskin sieltä yli neljäkiloista tulee". Ihan kiva, mutta jotenkin olisin ehkä vähän tarkempaa kaivannut. :o)
Tämäkin raskaus on sujunut oikein kivasti ja kaikki arvot ovat koko ajan olleet kohdallaan. Painoa on tullut koko aikana ehkä n. 15 kg. Koko ajan närästys on vaivannut, mutta nyt loppua kohden tuntuu, että se vaan pahenee. Öisin tulee silloin tällöin vedettyä sappinesteet henkeen, kun ykä vaan pulahtaa kesken unien. Nicht gut! No, kai sekin tähän kuuluu... :)
Eipä tässä enempiä jaarituksia tällä kertaa. Mukavaa loppuviikkoa leijonanpentujen odottajille!
t. Annukkapannukka & pluto 39+4