Murehtiiko kaikki odottajat..
Tuli mieleeni, että mitä huolehtimista ja murehtimista tämä odotus välillä onkaan. Aluksi murehditaan, onko masussa mitään elämää, sitten keskesmenoa tai vuotoja. Ja aina kun neuvolasta on tultu, voi hetkeksi huokaista, mutta kuluupa viikko tai pari päivää, taas pitää huolestua, että mitenkähän tuolla voidaan..Ja kun ei ole mitään oireita jne..Tai sitten mitähän tämä oire nyt tarkoittaa..Ja kovasti sitten ahnehditaan vauva-lehden keskustelupalstoja, josko jollain muullakin olisi ollut samaa oiretta!
Ja entäpä kaikki pienet tönäisyt tai nostelut, aiheuttaa huolta niin että..Voinkohan tehdä tätä vielä vai aiheutuuko tästä vauvalle jotain..Onneski toki välillä on hetkiä ja pääosin sitä iloitsee tästä mahtavasta odotuksesta, mutta..Kai meidät tulevat äidit on opetettu huolehtimaan, joskin vähän liikaaki välillä, näin ainakin itse ajattelen.
Ei sitä ennen vanhaa ollut edes mitään ultria, jolla olisi varmistettu vauvan hyvinvointia jo niin varhaisilta viikoilta, kun ei se edes kunnolla vielä ole ihmisen näköinen..Ja naiset teki maatilan töitä viimeiseen saakka ja silti synnytykseen asti päästiin..Ja silloin sai syödäkin, mitä tarjolla oli. Ei ollut rajoitteita..
Tällaisia miettii tammiäippä, rv 15+2.
Aurinkoisia syyspäiviä kaikille odottajille! Odotetaan valoisin mielin! :-)
Kommentit (5)
Minä ainakin pystyin neljä ekaa raskauttani elämään ihan rauhallisesti ja pelkäämättä (silloin en kyllä netissä pyörinytkään ;-). Jälkeen päin tuntuu, että sitä oli melkein tyhmän luottavainen. En mä mitään osannut pelätä ja kaikki sujuikin loistavasti. Sitten alkoi viidennen lapsen yritys ja keskenmenojen sarja (4 perättäistä). Hävisi kuin tuhka tuuleen ne rauhallisen luottavaiset odotukset. Tässä raskaudessa stressasin todella paljon rv 18 asti kunnes liikkeet alkoi tuntua päivittäin. Sen jälkeen on ollut suhteellisen rauhallista ja luottavaista, mitä nyt aina välillä jotain pientä murheentynkää on pitänyt täällä palstalla kysellä ;-).
neronja rv 40+1, kolme yötä käynnistykseen :-)
Ja kun raskausaika on vielä " helppoa" !
Sitten koittaa synnytys ja sen jännitys ja vähintäänkin pienimuotoinen huoli sen sujumisesta hyvin. Sen jälkeen APUA onkin huoli siitä, että täysin omalla vastuulla on oikea ihmiselämä: syömiset, murheet, turvallisuus, masuvaivat, pukemiset, jne. kaikki omalla vastuulla! Kätkytkuoleman riski pyörii mielessä, hengitystä tarkkailee, autoon pakkaa lapsen viimeisen päälle tarkasti ja ajaa varmati liikennesääntöjen mukaan. Huoli ohjaa kaikkea tekemistä.
Sitten lapsi kasvaa. Ja vaikka mitään ylimääräistä murhetta ei olsisikaan, on meidät äidit tehty huolehtimaan. Lapsen liikkeelle lähtiessä varjellaan kolhuilta ja ensimmäinen mustelma otsassa särkee äidin sydämen. Lapsi kasvaa ja itsenäistyy, tulee omat kaverit, kerhot, hoidot ja harrastukset - huolta, huolta, huolta.
Koulu, murrosikä, kotoalähtö, ja äiti voimattomana kotona taistelee luontoaan vastaan ja yrittää olla puuttumatta tuon pienokaisensa elämään.
Esikoisen odotuksessa tämä ajatusketju pätkähti päähäni ja nanosekunnin koin pientä pakokauhua siitä mihin olin itseni ajanut. Äiti kun ei voi olla tuntematta huolta (tosin ei se nyt ehkä edellä mainitunlaisen karrikoiden elämää hallitsekaan). Kuinka huoletonta olisikaan elämä ilman lapsia! Ja mistä kaikesta sitä jäisikään paitsi... Kyllä lapset ovat jotain niin käsittämättömän upeita luomuksia, uskomattoman rakkaita. Äidinrakkaus se on tunteista ihmeellisin :)
t@mmiäippä:
.Kai meidät tulevat äidit on opetettu huolehtimaan, joskin vähän liikaaki välillä, näin ainakin itse ajattelen.Ei sitä ennen vanhaa ollut edes mitään ultria, jolla olisi varmistettu vauvan hyvinvointia jo niin varhaisilta viikoilta, kun ei se edes kunnolla vielä ole ihmisen näköinen..Ja naiset teki maatilan töitä viimeiseen saakka ja silti synnytykseen asti päästiin..Ja silloin sai syödäkin, mitä tarjolla oli. Ei ollut rajoitteita..
No, niinä entisinä " hyvinä aikoina" äiti- ja lapsikuolleisuus oli paljon suurempaa, komlikaatiot raskausaikana, synnytyksessä ja sen jälkeen yleisempiä jne eli ei se elämä tosiaan niin vain mennyt, että kaikki sujui hyvin ja murheitta...
Tosin kun lapsiakin siunaantui tiuhempaan tahtiin ja useampia kuin nykyperheisiin, oli raskaana oleminenkin useimmille naisille arkipäivää (sitä joko oli raskaana tai imetti lähes koko hedelmällisen ikänsä) eikä samalla tavalla voinnut " hurahtaa" raskaanaolemisen maailmaan kuin nykyisin, kun sama ihme osuu kohdalle yleensä vain kaksi tai kolme kertaa elämänsä aikana, raskaus on suuri ja ainutlaatuinen tapahtuma.
Ja tosiaan, missä välissä sitä olisi entisaikaan ehtinyt paneutua raskauteen kun äidin kontolla oli paljon enemmän kotitöitä, maataloustöitä ja lastenhoitoa kuin nykyisin kun on kodinkoneet&vempelet kun tekee työt meidän puolesta :) Luulen, että siitä huolimatta jokainen nainen ennenvanhaankin pelkäsi mm keskemenoa tai ennenaikaista synnytystä, synnytyskipuja jne mutta kun raskaanaoleminen ylipäätään oli suuri tabu verratuna nykypäivään niin ei niistä peloista jne puhuttu edes läheisten kanssa samoin kuin me nykypäivän äidit vuodatamme tunteitamme tänne nettiin :)
Mayella rv 36
neronja:
neronja rv 40+1, kolme yötä käynnistykseen :-)
Voi ei! kyllä nää hormoonit sekoottaa :)
Mulla alkoi heti pyörii päässä se joulu laulu,jossa lauletaan: " kolme yötä jouluun on..."
Ennen vanhaan ei varmaan murehdittu niin kuin nykyään kun tietoa on enemmän ja tietohan lisää tuskaa. Mutta varmaan ennen vanhaan tuli keskenmenojakin tai muita ongelmiakin enemmän (mutu)? Eli toisaalta hyvä että nykyään tiedetään odotusajan vaaroista enemmän, kunhan vain osaisimme olla murehtimatta turhaan...helpommin sanottu kuin tehty.
Muistelen hymyillen ekaa raskauttani 2 vuotta sitten kun pelästyneenä kyselin tältä palstalta juustokakun vaaroista syötyäni sitä pienen palasen. Sainkin " kivoja" vastauksia, terkkuja vain vastaajille, ainakin yksi on palannut odotus-palstalle:) Odottava äiti on luonnollisesti herkkä ja tietyissä rajoissa se onkin hyvä asia, onhan äiti kehittyvän uuden ihmisenalun kasvualusta.
K rv 5+5