Vaadinko liikaa mieheltäni?

Uskon et teillä tällä hetkellä samaa " ongelmaa" kuin meillä; kommunikaatio ei oikein toimi. aknnattais varmaan istuu alas ja vuorotellen kertoo mitä haluaisi just nyt ja miltä tuntuu. sit löytää kultasen keskitien et molemmat saa sitä omaa aikaa ja ovat tyytyväisiä. ja aikaa kahestaankin olis varmaan kivaa myös jos on mahollista. vaikka mies on ihan virallisesti töissä, niin, niin olet sinäkin.



olen myös huomannu että mun mies ei tajuu näitä omasta mielestäni " selvät vihjeet" . pitää aina sanoo suoraan mitä mieltä olen. ja joskus menee kuitenkin ohi.



meillä on ainakin toiminu se että asioista keskustellaan. ja älä pode huonoo omatuntoo jos tunnet niin kuin tunnet, mut yritä myös ymmärtää miehesi. voi olla et hänelläkin on näitä " salasia toiveita" ja antaa " selvät vihjeet" vaikka et huomaa.



tsemppiä sinne. ymmärrän ihan hyvin mitä tarkotit.



Anna vaan mennä toisesta korvasta ulos jos olen ihan pihalla.



my_selene ja neitinen rv 31+

Rianna80:

Eli taustaa: Ollaan oltu naimisissa 6 vuotta, meillä on poika 06/04. Mies on töissä ja minä kotona, la kesäkuussa. En ollut töissä kun esikoinen syntyi, olen ollut kotona siitä lähtien.

Mies siis tuo rahan taloon ja minä hoidan lähes kaikki kotona. Oikeastaan on vain muutama asia mitä mies kotona tekee. Tämä järjestely sopii meille hyvin, iltaisin mies leikkii pojan kanssa jotta voin siivota/tehdä jtn keittiössä.

Nyt mies on lomalla pari viikkoa. Eilinen sujui hyvin, olin pojan kanssa normaalisti kerhossa jne. kun mies hoiteli joitain asioitaan. Tänään minä jäin nukkumaan pitempään ja ei tainnut tykätä ajatuksesta että piti nousta pojan kanssa. Oli kiukkuinen koko aamun, paiski tavaroita, tiuski.. Aikoi lähteä lenkille mutta minä puin takin päälle ja lähdin. Siinä ihmetteli että millä oikeudella jätän pojan hänen kanssaan, nyt on HÄNEN loma? Entä minä?? Ei mulla ole lomaa, enkä nytkään lähtenyt lepäileen vaan kauppaan (yksin kylläkin). Alkoi valittaan että en eilen illalla arkistoinut jotain paperiani heti vaan olisin halunnut käydä lukemassa postit. Sanoi myös että eikö lastenhoito ole sinun työtäsi.. Onhan se, samoin kodinhoito...

Pointti on se että minulla ei ole oikeuksia mihinkään, vain velvollisuuksia. Hänen täytyy saada viettää 2 viikkoa niin kuin tahtoo sillä on hänen loma.

On se hyvä mies, käy töissä ja leikkii joskus pojan kanssa.. Kumpa vain arvostaisi minuakin ja sitä mitä minä teen. En ole vaatinut erityskohtelua kun olen raskaana, salaa kylläkin toivonut että vähän huomioisi tms.

Miksi hän on niin vihainen koko ajan? Kiroilee joskus, poika oppi tänään uuden sanan: V**tu.. Ahdistava ilmapiiri kotona, aivan kun hän ei haluaisi olla siellä vaan tehdä jotain tärkeämpää/mielenkiintoisempaa..

Nyt tuli kyllä niin sekava selitys etten ihmettelisi vaikkei kukaan kommentoisi.. Jos nyt joku ymmärsi niin antais vähän puolueetonta näkökulmaa.

Jo on käytöstä.. Nyt kysyt ekana mieheltäs että mikä mättää!? Sanot että vaikka hänellä on loma, niin te ootte kuitenkin hänen PERHE, eikä mikään pakollinen velvollisuus, vähän niinkuin työ mikä on hoidettava. Että on se nyt kumma ellei mies halua viettää aikaansa perheensä kanssa vapaaehtoisesti,oli sitten loma tai ei. Ja vaikka koti ja lapsi on sun " työ" niin sä olet " töissä" aamusta iltaan. Miehellä sentään on säännölliset työajat (kai?) ja lomatkin töistä, niitä sinulla ei ole. On siis ihan oikeutettua vaatia, että sunkin pitää saada omaa aikaa, vaikka sitten ne kaupassa käynnit (hmm...rentouttavaa..) ja kävelyllä käymiset tai mitkä nyt sitten onkaan sun juttuja. Ja tottakai myös miehellä on oikeus viettää lomaansa, eikä olla koko lomaa lapsen kanssa kotona sillä aikaa kun sinä teet omia juttujasi, mutta ymmärsin ettei tästä nyt olekaan kysymys.

Käsket miehen myöskin olla tiuskimatta ja kiroilematta. Poika oppii huonoja tapoja eikä kellään oo kivaa sellasessa kodissa missä on tommonen ilmapiiri!

Eikös nyt olis kerrankin kiva viettää aikaa koko perheen voimin, tehdä vaikka jotain reissuja jonnekin tai ihan vaan ulkoilla ja puuhailla kaikki yhdessä, nyt kun mieskin on kotona?

Mut kysy nyt ensin mieheltäs onko hänellä joku hyväkin syy olla noin kireenä vai mistä ihmeestä hän oikein kiukuttelee. Miehet ei aina ymmärrä, että vaikka kotiäitinä olo onkin usein ihanaa työtä, niin se todellakin käy työstä eikä siitä saa koskaan parin viikon lomaa (ellei sitte lähe parin viikon lomalle ja jätä lapset hoitoon) ja siinä on vähän niinkun 24/7 kiinni, yötkin päivystyksessä jos lapsi herää tms.

tsemppiä teille ja toivottavasti miehes tajuaa miten tärkee sunkin työ on ja osaa arvostaa sitä mitä teet!

Lootuska, tyttö 01/05 ja rv 24

oleminen ei ole mitään lomailua. Edelleen kuvittelee, et mä laiskottelen jos koti ei oo hänen toivomallaan mallilla. Jos hän joutuu (erittäin harvoissa tapauksissa, kuten kun multa leikattiin poskiontelot ja toivuin siitä) hoitamaan lapset ja kodin, niin kämppä kiiltää ja mies ihmettelee, mikä tässä nyt niin vaikeeta on. Mut ensinnäkin hän antaa lasten kattoa telkkaria koko ajan, eikä anna niiden leikkiä muualla kun omassa huoneessa plus että kuopus ei roiku hänessä ollenkaan, kuten tekee mun kohdalla (sillon on hiukka vaikea tehdä kotitöitä).



Herra on lohkassu pari kommenttia jotka muistan loppuelämäni ja jotka edelleen värittävät mun ajatuksia, eli kun muistan ne, niin hermostun joskus ihan pienistäkin ja olemattomista asioista ukkokullalle. Tässä nämä: " En arvosta sun työtäs täällä kotona, ennenkuin koti on siisti" (unohtaa siis kokonaan lastenhoidon vaatimukset) ja " Ei susta ole kotiäidiksi" (jälleen kerran siksi et joku maitopurkki oli jäänyt pöydälle).



Kunnon mies se silti on ja ei tulis mieleenkään vaihtaa, meillä nyt vaan on niin erilaiset kotitaustat ja käsitykset/kokemukset lasten/kodinhoidosta. Mistään muusta me ei koskaan tapella kun tästä kodinhoidosta. Vaikka mä nyt olen töissä, meillä on kaks pientä lasta ja kolmas tuloillaan, niin herran vaatimukset on edelleen samat kuin sillon kun olin kotiäitinä. Sen lapsuudenkodissa elettiin erittäin perinteisesti eli juuri noin kuin teillä, mies tuo leivän ja nainen hoitaa kodin ja lapset mukisematta (ainakin semmoinen kuva miehellä on) ja mun kotona taas isä teki ruoat ja siivos kodin, mun äiti ja isän nykyinen avovaimo taas saavat/saivat melkein tapella jotta saivat jotain tehdä kotona :)

Ymmärsin luultavasti, mitä ajoit takaa: eli sitä, että kodin/lastenhoitokin on työtä, vaikka siitä ei maksetakaan. Joskus siitäkin on saatava lomaa ja sitä on arvostettava yhtä tärkeänä ja pidettävä yhtä raskaana kuin palkkatyötäkin!



Itselleni tuli mieleen se, mitä jo edellisessäkin vastauksessa sanottiin, eli keskustelu. Istukaa alas ja puhukaa, mitä te kumpikin toivoisitte/kaipaisitte/haluaisitte jne. Kirjoittakaa vaikka paperille ajatuksianne, niin niitä voi sitten palauttaa kumpikin osapuoli mieleen, jos meinaa ajan kuluessa taas unohtua.



Toinen ajatus on kompromissi: jos mies on lomilla 2 viikkoa, niin miten olisi sellainen järjestely, että annat miehen löysäillä kotona esim. viikon, niin että hän saisi todella vähän lepäillä ja mennä omia menojaan, omalla aikataulullaan. Voi olla, että se piristäisi miehesi mieltä. Sitten kun on toinen lomaviikko, voisit yrittää nipistää itsellesi sieltä aikaa ja mies taas panostaisi viikon levon jälkeen esim. lapsenhoitoon. Jotkut kotityöt voisitte vaikka jättää kumpikin sen viikon aikana tekemättä, ja nauttia yhteisestä ajasta. Tässäkin ehdotuksessa on tietysti se, että asiat pitäisi jotenkin sopia puhumalla. Jos toinen on koko ajan vihainen, niin sekin voi olla vaikeaa.



Jotenkin kuitenkin miehesi olisi hyvä palauttaa mieliin se, että lapset ovat yhteinen projekti, eli kyllä varmasti voit vaatia sitä, että hänkin hoitaa joskus lasta/lapsia, vaikka sinä et käykään töissä kodin ulkopuolella. Eiköhän ole myös miehesi etu, että saat välillä otettua itsesi irti arkirutiineista ja palaat iloisena takaisin kotiin perheesi luo.



Tsemppiä sinulle! Näitä asioita pohtivat varmasti aika monet näillä sivustoilla pyörivät, joten et ole yksin asian kanssa.

Ei kai ne ymmärrä vaikka niille selittäis.

Kaikki olette oikeassa, nyt vain täytyy yrittää selvitä loppu loma ilman suurempia riitoja.



Minä tykkään siivota ja tehdä ruokaa (tykkäisin kyllä olla töissäkin), on ihanaa ettei missään ole pölyä ja aina on leivottuna jotain herkkua, kaapit on järjestyksessä, ikkunat puhtaat jne. Pojastakin on vahingossa tullut " siisteysfriikki" kun on katsellut mun touhuja (mies muuten otti kunnian pojan siisteydestä koska hän on aina niin järjestelmällinen vaikkei ole koskaan pojan aikana esim. imuroinut.. En viitsinyt sanoa mitään).



Haluaisin edes kehun joskus että olipas hyvää ruokaa tai jotain muuta, mutta toinen vain olettaa että koti on sellainen kun on, ilman vaivaa. Että se mitä teen on vähintä kun en kerran tuo rahaa talouteen. Muistanko itse kiittää miestäni että käy töissä? En suoraan mutta epäsuorasti.

Meillä siis esikoinen syntyi 8 vee sitten ja siitä vajaa kaksi vuotta pikkukakkonen. Meillä tilanne ei ollut ehkä noin kärjistynyt, mutta kovasti samaan suuntaan. Ehkä erona oli se, että olen opiskellut koko ajan enemmän tai vähemmän tiiviisti kahden ensimmäisen lapsen pikkulapsiaikana.

Esikoisen kohdalla jo huomasi, että mies olettaa minun tekevän kaikki kotihommat ja oli nyreissään, jos joutui hoitamaan lasta muulloin kuin minun opiskellessa. Arvatenkin tilanne ei yhtään helpottunut pikkukakkosen synnyttyä. Keskustelusta ei ollut apua, miehellä oli niin vahva malli kotoa.

Aloin käyttämään " viekkaampia" ;) konsteja: Kun mies tuli töistä, ruoka oli useimmiten valmiina pöydässä tai ainakin tulossa. Söimme, mies sai kertoa kuulumisensa, lukea lehdet jne. Syöttelin pojan ja siivosin sotkut keittiöstä. Kun mies oli tyytväinen ja vatsa täysi, sanoin hyvin lempeänä, että lähen käväsemään lenkillä/kuntosalilla/kaupassa jne ja perustelin vielä sillä, mitä iloa siitä miehelle olisi... Päälle ehdotin, että mies voisi sitten käydä omilla menoillaan tai että ehkä yhdessä... Jälkeenpäin kehuin, miten oli kivaa ja virkistävää ja kiittelin miestä.

Ehkä tämä kuulostaa typerältä, mutta vähitellen mies huomasi yhteisen ja jaetun vapaa-ajan merkityksen.

Seuraava askel vuosia myöhemmin oli totuttaa mies hoitamaan todella tasa-arvoisesti kolmea lastamme minun poissaollessani. siis huolehtimaan kotitöistä ja lapsista täysin.

Ehkä kuitenkin samanlainen " taivuttelu" voisi toimia teilläkin? Luulen, että miehesi vähitellen huomaa sinunkin näkemyksesi. Ainakaan et noin jaksa kahden pienen kanssa vauvataloudessa.

Mitähän mieltä anoppisi on? Saisitko hänestä puolustajan? Vaivihkaa saisit anoppisi puhumaan puolestasi. Miehelle mikään ei ole tehokkaampaa kuin oman äidin puhe, usko pois! :))))))))

Tärkeintä: Älä lannistu! Älä anna alistaa itseäsi, mutta älä luovu toivostasi!

Meillä on nyt neljättä lasta loppusuoralla odoteltaessa ja kolmentoista yhteisen vuoden jälkeen ihana, tasa-arvoinen ja lämmin parisuhde. Lapset ovat miehelleni (ja tietysti myös minulle) aarre ja ilo. Nykyisin 8, 6 ja 4 vee poitsut touhuilevat paljon iskän kanssa " miesten juttuja" , joihin äidillä ei ole asiaa. Ja minulla on runsaasti vapaa-aikaa... :))))))

Siis ensinnä Minä olen ollut kotona Esikon syntymästä (9/04) asti ja kakkosta odotellaan syntyväksi toukokuun lopulla. Mies siis käy töissä, mutta kotityöt jaetaan tasan. Tietty minä hoidan silloin, kun miehellä on paljon toitä. Ja nyt kun olen raskaana mies tekee enemmän kotitöitäkin. No, minulla on ihana mies!!! En sillä tietenkään halua leuhkia vaan kertoa oman näkemykseni...älkää kuitenkaan ottako täysin vakavasti, kärjistys on tapani ... siis...



Ajatellaan, että miehellä on työ. Ja minulla on työ siis olen lastenhoitaja tosin vain omani. Tämä kuuluu kotiäidin hommaan, ikävä tietty, että palkka on niin huono. Sitten on nämä muut hommat siivoojantyöt, kokintyöt, pesulanhommat ym... Siis siinä menee kotiäidillä työt päällekkäin, joten kyllä niistä joku miehellekkin kuuluu. Loma asia on myös ikävä... siis mikä loma?



Toisin sanoen et ole kohtuuton, todellakaan... Koita keskustella asiasta miehesi kanssa. Ja voimia teille kaikille jaksamiseen ja arkeen...



Typy

Miona:

Mitähän mieltä anoppisi on? Saisitko hänestä puolustajan? Vaivihkaa saisit anoppisi puhumaan puolestasi. Miehelle mikään ei ole tehokkaampaa kuin oman äidin puhe, usko pois! :))))))))

Anoppi on sitä mieltä että elämä on taistelua ja hänen poikansa on stressaantunut (syystä?). Poika on mikä on, mikä sitä muuttamaan.. Kun minä en näytä stressiä (anopille) niin ei sitä ole ja silloin minun on oltava " vahvempi" että mies " saa stressata" rauhassa.

Jos ymmärsitte...

Täytyy yrittää keskustella miehen kanssa, jos ei auta niin sitten en tiedä mitä tehdä.

Siis joka perheessähän hommat jaetaan miten hyvältä tuntuu. Minä en taida olla mikään kodinhengetär, hih, siis en erityisemmin pidä kotitöistä. Eikä mieskään. Joten meillä näin. Se tekee kumpaa ensin alkaa asiat ahdistaa...



Sitä on aika helppo aina kuvitella, että toisella on helpompaa. Itse monasti syyllistyn siihen, siis ajattelen, että kyllä töissäkäynti on helpompaa/rennompaa... no ainakin saa istua kahvitauolla rauhassa ja käydä vessassa yms. Niin sitä mieskin ajattelee, että kylläpä kotona olisi helppo vain makoilla. Meillä palaa realiteetit aina välillä (ei kovin usein kyllä), kun minä menen hetkeksi töihin ja mies on tytön kanssa. Silloin mies aina toteaa, että ei se kyllä helppoa ole. Ei kyllä mitään ehdi tehdä, kun taapero roikkuu jalassa koko ajan.



Siis keskustelun lisäksi voisi myös kokeilla pientä roolien vaihto. No, ainakin miehen osalta. Huomaisi varmaan työsi arvon.



typy

Meillä lomaillaan koko perheen ehdoilla, ei vain yhden perheenjäsenen.

Eilen oli pitkästä aikaa miehellä vapaapäivä, aamulla hän heräsi lasten kanssa ja minä sain nukkua pitkään, aamupäivällä ulkoilivat ja minä sisällä valmistelin lounaan ja siivoskelin (ja surffasin netissä ;-)).

Lounaan jälkeen pikkuinen ja mies ottivat 3h päikkärin, minä makoilin olohuoneen sohvalla ja isommat lapset katselivat videoita ja leikkivät.



Meillä mies onneksi tajuaa, että kotona olo ei ole pelkkää sohvalla makoilua ja lepoa. Vapaapäivät/ lomat vuorottelemme sanattomasta sopimuksesta päikkärit ym: molemmat saavat lepoa, mutta myös osallistuvat päivän toimiin. Joskus harvoin vietämme yhdessä tai erikseen vapaaviikonlopun kodin ulkopuolella.



Perhe on yhteinen yritys!



Mrs-Mrs & mies, 3 lasta +Nelonen 15+5

Ensinnäkin voisi tietysti ajatella, että jos työaika on 8 tuntia sekä työssä käyvällä että kotona olevalla, niin loppuaika päivästä pitäisi jakaa niin, että kummatkin tekevät yhtä paljon kotona. Näin ei kyllä meilläkään ole - meillä miehellä on tosin venyvät työajat, mikä sekoittaa tilannetta ja on miehelle hyvä tekosyy - ja minä joudun kyllä tekemään kaikki kotityöt yksin. Lastenhoitoon olen vaatinut osallistumista, varsinkin nyt raskaana ollessani, ja etenkin kun olen ollut lähes koko ajan jotenkin sairaana. Vähän ottaa pattiin, kun mies on flunssassa niin sitten sitä kyllä maataan, eikä voida tehdä mitään, mutta minulla saa olla mikä sairaus tahansa: kuumetta, migreeniä, vatsatauti; niin kyllä kotityöt silti pitää minun hoitaa, jopa kaupassa käyntiäkin saa anella, että mies tekisi edes sen... Ja lastenhoidonkin saa erikseen pyytää.



Joku kirjoitti, että kun mies hoitaa lapsia, niin koti kiiltää. No, meillä on niin, että kun mies hoitaa lapsia, jos minulla joskus on ollut joku meno, niin ei puhettakaan, että olisi tehnyt yhtään mitään kodin siisteyden eteen. Eikä se aika ole välttämättä mennyt aina lasten hoitoon...



Muuten kyllä mies on ihan ihana, mikä tähän pitää lisätä, eikä hänellä ole kyllä juuri aikaa omiin menoihinsakaan (mitä nyt työ ja vapaa-aika ovat vähän limittyneet, että noita " omia menoja" on joskus vaikea määritellä). Kaipa tuo lepoa tarvitsee, mutta niin sitä tarvitsisi itsekin...