Ensimmäinen vaihtoehto.

joo, me ollaan tehty päätös, että mihinkään hoitoihin ei mennä. Ja adoptiolapsi on ollut toiveissa jo kauan mahdollisten biologisten ohella.



-mooli

Ei sovi unohtaa myöskään niitä, joilla ei ole takana minkäänlaista lapsettomuustaustaa - hoidoilla tai ilman. Jotkut päätyvät adoptioon ihan ensisijaisena lapsensaantitapana, vaikka voisivatkin saada biologisia lapsia tai ei ainakaan ole tietoa jonka perusteella voisi olettaa, etteivät saisi.



Jotkut näistä lähtevät adoptiotielle heti ensimmäisen lapsen kanssa ja toiset päätyvät adoptioon vasta yhden tai useamman biolapsen jälkeen.



Ja sitten on tietysti vielä meitä, joille adoptio olisi ollut ensisijainen vaihtoehto, mutta ei mahdollinen ja siksi on päädytty biolapsiin ;) Meillä siis kaksi ensimmäistä on biolapsia ihan vain siksi, että silloin adoptio ei ollut meille mahdollinen. Kolmannen kohdalla kävimme kivikkoista adoptiotaivalta luvanhakuun saakka, kunnes kolmonen ilmoitti tulevansa biologisesti. Näillä näkymin neljättä lasta meille ei tule, vaikka adoptiounelma minulla elää yhä - elämässä kun on joskus vain luovuttava unelmistaan. Ja ihan yhtä rakkaita nuo biologisetkin ovat kuin mitä adoptiolapset olisivat olleet!

ennen kuin biologisella lapsella oli edes mahdollista ilmoittaa tulostaan tähän maailmaan keskustelimme paljon mieheni kanssa näistä vaihtoehdoista ja jostain syystä silloin jo tulimme siihen tulokseen et jos bio lasta ei ala kuulua emme raskaisiin hoitoihin lähde mukaan, vaan aloitamme adoptio neuvonnan ja katsomme kuinka meidän käy sillä tiellä.



olihan se raskasta huomata et lasta ei alkanut kuulua, mutta kuitenkin tiesin mitä toinen ajatteli adoptiosta ja niinpä ei tullu sellasta totaalista surua lapsettomuudesta, kun tiesin että meistä voi vielä hyvinkin tulla äiti ja isä, sitähän me halusimme ja odotimme.



lääkärissä kävimme, kun gyne suositteli, mutta emme lähteneet hoitoihin vaikka meille niitä lämpimästi suositeltiin ja kehotettiin kokeilemaan lievempia aluksi. jotenkin tämä tie tuntui hyvältä ja oikealta.



nyt odotellaan malttamattomina sitä kuuluisaa soittoa

.....koska ainakin mulle tuli tosi paha mieli.

Itse ajattelen, että ollaan kaikki samalla viivalla oli tausta mikä tahansa, kun adoptioon on haluttu.



Meillä ainakin kävi niin, että itse olin ensin hoitoja vastaan, mutta lääkärin pelottelut pahan endon vaikutuksista sai asiaa uudestaan miettimään. Itse olen vaihtoehtohoitoja opiskellut ja kammon niitä lääkemääriä mitä hoitojen aikana saa. Mieheni ei silloin vielä ollut valmis adoptioon ja olimme juuri menneet naimisiin. Itse olin jo pitkään tiennyt etten mahdollisesti saa lapsia, mutta miehelleni asia oli uusi. Hoidot eivät tuottaneet tulosta ja lääkärin pelottelut olen kuitannut ja akupunktiolla saanut endonkin kuoseihin.



Meidän täytyi käydä tämä rumpa ennenkuin varmistui, että adoptio on meidän juttu. Välillä mietin, että mikäli ihme tapahtuisi ja tulisin luomusti raskaaksi, niin joka tapauksessa haluisin myöhemmen adoptoida ja siitä olemme miehemme kanssa paljon nyt puhelleet. Tämä tieto vain vahvistaa, että miehenikin on koko sydämestään asian takana.



Huomaan itse etten vieläkään ole saanut mentyä mukaan adoptiotapaamisiin ja nyt minulle valkeni myös, että miksi näin on. Tavallaan pelko siitä, että leimataan " kaiken yrittäjät" omaan kastiin. Meidänhän pitäisi olla avarakatseisia ja hyväksyä tulevat pienokaisetkin ja heidän pelot, niin miksi ei sitten äitejäkin!!!



Tiedän, että kärjistän asian, mutta tästäkin on tosi hyvä keskustella.

Meidän perheessä adoptio oli ensisijainen vaihtoehto - siis niin, että biologista lasta ei olla yritettykään saada. Minun on itseni hyvin vaikea ymmärtää sitä, että tämän kertominen pahoittaa jonkun mielen - miten minun ja mieheni omalla kohdallamme tekemä valinta loukkaa jotakuta toista ihmistä tai hänen valintaansa? Millä tavalla minun ratkaisuni arvottaa tai laittaa paremmuusjärjestykseen adoptioon päätyneitä - vai eikö tällaisesta valinnasta saisi puhua lainkaan? Se, mitä kautta itse kukin on adoptioon päätynyt, ei varmastikaan kerro kovinkaan paljon hänestä ihmisenä tai varsinkaan tee jotakin tiettyä reittiä paremmaksi. En kuitenkaan tiedä, millä muulla sanalla kuin " ensisijainen" kuvailisin sitä, että MEIDÄN perheessämme vaihtoehdoista halutuin - siis listalla ensimmäisenä, ensisijaisena - oli adoptio (ts. pidimme sitä parempana vaihtoehtona kuin biolasten yrittämistä tai vaikkapa sijaisvanhemmuutta).



Sen sijaan voin kertoa, että MEIDÄN oikeuttamme ryhtyä adoptioon on kyseenalaistettu kymmeniä kertoja. Mm. yksi palvelunantajista sanoi puhelimessa suoraan, että meidän kauttamme teidänkaltaisille hakijoille ei luultavasti lasta löydy, mutta voinhan mä noi esitteet lähettää. Moni adoptionhakija on arvostellut suoraan ja sanonut, että ei lapsia pitäisi antaa niille, jotka voisivat saada biolapsia (tai joilla on jo biolapsia); että lapset pitäisi antaa biologisesti lapsettomille. Missä tässä ovat adoptiovanhemmat samalla viivalla, missä tässä ajatellaan toisen tunteita?

kaarina69:

Huomaan itse etten vieläkään ole saanut mentyä mukaan adoptiotapaamisiin ja nyt minulle valkeni myös, että miksi näin on. Tavallaan pelko siitä, että leimataan " kaiken yrittäjät" omaan kastiin. Meidänhän pitäisi olla avarakatseisia ja hyväksyä tulevat pienokaisetkin ja heidän pelot, niin miksi ei sitten äitejäkin!!!

Tiedän, että kärjistän asian, mutta tästäkin on tosi hyvä keskustella.

**' Sen verran vaan rupesin kommentoimaan, että ei siellä adoptiotapaamisissa tarvitse kertoa omista hoitohistorioistaan tai lapsettomuustaustastaan, jos ei halua. Me yleensä kokoonnumme vaan juttelemaan niitä näitä, lapset leikkivät, jutellaan hakumatkoista, jutellaan odottajien kanssa odotuksesta jne. Tietysti jotkut tulevat tutummiksi ja puhutaan syvällisempiäkin; hoidoistakin tai muista ratkaisuista, mutta mitenkään ei siellä repostella kenenkään valintoja, joten sen takia ei kannata jättää menemättä tapaamisiin, että tällaista asennoitumista pelkäisi.

Itse olen sitä mieltä, että lapsia maailmassa riittää varmasti meille kaikille, jotka adoptiolasta toivomme, oli sitten lapsettomuustausta, hoitoja, ei hoitoja, biolapsia tai mahdollisuus saada biolapsia tai vaikka molempia / kaikkia näitä. Jokaisella meillä on ne omat polkumme, joita pitkin adoptioon päädymme ei toinen ole toistaan parempi. Tsemppiä kaikille odottajille!

siis nimenomaan siksi ei minusta kannata jättää menemättä, että tapaamiset antavat paljon niin perheellisille kuin odottajillekkin, lapsille ja aikuisille. Vertaistuki on minusta hieno juttu, jota ilman ei kannata jäädä, vaan sitä kannattaa etsiä.



Jos omassa kunnassa ei toimi adoptioryhmää, niin apua saa esim. Adoptioperheet ry:stä, he neuvovat, miten sellaisen voi paikkakunnalleen panna pystyyn :o)

Toiminta voi olla monenlaista, tekijöiden ja osallistujien näköistä.

sillä palvelunantajan edustajalla jos on sitä mieltä että adoptio olisi vain lapsettomia varten; adoptiossa haetaan lapselle sopivaa, rakastavaa perhettä, eikä niinpäin että haetaan sopivaa lasta vanhemmille. Eli se lähtee lapsen tarpeista, ei aikuisten lastensaantivaikeuksista. Mitenkään niitä väheksymättä.



Itse olen aina toivonut sekä bio- että adoptiolasta, jos se vain on mahdollista. Biolapsi meillä on, adoptioneuvontaan pääsyä odotellaan. Otettiin PeLaan yhteyttä elokuussa, ja ensimmäistä neuvonta-aikaa saa varata huhtikuussa. Olin siinä luulossa että jonot olisi lyhentyneet, mutta eipä siltä vaikuta. Vai satuttiinko vain huonoon saumaan.