Ei tulekaan meille vauvaa, antakaa toipumisvinkkejä

Itse koin saman viime vuoden lopulla, yllätysraskaus minullakin. Pitkään olin hirmu surullinen ja samalla myös suunnattoman katkera odottaville äideille jne. Mutta sitten kun laskettu aika oli vihdoin ohitettu, alkoi helpottaa. Mitään selviämisneuvoja en kylläkään osaa antaa, edellisiin kirjoittajiin voin kuitenkin yhtyä siinä, että aika auttaa ennemmin tai myöhemmin. Alkuun minun oli muuten todella vaikeaa hyväksyä sitä, että mitään uutta yritystä ei ainakaan lähiaikoina - eikä ehkä koskaan - ole tulossa.



Valtavasti voimia sinulle!



paola

Keskenmenoni käynnistymisestä on nyt viikko. Tänään oli ensimmäinen päivä kun tuli oikeasti sellainen olo että tästä selvitään. Hain esikoista päiväkodista, poika oli aurinkoisella tuulella ja syysaurinko paistoi. Silloin hetken verran en ajatellut menettämääni vauvaa ollenkaan. Eli kai tämä tästä. Ehkä vaikeinta on tosiaan hyväksyä se mitä edellinen kirjoittaja sanoi. Se ettei sitä uutta mahdollisuutta vauvaan ehkä enää tule. Mutta toisaalta ei tämän menetynkään vauvan pitänyt koskaan saada alkuan



Kiitos kommenteista ja kannustuksesta

ap eli yhdenäippä

Vieläkin kun näkee odottavia äitejä, tulee katkera olo, että miksi me ei voitu saada lasta jota niin paljon halusimme.

Sain juuri tietää, että miehen sisko saa helmikuussa vauvan. Itkin vieläkin kohtaloani kolme kuukautta viimeisimmästä keskenmenosta. Ei tämä ole helppoa. Minulle on ainakin auttanut puhuminen- puhu miehesi kanssa. Toivottavasti saat häneltä tukea.

Minulta puuttuu miehen tuki, mutta elämässä pitää kiinni 2 ja (kohta) 5 vuotiaat pojat. Mieheni rakentaa meille taloa, joten hän kait on purkanut pahanolonsa siellä, eikä asiasta keskustele.

Itke kun itkettää, puhu kun siltä tuntuu! Voimia ja jaksamista!!

Iso hali!!!

Eipä taida mikään muu auttaa kuin aika. Itkut on itkettävä ja surut surtava, mutta ajan kuluessa helpottaa. Jossain vaiheessa huomaat, että et joka päivä muista asiaa ja voit jopa puhua keskenmenosta ilman itkua.

Itsellä on 3 lasta, 2. ja 3. välissä eka keskenmeno, toinen km tuli 3. jälkeen ja nyt odotan neljättä (rv 12 + 2). Vieläkin epävarmaa, että kestääkö tämäkään raskaus. Ainoa lohtu on se, että asialle et voi itse mitään. Km tulee jos tulee, se on vaan hvyäksyttävä ja jatkettava elämää eteenpäin.

Toivotan erittäin paljon voimia sinulle ja vanha fraasi pätee tässäkin asiassa: aika parantaa haavat!

Kerry

Pahoitteluni keskenmenon johdosta! Itse saman läpikäyneenä en toivoisi kenellekään tätä kokemusta. Itselläni kolme viikkoa sitten spontaani keskenmeno rv 6+3. Vaikka raskaus oli vasta alussa niin suru oli suuri. Olin jo ehtinyt suunnitella kaikenlaista ja toivonut esikoiselle leikkikaveria. Toisin kävi.



En oikein osaa muuta sanoa kuin että päivä kerrallaan on otettava. Minulla ensimmäinen viikko oli pahin, sen jälkeen olo on helpottunut. Vieläkään en ihan täysillä jaksa iloita kavereitteni plussauutisista, mutta mieltä lohduttaa, että onhan minulla jo yksi lapsi. Kaikille ei ole suotu edes sitä.



Nyt olo jo suht normaali ja odotan innolla ensimmäisiä menkkoja jotta pääsisin taas yrittämään raskautumista. Niin se mieli muuttuu vaikka kolme viikkoa sitten en todellakaan halunnut yrittää lasta.



Minulla omaa oloa auttoi kun tajusin, ettei km ollut oma vikani enkä olisi voinut mitään tehdä km:n estämiseksi.



Voimia sinulle!