Oletteko valinneet tuhkauksen vai hautauksen lapsellenne?
Tämä on jotenkin kauhean vaikea päätös.
16.10 todettiin että vauvelimme on kuollut kohtuuni. Viikkoja olisi silloin ollut 17+4, mutta sikiö oli ehkä kuollut jo ainakin pari viikkoa aikaisemmin.
Aluksi ajattelin että emme varsinaisesti hautaa itse näin pientä sikiötä (n. 14-15vkoa) vaan päädyimme patologin tutkimuksen jälkeen antamaan sikiön yhteistuhkaukseen. Allekirjoitin tuhkauslapun ennen kuin sikiö oli syntynyt. Syntymän jälkeenkin sairaalassa päätös tuntui vielä oikealta. (Enkelimme syntyi eilen 18.10).
Nyt kun olen kotona on ajatukset aivan solmussa päässäni. Välillä mietin että olisiko sittenkin pitänyt pyytää tuhka itselle ja ripotella se itse jonnekin?
Onko teillä kokemusta sikiöiden yhteistuhkauksesta? Tiedän että se tehdään täällä meillä päin Seinäjoella ja sitten tuhkat tulee tänne (käsittääkseni vain kerran vuodessa) ja ne ripotellaan muistolehtoon. Muistolehto on ajatuksena kaunis mutta eniten mua mietityttää kuinka nitä pieniä sikiöitä kohdellaan tuhkauksessa ja kuka ja miten ne tuhkat ripottelee sinne muistolehtoon? Saavatko nämä pienet mitään siunausta siinä samalla?
Ajattelin kyllä kysyä näitä asioita sairaalan teologiltakin, mutta kysyn nyt ensin täältä :-)
Voimia kaikille keskenmenon kokeneille <3
Kommentit (5)
Kovasti voimia suuressa surussanne, tunteet ja ajatukset tulevat vasta pintaan kotona. Minullekin tuli miljoona kysymystä, kun pääsin sairaalsta kotiin. Tässä muutama ajatus, josko niistä apua.
Meidän pieni poikamme:
Hän syntyi 5.9 rv 15+5 ja oli kuollut muutamaa päivää aiemmin. Päädyimme hänen hautaamiseensa (ruumiinavauksen jälkeen en halunnut että hänet enää poltetaan, siinä olisi ollut ihan liikaa toimenpiteitä) ja hänelle järjestettiin kotiseurakunnassamme siunaustilaisuus, jossa perheemme sai jättää hänelle hyvästit. On auttanut kovasti surutyössä ja isompienkin lasten (3 alle kouluikäistä) oli helpompi ymmärtää miksi vauva ei tullut kotiin. Siunastilaisuus oli kaunis ja papin puhe enemmän kuin liikuttava, hän tiesi miltä meistä tuntui.
Saimme haudata hänet sukuhautaamme ja kiveenkin saamme laittaa hänen nimensä, nimi oli valmiiksi mietittynä ja meistä oli mukava, kun seurakunnasta kerrottiin, että saamme sen laittaa. Tiedämme aina, että mistä hänen muistelulleen löytyy paikka ja lapsilekin isompana on paikka missä voi käydä, jos haluaa joskus kynttilän viedä.
Mikäli lapsellenne tehdään vielä tutkimuksia ja haluatte hänet kuitenkin haudata, kannattaa ottaa pikimmiten yhteys naistentautien osastolle. Siellä kyllä ymmärretään ja autetaan jos haluatte muuttaa tuota tuhkausta ja yhteishautausta. Meillä oli apuna oman seurakuntamme pastori, joka aikanaan vihki meidät ja kastoi kaikki kolme lastamme sekä sairaalan pastori. Molemmat osasivat olla aivan ihania menetyksemme hetkellä.
Suru on vasta tulossa, oikein kovasti voimia ja lämmin rutistus.
Itselläni vauva todettiin kuolleeksi rv 20. Päädyimme tuhkaukseen ja saimme näin saattells viimeiselle matkalle. Tuhkat sirottelimme takapihallemme ja istutimme siihen paikkaan kirsikkapuun. Sairaalassa yritettiin kovasti saada meidät luopumaan koko ajatuksesta. Kätilö oli sitä mieltä, että lapsi pitäisi laittaa yhteistuhkaukseen... Itse koen, että näin meille on ollut helpompi päästä edes joten kuten asian yli.
Voimia kaikille lapsensa menettäneille!
Olen vähän eri puolella suomea kun sinä , mutta halusin kertoa miten meillä nuo tapahtumat kulkivat kun sikiö oli varmaan aika saman ikäinen todellisuudessa, huomattiin rv 16 kuolleen kohtuun vähän aikaisemmin.
Mekin valitsimme yhteissiunaustilaisuuden. Yhdessä pienessä kauniissa puunvärisessä arkussa kappelissa oli viisi saman ikäistä sikiötä. Kavereita... Tilaisuudessa oli siis viisi perhettä, ja kaikilla yhteinen suru. Tilaisuus oli kaunis, sai sanoa jäähyväiset arkulla ja laskea siihen kukkansa.
Lapset tuhkattiin yhdessä ja me kaikki yhdessä olimme myös uurnan laskussa hautausmaalla.
Uurnan meille toi arvokkaasti pukeutunut mies jonka perässä hitaasti hitaasti kävellen lähdimme jonossa kohti lasten uurnalehtoa missä yhteishautapaikka oli. Jokainen äiti ja jokainen isä sai vuorollaan sirotella uurnasta tuhkaa hautaan ja jättää omat jäähyväisensä. Lopuksi päälle lapioitiin hiekkaa. Tämä hautausmaan työntekijä, en tiedä nimikettä, lopuksi kumarsi hautaan päin ja meille vanhemmille päin ja jätti meidät omaan rauhaan jättämään vielä kukkasia ja kynttilöitä hautakummun päälle.
Mulle jäi ainakin hyvä mieli siitä, että vaikka vauvat oli pieniä niin arvokkaasti ainakin seurakunnan puolesta nämä toimitukset hoituivat ja meidän suru otettiin ihan todesta.
Meidän enkelimme syntyi 19.11. rv 14. Pienokainen siunattiin ja hänet tuhkattiin muiden enkelivauvojen kanssa. Meilläpäin on käytäntö, että hautaustoimisto hakee pienet joka kuukauden ensimmäinen maanantai ja vie heidät kappeliin odottamaan tuhkausta. Vauvat yhteistuhkataan ja tuhka ripotellaan muistolehtoon. Kävimme tervehtimässä omaamme itsenäisyyspäivänä. Otti todella koville, mutta silti tuntuu lohdulliselta, kun on olemassa joku paikka, mihin voi viedä kynttilän ja kukkia. Samalla tuntuu, että vaua ei ole yksin, koska hän on muistolehdossa. Kaikkein mieluiten minä ottaisin vauvan elävänä syliini, mutta näin ei ollut tarkoitettu.
Suuren suuret pahoittelut kokemastasi!
Minä synnytin 2006 pienen enkelin viikolla 20+5, koska lapsivesi meni paria päivää aikaisemmin, eikä mitään muuta ollut tehtävissä.
Me päädyimme sairaalan yhteistuhkaukseen. Kävimme seurakunnassa keskustelemassa papin kanssa ja sen jälkeen päätimme tuhkauksesta. Tuntui jotenkin niin pahalta alkaa järjestämään hautajaisia, kun koko perhe oli jo hajalla sisimmässään muutenkin. Ja kun lääketieteellisesti oli kuitenkin kyse keskenmenosta. Sairaalassa päästöstä ei tervinnut tehdä heti, vaan saimme miettimisaikaa pari päivää. Meille ei annettu vaihtoehtoa, että olisi saanut tuhkat itselle, oli joko sairaalan yhteistuhkaus tai oma hautaus itse järjesttynä. Ei siinä kyllä osannut kaikkia vaihtoehtoja kyselläkään... Yhtään en tiedä miten tuhkat sinne muistolehtoon siroteltiin. Epäilen, ettei siinä mitään siunausta ollut, mutta en tiedä. Kaksi kertaa vuodessa kuulema oli tuhkien ripottelu.
Meillä on kotona takapihalla iso kivi, ja sen juurella on enkelipatsaita ja kynttilälyhtyjä ja paikalla on kaiverrettu laatta enkelillemme. Eli se ei ole kennenkään hautapaikka vaan sellainen muistelupaikka, jonne perheen muut lapset aina silloin tällöin vievät kukkia ja kynttilä palaa nyt pimeänä vuodenaikana lähes joka ilta.
Itse olen joskus hautausmaalla käydessäni miettinyt, että olisiko sittenkin pitänyt haudata pikkuinen, mutta ihan hyvä tämä ratkaisu oli meille kuitenkin.
Jokainen tekee niinkuin tuntee oikeaksi, sitä oikeaa ratkaisua miettiessä vaan joskus menee tosiaan ajatukset solmuun.
En ehkä vastannut kaikkeen kysymääsi, vaan hieman vierestä...
Voimia sinulle ja perheellesi!!!
vm69