Vauvan ekat liikkeet tosi aikaisin, sitten hiljaista. Onko yleistä?
Neljä lasta olen jo maailmaan saattanut ja niissä raskauksissa aloin tuntea liikkeet aikaisintaan rv18 (ainakin kahdessa raskaudessa oli istukka etuseinässä). Täältä odotuspalstalta sitten luin, että tosi moni tuntee liikkeitä jo hirveän aikaisin, joten päätin, että nyt kyllä kuullostelen minäkin, että milloin niitä liikkeitä alkaa tuntua.
Rv11 tunsin aivan liikkeitä muistuttavia tuntemuksia aina samassa kohti eikä ne ilmakupliakaan olleet. Rv12 tunsin muutamia kertoja aivan selviä liikkeitä tai silloin kylläkin selvisi np-ultrassa, että sikiö vastasi jo viikkoja 13+ ja sekin selvisi, että istukka takaseinässä.
Ajattelin, että jospa minä tästä eteenpäin tuntisin aina silloin tällöin niitä liikkeitä, niin voisin itsekin päätellä, että masussa on edelleen elämää (4 perättäistä km:a takana, joten huoli painaa). Mutta nytpä ei sitten niitä liikkeitä ole enää tuntunut ja sitten kun vielä alkuviikosta yritettiin huonolla dopplerilla sydänääniä kuunnella (vajaa viikko np-ultran jälkeen) eikä ne kuuluneet, niin huoli on välillä ollut kova.
Torstaina ajelin autolla pidemmän matkan ja siinä istuessa farkut vähän painoi masua ja silloin tuntui useampaan otteeseen aivan kuin vauveli olis liikkunut, mutta en pysty olemaan varma. Täällä palstalla olen nyt lukenut useammankin kertovan, että aluksi liikkeet on tuntuneet tosi aikaisin ja sittenpä niitä ei ole kuulunutkaan. Mutta laitanpa vielä tämän ihan oman aloituksen aiheesta. Kertoilkaahan kokemuksianne.
neronja rv15+0
Kommentit (3)
Esikoisesta tunsin liikkeet vasta rv 21+jotain, toisesta rv 18 ja tästä kolmannesta jo viikolla rv14+?.
Liikkeitä tuntui alkuun yllättävän paljonkin mutta sitten n. rv16-18 olikin tosi hiljaista, saattoi mennä kolme-neljä päivää ilman yhtään tuntemusta. Kerran jo päädyin Naikkarillekin paniikissa :(.
Noh, kaikki oli kuitenkin hyvin, totesivat vaan ettei vielä tarvitsekaan tuntea liikkeitä. Liikkeet ilmeisesti tuntuivat vaan tietyssä vauvan asennossa tms., ja mulla on istukka tässä raskaudessa edessä joten sekin ihmetyttää miten ne silti näin hyvin tuntuivat heti alussa.
Nyt on rv 25 menossa ja liikkeet on todella mahtipontisia, mies ja lapsetkin ovat saaneet jo viikkoja tuntea niitä. Tämä vauva on myös jotenkin erityisen alhaalla, joten esim. hikka tuntuu tosi ikävästi tuolla emättimen pohjalla jossain. Niin ja perätilassa tämä on ollut kun olen ultrissa käynyt...
Puhuin tänään oman th:n kanssa tuosta sydänäänien kuuntelusta (viime viikolla niitä yritti kuunnella naapurikunnan th), kun mulla on huomenna neuvola. Hän sanoi, että alussa sydänäänet löytyy useimmiten, kun kuunnellaan aivan häpyluun tuntumasta. Viime viikkoinen th yritti löytää ne tuosta navan alapuolelta eli ei käynyt lähelläkään häpyluuta. Toivottavasti tämä sydänäänihässäkkäkin oli vain tuon th:n " tumpelouden" aiheuttamaa. Pari kertaahan ne aivan kuin just meinasivat ruveta kuulumaan, mutta sitten hävisivät saman tien eikä se th edes kauan yrittänyt niitä löytää. Sanoi vaan, että se heidän laite on niin huono, ettei kannata säikähtää, vaikkei löydykään. Taisi tosin olla kuuntelijan huonoutta, toivottavasti!
neronja rv15+1
Vaikeahan se on varmasti mitään mennä sanomaan. Viime raskaudessa minäkin tunsin liikkeet rv18 ja nyt sitten jo rv10.
Tuntui vaihtelevasti viikon verran ja sitten viikkoon ei mitään.
Nyt olen taas välillä mielestäni jotain tuntenut. Viikot nyt 12+4.
Onhan se tyyppi siellä masussa vielä aikasta pieni ja tilaa on vielä paljon pyöriä. Kai se riippuu paljolti siitä miten päin vauveli siellä masussa luuraa, että tuntuuko liikkeet vai ei. Jos se pikkuinen selkäpuolelle tönii, niin ei se varmaan pitkään aikaan vielä tunnu.
Kyllä minä ainakin yritän uskoa että ne olvat liikkeitä mitä välillä tuntuu. Sen tiedän ettei ne ilmakupruiluja ainakaan ole.
Tsemmppiä vaan!