vihuri- ym. rokot odottajalla?
Ystäväni on tuore odottaja (rv 5) ja töissä päiväkodissa. En ole aiemmin asiaan kiinnittänyt huomiota, mutta nyt tuntuu käsittämättömältä, että vanhemmat todellakin kippaavat sairaat lapsensa hoitoon täysin välittämättä muista.. Erään perheen molemmat lapset sairastavat selkeästi havaittavissa olevaa rokkoa (ei vesi-, eikä tuhkarokko), mutta kukaan ei tiedä mitä lajia. (eikä vanhempia siis kiinnosta selvittää asiaa?)
Mitä työntekijä voi tällaisessa tilanteessa tehdä? Altistaa sikiö mahdollisille vaurioille? Voiko vihurirokon jotenkin varmasti diagnosoida, verikoe tms.? Kuinka suuresta uhasta on kyse eli miten todennäköisiä vauriot ovat..? Eikö vihurirokon kuitenkin pitäisi olla äärimmäisen harvinainen Suomessa?
Oman odotukseni aikana en törmännyt tähän rokkoasiaan, joten en osannut neuvoa ystävääni, mutta josko täältä löytyisi kokemuksia..
Kommentit (8)
Meillä esimerkiksi tyttö 2v on ollut 4x elämänsä aikana erittäin paljon sen näköinen että olisi joku rokko. 3x on ollut lääkeaineallergia ja iho sen näköinen että on rokko, itsekin luultiin ensin rokoksi. Kerran ollut nokkosihottuma joka nyt voi tulla ihan mistä vain, vaikka kuumasta tai kylmästä ilmasta, näyttää myös rokolle. Myös pienten lasten hikinäpyt voi näyttää rokolle.
Vesirokko on kyllä vaarallinen myös raskauden alkuvaiheessa sikiölle, koska se ei ole vielä kehittynyt. Eräs tuttavani sairasti sen raskaana ollessaan, estolääkityksestä huolimatta. Nyt vain toivotaan ettei tehnyt sikiölle vahinkoa, viikkoja oli onneksi sen verran, että kehittymättä olivat lääkärin mukaan kuulo ja näkö, joihin vielä voisi vaikuttaa. Sitä siis kannattaa todellakin välttää raskaana ollessa!
Mutta aika kärkäs olet tuomitsemaan tilanteen jossa olet vain kuulopuheen " orja" . Ehkä ystäväsi voisi kysyä lapsen vanhemmilta asiaa? Tuskin kukaan on niin välinpitämätön kun tulee kysymys omasta lapsesta ettei kehtaa ottaa " sairautta" selville? Voihan olla että vanhemmat ovat vaikka sanoneet toiselle hoitajalle että pekalla ja kallella on nyt allergisisa oireita tms.
Viestin tarkoitus ei siis ollut kritisoida ventovieraiden ihmisten toimintaa, vaan ainoastaan kysyä neuvoa.
Tapauksen lapsilla oli kuitenkin selkeitä sairauden oireita (kuumeilua ja kurkkukipua) ja vanhemmat eivät pyynnöstä huolimatta aluksi vieneet lapsiaan lääkärille. Paljastui aamupäivällä parvorokoksi.
Kyllähän tällaisessa tapauksessa voit suoraan kysyä kyseisten lasten vanhemmilta ovatko allergiaoireita vai jotain rokkoa, koska tietyt niistä eivät todellakaan ole mitään vaarattomia raskaana oleville naisille jotka eivät itse ole aiemmin rokkoja sairastaneet ja näin immuuneja virukselle. Itse asun Saksassa ja täällä työlaki tms. määrää raskaana olevan naisen joka ei ole ennen näitä " riskirokkoja" sairastaneet ja joka työskentelee koulussa tai päiväkodissa, sairaslomalle koko raskauden ajaksi.
Itselläni oli juuri tapaus jossa lapseni ryhmässä oli parvorokko tapaus. Lääkäri otatti verikokeen josta ilmeni etten ole tätä vielä sairastanut. Mies sai lähteä lapseni kanssa evakkoon siksi aikaa kunne tartuntavaihe oli ohi. Toistuvilla verikokeilla nyt varmistetaan, että en itse ole virusta saanut. Voi kuulostaa yliammutulta hätävarjelulta mutta parempi näin.
Pyydä tätä ystävääsi menemään hetimmiten lääkäriin. Parvorokko altistaa alkuraskaudessa keskenmenoon ja myöhemmässä vaiheessa sikiö voi sairastua anemiaan jota hoidetaan verensiirrolla. Jos ystäväsi on jo parvorokon sairastanut se ei tartu toista kertaa. Enkä ole mikään lääkäri :-)) mutta oma lääkärini tämän asian vasta äskettäin selvitti minulle.
eli itselläni kanssa sellainen tilanne etten ole vesirokkoa sairastanut (edellisen raskauden aikana tää ei selvinnyt kun asuttiin sillon hesassa eivätkä suostuneet määräämään vastaainetestiä..täällä se sitten olikin rutiinina niille jotka ei tietääkseen ole sitä sairastaneet..ja eihän mulla siis mitään vasta-aineita ollut..)..
nyt olenkin tässä yrittänyt sitä vältellä heinäkuusta asti ja vielä olisi la 24.4 asti aikaa..
itse olen kotiäitinä enkä onneksi työn puolesta joudu tälläisiin tilanteisiin..kuitenkin olen huomannut et ihmiset voi aika välinpitämättömästi raahata sairaita lapsiaan ihmisten ilmoille..ainakin kerran uimalassa hirvitti kun siellä oli lasten altaassa sellainen pikkupoika jolla ihan selvästi oli joku rokko (rakkuloita joka puolella kehoa) tai sitten superpaha allergia?
jotenkin vaan inhottaa kun saa tällee pelonsekaisin tuntein odottaa ja vaan toivoa ettei saa sitä mistään..
olen kans huomannut et yleisesti ihmisillä tuntuu olevan se käsitys et kaikillahan se vesirokko on ollut..ja siksi sitä yritetään tartuttaa muidenkin lapsiin jotta ne nyt saisi sen lapsena ettei tarvii aikuisena sairastaa-tyyliin.
.t. anni 33+
Millaiset oireet parvorokkoa sairastavalla lapsella oli? Liittyikö siihen nuha/kurkkukipu/kuume ja millaista ihottumaa/näppylää iholla?
Itse olen raskaana ja mietin tätä asiaa, kun oma lapseni sairatui flunssaan ja toiseen poskeen ilmestyi punainen ihottuma joka hävisi vuorokaudessa. Lapseni on päiväkodissa hoidossa.
Seuraava on kopioitu sairaslapsi.com-sivulta:
Lapset sairastavat parvorokon lievänä. Lähes puolessa tapauksista sairautta ei havaita lainkaan. Joillakin lapsilla on kuumetta ja punaista ihottumaa molemmilla poskilla. Ihottuma muistuttaa läimäytyksen iholle jättämiä läiskiä. Jotkut lapset ovat huonovointisia, joka paikkaa särkee, ja vartalossa on vaaleaa ihottumaa.
Vihurirokkoonhan rokotetaan nykyään MPR-rokotteella ja aiemminkin se kuului muistaakseni tyttöjen rokotusohjelmaan joskus 12-vuotiaana. Itse muistaisin sellaisen saaneeni nimittäin. (tästä en ole ihan varma). Eli vihurirokko kuulostaa varsin epätodennäköiseltä, ellei kyseessä ole perhe, jossa lapsia ei jostain syystä rokoteta. Vihurirokkohan on erittäin vaarallinen raskaanaoleville, varsinkin raskauden ensimmäisellä kolmanneksella. Seurauksena tartunnasta on usein sikiölle kehityshäiriöitä. Myöhemmin raskaudessa siitä ei käsittääkseni ole niin suurta haittaa sikiölle.
Vesirokko on myös vaarallinen odottaville äideille, se taas vasta raskauden loppuvaiheessa ja vain silloin, jos äiti ei ole sairastanut sitä. Vastasyntyneeseen tarttuessaan se on aika vaarallinen. Mulle lääkäri myös sanoi, että jos omasta vesirokosta on esim. jo parikymmentä vuotta aikaa, kannattaa vältellä ihan loppuraskaudessa suoranaista tartuntariskiä, koska viruksillahan on tapana muuttua ja kehittyä, ja periaatteessa olis mahdollista, että näin voisi siis saada vesirokon uudelleen.
Muista rokoista en osaa sanoa, että ovatko vaarallisia. Voisiko näillä lapsilla on se ns. vauvarokko / kolmen päivän kuume?
Kyllähän nyt hoitopaikassa pitää pystyä sanomaan, että sairaita lapsia EI tuoda hoitoon. Sehän on muidenkin lasten ja näiden sairaiden kannalta kurjaa. Sairaat lapset väsähtävät ja vaativat erityishuomiota ja taas vielä tartunnalta säilyneet lapset ovat " vaaravyöhykkeessä" .
Nämä nyt siis ovat ihan muistin varassa kirjoitettuja juttuja.