Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kokemusta vuorokausia kestäneistä kipeistä supistuksista?

07.08.2006 |


Itsellä nyt viikkoja 40+5 ja tässä raskaudessa toisin kuin ensimmäisessä (jossa ei ollut mitään tuntemuksia ennen lapsiveden menoa viikolla 42+3!) epäsäännöllisiä kohdun kovettumisia ollut monta riippuen päivästä enemmän tai vähemmän.



No nyt sitten viime torstaista asti supistukset ovat olleet ensin sunnuntaihin asti jo epämiellyttäviä ja jatkuvia ja sikäli säännöllisiä, että välillä jo 8 tuntiakin saattanut olla 10 minuutin välein ja välissä aina tunti, että tiheämminkin.



Ja nyt sitten sunnuntai-iltapäivästä tähän hetkeen ja edelleen supistukset ovat jatkuneet siten, että tosiaan tuon torstain jälkeen ei ole ollut tuntia, jolloin ei olisi ollut vähintään n. 3-4 vähintään 45 sekunnin supistusta, mutta nyt kohta vuorokauden ne ovat olleet tosi kipeitä, aivan kuin synnytyssupistuksia. Siis pitää puuskuttaa, väliin jopa huutaa, sattuu hirveästi jne. Olen torkahdellut joskus puoleksikin tunniksi, mutta en ole huomannut jaksoa, ettei tällaista kipeää supistusta tulisi vähintään vartin välein, mutta esim. yöllä ja eilen päivällä oli n. 7 tunnin jakso, että tuli koko ajan 10 minuutin välein ja pari tunnin jaksoa, että tuli noin 5 minuutin välein.



En meinaa enää millään jaksaa ja tuntuu, että jaksaako kohtukaan. Juuri tämän supistusväsymykseni takia meillä piti olla tänä aamuan viimein käynnistys, mutta osastolle ei mahtunutkaan, liikaa synnyttäjiä. Pikkuhiljaa ahdistaa myös toki se, että vauva oli ultrassa jo yli viikko asitten reilu nelikiloinen... Huomenna taas koitetaan aamulla soittaa osastolle mahdutaanko käynnistykseen, mutta en tiedä, miten jaksan taas yhden unettoman yön ja tämän vartein välein toistuvan tuskan, etenkään kun huomennakaan ei välttämättä mahdu sairaalaan. Miksi supistukset eivät voi tihentyä ja pysyä tiheinä tai sitten loppua kokonaan...?



Onko kellään muulla kokemusta usean päivän jatkuvista supistuksista, jotka ainakin nyt siis vuorokauden myös ihan synnytyssupistusten kiputasoa?



rv40+5







Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
07.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

...nimittäin ensimmäistä odottaessani kärsin kipeistä supistuksista viimeiset 1,5kk!! En nukkunut sinä aikana paljoa 1-2h pidempiä pätkiä ja olinkin jo menossa käynnistykseen, kun hermot oli jo ihan riekaleina. Pikkuinen päätti kuitenkin syntyä pari vrk ennen käynnistämistä. Minulle lääkärit olivat sanoneet koko sen 1,5kk, että ei mene monta päivää kun syntyy ja niin kauan sitten kärvistelin ennen kuin alettiin mitään käynnistystä miettimään.



Ymmärrän, että olet väsynyt supisteluun, mutta se että ne on kipeytyneet, on hyvä merkki! Toivotaan, että pääset pian tositoimiin ja esim saat muun syyn nousta yöllä...:) Sinulla ne ei kuitenkaan varmasti voi jatkua enää montaa päivää ja ole kovana että saat sen käynnistyksen, ettet romahda ihan kokonaan. Tsemppiä!!!



Tuisku rv 18+5

Vierailija
2/2 |
07.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, itsellenikin koitan sanoa, että vähällähän minä olen päässyt, kun koko muu raskaus ollut äärettömän helppo ja olen ollut täysin toimintakykyinen lukuunottamatta ajoittaisia viimeisten viikkojen mahankiristelyjä ja niiden hidastamaa askelta esim. rasituksesta ja nyt sitten nämä muutaman päivän tosisupistukset.



Toiset kun tosiaan ensin oksentavat ja kaikenlaista ja sitten saattavat olla monta viikkoa sairasvuoteella erinäisistä raskausvaivoista johtuen. Eli kiitollinen saa olla. Sitä vain näköjään tässä lopussa tosiaan päivät muuttuvat viikoiksi kun niin jo toivoisi pääsevänsä vauvanhakuun, vaikka kuinka oli päättänyt, ettei ainakaan vielä viikosta hermostu, kun esikoisellakin meni se 2.5 viikkoa yli lasketun ajan. Mutta niinpä vain olen muuttunut hermoraunioksi henkisesti ja fyysisesti. Onneksi nyt helpottaa, mutta kyllä oli aamulla kova paikka, kun ei päässytkään sinne käynnistykseen. En tiedä, miten psyykkaisin itseäni, että selviän huomisaamusta, jos sanovat, ettei silloinkaan mahdu. Pitää vain jotenkin koittaa luottaa, että vauva syntyy, kun on valmis ja tällä kaikella on tarkoitus jne. Voihan olla, että juuri näiden päivien kypsymisen takia vauva on hyvin helppohoitoinen tms.



Ja tosiaan ihanaa, että mulla on tämä valttikortti, että ylipäänsä voin joka aamu nyt soittaa, että saanko tulla ja ovat luvanneet, että käynnistykseen pääsen heti kun tilaa. Se olisi jo todella huonoa tuuria, että joka päivä soittaisin, eikä ikinä mahtuisi... Siis kuitenkin 99% todennäköistä, että syntyy ennen esikoista, eli ei tarttisi enää puoltatoistaviikkoa odotella...



Toiveikas Hupuna rv 40+5, joka hyvinkin saattaa huomenna tähän aikaan jo pidellä vaavia...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla