Kokemuksia TAYSista?
Ohhoh, mitähän tossa äsken kävi... No uusi yritys! =o)
Niin siis kertokaas kaikki tietämisen arvoinen TAYSista! Ensimmäisen lapseni synnytin Helsingissä ja nyt olisi parin viikon päästä laskettu aika ja Tampereella pitäisi synnyttää. Vähän jännittää....
Kommentit (15)
Hei
Jouduin olemaan synnyttämättömien osastolla melkein viikon ja minulle ainakin sattu hyvinkin ystävällistä henkilökuntaa.
Vastaanotossa oli erittäin töykeitä kätilöitä molemmilla kerroilla (joutuessani sairaalaan ja synnytykseen tullessa). Jouduin olemaan pitkään käyrällä,isälle ei ilmoitettu odotustilaan mitään(huolesta kalpeana) vaikka sillä hetkellä ei muita odottajia edes ollut. Synnyttämään tullessa isä piti paremmin puoliaan ja sai osakseen todella törkeää tiuskimista(edelleen vastaanotossa hiljaista,joten kiireeseen ei voi vedota).
Synnytyssalissa taas kaikki meni hienosti. Hieman vanhempi kätilö oli asiansa osaava ja tomera,vaikka ei varsinaisesti erityisen mukava,mutta ammattitaitoinen. Synnytyksessä oli mukana myös harjoitteljia (annoin suostumuksen),hän oli hieman ystävällisempi..
Osastolla oli kiirettä,enkä juurikaan edes tavannut hoitajia/kätilöitä,mutta silloin kuin tapasin niin olivat ihan ystävällisiä.
Kaiken kaikkaan oli hyvä ja positiivinen kokemus,jos vastaanottoa ei ota huomioon. Vastaanotossa on niin surkeat tilatkin eikä mitään yksityisyyttä,joten suosittelen pysymään kotona niin pitkään kuin mahdollista,jotta pääsee nopeasti saliin :)
synnytysvastaanoton hoitajien töykeydestä. Itse kun sinne menin niin olin jo niin auki että samantien pääsin saliin. Salissa ja osastolla henkilökunta oli todella mukavia, varsinkin kätilöt. Vastaanoton kohtelusta on kovasti valitettu joten toivotaan että tilanne olisi parantunut. Eikä se tietenkään vaadi kun yhden inhottava ihmisen kun olo on jo ihan maissa. Mutta ota sellainen asenne että " mulle ei vittuilla" :). Mutta osastolla oli kyllä niin mukavaa että sinne jo kaipaisi uudestaan.
Itse synnytin esikoisen TAYSissa 5 vuotta sitten ja nyt tässä toista odotellaan lähipäivinä..
Mun mielestä on ihan mukavaa porukkaa..
Eilen jouduin käymään svo:lla ja ainoastaan lääkäristä jäi vähän outo maku, kun oli ulkolainen nainen, jonka puheesta en saanut juurikaan selvää ja puolet meni arvaukseksi..
Tietty siellähän on vähän sellainen ilmapiiri, että siellä täytyy puolensa pitää ja osata avata suunsa ajoissa..
Itsellä ei ongelmia tullut esikoisenkaan kanssa, sillä pohjatieto synnytyksen kulusta ja toimista svo:lla, synnytssalissa ja osastoilla oli hyvä, sillä olin ahminut kaiken mahdollisen tiedon itseeni jo ennen ekaa raskautta..
Mutta oma tahto ja tieto omasta tilasta helpottaa toimia..TSEMPPIÄ!!!
Olen synnyttänyt kolme kertaa TAYSissa ja jos vielä neljännen kerran pääsen asialle, niin uskon meneväni TAYSiin, vaikka nykyisestä asuinpaikastani saa mennä kyllä Vammalaankin. No, tässä kokemuksiani:
[b]Synnytysvastaanotto eli svo[/b]
Tuo synnytysvastaanotto (nykyään virallinen nimi synnytyspäivystys) on kyllä hassu paikka, itse olen ollut siellä kerran kypsyttelyssä, pari kolme kertaa polilla esi. liikkeiden vähenemisen takia varmuuden vuoksi, kerran vauvan jo synnyttyä kohtutulehduksen takia polilla jne. Kumma kyllä voin minäkin yhtyä siihen, että siellä on sattunut töykeitä kätilöitä kohdalle. Jos on tosi kipeä, niin siellä ei saa muuta kuin kaurapusseja, suihkua ja Petidiiniä (joista viimeistä en mistään hinnasta ota), salissa vasta ilokaasu ja puudutteet. Viimeksi menin SVO:lle parisen tuntia vesien menon jälkeen ja ei oikein tullut suppareita, vettä kylläkin. Istuskeltiin mihen kanssa katselemassa telkkaria ja soittelemassa lähisuvulle ja välillä mä kävin suihkussa. Ehdin kastella lapsivedellä kolmet vaatteet, ja sitten sanoivat, että saat mennä synnytyssaliin, kun muuten kastuu lapsiveteen koko paikka. ;)
Tokan kanssa olin ollut kypsyttelyssä aamusta saakka kun klo 21.15 meni vedet ja tuli tuntuvia supistuksia, ei vielä kipeitä, mutta olin vasta alle 2 cm auki. SVO:n
ystävällinen
kätilö sanoi vievänsä mut saliin ennen klo 22, jolloin työvuoro vaihtuu " ettei sitten tarvitse yökön kanssa kinata" , kuten hän sanoi. Hyvä että vei, sillä vauva oli sylissä tunnin päästä siitä.
Ekasta mulla lähti vedet lirisemään ennen puolta yötä kotona ja klo 2 olin SVO:lla. Koko yön sain kuulla epäilyjä siitä, että " onko sieltä mitään vettä mennytkään" ja kiduin tuskissani ilman ilokaasua siihen, kunnes aamulla lekuri totesi, että kalvo on kyllä puhki, eli saliin vaan.
[b]Sali[/b]
Heti kun olet pääsemässä saliin, niin esitä ystävällisesti mutta jämäkästi toiveitasi. Sieltä löytyy ainakin amme, cd-soittimia, jumppapalloja, säkkituoleja ja ponnistusjakkaroita, mutta niitä kaikkia on osattava pyytää! Itsellä on ollut kahdessa synnytyksessä opiskelija, ja olen ollut tyytyväinen ja voin suositella.
Esikoistani kun hain, oli käytäntönä, että vauvan voinnin salliessa hän saa kölliä äidin paidan alla, kunnes ryömii rinnalle, ja sitten ensisyötön jälkeen vasta punnitukseen ja pesulle. Tokan ja kolmannen aikaan tämä ei enää ole ollut itsestäänselvyys, vaikka vauvojen vointi onkin sen sallinut. Onneksi olen älynnyt pyytää tätä.
Synnytyssalin henkilökunta on kyllä kaikenkaikkiaan ihan huippuammattitaitoista! :)
[b]Osastot[/b]
Olen aina viihtynyt osastolla sen kolme päivää tutustumassa rauhassa uuteen tulokkaaseen, vaikka nopeampaa kotiutumistakin on tarjottu. Ruoka on hyvää, petivaatteita ja yökkäreitä saa vaihdella mielinmäärin ja joku muu pesee pyykit. :) Viimeksi laitoin esitietolomakkeen toiveeseen 2A:n ja sinne pääsinkin. Osastolla 2 äitiä huoneessa ja naapurihuoneen kanssa yhteinen kylppäri, telkkarit joka huoneessa ja ilmastointi. Olimme kuin hotellissa siellä vauvan kanssa. ;)
Olen kyllä tykännyt olla 3A:llakin, mutta se on vielä remontoimaton, ei ilmastointia, 3 hlön huoneet ja kalseat yhteissuihkut ja -vessat... Monet kyllä arvostaa kolmosen vauvalaa (esi. suihkun ajaksi tai jopa yöksi), sitä ei kakkosella ole (kaikki on niin lähellä, että vauva voi olla koko ajan vieressä). 4A:sta sen sijaan olen kuullut negatiivista kommenttia, koska siellä on muitakin naistentautien potilaita, 2A:lla ja3A:lla vain synnyttäneitä.
[b][color=green]Onnea matkaan! :)
Tässä on tämä 7 kk takainen TAYSintuonti avustamassa kirjoittamista... Mun kokemukset siis 4/2002, 11/2003 ja 12/2005.
ei ole naistentautien potilaita!!!! Siellä on raskaana olevia ja synnyttäneitä, että ystävällisesti tiedoksi vain.
Turmis:
ei ole naistentautien potilaita!!!! Siellä on raskaana olevia ja synnyttäneitä, että ystävällisesti tiedoksi vain.
Joskus siellä oli keskenmenopotilaita yms. ja niiltä ajoilta useammallakin tutulla huonoja kokemuksia olla vauvan kanssa samalla osastolla. Mutta hyvä kuulla, ettei enää ole näin.
Vähemmän miellyttäviä sitten SVO:lta... valitettavasti...
Nyt on tilanne se, että odotan nelosta ja supistelee kipeästi koko ajan nyt rv 22+6. Koitan kuitenkin sinnitellä tuonne neuvolalääkärille asti, koska tuolla SVO:lla vastaanotto on sellaista, että mitäs tänne tulit meitä häiritsemään-tyyliä, enkä jaksa sitä nyt. Eli käyn töissä ja jos on ihan pakko niin vasta sitten sinne raahaudun tai sittenkin saatan mieluummin käydä yksityisellä...
Mistäköhän moinen kohtelu lienee johtuu??? Liiasta työstä??? Vaiko vain kypsymisestä työhönsä???
SVO: Mulla oli näköjään tuuria kun vastaanotossa oli ihana kätilö! halusin itse odottaa vapautumassa olevaa ammehuonetta ja kivunlievityksenä vastaanotossa olin suihkussa pitkään. Miinuksena voi ehkä sanoa, että isä sai odotella pitkään ilman tietoja onko synnytys todellä käynnissä. Eivät siis ilmoittaneet mitään vaan vasta kun pääsin tunnin jälkeen pois käyrältä, niin kerroin itse miehelle odotushuoneeseen tilanteen. Hyvää palvelua olen myös saanut kun olen soittanut vastaanottoon nyt ja viime raskaudessa plus silloin kun jouduin käymään ennenaikaisten supistelujen ja lapsivesimenoepäilyn takia vastaanotossa.
SYNNYTYSSALI: Mukavia kätilöitä ja opiskelija. Kaikki meni hyvin, sain ammehuoneen kun halusin. Epiduraalia kyllä tarjottiin mun mielestä liiankin paljon kun aikomuksena oli pärjätä ilman sitä, mutta kyllähän se helpottavaa oli kun kivut loppui. Pari miinusta: En saanut ponnistaa jakkaralla kuulemma sen takia kun olin ensisynnyttäjä. En tiedä, mikä oli todellinen syy. Ja toinen miinus oli se, että laitettiin rintakumi ensi imetykseen! Matalat nänninpäät, mutta ei sentään niin matalat!
OSASTO: Olin 3 a:lla tai B:llä, en enää muista. Jouduin kolmen hengen huoneeseen siihen keskelle " varapaikalle" , mikä oli aika rauhaton paikka. Lisäksi kätilöillä oli kova kiire, enkä saanut imetykseen tarpeeksi ohjausta. vauvalle annettiin lisämaitoa tietämättäni ja tutti oli tungettu suuhun sillä välin kun kävin suihkussa. Pari päivää kokeiltiin imetystä ilman rintakumia, jonka jälkeen sitä suositeltiin. Kukaan vaan ei varoittanut sen vaaroista! En onnistunut koskaan vieroittamaan vauvaa siitä, eli koko imetysajan käytin kumia, yök! Ruuat oli musta hyviä ja yleensäkin ihan hyvä oli sairaalassa olla.
kaiken kaikkiaan koin saavani hyvää palvelua, vaikka jotain huonoja puolia olikin kätilöiden toiminnassa. Nyt jännittää, miten kakkosen kanssa menee. Muutama kuukaus vielä olisi aikaa seuraavaan käyntiin!
Synnytin esikoiseni kaksi vuotta sitten TAYS:ssa ja yhdyn edellisiin kirjoittajiin SVO:n kätilöiden töykeydestä. Jouduin käymään siellä ennen vars. synnytystä muutamaan otteeseen ja nyt tästä toisestakin jo kertaalleen. Ja jokaikinen kerta siellä on ollut yhtä tympeitä hoitajia! Kukaan meistä ei varmastikaan sinne turhan takia mene, vaan kyse on aina ( ainakin itselle tuntuvasta) todellisesta hädästä. Kaiken huippuna on ollut kätilö, joka väkisin teki sisätutkimuksen kesken kivuliaan supistuksen. En unohda sitä tunnetta ikinä!
Salissa oli ystävällisempää henkilökuntaa, tosin ihanimman kätilön vuoro loppui synnytyksen loppuhetkillä ja se harmitti kovin, olisikohan Tellervo ollut hänen nimensä, aivan mahtava kätilö:) Joka tapauksessa salissakin on osattava pyytää haluamansa, muuten joutuu automaattisesti puoli-istuvaan asentoon epiduraalin kanssa...
Osastolla henkilökunta vaihtelee, on hyviä ja huonoja hoitajia. kiirettä siellä pitää, mutta taas, kun osaa itse vaatia ja pyytää, palvelua kyllä saa!
Pari kuukautta ja siellä ollaan taas, ihan hyvillä mielin menen, kaikkihan noi on sivuseikkoja kuitenkin. Pääasia, että lapsi ja äiti pääsevät sieltä terveinä sitten kotiin:)
-tellunen ja tommipommi rv 32-
Synntin joulukuussa-05, silloin ei ollut ammetta taysissa, kysyin kun olisin halunnut siihen.
Olin 3a. Ota mukaan hyvää pesuainetta ja shampoota ja kumitossut suihkuun.
Ihmiset olivat ihan mukavia.
Onnea synnytykseen.
olin täs kesällä 5päivää 3a.lla ja Mulla yks oma hoitaja tosi kiva mutta jotkut kesäapulaiset/opiskelijat olivat kyllä vähemmän kivoja. Siellä hirnuivat kahvihuoneessa öisin kaikki neljä ja vauvat jotka olivat niitten hoidossa vauvalassa huusivat niin ettei nukuttua saanut. Minusta vähän outoa että koko henkilökunta menee yhtäaikaa kahville. Kuka ottaa vastuun jos joku niitten hoidossa olevista vauvoista tukehtuu vaikka oksennukseensa.... Ehkä olivat muutenkin niin nuoria joilla ei ole vielä lapsia että ei aivan tajua äitien herkkyyttä ensimmäisinä päivinä ym.........
Jostain syystä sain aina omahoitajiksi opiskelijoita, en tiedä johtuiko se siitä, että olin uudelleensynnyttäjä. Laitoin myös vauvan sänkyyn lapun, jossa kielsin lisämaidon ilman lääketieteellistä syytä, joten ehkä he ajattelivat että tiedän mitä teen enkä tarvitse kunnon tukea ja ohjausta. Hiukan nimittäin hirvitti kun halusin tietenkin olla varma ettei vauvan sokerit tipu liian alas, enkä oikein osannut luottaa opiskelijoiden kykyyn tarkkailla vauvaa.
Itse mm. sain lainaan Aventin käsikäyttöisin rintapumpun, jonka piti olla steriloitu. No, eihän siellä ole muita kuin sähköpumppuja käytössä, Aventit ovat muuten vain esillä. Kuulin tämän sitten kun olin palauttamassa pumppua ja kysyin toiselta hoitajalta mitä pumpulle teen.
Lisäksi minua käskettiin suihkutella sektiohaavaa pari kertaa päivässä suihkussa käydessäni, oli vielä pahimmat helteet. Onneksi muistin edellisestä kerrasta että aina vessakäynnin yhteydessä suihkutellaan, pari kertaa ei riitä mihinkään!
Ja hoitajan pukiessa minutosastolle tullessani, hän ei viitsinyt pujottaa pissapussin letkua alushousujen lahkeesta vaan se meni takapuolen alta ja housujen vyötäröstä ulos. Seuraavan vuoron hoitaja sitten ihmetteli kun ei pissapussi täyty ollenkaan - letku oli tukossa allani! Täm voi kai olla jo vaarallistakin! Lisäksi se letku painoi todella ikävästi maatessani.
Niin ja kipupumpun kanyyli kämmenselässä irtosi ensimmäisenä yönä, kun teipit eivät pitäneet. Hikoilin siellä helteessä kauheasti ja pyysin päivällä hoitajaopiskelijaa teippaamaan se uudestaan, mutta ne teipit laitettiin kyllä niin surkeasti ihme kökölle, ettei ihme ettei pysynyt. Puhumattakaan että olisi putsannut ihon välissä. Onneksi pärjäsin ilman kipupumppua, vaikka yöhoitaja meinasikin kutsua lääkärin laittamaan sitä paikoilleen. Minä kielsin, kun olin hirvittävän väsynyt ja vauvakin nukkua vihdoin. Jollekin kovemmissa tuskissa olevalle kipupumpun irtoaminen olisi voinut olla kamala paikka.
Kyllä minä ymmärrän että opiskelijoidenkin on harjoiteltava, mutta harjoittelun pitäisi tapahtua kokeneen hoitajan valvonnassa ettei pahoja mokia pääse käymään. Kun kaikki eivät edes osaa kysyä jos eivät tiedä (mm. se rintapumppu-juttu). Tiedän että TAYS:ssa on hirveä pula kätilöistä, mutta se alkaa kyllä vaikuttaa hoidon laatuun.
Synnytysvastaanotto:
Vastaanottanut kätilö tuntui ensin töykeältä, mutta kun kerroin olevani sairaalakammoinen ja kätilö oli lukenut neuvolakorttiin liittämäni toivelistan/kirjeen, oli heti paljon ystävällisempi. Vastaanotossa odottelin n. 6 tuntia saliin menoa ja hyvää palvelua sain: päästiin tyhjillään sinä iltana olleeseen tarkkailuhuoneeseen ja monta kertaa käytiin kattomassa, miten voin.
Sali:
Ehdin olla salissa neljän eri vuoron aikana :) Kolme eri kätilöä siis näin. Kaksi näistä oli tosi hyviä, yksi vähän outo ja halusi koko ajan pitää mua käyrillä ja paikoillaan sängyssä. Kaikki toiveeni kuitenkin huomioitiin loistavan hyvin ja pääsin jopa ammeeseen, kun sitä toivoin. (TAYSissahan on vaan yks ammehuone)
Osasto 3a:
En tiiä, olinko joittenkin onni-hormoonien vaikutuksessa, mutta musta osastolla oli ihanaa olla. Hoitajat oli tosi kivoja, erityisesti tykkäsin yöhoitajista. Tosi hyvä oli myös se, että vauvanhoidossa kannustettiin omatoimisuuteen eli ei oltu kaikkea kantamassa koko ajan eteen, vaan piti itse kysellä ja kokeilla.
Etukäteen oli negatiivinen kuva taysista kuultujen juttujen perusteella. Oma kokemus oli kuitenkin tosi hyvä, vaikka oli vaikea ja pitkä synnytys, eikä imetys heti sujunut.
Eli ensimmäinen syntyi TAYSissä ja toinen nyt sitten PK-seudulla. Hyvää hoitoa TAYSissa sai ja synnytyksestä ja osastosta on kaikesta draamasta huolimatta vain hyvää sanottavaa. Sen sijaan synnytysvastaanotossa ja synnyttämättömien osastolla (jos sinne joutuu) henkilökunta oli tympeimmästä päästä ja siellä joutui pitämään puolensa jos synnyttämään halusi. Mutta hyvillämielin sinne TAYSiin voi kaikenkaikkiaan mennä: sekä äiti että lapsi saavat taatusti hyvää hoitoa. Ennakkotietolomakkeeseen kannattaa huolella täyttää omat toiveensa: sitä kyllä seuraavat TAYSissa.