Miten lapset leikkimään?
Ekaluokalle menevä poikamme (ainoa lapsi) tykkää puuhailla kavereiden kanssa, sopii tapaamisia ja käy hakemassa ulos, ja niin myös kaverit häntä. Minun mielestäni on kuitenkin ongelmallista, että lapset menevät toistensa luo kylään katsomaan elokuvia tai pelaamaan pleikkarilla. Olen yrittänyt rohkaista poikia leikkimään, mutta jotenkin nuo laitteet vain vetävät puoleensa. Meillä ei ole esim. pleikkaria, joten meillä ollessaan lapset "joutuvat" itse keksimään leikkinsä.
Siis: miten voisi kannustaa lapsia leikkimään, oman mielikuvituksen käyttöön? Käskemällähän se ei tunnetusti onnistu. Vinkkejä?!
Kommentit (2)
Olen pistänyt saman merkille,kiun nyytinen. Toivoisin itsekin, että vanhemmat voisivat vuorollaan olla ulkona lasten kanssa touhuamassa. Valitettavasti lasten kanssa leikkiminen ei tunnu olevan tämän päivän "trendi."
Voi sitä riemua, kun alotetaan yhdessä pelaamaan polttopalloa.. Kaikki lapset haluaa ehdottomasti mukaan ja kohta meno on niin hurjaa, että itse voi jäädä sivummalle katselemaan pelailua. Taas kun touhu hyytyy, lapset voivat tarvita apua uuden puuhan aloittamiseksi. Lasten kanssa on kiva leikkiä!
Kun aikuinen lähtee lapsien mukaan esimerkiksi pihalle leikkimään rosvoa ja poliisia, niin kohta mukana on kaikki kulmakunnan lapset. Tai jos aikuisen opastuksella aletaan rakentaa hiekkalaatikolle linnaleikkiä, niin kohta siinä viihtyvät kaikki lapset.
Leikitkin pitää lapsille opettaa kädestä pitäen. Ja paras esimerkki on olla itse mukana. Lapset ihannoivat aikuisia eli tekevät mieluusti juuri sitä mitä vanhemmatkin!