Kärtyäiti
Raskaus on tehnyt musta hirviön. Loukkaannun kummallisista asioista ja pillitän jatkuvasti. Jotenkin tajuan, ettei kiukuttelussa ole mitään järkeä, mutta kuitenkin ikävät tunteet aina vaan saavat musta vallan. Tuntuu, että olen kotiorja ja kotityöt jäävät kuitenkin loppukädessä mun vastuulle. En oikein jaksaisi myöskään nyt mieheni aiempien lasten kyläilyjä. Tuntuu pahalta, kun he puhuvat koko ajan äidistään ja samalla se nainen "tulee meidän kotiin".
Mieheni ei oikein jaksa ymmärtää mikä mulla on hätänä ja sanoo minun olevan marttyyri jne. Olen myös loukkaantunut siitä, että minusta tuntuu, ettei hän tue minua tarpeeksi. En tiedä sitten onko siinä perää.
Kuitenkin musta tuntuu, että mulla on oikeus sanoa ne asiat jotka harmittavat ja painavat mieltä.
Huoh. Mitähän tästä tulee? Vielä on suurin osa raskautta jäljellä.
Kommentit (4)
ja alati kiukuttaa=/
Lapset ja mies kärsivät eniten mielenpurkauksista!
Vaikka kuinka yritän,olen vaan pahalla päällä ja pikkuasiat ärsyttää...
Synnytykseen se loppuu mutta aikaa sinne on vielä n 21 vkoa joten....
Odotan kovasti syksyä ja kolujen alkua niin saadaan rytmit takaisin.Tuntuu että tämä kesän rytmittömyys ja tuulispäänä meno,saa nyt ärsytystä aikaan!
Vaikka muuten olen kaikkea muuta kuin syksy/talvi ihminen=)
Ihanaa kuulla, että jollakin muulla on myös samanlaisia tuntemuksia.
Kesäloma oli kamala. Onneksi se on ohi. Tutnuu, että työssä sentään olen vielä arvokas.
Kolme viikkoa oman vauvan, mieheni kahden lapsen ja miehen passausta ei todellakaan ollut kovin rentouttavaa.
Miksi miehillä on oikeus katsoa jalkapalloa yömyöhään ja kuorsata puoleen päivään ja raskaana oleva vaimo saa joka aamu herätä kuudelta vauvan kanssa keittämään puuroa? Jos asiasta huomauttaa on marttyyri.
...meille on jo tulossa toinen yhteinen lapsi ja viime raskaus oli ihan erilainen. Kykenin kohtaamaan asiat ihan eri tavalla. Sepä tässä juuri hämmentääkin, että mikä kumma nyt oikein kiikastaa.
Olemme keskustelleet asioista ihan rakentavasti. Mutta mieheni on myös aika msutasukkainen eikä keskustele asioista milloinkaan niiden oikeilla nimillä. Keskustelujen lomaan liukuvat aina myös minun vanhat poikaystäväni. Minusta lapsia ja vanhoja poikaystäviä ei voi verrata. Tämä on kuitenkin ehkä hänen tapansa jotenkin puolustautua. Syyhän on aina lopunperin minussa ja minun vanhoissa suhteissani - keskustelimme me mistä tahansa.
Hei ! Raskaus tuo tosiaan erilaisia tunteita pintaan, tutulta kuullostavat niin itkut, kuin loukkaantumiset, tuleva äiti odottaa, että hänet otetaan enempi huomioon, ja autetaan kotiaskareissa, ja muissa asioissa enemmän, se on aivan normaalia, kun hormoonit jylläävät, raskaus aiheuttaa väsymystä, ja uusia tunteita, ja tuo tiettyä muutosta elämään.
Toki se on väärin, että tähän pahaan oloon joutuvat mukaan miehesi lapset, jotka kuitenkin tarvitsevat isäänsä tasapuolisesti, vaikka raskaana oletkin, ja hekin varmaan joutuvat käsittelemään muutosta, ja heillehän syntyy puolisisarus, joka varmaan on kuitenkin mukavaa, mutta aiheuttaa myös hämmennystä.
Lapset eivät tarkoituksella tuo äitiään esille sillä , että se sinua jotenkin loukkaisi, on normaalia tietenkin puhua siitä läheisestä ihmisestä, joka kuuluu heidän arkeensa.
Sinun ei ole tarkoituskaan olla heidän äitinsä, vaan kaveri, isän vaimo, joka synnyttää teidän perheeseenne pienen lapsen, heidän sisaruksensa, joka varmasti hänkin nauttii sitten kasvaessaan isommista sisaruksista.
Tunteesi ovat kuitenkin sallittuja, niillehän ei mitään voi, mutta tähän ainoa neuvo on perusteellinen juttelu miehesi kanssa, mitä apua häneltä odotat, miksi tunnet niin lapsia kohtaan, mitä voisitte yhdessä tehdä, jotta asiat muuttuisivat positiivisemmaksi.
Ottakaa myös aiemmat lapset mukaan odotukseen, keksikää omia juttuja ja tekemistä, jotta puheenaiheetkin ovat jotain toista, puhuminen yleensä auttaa , kun se tehdään rauhallisesti, ja perusteellisesti.
Mukavaa odotusaikaa, nauti siitä, ja toivon että saatte tunteet ja asiat selviksi.