TAMMIMASUT TORSTAI
Kommentit (28)
Keski-Suomesta. Harmaata ja koleaa on, toivottavasti pian lämpenis kelit!! Meillä on myös väsymystä ilmassa. "Opetan" 1 v. nukahtamaan ilman, että tissi on suussa ja yösyötöt olen myös lopettanut kertalaakista. Aloin väsyä siihen ja ajattelin, että ei se pitkittämällä helpota. Neiti on sellanen tissitakiainen, että itsekseen ei luputtamista lopeta. Olen ehdottomasti huudattamista vastaan, mutta muutakaan konstia en ole keksinyt. Eka ilta oli kauhee, mutta eilinen meni jo paljon paremmin.
Ruokahimoista unohdin aikaisemmin kirjoitella. Itselläni ei sellaisia juurikaan ole ollut raskauksissa. Kaikkea mahdollisimman paljon ja usein..Mielummin kuitenkin jotakin tuoretta/suolaista kuin makeaa. Esim. suuri paheeni suklaa ei tällä hetkellä iske yhtään.
Vaunuja vatkaamaan välillä...
väärä hälyytys.
Muuten eipä raskaustuntemuksiin uutta. Niitä ei ole. Hirvittää ja tuntuu,että aika kuluu niiiin hitaasti. Olen tietysti kiitollinen, ettei pahoinvointia ole. Olis aika rankkaa eroahdistuksesta kärsivän natiaisen kanssa, jos makaisin sohvalla tai ison luurin ääressä koko ajan. Pikkasen tietysti tulee huono olo, jos pääsee nälkä yllättämään. Sellaista mulla on kuitenkin ollut koko imetysajan. Janottaa/suuta kuivaa ehkä tavallista enemmän. Pissallajuoksija en myöskään ole raskauksissani ollut, eikä mun ole tarvinnut yöllä nousta huussiin. Paitsi ehkä joskus loppuraskauksissa. Että sellasta tänne. Taas päivä lähempänä totuuden hetkeä=ultraa..
Täällä kans vähän sellainen fiilis " että miksi musta ei tunnu enempää että olen raskaana", huono olo tulee jos nälkä kerkeää yllättää mutta ei aamupahoinvointia edes, kuten kahdessa muussa raskaudessa oli. Ultra olis 9.7.
Isosisarukset tulee olemaan5 ja 4 kun tämä pieni syntyy, ja kiva kun ovat jo tietyillä tavoilla omatoimisia, esikoinen tietysti vielä enemmän? Onko muut siinä tilanteessa että esikoinen menisi eskariin 2009?
Dazka 8+3
Sain tänä aamuna tulenkatkusen puhelun työnantajalta, että tällaset sairastodistukset ei kelpaa. Että terveydenhoitaja ei voi kirjoittaa diaknoosia "väsymys". No minä siihen että mistäs minä tiedän mitä niihin ei saa kirjoittaa..??
Taas piti venkslata ja soittaa terveysasemalle ja vaihtaa todistusta kolmannen kerran. Sitten kehtas väittää että olen lomaa edeltävänä päivänä lähteny kesken työpäivän. Sillon meikäläinen tulistu ja annatin tulla, etten tasan tarkkaan ole lähteny kesken päivää pois!!! Se olikin sitten erehdys ja pyyteli täti anteeksi..että hän katsoi väärin.
Voi pojat mua risoo tuommonen että pitää kotiin soittaa mulle kauheen möykän kanssa ja väittää väkisin vastaan.
Olivat muuten siellä terveysasemalla vihaisia että kaikenlaisia työnantajia sitä on.
Nyt olen jo vähän rauhoittunut mutta uskotte miten inhottavaa tollanen on. Nyt he tietävät sitte varmasti että olen raskaana, mutta ihan sama se nyt mulle enää on. Tulee se julki kumminki.
Eilen tuli iltapäivällä kauhee päänsärky kohtaus ja kesti aamuun asti. Ja närästys on nyt alkanut oikeen todenteolla. Pitää hakea jotain paremman makuista närästyslääkettä kun rennie...
Hyvää päivän jatkoa arvon naiset!
Meillä esikoinen menee eskariin 2009 ja toinen kapsi on myös samanikäinen kun teidän. Eli meidän lapset syntyneet 15.8.03 ja toinen 14.9.04.
Ihanaa kun lapset on helpompia kun vauva syntyy.
Siis mikä siinä multitabs-raskausvitamiinissa on, sillä se auttoi jo ensimmäisestä tabletista lähtien pahoinvointiin??? Eilen olin tosi huonovointinen, näihin aikoihin tein kauppareissun ja kävelin hammasta purren marketin läpi toivoen, ettei ketään tuttua tulis vastaan koska jos olisin joutunu suuni avaamaan niin oksa olis lentäny! Samalla reissulla hain niitä vitamiineja ja otin heti kotona ensimmäisen, yllätys yllätys, iltapäivästä lähtien ei enää ollut mitään hankaluutta! Toisen otin illalla ja tänään aamullakin pystyin toimimaan ihan normaalisti! Nyt oon jo ajanu nurmikonkin!
Jos nää näin hyvin auttais, niin eipä tarttis vielä hätäillä raskauden paljastumista =)
Mitään muuta tänne ei kuulu. Eilen kävin kurkistamassa ystävän 2-viikkoista vauvaa ja kuulin taas semmosen synnäritarinan tuolta meidän sairaalasta, että harkitsen tosiaan hankkiutumista synnytyksen lähestyessä lähemmäs jotain toista sairaalaa...
t. eikkuli 7+2 (tai 7+6, tekis kyllä mieli elää tämän lukeman mukaan!)
Varhaisultrasta tulossa ja siellä näkyi ihana pikku sydän lyömässä! Maailman kauneimpia näkyjä, ainakin minulle! Vastasi viikkoja eli edelleen rv 7+4 mennään.
Silmät kosteina kävelin takas töihin ja nyt leijun jalat 5 senttiä lattiasta. Helpottaa oloa kummasti.
Toivottavasti kaikki saatte vastaavan tuloksen ultrasta!
onnellinen vuma pikku tillikka masussaan
huomasin erikoisen yksityiskohdan, kun olen käynyt kaikissa kolmessa raskaudessa tasan 7+4 kuukautisista alkuraskauden ultrassa. JOKA kerralla alkion syke on löytynyt ja pää-perämitta on ollut 1cm eli 10mm. Esikoisen kohdalla laskettua aikaa siirrettiin viikolla eteenpäin, toinen vastasi viikkoja ja tätä kolmatta laskettua aikaa siirrettiin 4 pv eteenpäin. Lääkäri ja yksityisasema on ollut joka kerta eri. Esikoinen syntyi 39+1 kuukautisista (38+1 tuon ultran mukaan) ja toinen 41+6.
Eli aika vaihteleva on tämäkin "varma" raskauden keston määritelmä!
Huomenta täältäki päin armasta Suomenmaatamme. Tai päivää kai jo tässä vaiheessa.
Aamu sujui ihan suht ok, rauhallista tahtia tytön kanssa syötiin aamupalamme ja sitte katsottiin pätkä Maisa -hiirtä dvd:ltä. Sitte otin itteäni niskasta kiinni ja aloin imuroida kämppää. Puolet sain imuroituu ni tuli stoppi, veto loppu tästä tädistä totaalisesti ja tuli vielä oksuolo kaupan päälle. Otin sitte tauon ja söin jääkaappikylmän satsuman tai mandariinin tai jonku niitten sukulaisen - vika tikki, se nimittäin närästää ja kovasti närästääki.
Nyt sitte istun ja ihmettelen maailman menoa samalla ku surffailen netissä.
Aivot mulla on totaalisesti off line tilassa. Ihmettelin mm aikani että mikä mättää ku en pääse meidän pinoon kirjottelemaan. Tovin ihmeteltyäni älysin, että kirjautuminen syksteemiin vois helpottaa asiaa. Eilen leivoin kinkkupiirakan ja ku piirakka oli ollu hetken uunissa, ni alko vasta raksuttaa, että ehkä noi työskentelypöydällä olevat kinkkusuikaleet kuuluis myös olla mukana täytteessä.
Että tämmöstä tänne tällä hetkellä.
Mieliteoista ollu juttua, mulla normaalisti suklaa ehdoton heikkous, nyt en pistäis suuhuni vaikka nenän eteen kannettais, ei vaan tee mieli. Sen sijaan vesimeloni on aika kova sana, samaten maustekurkut - tosin ei yhtaikaa, ainakaan vielä. Vaan ei sitä koskaan tiedä miten hulluksi tässä vielä alkaa.
Tätä 2 vuotiasta (joka istuu sylissä ku tatti tällä hetkellä) odottaessa elin banaaneilla ja marjapuurolla. Nyt ei tee mieli kumpaakaan.
Jaaha... jospa alkais taas tehdä jotain hyödyllistä...
mukavaa päivänjatkoa kaikille!
Meillä siis kans kesäkuussa03 ja nuorempi on heinäkuussa05, eli täyttää sen 4 ensi vuonna! Mutta tosiaan omatoimisia tosiaan vaikka kaikennäköiset uhmaiät vielä tulossa :) Täs vaiheessa mietin että mitä esikoinen tuumaa siitä että joka päivä pitää syksystä lähtien lähtee eskariin kun äiti ja pikkusisarukset jää kotiin... no kaikkeen totutaan!
Dazka
täältäkin, vaikka ollaan sitä hereillä oltu 10 lähtien...
Eikkulille ja muillekin Multitabsia syöville: Siinä on B6-vitamiinia, vaikkakaan ei kovin paljoa, joka auttaa pahoinvointiin. Joskus söin pelkkää B6-vit huonoon oloon. Plus sitten ne muut vitamiinit sun muut, jotka kohentaa oloa. Mä oon kohta yhden purkin tyhjännyt, kun oon reilu 3 viikkoa syönyt 2 tbl päivässä, ja hb oli eilen neuvolassa 144! Mulla ei oo ikinä ollu noin hyvä ekalla kerralla, yleensä 130 nurkilla. Sitten myöhemmin vähennän annoksen yhteen, kunhan tää etominen hieman helpottaa.
Lääkäreistä piti eilen laittaa, mutta en muistanut. Meillä on uudelleensynnyttäjillä 2 lääkäriä, tarkkoja aikoja en tiedä. Mun eka menee rv 15+, kun on noi kesälomatkin ja neuvolassa on muutenkin huonosti lääkäriaikoja. Jälkimmäinen tais olla viimeksi rv 32.
Sitten tuli huonon olon puuttumisesta/oireettomuudesta mieleen, että mulla kaksi ekaa raskautta oli täysin oireettomat. Ainoat raskauteen viittaavat asiat oli menkkojen puute ja vähän useammin nälkä. Tosin en nälkään niin kiinnittänyt huomiota, mutta äiti oli huomannut... Esikon jälkeen ehti tulemaan vain yhdet menkat, ja kun ei toisia kuulunut 2kk päästäkään, kävin neuvolassa tekemässä testin ja täytettiin sitten siinä samalla paperit, kun viikkoja oli jo 9+. =)
Mae3: huomasin, että sulla on vanhemmat lapset melkein samalla ikäerolla kuin meidän 2 vanhinta. Meidän on syntyneet 17.2.99 ja 18.3.00.
Meillä meni esikko myös eskariin syksyllä, kun kolmonen syntyi huhtikuussa. Mä ihan tietoisesti yritin ajoittaa kolmosta niin, että sai olla kotona, kun eskari alkaa. Ja jatkaa hyvin alkanutta sarja helmi-maalis-huhtikuu. ;) Nelonen on toukokuun vauva, joten tää uusin ei sovi sarjan jatkoksi, kun halus etuilla kärkeen. :)
Toivottavasti tää nyt sitten ei ilmesty kahteen kertaan, kun ekalla tuli taukoja ja väitti, että keskustelut on hetkellisesti pois käytöstä. Lisäänpä tähän vielä, kun luin viimeisimpiä, että mun teki viimeksi loppuraskaudessa mahdottomasti mieli lakuja. Joka neuvolan jälkeen kaupan kautta kotiin ja väh puoli pussia meni. Onneksi oli tuota jälkikasvua jo verottamassa edes osan... Ja kolmosen aikana muistan himoinneeni suolaista, lähinnä sipsejä ja suolapähkinöitä. Nyt ei oo mitään erikoista himoa vielä, saa nähdä tuleeko joku. Rasituksen ja diabeteksen varalta yritän kumminkin syödä suhtkoht terveellisesti, jos vaikka ei niin usein tulisi retkahduksia. Suklaa on hyvää, mutta nyt ei oo tehnyt yhtään mieli, samoin jätskin kanssa.
Tänään pitää hakea isäntä Vaasasta töistä kahden jälkeen. Näkee jotain muutaki ku vaan naapurin tuvan ja keskustan ruokakaupan... Eli välipalaa muksuille ennen lähtöä.
Hyvää päivää kaikille!
Äippä ja kirppu rv 9+0 (viikon päästä jo 1/4 mennyt)
Ei kyllä alkanut hyvin meillä tämä torstai....viime yönä tytölle nousi kuume 39,5 ihan hetkessä. Ihan tuli kuumana se sitten pyöri meidän välissä koko yön. Unissaan itki paljon ja puhui ihan sekavia. Eli ei olla täällä nukuttu hyvin!
Nyt onneksi on päikkäreillä ja tämä äiti saa hetken istua. Paras olisi kyllä mennä nukkumaan.
Huonoa oloa on kyllä täälläkin...pakko syödä jotain suolaista vähän väliä. Makea ei maistu! IHME! Oireista vielä: Mulla ne oireet silloin katosi, mutta tuo pahoinvointi on kyllä tullut takaisin. Selkä särkyä on myös riittävästi. Ja kaikista pahin mielestäni on ummetus! Siis voi järkytys sentään, että tekee mahassa kipeetä kun ei saa käytyä isolla hädällä! Pakko kysyä kohta neuvolasta apuja tähän!
Eka neuvola on käyty ja eihän siellä muuta kun täytettiin paperit ja otettiin hempat ja paineet. Kaikki oli ok. Lääkäri neuvola olisi vasta 8.7, mutta yritän sitä aikaistaa. Np-ultra olisi 3.7!!! Ei malttaisi odottaa!!
Päikkäreille lähden minäkin.....
8+3
Hei Mae3,
terveyskeskuksessa on kyllä mokattu, jos työnantaja on saanut nähdä sairausloman syyn. Työnantajalle pitäisi nimittäin vain mennä tieto siitä, että sinulle on myönnetty sairauslomaa. Syy ei kuulu kenellekään muulle kuin sinulle ja lääkärille. Terveydenhuollossa on salassapitovelvollisuus. Työnantajalla ei ole oikeutta saada tietoonsa sinun sairaskertomuksiasi.
Ihan syystä saat antaa palautetta. Ei pitäisi alan ihmisille sattua tuollaisia mokia.
ON: painoa kertyy huimaa tahtia (nyt jo 3,5 kg), koska syödä puputan koko ajan jotain. Nälkä on krooninen. Vaikka söisin painoni verran niin puolen tunnin kuluttua vatsa huutaa taas. :(
Olo on ihan OK, mitä nyt kaikki housut kiristävät ja maha on jo melkoinen...
t. Trio 11+2
Minä myös huomasin tuon multi-tabs raskaus monivitamiinin välittömän vaikutuksen. Ekan tabletin kun otin, niin ei ole sen jälkeen huono olo vaivannut! Voi kun olisin saanut niitä jo aiemmissakin raskauksissakin..
Dazka: Meillä saman ikäiset lapset kuin teillä, plus meillä lisäksi tuo nyt 1v. Esikoinen menee eskariin 2009, ja kakkonen 2010. Kuopus täyttää 02/09 2v.
Ultraan on kyllä hirveän pitkä aika vielä.. Mulla 30.6. Sitä odotellen..
Meillekin ilmeisesti joku lentsu rantautuu. Kakkosen nenä tukossa, ja aivastelee.. vatsaakin jo valitti.. Toivottavasti ei ole mikään ärjy pöpö iskemässä! Kyllä kelpaa kun perhe on terveenä, sairastelu on tosi syvältä.
No kappas, aurinkokin hiukan pilkottaa, muuten on kyllä ollut taas niin synkkää, koleaa ja pimeää.. Kesä olisi tännekin tervetullut, vihdoin! Nyt kyllä hetkeksi pitkäkseni isompien viereen katselemaan muumeja, kuopus kun vielä päikkäreillä (herää varmaan kun pitkäkseni pääsen..).
Minnikki rv 9+2
Voi elämä, että voi ihmistä väsyttää. Töissä kun ei voi kauheasti velmuilla ja olla.
Voisin mennä vaikka koenukkumaan sänkyjä. :D Siinä olisi oiva työ, ainakin tälle ajankohdalle.
Masussa nipraillu, tosin osasyyksi voisin sanoa työni tuoman rasituksen. Fyysistä työtä jossa joutuu todella käyttämään kroppaa. Koittanut siinäkin luistaa ja jättää pojille hankalimmat työt. :) Sain kyllä "siirron" kevyempiin töihin. Mutta kun on ihmisitä poissa, niin joutuu paikkailemaan. :/
TiiaMariia rv 8+0
Mä kans pääsin huonosta olosta noiden multi tabsien avulla.
sais jo tää sade loppua. mun pitäis pestä meidän koirat, mut ei paljoo innosta kun lenkin jälkeen ne on taas likasii :s Tekemistä riittäis vaikka kuinka paljon mutta aika ja voimat ei riitä.
no mutta jos sitä menis jatkamaan remonttia ni ei tartte herran yksin ahertaa
VauhtiViuhti rv 8+5
Huonoa oloa, niin ettei ees ois jaksanut kirjoittaa ja ei saa myöskään mitään aikaseks, kämppä on aivan kaameessa kunnossa. Mut nytkin niin hirveetä tärinää, et saa olla, siivotaan sit kun parempi olo. Eli siis täytyis kans hakea niitä vitamiineja, jos kerta noin hyvin auttaa (moni kehunut)!
Elan mainitsema Macin mansikkapirtelö sai mun himot toissapäivänä ja nyt taas ajatuskin oksettaa. Että kyllä on kamala olo!!
Mua rupes se np-ultra häiritteen, et pitäis käydä rv 10+6 - 11+6 välisenä aikana. Täällä meilläpäin annetaan ainakin aika rv 13 tienoille. Esikoisesta olin rv 12+6 ja nyt sain ajan rv 13+1.. Onpas hassua, kun eri käytäntöjä! Niinkuin on myös siinä sokerirasituksessakin :/
Nyt äkkiä pois koneelta, olo vaan pahenee......... jäk :(
Emmuli rv 7+1
Mä odottelen kun kuuta nousevaa ekaa ultraa ja täytyy myöntää et oikein kateellinen oon kun nään että jotkut pääsee ultaan ennen mua vaikka ollaan eri viikoilla jopa. Niin Emmulli, meilläpäin myös päsee vasta 12+jotain. Sain onneks jo 12+0 ajan, eivät suostuneet edes edellistä päivää antaa. Haluais mielenrauhan heti! Älkää ymmärtäkö mua väärin, oon onnellinen että jotkut teistä saa mielenrauhan aikaisemmin jo, oon varmaan vaan itte harmissani etten menny siihen varhaisultraan..ja nyt tuntuu turhan myöhältä...tässä sais nyt ajan vasta noin 2 viikon päähän...Oispa jo 1.7....
Voimia Elalta rv 9+2
Mäkin odotan sitä ekaa ultraa ihan hullun lailla. Ollaan tässä jo sen verran kauan oltu paksuna, et nyt olis jo aivan ihana saada tietää, et missä mennään. Onko siellä ketään ja onko kaikki ihan kunnossa. Me saatiin onneks aika jo ens maanantaille, sillon rv 11+1. Viimeisiä piinaavia päiviä viedään odottelun suhteen, en varmaan kyllä pysy nahoissani sunnuntaina.
Oireita ei vieläkään juuri ole. Pääsin kyllä tossa tutustumaan närästyksen ihmeelliseen maailmaan, kun oltiin mökkireissulla. Muuten vointi aivan mainio, vieläkään en oo ihan varma olenko siitä onnellinen. Sitten oon todella onnellinen pahoinvoinnin puuttumisesta, kun näen että mönkiäisellä on kaikki kunnossa. :D
Maanantaita odotellessa...
Olin eilen yöllä töissä tulin kotiin vasta klo 1 ja lapset tietty heräs jo klo 7...Ei yhtään olis tehny mieli kaivautua syvemmälle peiton alle.
Meillä pojat tosi nuhasia ja yskii paljon, ihme kyllä ettei oo mulle tarttunut mitään...koputan puuta.
Miten teidän kaikkien muiden tammisten torstai on alkanut??