Vauva tulossa koiraperheeseen - kokemuksia?
Meillä esikoinen tulossa ja kotona ennestään kaksi suurehkoa koiraa, joilla ei ole niin mitään kokemusta lapsista tms. (tutuilla / sukulaisilla ei juurikaan jälkikasvua ole). Onko kellään heittää ideoita tai kokemuksia, kuinka vauva saadaan sulavasti osaksi laumaa ilman suurempia ärinöitä? Nuorempi koira on ainakin jo nyt osoittanut melkoista taipumusta mustasukkaisuuteen enkä haluaisi ottaa mitään riskejä.
Voi olla, että huolehdin turhaan, mutta satunnaiset tapaamiset pienten ihmisten kanssa ovat saanet aikaan lähinnä sirkuksen, niin pelottavia otuksia ne koiriemme mielestä ovat.. Aiheesta en ole löytänyt mitään ohjeita mistään oppaista, aina on kyllä nämä sisarusasiat esitelty perusteellisesti.
Kommentit (12)
myös koirat (susikoiria ja kookkaita) olivat pitkään olleet perheen vauvoja. esikoinen kun oli tulossa niin narttu oli viiden vanha ja uros neljä. uros on olllut aina mamman varsinainen vauva eli on nukkunut kainalossa ihan pennusta asti ja jatkoi vielä isona rötkäleenäkin...sukulaisilla jonkun verran lapsia mutta harvemmin oltiin tekemisissä ihan vauvan kanssa! uros varsinkin oli kova komentamaan liikkuvia ja juoksevia lapsia, jotka tekivät äkkinäisiä liikkeitä...jännityksellä siis odotimme kuinka vauva vastaanotetaan...emme kuitenkaan tehneet mitään järjestelyjä kuten esim. koiran peiton/rievun tai vastaavan viemistä laitokselle johon vauvan haju tarttuu ja jonka isäntä olisi vienyt kotiin...koirat olivat olleet hieman ihmeissään kun itse olin laitoksella ja poissa kotoa ja kotiin palatessa narttu haistoi heti että jotain uutta nyt tapahtuu ja työnsi nenäänsä heti vauvan kooppaan..uroksella meni vissiin pidempi aika ennenkuin huomasi että talossa vauva...
ihan alkuun muistaakseni tehtiin niin, että annettiin vauvan olla lattialla ja annettiin koirien nuuhkia rauhassa uusi tulokas kuitenkin itse oltiin ihan vieressä. olin kuitenkin silleen varovainen etten antanut vauvan muuten pötkötellä lattialla samassa huoneessa koirien kanssa. pitkin päivää annoin koirien haistella vauvaa niin että pidin vauvaa käsien varassa koirien nenukan edessä...aika nopeasti tottuivat vauvaan ja narttu varsinkin hyvin nopeasti keksi että hänen pitää tietää missä vauva on (takapihalla vaunuissa vai sängyssä ) ja vaelteli talossa niin pitkään että löysi vauvan. hommattiin leikkikehä siinä vaiheessa kun tyttö lähti liikkeelle, joten aina ei tarvinnut perään katsoa ettei mennyt koirien luokse, koska iso ja karvainen otus on aika mielenkiintoinen.
ihan pienestä pitäen puhuttiin tytölle, varsinkin kun lähti liikkeelle, että ei saa mennä koiran luo kun koira syö yms.yms.
toinen tyttömme kun syntyi niin koirat oli jo niin tottuneita etteivät oikein reagoineet mitenkään uuteen vauvaan. nyt kolme-vuotias esikoisemme on melkoinen koirien hoitaja, harjailee ja komentaa koiria hyvin tottuneesti...
mutta silti ajattelen, että koira on aina koira, enkä luota edes omiimme niin, että antaisin tytön ihan omin päin touhuta niiden kanssa.
muistaakseni suurin ongelmani oli saada koirat kulkemaan vaunujen kanssa lenkillä ja sitä vissiin harjoiteltiin yhden päivän verran ja nyt menee jo ihan rutiinille...joskin koiratkin ovat nyt huomanneet ettei mammalla ole niin paljoa aikaa touhuilla heidän kanssaan ja hakevatkin huomiota enemmän isännältä....
tsemppiä teillen....
valaskalas
Itselläni kolmas lapsi tulossa ja koiria taloudessa kaksi. Kun esikoinen syntyi meillä oli 2 aika iäkästä rottisurosta. Sairaalasta isäntä toi vauvan tyynyliinan kotiin. Koirien annettiin tutustua vauvaan esim. sitteri olkkarin pöydällä ja koira sai haistella. Kiinnostuneita olivat ja suurimmat nuolemiset kiellettiin. Hyvin meni aina eikä ongelmia ollut. Nätisti kulkivat myös rattaiden kanssa. Molemmat ovat jo kuolleet vanhuuteen ja esikoinenkin jo 5v (täytti tänään). Keskimmäinen lapsi tuli perheeseen, jossa oli pentu rottisuros ja nyt on perheessä rankisuros . Ei ongelmia! Koirat ovat kotona todella rauhallisia ja terveitä päästään. Vieraiden lasten kanssa voivat riehaantua, kun varsinkin isompi koira sattuu RAKASTAMAAN kaikkia vähän liiankin kanssa. Uusioperhe kun nykyään ollaan, niin miehen pojan kanssa ollut sellaisia ongelmia, että poika hieman arastelee koiria ja isompi koiruus tämän käyttää hyväkseen vaatimalla rapsutuksia koko ajan. Tällöin on välillä koira eristetty toiseen huoneeseen, kun menee itsellä hermo siihen jatkuvaan kieltämiseen. Nyt siis kolmas mahassa eikä pelota! Tietysti rottis painaa sen reilu 50kg ja eläin on aina eläin!!!!!!!!!
Tsemppiä kaikille asian kanssa painiskeleville ja pyytäkää ajoissa apua = ).
Meillä oli (on edelleen) esikoisen syntyessä kaksi keskikokoista sekarotuista narttukoiraa. Toinen näistä (tullut Virosta, koiratarhasta) vaatii kaiken huomion itselleen, joten rähinöitä toisen koiran kanssa tulee jatkuvasti; änkee itsensä väkisin väliin kun yrittää toista rapsuttaa.
Mitään ongelmia ei vauvan kanssa kuitenkaan ollut. En tietenkään jättänyt vauvaa heti koirien kanssa vahtimatta. Kun vauva lähti liikkeelle, niin nopeasti koirat oppivat että pois on siirryttävä jos ei karvoista kiskominen innosta. Tietysti myös lapselle opetettiin että jos koira murahtaa/lähtee pois, pitää sen antaa olla rauhassa.
Joskus on kyllä hampaat kolahtaneet käteen tai jalkaan koiran haukahtaessa että älä tee noin.
Ainoa ongelma meillä on vaunujen/rattaiden kanssa kulkeminen: se kun ei suju kunnolla vieläkään, varsinkin jos vastaan tulee muita koiria ja esikoinen on jo 3 vuotias.
Meillä tosin oli kaksi pientä koiraa, kun esikoinen syntyi. Mutta koskaan varsinkaan toinen koirista ei pitänyt vieraista lapsista. Omien lasten kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Ja samoin oli tämä vanhempi narttu ollut se meidän vauva, ennen lasta.
Ihan hyvä miettiä asioita etukäteen, mutta ei mitään automaattista koirasta luopumista kyllä tarkoita. Mua ainakin vihastutti kommentit, mitäs nyt koirille tapahtuu, kun vauva tulee? No ei mitään!
Toisen lapsen syntyessä meillä oli vain tuo vanhempi pikkunarttu, joka sittemmin sairastui. Kipujensa yltyessä alkoi olla lasten kanssa arvaamaton. Kun toinen lapsemme oli puolitoistavuotias, meille tuli suurempikokoisesta rodusta pentu. Jälleen kärsivällisyydellä kaikki meni ok. Nyt odotamme kolmatta. Taloudessa pitkäturkkinen työkoira, joka vaatii TOSI paljon. Lisäksi itse olen ollut sairaslomalla jo helatorstaista saakka ja l.a. vasta marraskuussa. Koira on ollut paljon hoitajansa kanssa tänä kesänä. Itse en voi siis edes lenkittää koiraa tällä hetkellä. Turkin hoitokin on aika urakka. Tyttö lähtee syksylllä opiskelemaan ja onkin ollut puhetta, että koira lähtisi hänen mukaansa.
Saa sitten nähdä onko järjestely pysyvä vai väliaikainen. Toisaalta tuntuu pahalta repiä koiraa edestakaisin, varsinkin kun se tosissaan nauttii nuorenparin kanssa puuhastelusta. Aika näyttää.
On jännä kuitenkin kuinka arvomaailma muuttuu lasten myötä. Ennen lasta ajattelin, että pitää sitten etsiä lapselle uusi koti, jos sattuu olemaan allerginen, koirista en luovu. Mutta nyt jo mietin millaisen maton voisin ostaa olohuoneeseen, jos ei koiraa olisi. ( Siis karrikoiden!!!)
Kaksi isoa koiraa, joista toinen oli 11-vuotias ja toinen 2-vuotias. Raskausaikana vaihdoimme niin, että isäntä rupesi käyttämään koirat lenkillä ja antamaan niille ruuat, jotta ne ei olisi niin minussa kiinni. Sitten vauvan tultua lenkittäminen ei olisi minulta onnistunutkaan, joten ei tarvinnut koirien ainakaan siitä suuttua. Sitten kun tulin vauvan kanssa kotiin, koirat eivät edes huomanneet vauvaa, vaikka yritin niille näyttääkin. Nyt lapsi on jo kaksi vuotias ja jäljellä on enää nuorempi koira (toisen vanhuus vei). Hyvin tulevat keskenään toimeen. Mutta pitää muistaa ettei koskaa saa jättää koiraa ja pientä lasta kahdestaan! Koira on kuitenkin eläin ja voi olla arvaamaton jos lapsi vaikka vahingossa satuttaa koiraa.
meidän banaanimaan noutajat (sekarotuiset siis) olivat enemmänkin innoissaan kuin happamia vauvan tulosta.
narttu oli sellainen labbiksen kokoinen ja noin 10v, ja uroksella säkä 74cm, ikää vajaat 3v.
meillä kyllä lauma oli kasvanut ennen vauvaakin, kun meille oli tullut tasavälein vielä kaksi kissaa, ja nekin oli otettu ilolla vastaan aikanaan, joten lauman muutokset sinänsä olivat sujuneet ennenkin ok.
jo raskausaikana uros rauhottui aika lailla, kun oli aika vöyhkä vielä raskautuessani. molemmat koirat tottuivat tosi nopeasti siihen että vain isäntä käytti niitä ulkona. tuttavapiirissä ei oikeastaan ollut vauvoja montaa, joten lapsia koirat eivät säännöllisesti tavanneet.
kun vauva 2v sitten syntyi, ja toimme hänet kotiin, molemmat hurtat olivat ihan tosi innoissaan.
kotiutuminen meni loivennettuna niin, että ensin minä menin sisään, ja sen moikkaus-riehumisen jälkeen isäntä tuli vauvan kanssa.
ensin vauvaa sai haistella, ja vauvan tavaroita.
alussa pari päivää rakkeja piti välillä komentaa loitommas, kun ne vaan tuijotti, yritti kuonoillansa tuuppia ja nuoleskella, ja taukoamatta heiluttivat häntää.. =) vauva oli suorastaan VASTUSTAMATTOMAN IHANA niitten mielestä!
etenkin uros oli tosi tarkkana, että kenen sylissä vauva on,
(jos vieraan, niin koira istui vieraan kyljessä kiinni ja tuijotti sylissä pitäjää, ei tosin uhkaava tilanne kuitenkaan),
jos vauva nukkui vaunuissa pihalla, koira nukkui auki olevan ikkunan vieressä, ja tasavälein tarkisti ikkunasta, että tallessa on.
lenkiltä tullessa hirveä säntäily ympäri huushollia, ennen kuin vauva taas löytyi.
se narttu poistui keskuudestamme viime talven vanhuuden takia.
meillä on alusta pitäen yksi makkari varattu koiran käyttöön, eli ovella on portti. portti on lähinnä ohje, eikä este, kun korkeutta on noin 90cm, että se uros kyllä halutessaan pääsisi siitä helposti yli.
se oma paikka ei ole rangaistusmuoto, vaan se on se kiva paikka, missä saa takuulla olla rauhassa.. siellä on vesi- ja ruokakupit, koiran peti yms.
huoneen portilta näkee keittiöön jonka läpi olohuoneeseen, eli koirien lukaali ei ole missään syrjässä, vaan pysyvät asioista kärryillä kuitenkin.
viimeisen vuotensa aikana narttu halusi koko ajan enenevissä määrin olla siellä omassa paikassa rauhassa, mutta pääsi toki aina halutessaan ihmisten ilmoille. oli varmaan lyyli niin väsynyt, ettei enää oikein jaksanut seurustella. ilman murinoita sujui viimeiseen henkäykseen asti.
lasta on opastettu alusta pitäen, että korvista ei kiskota, nätisti paijataan, koira syö rauhassa jne, ja nyt nuo ovat bestikset. koira vajaat 5, ja poika 2v.
koira jopa tuo pojalle omia luita ja leluja, jos poikaa kovin itkettää, hellyyttävää.
vanhempi kissoista tykkää myös välillä tulla pojan paijattavaksi, mutta nuorempi on arka, eikä niin välitä koko pojasta. hyvin on kissatkin tulleet lapsen kanssa juttuun, ei naarmuakaan vielä pojalla, ei kissoista, eikä koirista.
aika paljon asioiden sujuminen riippuu kai itse elukasta, ja omistajan käyttäytymisestä.
-ennis-
meidän perheessä on asiasta sekä hyviä että huonoja kokemuksia. koira, uros bokseri, oli neljä vuotias vauvan syntyessä. on aina ollut meidän vauva ja varsinkin minussa liiankin kiinni. omaa vahvan vartiointivietin ja hyvin tarkkaan on meidän menemiset ja tekemiset aina vahtinut. mies on työn takia paljon poissa kotoa, joten koiranhoito jäi loppuraskauden aikanakin hyvin pitkälti minulle. näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut hyvä, jos vastuu hoidosta olisi pikkuhiljaa siirtynyt miehelle niin koira ei ehkä olisi järkyttynyt niin pahasti minun sairaalassaolostani ja uuden perheenjäsenen tulosta. valmistauduttiin vauvan tuloon koiran kanssa niin, että annettiin rauhassa ja perusteellisesti tutustua kaikkiin vauvan tavaroihin. osa aiheutti suurta ihmetystä, kuten vaunut.. :) mies myös toi sairaalasta kotiin vauvalta tuoksuvan harson, jonka koira yritti syödä!
koira on siis aina ollut ns. minun koira, mutta kun tulin vauvan kanssa sairaalasta kotiin, se ei tullut edes tervehtimään. reppana loukkantui niin paljon kun olin neljä päivää pois kotoa! vauvasta koira oli heti vähän liiankin kiinnostunut, annettiin toki tutustua ja haistella, mutta mielestäni raja on hyvä vetää johonkin. esim. vauvan kasvoja emme vieläkään ole antaneet koiran nuolla. ensimmäinen viikko kotona sujui miehen avustuksella, enhän itse olisi päässyt koiraa ulkoiluttamaankaan kun vauvamme siis syntyi talvella. miehen isyysloman loppuessa olin aivan paniikissa kun tajusin jääväni yksin vauvan ja koiran kanssa. koira seurasi meitä joka paikkaan, pyöri jaloissa, tunki vauvan lähelle, hyppäsi heti ylös kun nousin esim. kävelemään vauvan kanssa, ei nukkunut ym... stressasi siis aivan älyttömästi. näin jälkikäteen ajateltuna nuo olivat aivan ymmärrettäviä ja normaaleja reaktioita, mutta silloin hormoonihuuruissani olin aivan kauhuissani. itkeskelin ja olin jo luopumassa koko koirasta, mitä en koskaan ennen vauvan syntymää olisi voinut edes kuvitella. totta on, että arvojärjestys menee uusiksi kun vauva syntyy. sen jälkeen tärkeintä on että vauva on turvassa ja kaikki on hyvin, vaikka se sitten tarkoittaisi luopumista rakkaasta lemmikistä.
nyt vauvan ollessa neljä kuukautta, tilanne on normalisoitunut eli pärjäämme oikein mainiosti. koira ei välitä vauvasta kovinkaan paljon, toki vahtii ja seurailee, mutta positiivisessa mielessä. ulkoilemme vaunuilla ja se sujuu oikein mainiosti. entisestä poukkoilijasta ja hihnassa vetäjästä on tullut kauniisti vaunujen vierellä kävelevä koira! muutenkin tuntuu että koira on rauhoittunut, sisällä ollessaan vaan makoilee kun aikaisemmin piti koko ajan touhuta jotain. toki ikäkin alkaa tehdä tehtävänsä. vieraita kohtaan koira ei ole koskaan ollut vihainen, kaikki ovat saaneet käydä vauvaa tervehtimässä. vauvan leluista ei myöskään välitä vaikka kovin leikkisä onkin, on alusta asti jättänyt ne rauhaan ilman erillistä kieltoa.
tässä siis meidän perheen kokemuksia asiasta, hyvin pärjäillään alun vaikeuksien jälkeen! kannattaa muistaa se, että vauvan tulo perheeseen on koirillekin suuri elämänmuutos, joten kaikenlaiset reaktiot ovat odotettavia ja ymmärrettäviäkin. luulisin, että kun johtajuusasiat ovat kunnossa koirien kanssa, ei suurempia ongelmia tule! tsemppiä teille uuteen tilanteeseen!
-elmiina
..ja ihme kyllä, jotkut ihmiset ihan oikeasti olettavat, että luovumme lemmikeistä lapsen myötä! On tullut kysymyksiä, että joko olette luopuneet :O :O :O Minua suututtaa sellaiset ihmiset, jotka luopuvat lemmikeistään lasten myötä " kun ei ole enää aikaa" , kyllä se pitäisi miettiä silloin kun sen lemmikin hankkii että jaksaako siitä huolehtia sen koko elinajan!
Mutta asiaan.. meidän hauva on iso, leppoisa ja energinen vanha herra. Lähinnä pitää vahtia, ettei lapsi jää sen jalkoihin (tuttavien 1v kun pöllähti pyllylleen pari kertaa kun koiramme peruutti :D ) Ja eräitten tuttujen vauvaa lattialla koiramme meni nuolemaan.. nämä ihmiset eivät siitä olleet moksiskaan, mutta en kyllä aio omaa vauvaamme antaa hauvan kuolata märäksi :D Riittää että se pussailee noita kissoja :)
No, hauvamme tosiaan sattuu olemaan tällainen rakastaa-kaikki-koiria-ja-eläimiä ja tosi kiltti, että käytösongelmia tuskin tulee. Jos ei sitten iske mikään vanhuuden höperyys missään vaiheessa.
yhdestä koirasta kun ei tullut lapsen kanssa toimeen...muutaman kerran yritti purra ja aina näytti hampaat kun lapsi tuli lähelle (kun oppi itse liikkumaan). Kaksi muuta koiraa ei piittaa mitään kun meidän yksvuotias retuuttaa niitä mennen tullen. Aina kumminkin pitää pitää silmällä, enkä koskaan luota täysin koiriin...
..saksanpaimenkoira ja esikoisen syntyessä painin samojen ajatusten kanssa, että kuinkas tämä karvainen " vauva" ottaa tulokkaan vastaan. Hyvin on mennyt ja koiran suojeluvietin olemassaolo huomattiin vasta vauvan tullessa taloon.
Ollessani synnärillä ihmettelin kun jotkut iskät kanniskelivat vauvan kakkavaippoja kotiin lähtiessä mukana ja kun siitä sitten rohkenin udella niin yksi hoitaja sanoi heidän vievän kakkavaipan koiralle kotiin syötäväksi..hyväksyy muka paremmin laumaansa uuden tulokkaan.
No, me emme niitä vaippoja sairaalasta kuskanneet, mutta annettiin kotona nuolla yx kakka vaipasta..nii-in, yököttävää ja en ole varma onko siitä mitään hyötyä, mutta kunhan tämä kolmaskin syntyy niin meidän koira saa taas kakkaa maistaa ja kyllä se koiralle kuin koiralle maistuukin..uskokaa vaan! =)
Mutta meillä on ainakin mennyt tosi hyvin koirat ja lapset saman katon alla..muistakaa ehdottomasti huomioida se koira jatkossakin, koska jos se ei saa enään sitä emännän huomiota niin siitä ne mustasukkasuudet alkaa.
Olen kuullut muutamankin ystävän, joilla koira ollut perheen ainoa " vauva" , kunnes taloon tulee oikea pieni ihmistaimi, käyttäneen apuna makupalaa. Siis silloin kun vieraita tulee, on ulkoeteisessä tai ulko-oven ulkopuolella pussi, josta vieraat ottavat makupalan, ja huomioivat ensimmäiseksi koiran, jolloin se huomaa edelleen kuuluvansa suosittujen ykslöiden joukkoon ;)
Juuri se koiran kieltäminen jne, aiheuttaa sitä vihaisuutta, kun huomaa jäävänsä ulkopuolelle.. Meillä ei mitään ongelmia ole ollut, koska koiruli pitää huolen riittävästä huomiosta ;)
Samoja ongelmia: meillä on varsin ärhäkkä ja suht. iso koira, joka on ollut ainoa oma " lapseni" jo 10 vuotta, joten iso haaste tulossa. Miehen lapset ovat meillä säännöllisesti, nuorempi ollut 2-vuotiaasta asti. Silloin pidimme koiran ja lapsen erillään porteilla jne. Nyt 5-vuotias tulee jo hyvin toimeen koiran kanssa, koira ei oikeastaan välitä ollenkaan tästä lauman jäsenestä. Mutta koira alkaa haukkua heti jos olen ottanut lapsia syliin, jopa puree lahkeesta.
Olen tehnyt jo alustavia mietelmiä, miten asunto jaetaan koira- ja ei-koira-alueeseen, koska en voi kuvitella miten ainakaan konttausiän saavuttava vauva ja koira sopisivat yhteen... kaikki kokeneempien kommentit otetaan mielihyvin vastaan!