Äitiyslomalle jääneiden fiiliksiä?
Nyt sitten viimein mammaloma alkoi, viime pe (ja luojan kiitos netti lopulta toimii täällä uudella asunnolla... alkoi olla jo siksikin ihmiskunnan hylkiö-olo kun ei päässyt lukemaan sähköpostia yms.)
Olin tosiaan odottanut tätä lomalle jääntiä, ja ajatellut että sitten edes vähän helpottaa - meillä on ollut tosi hektinen syksy/talvi täysremontin, muuton, jatko-opiskelun, minun erittäin kiireisen työn, miehen työmuutosten, perhekriisien ja isompien lasten kouluongelmien takia.
No, tietenkin kävi niin, että en saanut kuitenkaan minkäänlaista " rauhallista" siirtymää töissä aikaan, eli jäi paljon asioita joita olisin kunnolla halunnut käydä läpi sijaiseni kanssa.
Tuli tietysti fiilis, että mun vastuullahan se olisi ollut kaikki infota.
Lisäksi olisin halunnut valmistella opintoihini liittyvää projektia joka pitää tehdä töihin, mutta aikaa ei ollut, joten nyt opinnot viivästyy.
Yms. yms., eli jäi tosi puolivalmis olo ja asiat vaivaamaan pois jäädessä. Mies kun haki mua vikana päivänä, odotteli hermostuneena vieressä kun vielä laitoin viimeisiä sähköposteja infona asiakkaille ja työkavereille että nyt jäin sitten pois...
En edes viitsi ajatella mitä kaikkea jäi tekemättä.
Olisi ollut myös seuraajaani ajatellen kiva että olisin ehtinyt siivota turhat paperit ja kansiot pois ja edes pyyhkiä pöydän ja laatikostot jotka oli ihan pölyiset!
Olen kaikille selittänyt että " varmasti ei ole tekemisen puutetta ja viihdyn hyvin mammalomalla" - ja ihmettelen itseäni kun tuli kauhean tyhjä olo kuitenkin, olin ekana kotiaamuna ihan itku kurkussa.
Tuntui ihan hyödyttömältä olo - enkä osaa tehdä mitään järkevää!
Ei ole työsuhdeautoa eikä -kännykkää, joten muutenkin tuntuu että olen ihan loukussa!
(kun ei tuolla pakkasessa huvita kauheasti kävellä enkä jaksakaan enää pitkiä matkoja)
Tekemistä tietty olisi muutossa ja remontissa ja vauvan tavaroiden laittamisessa.
Jotenkin tunnen vaan itseni vähän turhaksi ja avuttomaksi (kun heti väsyn kun yritän jotain kovin fyysistä tehdä - töissä ois päässyt helpommalla).
Vieläkin saatan miettiä työasioita päivällä, tai nähdä niistä unta... onkohan tää ihan sairasta?? En oikein kehtaa sinne soitella/mailaillakaan - täytyyhän mun päästää jo irti ja kyllä ne osaa itse ottaa yhteyttä jos jotain kysyttävää olisi - mä en oo korvaamaton (sekö mua tässä alitajuntaisesti rassaakin vai mikä?)
Oonko mä ainoa jolla on tällaisia ajatuksia, jotenkin tuntuu että nyt pitäisi vaan osata " nauttia hetkestä" ja hypistellä nuttusia ja silitellä massua???
No ehkä se tästä pikkuhiljaa... viimestään kun sen nyytin saa syliin :).
rv 35+4
Kommentit (5)
Esikoista odotellessa meillä oli töissä ihan hirveä kiire ja odotin vaan malttamattomana päivää kun äitiysloma vihdoin alkaisia. Viimeisinä päivinä tuli paniikki että miten kerkeän tekemään nämä kaikki ennen kuin jään pois. Viimeisenä päivänä tein vielä ylitöitä:) ja kotimatkalla tulikin itku kun oli ihan hirveän tyhjä olo. Kaikki loppui vähän niin kuin seinään ja meni monta päivää ennen kuin ymmärsin ettei tässä olla ihan muutaman päivän päästä menossa töihin takaisin.
Tilannettani ei helpottanut yhtään se, että saimme samana aamuna ilmoituksen että läheinen työystävämme oli kuollut yllättäen. Eli " tosi kiva" päivä jäädä kauan odotetulle äippärille....
Heips,
Ihan kuin olisin omaa tekstiäni lukenut ja pisti hymyilyttämään, vaikka silloin kun jäin äitiyslomalle, 27.1. ja sitä ennen viikko talvilomaa, ei todellakaan hymyilyttänyt vaan itkin.
Mulla on ollut takana myös rankka vuosi; sedän kuolema, oman äidin kuolema, töissä todella kiire, omakotitalon täysremontti ja tämä esikoisen odotus, kaikki samaan aikaan. Töissä vielä viimeisenä päivänä tein todella töitä, jotta olisin saanut kaiken valmiiksi (loput tein 1. lomapvänä kotona...) ennen poisjääntiä ja tästäkin syystä ei ehtinyt kunnolla sisäistää/miettiä poisjääntiä ja ä-loman alkua. Olen ollut työelämässä jo yli 10 v ja poisjäänti tuntui mahdottomalle ja ajattelinkin ekana lomapäivänä että tästä tämä erakoituminen sitten alkoi, mua ei enää tarvita ym. surkuttelua. Kyllä työpaikkakin on se sosiaalinen yhteisö, johon haluaa kuulua. Vauvaa varten en saanut mitään tehtyä (vaatteiden pesua ym., kun remontti pölisee..).
Noh, tilanne on pari viikkoa myöhemmin rauhoittunut ja suhtaudun levollisin mielin tähän kotona olemiseen ja laittelen nyt pikkuhiljaa valmiiksi paikkoja vauvaa varten, leivon ja laittelen ruokaa. Onneksi mieheni on ollut tukemassa ja kannustamassa koko raskauden ja vaikeiden aikojen aikana, ei olisi muuten tullut mitään =D. Tsemiä, kyllä se siitä, tiedän sen!
Mulla on tänään eka äitiysloma päivä ja musta on ihanaa, että pääs töistä jo pois, en ois enää montaa päivä jaksanut. Mulla oli ehkä se ero, että sain kaikki tehtyä valmiiksi töissä, että sinne ei jäänyt mitään rästi hommia, jotka vaivais sit kotona.
On mullakin ehkä vaikeuksia vaan olla, varsinkin kun meillä on vanhemmille lapsille hoitopaikka varattuna vielä maaliskuun ja jonkun verran he siellä varmaan ovatkin, niin voi olla vaikea kotona, kun ei ole koko ajan " järkevää" tekemistä vaan voi välillä ihan oikeasti vaan oleilla, mutta pitää yrittää ottaa ilo irti siitäkin laiskottelusta, meidän vauva kun varmaan syntyy pari viikkoa etuajassa, niin ei tässä enää montaa viikkoa ole tätä rentoa menoa.
Yritä sinäkin unohtaa työasiat kyllä ne siellä pärjäilee varmaan ihan hyvin ja jos jotain ongelmia tulee, niin varmasti soittelevat ja kysyvät neuvoa, joten otetaan kaikki ilo irti tästä ajasta, kun vauva vielä köllii ja potkiskelee masussa.
Nette 35+0
Ymmärrän kyllä tilanteesi, itsellä nyt ei mitään kovin kamalia vieroitusoireita ole ollut, nyt kolmatta viikkoa töistä poissa. Unia sen sijaan olen nähnyt töihin liittyen, lähinnä ahdistavia ja olenkin sitten ollut herätessäni onnellinen, ettei tarvi mennä töihin! Mun työ kylläkin sellaista, että ei huoleta, etteikö mua joku vois korvata, työkaverit perehdyttää. Ja ennen kuin sairaslomalle jäin, katsoin, että asiat on suurin piirtein asiallisesti mun jäljiltä. Ei kyllä edes ole vakituinen työpaikka, mutta kerkesin olla reilut 1,5 vuotta samassa työspaikassa.
Kotona ollut kiva puuhailla kaikkea, leipoa ja laitella ruokaa. Paljon ollaan myös oltu kyläilemässä kotopuolessa vanhempien luona. Työkavereita kaipaan välillä, mutta nyt on sitten ehtinyt tavata kavereita ja kiva kutsua kylään, kun ei ole töistä rättiväsynyt. Raskaus toki väsyttää, mutta ihan siedettävä olo vielä :)
Tsemppiä, kyllä se helpottaa ja pian vauva täyttää ajatukset kokonaan!
~cadavera&muru~ rv33+2
Mä en kyllä ole vielä äitiyslomalla, mutta kun neuvolassa terkkari reilu viikko sitten yritti mua saada jäämään sairaslomalle ja sanoi vielä miehellekin että " koita nyt saada tuo ymmärtämään, että töissä kyllä sitten ehtii olla" , niin sanoin vaan terkkarille, että mies kyllä tuntee mut sen verran hyvin että tietää mun vaan hyppivän seinille kotona jos siellä tyhjän panttina oleilen. Mulla ei ees oo vanhempia lapsia joista huolehtia siellä kotosalla. Toki suunnitelmissa on paljon sellaista, mikä odottaa äippäloman alkua; silloin tulee vieraita ja pitää leipoa ja laittaa ruokaa ja pestä vauvan vaatteet ja tehdä vielä yhden koulutuksen lopputyötä... Itse en osaisi jäädä pois töistä jos hommat olisi kesken; mulle ei oo ees saatu sijaista, niin on ollut pakko aikatauluttaa asiat niin, että teen ne itse loppuun. Välillä aamuisin on sellainen olo, että voisi jo jäädä kotiinkin, mutta toisaalta hyvä näin. Uskon, että se rauhoittuminen tulee sieltä pikkuhiljaa, parin viikon päästä et enää vaihtaisi töihin eikä soittaminen tule mieleenkään! :) Eli koitahan nauttia ja luottaa siihen, että jos hommat kaatuu, ne kaatuu muiden niskaan :P
-Aranja, rv 32+5-