MUITA 40 + ODOTTAJIA KUULOLLA ??
Enpä olisi uskonut, että tänne odotuspalstalle kirjoittelen, mutta näin vain on tilanne nyt. Perjantaina testi näytti plussaa ja nyt kovin sekavissa tunnelmissa asian kanssa elellään eteenpäin. Tunteet ovat vuoristorataa pelonsekaisista ajatuksista vienoon onneen. Olen juuri palannut työelämään vajaan kahden vuoden äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen. Tyttömme on sopeutunut hyvin hoitoon ja sen suhteen olin siis jo pikkuhiljaa palaamassa virkanaisen elämään ja saamassa hieman omaa aikaakin. Nyt taas kaikki on toisin !!
Olen ollutkin jo puhelinyhteydessä muutamaan hyvään ystävään, selvittääkseni tunteita. Eniten minua huolestuttaa oma jaksamiseni. Esikoiseni kanssa (1,5 v. nyt) alku oli todella rankkaa, mutta parin kuukauden jälkeen aloimme pärjäämään, kun hänen itkuisuutensa väheni. Pieniin vauvoihin tottumattomana esikoisen hoitaminen aiheutti epävarmuutta ja ahdistusta. Olemme kuitenkin saaneet olla terveitä, joten sen suhteen vauva-aika meni mukavasti. Eka raskaus sujui ongelmitta ja päivääkään en ollut tämän vuoksi saikulla. Kokonaisuutena en ole persoonana sellainen, joka on kokenut ison vatsan jotenkin ihanana, vaan koko odotusajan olen kokenut olevan " täynnä elämää rajoittavia kieltoja" Kaikki syöminen, lääkkeet ja juominenhan ovat nykyään kiellettyä ja vaarallista !!!! On niin paljon mitä et saa kurkustasi alas laittaa kun odotat ja imetät ! Ja kyllähän näitä kieltoja minäkin olen aina yrittänyt noudattaa, kylläkin omalla terveellä harkinnalla.
Tiedostan kovin hyvin myös oman ikäni tuomat riskit, joten näin alussa tuppaa olemaan, etten pysty näkemään tässä asiassa mitään positiivista, vaikka uusi elämä on aina ihme ja lahja. Pelottaa...
Kotona asiat kunnossa ja mieheni kanssa avioliitto kai jonkinmoisessa kunnossa. Ainut asia joka ei ahdista on taloudellinen tilanne. Jos vain saamme olla töissä, niin varmasti pärjäämme.
Onko linjoilla muita 40+ tai nuorempia, jotka pähkäilevät samojen asioiden kanssa. Abortti ei ole täysin pois suljettu ajatus, mutta käytännössä tiedän itsestäni, etten ehkä pystyisi elämään asian kanssa. Se onkin sitten eri asia jos Luoja päättää asioista toisin.
Kommentit (6)
Juu, onnea minäkin toivotan. Samanlaisten ajatusten kanssa on täälläkin painittu, mutta nyt kun viikkoja kasassa jo 17 niin onnellisena odotan meidän perheen viidettä pienokaista. Vanhin on kohta 8 ja nuorin 1v5kk ja olin jo asennoitunut siihen että ei enempää. Kirpparille olin vienyt jo vauvanvaatteita ja omat äitiysvaatteet, kun huomattiin että hupsis. Olin ensin suorastaan järkyttynyt ja manailin siinä kaikkien kuullen että kuin tää voi olla totta. Sitten tämä kohta 8 vuotias poikani sanoi että älä nyt äiti, siitä tulee varmasti söpö. No minä siinä vaan toppuuttelin että kun tämä on niin alussa, niin voi käydä mitä vain ja hän sanoi siihen että voi kun se tulis sieltä niin sekin sais kokea tän maailman. No itkuhan siinä meinasi multa tulla ja ihan liikutuin ja kun yön yli olin nukkunut niin kaikki tuntui jo paremmalta. Tottakai sitä miettii että kuinka sen taas jaksaa, mutta ottaa sitten päivän kerrallaan ja etukäteen miettii voisko sitä arjen pyöritystä jotenkin helpottaa ottamalla siivousapua tai jotain. Ja sitten yhtäkkiä huomaa että vuosi on mennyt ja vauva-aika on taas takanapäin.
Toivon siis sinulle onnellista odotusta ja jaksamista.
...täällähän meitä. Kuinkakohan kauas 60-lukulaisten esittelypino on pudonnut, siellä on esiteltynä vino pino ainakin maagista rajaa pikkuhiljaa lähestyviä.
Itse olen vm-64, esikoistani odotan. Uusi mies toi mukanaan yllättäen tämänkin vaiheen elämääni. Olen ollut toki kohteliaan kiinostunut ystävieni lapsista mutta elämäni ovat täyttäneet koirat, niiden kasvattaminen ja toinen toistaan fanaattisemmat koiraihmiset. Miehen puolelta tuttavapiirissäni on paljon lapsiperheitä jotka ovat olleet odotuksesta aidosti kiinnostuneita. Omat tuttavani ehkä muistavat kysäistä kuinka sujuu ja ihmetellä sitten miten aioin saada turvaistuimen sopimaan autooni ilman että koirien tila pienenee: " kyllä sinun pitää se suksiboxi hankkia istuimelle ja vauvalle" . :)
Miksi uusi odotus olisi hankalampi kuin ensimmäinenkään? Muutama vuosi sinne tai tänne, uskoisin monen meistä olevan paremmassa kunnossa kuin monen parikymmentä vuotta nuoremman. Perjantain neuvolakäynnillä yritin ikääni vedoten vaatia synnystystapa-arviota tai muuta tarkastusultraa mutta siellä vain naurettiin: kun koko odotus on mennyt helposti ja arvot ovat kohdallaan, tulee lähete kuulemma varmasti takaisin. Kaikki mahdolliset testit tosin kävin ottamassa, niitä kun tarjottiin iän puolesta.
Itse olen ollut yllättynyt ympäristön suhtautumisesta; olisin odottanut pientä ihmettelyä iästäni. Vain yksi iäkkäistä tädeistäni kyseli eikö se ole jo vaarallista, kaikki muut ovat lämpimästi onnitelleet.
Itse asiassa olen yllättynyt kuinka vaivatonta ja hauskaakin odotusaika on ollut. Ehkäpä arki koittaa sitten kun vauva on kainalossa mutta silloin saan jo palata ihanien juustojen ja viinilasillisen ääreen. :)
belinda_x 37+2
...edellinen viestini ei poissulje sitä, että kävin läpi aikamoiset myllerrykset siinä vaiheessa kun viime juhannuksena ihmettelimme kesämökillä kahta viivaa. Vaikeaahan sen piti olla! Yllättäen olimme uudenlaisessa tilanteessa: uusi suhde, yhteiselämä vuoristorataa, uusioperheen ongelmat (miehellä 9v poika). Taloudelliseen itsenäisyyteen tottuneena epävarmuus tulevasta, kuinka selviäisin yksityisyrittäjänä vuodesta niin että firma on pystyssä vielä vauvan jälkeenkin; työ sellainen että vieraan palkkaaminen mahdotonta. Kaikki on pikkuhiljaa selkiytynyt ja vaikka pieni paniikki näin loppuvaiheessa puskee välillä pintaan, tuntuu hyvältä.
60-lukulaisten keskustelu on ollut antoisaa. Välillä tosin tuijottelemme omaa napaa mutta jo se, että saa kiroiltua huonoa fiilistä palstalla, on pelastanut monta koti-iltaa kun kaikki ei kaadu miehen niskaan...:)
belinda, taas.
Odotan nyt toistani aivan loppusuoralla ja ikää on kohta 45 v. Esikoisen sain 40-vuotiaana. Olen aivan vakuuttunut, että olen nyt paljon parempi äiti kuin mitä olisin ollut, jos olisin tehnyt lapset parikymppisenä. Esikoisen jälkeen ehdin jo myydä kaikki tarvikkeet pois, koska näytti hyvin epätodennäköiseltä, että saisimme lisää lapsia aikaiseksi: kun tämä kakkonen ilmoitti tulostaan, niin ensimmäinen ajatukseni oli, että kun vihdoin viimein olin päässyt takaisin entisiin muotoihini, työhöni ja harrastuksiini, niin pitikö sitten tärpätä... ;) mutta se oli vain hetkellinen harmistus ja vähän ajan kuluttua olin tosi onnellinen siitä, että ensimmäisellä lapsellamme on mahdollisuus saada sisarus, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Erikoisen tärkeälta se tuntuu senkin vuoksi, että kun vanhemmat ovat iäkkäämpiä, niin vanhemmilla ei kenties ole mahdollisuutta olla mukana lapsensa elämässä siihen saakka, että lapsi on löytänyt oman paikkansa elämässä. Toivotan lämpimästi onnea ja nythän sinä jos osaat tämän homman, niin että helpompi tämä toinen kerta on!
Ps. olen kummankin raskauden yhteydessä nauttinut lasin hyvää viiniä silloin tällöin ja jopa tuttujen lääkärienkin mielestä siinä ei ole mitään pahaa, jos juo lasin viiniä esim. hyvän päivällisen yhteydessä - Keski- ja Etelä-Eurooppa olisi pullollaan FAS-lapsia, jos lasi viiniä silloin tällöin aterian kanssa sitä aiheuttaisi, kyllä siihen tarvitaan vähän enemmän.
jotka vastasitte minulle. Luettuani teidän kertomuksia, juteltuani ystävien kanssa sekä nukuttuani muutaman yön, olen jo positiivisemmalla mielellä. Niin, miksi murehtia asioita etukäteen, kun kuitenkin meidän perheen kohdalla kaikki " perusasiat" (kulisseiksikin niitä kutsutaan...) ovat jotakuinkin kohdallaan. Kun asioita oikein tarkastelee, niin tämä aika on kuitenkin se ainoa oikea aika saattaa maailmaan tyttärellemme sisarus.
Kun asia on nyt sitten kääntynyt näin päin, niin toivoo vain että kaikki sujuisi hyvin. Elellään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä elämä tuo tullessaan.
Taidan siis tumpata itseni tuonne 60-lukulaisiin, jos vain sopii...
Tuolla kultainen 60-luku pinossa on ainakin joku 40+ odottaja ja monta sinnepäin olevaa. Eli jos päädyt jatkamaan raskauttasi tervetuloa sinne, sieltä voi kyllä löytyä vertaistukea pohdintaasikin, vaikka luulisin kaikkien siellä yrittäneen raskaaksi tuloa.
Rajoitukset raskausaikana syömisten suhteen on vain suosituksia, itse oon syönyt mitä milloinkin huvittaa, kun käyttää maalaisjärkeä eikä syö samaa päivästä toiseen, niin kyllä pärjää. Juomisista alkoholia en ole käyttänyt muutenkaan, niin raskausaika ei tuonut siihen muutoksia. Jos tunnet rajoitukset pahoina, niin ajattele niiden kestävän vain vuoden elämästäsi, se on lyhyt aika.
Kaikki lapset on erilaisia, joten jos ensimmäinen huusi paljon, toinen voi olla enkeli, tai pahempi huutaja. Ajattele kuitenkin että tämä voi olla viimeinen mahdollisuutesi toiseen lapseen. Lapsille tulisi kuitenkin sopiva ikäero, joten heillä olisi seuraa toisistaan, mös tappeluseuraa.
Ja töissä kerkeät vielä luomaan uraa parikymmentä vuotta tokan lapsenkin jälkeen.
Tässä oli vaan jotain ajatuksia tilanteestasi, kun en ole samassa tilanteessa, niin ehkä oli tosi typerää kirjoitella mitään.
Anyway-tervetuloa kultaisiin.
niisku 37+4