Rauhallisesti ottamaan joutuneet...miten saisi huolta vähennettyä?!
Miten ihmeessä olette saaneet ajatukset edes hetkeksi muualle?
Kirjoitinkin maanantaina kuulumisia viikonlopun pelottavasta sairaalareissusta. Ottivat sinne supistelujen takia, vaikka ei mitää akuuttia ollutkaan. Olen toissynnyttäjä, viikolla 27 ja kohdunkaula pehmennut, ulkomittaa ihan ok jäljellä, ultralla kokonaismitta reilu 4, kun viikolla 21 oli reilu 5cm ja puolioehmeä. Siinä välissä en ole missään levossa ollut, kun eivät nähneet tarpeelliseksi, vaikka kuinka kysyin ohjeita, en mitään sen kummempaa saanut. Viikolta 13 asti olen tuntenut supistuksia ja niistä olen yksikseni ollut aika huolissani ja nyt yhtäkkiä suhtautuivat kovin vakavasti sairaalassa ja alkoivat pelottelemaan. Mitään sen enempää ohjeita en taaskaan saanut. Huomenna on onneksi neuvolalääkäri, joka toivottavatsi osaisi jotenkin rauhoitella.
Supistuksia tuli sairaalassa ja maanataina kotona ihan minimaalisesti ja eilen ajattelinkin jo, että lopetan murehtimisen. Mutta sitten alkoikin taas supistella, ei mitään akuuttia taaskaan, mutta tunnin välein tuntui ja illalla tuntui, että pitäisi vain päästä nukkumaan. Vauva on eilisen aikana kääntynyt jotenkin (potkii nyt kohdunsuulle ja alas, kun edellisellä viikolla jalat riehui ylöspäin). Tuntuu pelottavalta noi iskut tonne alapäähän, joita harrasti nukkumaanmennessänikin tasaiseen tahtiin, enkä saanut ajatusta alapäästä pois. Pelottaa niin PALJON. Käänsin kylkeä ja heti tuli supistus ja sitten tietenkin pelotti vielä enemmän.
Sanoinkin miehelle, että olisinkohan näin hysteerinen, jos en olisi ollut sairaalassa viikonloppuna. Siellä jotenkin käsitettiin tilanne tietyllä tapaa väärin, kun mitään hektistä ei ollut, supistellut tasaisesti vain pisin raskautta.
Mutta nyt en oikeasti tiedä, mitä tehdä ja ajatella!!! Kaikesta uhkailusta jäi sellainen olo, että on mun vika, jos vauva syntyy, mutta ihmettä voin tehdä. Pelkään jo pelkkää sairaalaan takaisin joutumista ja ajatukset kiertää noidankehää. Sitä tietenkin tarkkailee itseään niin yliaktiivisestikin ja tuntuu ja pelkään, että supistukset lisääntyy jo pelkästä ajatuksesta.
Onko muita kotikonsteja kuin vesi ja magnesium? Ohjeita kun en saanut, vain pelotteluja. Lisäksi joka toinen suhtautuu tähän vakavasti ja joka toinen ei näe tässä tilanteessa mitään erikoista, joten eipä helponna ristiriitaista oloa ollenkaan.
Neuvoja kaivataan! MIten olette muut selvinneet?
MIten saisin ajatukset muualle? On niin vaikeaa, kun lepäilee yksin ja kelaa mielessään tapahtuntutta...
Kommentit (6)
Ensiksi mun omaa historiaa: ma oon ollut vuodelevossa vkolta 24 - nyt menossa vko 35 - ensin kotona, sitten sairaalassa, sitten taas kotona. Mulla alkoi supparit vkolla 18, kohdunkaula pehmea ja ulkosuu sormelle auki vkolla 24, synnytys kaynnistyi vkolla 27 (suppareita kerran minuutissa, kohdunkaula aukesi 2 cm asti tunnissa-parissa, pituutta kuitenkin edelleen 3 cm mika oli kuulemma erittain pitka laakareiden nakokulmasta...) ja pysaytettiin tipalla useamman kerran sairaalassa. Sairaalassa huomasin etta olin oikeastaan yksi " onnekkaimmista" eli muilla samanlaisia ongelmia kokeneilla jotka olivat siella oli viela paljon huonompi tilanne, ts. kaula auennut/lyhentynyt aikaisemmin ja/tai enemman.
Kuten jo aikaisemmin sanottu, musta sun tilanne ei ole viela dramaattinen noilla oireilla, eika niita suppareita vahentavia laakkeita tosiaan kannata ottaa jos ei ole ihan pakko, niissa on paljon riskeja (varsinkin aidille, monista yksi sivuvaikutus on etta aiti saa sydaninfarktin, tapahtuu tosin vain noin yhdelle sadasta mutta kuitenkin olemassaoleva riski) joita pitaa punnita muihin riskeihin verrattuna. Tosiasia on myos etta ennenaikaista synnytysta ne eivat valttamatta pysty estamaan _edes tipassa_, nama ovat vain sellaisia selittamattomia juttuja joita joskus tapahtuu eika niille valttamatta voi mitaan. Yksi suppari tunnissa on vahan, varsinkin koska sulla ei ole varsinaista kohdunkaulan heikkoutta todettu (olet toissynnyttaja ja se olisi ollut jo ekassa). Vertailun vuoksi, mulla supistaa usein joka 5-7 minuutti, ja siltikaan ei ole viela syntynyt, mutta totta tietysti on etta jokainen raskaus on erilainen.
Tiedan omasta kokemuksesta etta noilla viikoilla pienikin riski viela ahdistaa paljon, itsellani reaktio oli jotenkin menna sellaiseen hiukan tunteettomaan tilaan, en kestanyt mitaan tunnekuohuja muiden (esim. sukulaisten) taholta koska halusin vaan pitaa paan kylmana. Ihan konkreettisesti ma yritin ajatella ihan muita juttuja, eli luin naistenlehtia, katselin ihan alyttomia ohjelmia telkkarista, soin karkkia (jota mies ja muut sukulaiset mulle toi pyynnostani), puhuin puhelimessa, ja taalla kotona selasin nettia mutta tietoisesti _en_ mitaan keskosuussivuja jne varsinkaan silloin kun tilanne oli viela aika huono, en yksinkertaisesti uskaltanut paastaa itseani hermostumaan. Voi olla etta jos olet kovin herkka niin ei kannata edes katsella vauva-lehden sivuja... ;-) Jos ei ole tulehdusta tai rakenteellista vikaa kohdussa, ja fyysinen stressi on eliminoitu, niin suppareiden syy on monesti henkinen stressi, tai ainakin se lisaa jo olemassaolevaa supparitaipumusta. Eli yrita nyt vaan saada itsesi rauhoittumaan, yrita ajatella muuta _alaka syyllista itseasi_. Vauva tulee jos on tullakseen eika sille valttamatta kukaan mitaan voi, toisaalta sulla on musta ihan hyvat lahtokohdat taysiaikaisuuteen eli ei mitaan varsinaista syyta miksei menisi loppuun asti. Ja lopuksi, jos sulla on jotenkin muuten " outo" olo, ts. masennusta, paniikkia jne. ja se jatkuu niin yksi vaihtoehto voisi olla kayda psykologilla/psykiatrilla ottamassa selvaa onko mitaan mita voisivat tehda sun hyvaksesi naissa " ei-ruumiillisissa" ongelmissa.
ei ole tässä kohtaa hyväksi. Kun vain pääsisi eroon :) Pitää kai hajoittaa kone :) Hyvä kirja ja leffoja tuolla odottaa, mutta en vaan saa niihin keskitettyä, kun ne tuntuu niin toissijaisilta. Ärsyttää myös, jos joku soittaa ja kysyy vointia, koska sitten taas vellotaan siinä. Tädin kanssa tuli riita, kun hän oli sitä mieltä, että mun olis pitänyt pysyä sairaalassa (olin jotenkin itsekäs kun sieltä halusin lähteä). Ymmärrän, että hän myös pelästyi, eikä tajunnut täysin koko tilannetta ja mutta loukkaannuin, kun hän ei ymmärtänyt, miten hysteeriseksi tahdostani huolimatta siellä tulin, eikä sekään hyväksi ollut. Pelkäsin, että sillä hysterialla synnytys käynnistyisi, vaikka muuten ei olisikaan käynnistynyt eli kun tilanne ei edes ollut akuutti.
Onneksi huomenna on se lääkärineuvola (lääkäri suht. nuori ja itse saanut kaksoset, joten tietää varmaan tunnetasolla, mistä puhutaan).
Olet päässyt jo todella hyville viikoille ja uskonkin, että kyllä tämä tästä vaan psyykkeen kannalta rauhoittuu, kun koko ajan tulee päiviä ja viikkoja lisää. Sanoinkin eilen miehelle, kun käännettiin seinäkalenteria helmikuulle, että jospa käännettäisiin vaikka heti maaliskuulle... Hyppäis mielellään kuukaudenkin yli ja jos päästään kaks kuukautta eteenpäin niin sen parempi. Voi alkaa elämään jo normaalimpaa elämää.
Joko itse olet alkanut touhuilla muita?
Täytyy sanoa, että enpä ole vielä keltään kuullut, että tämä raskausajan hissukseen ottaminen olisi ollut kivaa. Mikäs lepäilyssä, mutta kun sillä on myös jokin syy, jota on niin vaikea ohittaa...Nyt laitan itselleni nettirajoituksen, ajattelen muuta ja puhelimessa saan puhua ihmisten kanssa vain ihan kaikesta muusta!
Kiitos vielä neuvoista!
Ei sulla ja vauvalla vielä mitään hätää ole, nyt annat vain itsellesi luvan levätä.
Toki supisteluoireisiin pitää suhtautua vakavasti, mutta ei ole mitään syytä paniikkiin vielä.
Itse olen nyt ollut saikulla ennenaikaisten supisteluiden takia kuusi viikkoa (nyt menossa siis rv 32+2). Mulla supisteluita tulee myös PALJON ENEMMÄN kuin sulla, muutaman minuutin välein monen tunnin ajan, ja ovat napakoita, välillä kivuliaitakin. Siitä huolimatta isompia muutoksia kohdunkaulassa ei ole tapahtunut. Toki viikkojen myötä mitta on lyhentynyt jonkin verran, ja kaulaa on kolmisen senttiä jäljellä. Sekin on kuulemma todella hyvä mitta, ja sullahan on vielä enemmän. Mullakin on paikat jo pehmeät, lisäksi " yläosasta" hieman v-mallista avautumista. Koska kohdunkaula on kuitenkin suurimmaksi osaksi vielä tiukasti kiinni, ei ole mitään hätää.
Silloin kuusi viikkoa sitten sain lääkäriltä ohjeen olla kotona vuodelevossa kolme viikkoa. Mitään suihkussa ja vessassa käyntiä raskaampaa ei suositellut. Istuminen ja seisominen tuo myös painetta alas, joten nekin mielellään piti jättää minimiin ja olla tosiaan ihan vaan pitkällään. Löysät vaatteet päällä ja luvan kanssa rentoutumaan vaan. Mulle painotettiin kovasti sitä, että ei ole vielä todellakaan mitään hätää, mutta jos en lepää niin tilanne voi muuttua. Eli lepoa vaan sullekin nyt.
Olin itse huolesta soikeana ennen saikulle jääntiä, työnteosta ei tullut mitään kun jatkuvasti supisteli. Ensimmäiset kolme saikkuviikkoakin olin aikalailla huolissani ja itkettikin paljon. Itse odotan ensimmäistä, joten kaikki tämä on minulle uutta. Pelotti kovasti. Lopulta kuitenkin maltoin rauhoittua, mm. täältä sain hyvää vertaistukea ja rauhoitteluja.
Olet jo kerran synnyttänyt, joten tunnistat varmaan sitten jos/kun on tosi kyseessä. Ei se vauva vielä kyydistä putoa. ;) Ja viikkoja alkaa kuitenkin olla kasassa sen verran, että päivä päivältä sillä on paremmat mahdollisuudet. Koita mennä päivä kerrallaan eteenpäin. Älä syyllistä itseäsi, selitä miehellesikin että sinun pitää nyt vauvan ja itsesi takia oikeasti malttaa olla pitkällään ja ottaa iisisti.
Palaan vielä omaan " sairaskertomukseeni" . Kun olin sen kolme viikkoa makoillut (siinä on ihan kiva esim. neuloa, lukea, täytellä ristikoita, katsella elokuvia yms.), kävin kontrollissa. Ultralla katsottiin ettei mitään hälyyttäviä muutoksia ollut tullut, vaikka suppareita oli jonkin verran myös levossa ja valvottivat välillä öisinkin. Sain luvan liikkua tuntemusten mukaan, mutta kehotettiin välttämään kaikkea rasitusta ja maitopurkkia painavampien tavaroiden nostelua. Imuroinnit ja kaupassakäynnit yms piti jättää vielä kokonaan miehen tehtäväksi, ja jos supisteli niin piti mennä pitkälleen lepäämään.
Näin jatkui kolme viikkoa ja olo oli ihan hyvä koska iso huoli oli poissa harteilta.
Nyt kävin eilen taas kontrollissa, ja todettiin että mittaa on jonkin verran vähemmän ja avautumaa hieman enemmän, mutta edelleenkin näyttää siltä ettei mitään hätää ole. Lääkäri kehoitti kuitenkin, että ottaisin vielä seuraavat kolme viikkoa iisisti, ja äitiysloman alun jälkeen saankin alkaa elämään " normaalia elämää" koska sitten ei haittaa vaikka vauva alkaisi syntymäänkin. Käyn vielä kerran kontrollikäynnillä kohdunkaulan suhteen silloin äippäloman alun kunniaksi, niin katsotaan vielä miltä näyttää.
En muista nyt mikä sinun tilanne on, oletko töissä/opiskelemassa/kotona, mutta todellakin kehoittaisin nyt vaan rauhoittumaan ja ottamaan iisisti, se on parasta mitä voit itsesi ja vauvan hyväksi tehdä. Ja jos oikein kovasti asia mieltä painaa, niin mene juttelemaan jonkun kanssa tarkemmin. Neuvolassakin varmaan kyllä osaavat neuvoa eteenpäin. Onko sulla millainen neuvolantäti? Voisitko vaikka ensi alkuun purkaa sydäntäsi hänelle?
Toivottavasti tästä oli edes jotain apua.
Voimia sinulle!
Tutanna 32+3
Meidän tilanne siinä mielessä erilainen, että edellinen synnytys käynnistyi ns. ilman syytä rv 36+0 lapsiveden menolla. Seuranta siis tarkempaa/jämäkämpää kuin ehkä muutoin. Tässä odotuksessa kohdunkaula ollut jatkuvasti suht pehmeä mutta niin se toki usein on toissynnyttäjällä. N. rv 24(?) todettiin kohdunkaulan sisäsuulla pieni funneloituminen, ts. sisäsuu hieman avautui. Kohdunkaulan mitta on pysynyt koko ajan hyvänä n.4-5cm. Jäin 2 viikon sairaslomalle ja kontrollissa funneli oli kadonnut. Menin takaisin töihin mutta käskynä ottaa mahd. rauhallisesti, välttää nostelua ja jos alkaa tulla supistelua levossa, ottaa heti yhteyttä. Tämä sen vuoksi, että silloin pitää tilanne katsoa ultralla, koska tuntemuksista ei voi päätellä mitään, koska toisilla supistukset tekevät töitään kohdunsuulla toisilla ei. Sitä ei voi tietää. Kontrolliaika tuli 3 viikon päähän eli rv 29. Silloin supistelut/pistelyt kohdunsuulle olivat palanneet vajaa viikkoa aiemmin ja sen vuoksi kirjoittivat sitten sairaslomalle äitiysloman alkuun asti (joka alkaa ensi viikolla!).
Mitä ohjeita siis sain? Jos supistelee päivän aikana reilusti yli 10 kertaa, ota yhteyttä. Jos supisteluja alkaa tulla levossa, ota yhteyttä. Silloin kontrolloivat ultralla tilanteen (käsipeli ei luotettava). Liiku, lepää ja tee sellaisia asioita, jotka tuntuvat hyvältä eivätkä aiheuta supisteluja. Huolehdi, että maha toimii. Syö luumuja päivittäin ja juo joka päivä vettä vähintään 2 litraa. Koska olen taipuvainen pissatulehduksiin, pissakokeet bakteeriviljelyineen kerran kuukaudessa, vaikka ei oireita. Nämä ohjeet sain äitiyspolin lääkäriltä ja kätilöltä. Kun päästään rv 32, lastenlääkärit tyytyväisiä. Kun päästään rv 34, kaikki tyytyväisiä. Kun päästään rv 36, voit elää ns. normaalia raskaana olevan elämää. (Itse täydensin hoitoa niin, että söin magnesiumia silloin kun muistin eli en läheskään joka päivä, hyvä jos joka 3. päivä)
Auttoiko nämä? =)
Niittyvilla rv 34
Jos olet viela kuulolla (toivottavasti et!) ;-) niin en makaan pystynyt lukemaan kirjoja koska mulla ei keskittymiskyky riittanyt siina tilanteessa. Eli luin sitten naistenlehtia (kaikkia lapsia koskevia traagisia juttuja valttaen) ja iltapaivalehtia ja sanomalehtia, lyhyita juttuja joita jaksaa lukea vahemmallakin pinnalla. Ja elokuvien suhteen sama juttu, katselin mieluummin telkkarista roskasarjoja kun jaksot ovat lyhyempia...
Ja olen minakin huolestuneelle sukulaiselle lyonyt luurin korvaan, en yksinkertaisesti jaksanut toisen hermostumista tilanteesta kun omassakin mielentilassa oli jo kestamista. Ei sulta voi odottaa etta sa viela rauhoittelet muita, se on toistenkin ymmarrettava ja voit jopa sanoa sen heille suoraan. Sun ei ole pakko puhua tallaisten tyyppien kanssa, laita vaikka miehesi selittamaan jos et itse jaksa.
Omasta tilanteestani sen verran etta laakkeet puretaan tan viikon kuluessa ja seka laakari etta katilo olivat sita mielta etta vauva tulee talla tai ensi viikolla. Yritan ottaa edelleen iisisti, osin siksi ettei kunto oikein kesta liikkumista kun olen ollut niin pitkaan paikallani, ja osittain siksi etta mita lahemmas 37 vkoa paasen niin sita helpompi aika edessa minulle ja vauvalle ts. ei yhtaan aikaa keskolassa, ei syomis- tai lammonsaatelyongelmia jne. Nailla viikoilla ei ole enaa suurta draamaa mutta kylla musta silti taysiaikaisuus on se tavoiteltava juttu kun oon kerran nainkin pitkalle jaksanut; ei tassa enaa pari viikkoa tekematta mitaan tunnu paljon miltaan.
Tsemppia!
Kunnon ohjeita kun en ole saanut muualta.
Haluan vain pikaisesti kiittää ja seuraavaksi lähden taas vaakatasoon.
Huomenna neuvolalääkäri, joka mukava tapaus. Näkee potilaan enemmän kokonaisuutena kuin yhtenä oireena. Tekee kontrollin ja kertoo toivottavasti mielipiteensä.
Sallin itelleni toistaiseksi vain pikavisiitit täällä sivuilla:)