Pelottava viikonloppu...Neuvoja kaivataan!!
Toivottavasti jaksatte lukea ja tiedätte jotain asiasta...
Lauantaina päätin lähteä polille tarkastuttamaan kohdunkaulan tilanteen, kun supistuksia tuli pe iltana sen verran ja olo oli väsynyt. (ollut joka päivä vk 13 lähtien eli ei mikään akuutti uusi ilmiö). Olin puhki edellisestä viikosta ja samaa homma oli tiedossa tälle viikolle, joten halusin tietää mielenrauhanikin vuoksi tilanteen, kun edellisestä kontrollista oli jo 5,5 viikkoa (uusi tosin olisi ollut ens to, mutten ajatellut odottaa siihen. 5,5 viikkoa sitten rv 21 paikat oli hieman pehmenneet ja ultralla kohdunkaula yhteensä yli 5cm eli ihan ok uudelleensynnyttäjä kun olen. En saanut mitään erikoisia ohjeita tai uutta kontrolliaikaa.
Lauantaina tuli siis viikko 27 täyteen ja ottivatkin nyt kovin tosissaan sinne menemiseni. Käyrät ok ja lääkäri ultrattuaan totesi, että reilu 4cm jäljellä. Olin todella huojentunut, koska mun mielestä 1cm väheneminen oli ihan ok 5,5 viikon aikana, varsinkin kun en ole ollut missään täyslevossa. Tarkasti vielä alakautta ja totesi, että kohdunkaulaa hyvin jäljellä, mutta on todella pehmeä ja otti sisään sairaalaan. Itse olin kauhusta jäykkänä ja ne meinas iskeä suonensisäisesti supistuksenestolääkkeitä, vaikka ei silloin mitään supistuksia ollut. Edistys (pehmeneminen ja 1cm vähentyminen) oli tapahtunut koko raskauden aikana pikkuhiljaa, enkä ymmärtänyt mikä oli niin akuuttia. Ilm. ottivat sen takia, kun esikoinen tuli syöksyllä, tosin vasta rv 40+5 ja silloinkin vesien menolla.
Lääkäri oli hyvin kylmä ja tökerö ja kun meinasin joutua pieneen paniikkiin sinne jäämisestä (niin hirveä sairaalakammo, että koko kakkosen yrittämistä mietittiin aikoinaan ihan todella ennen kuin uskalsin). Kun asiasta läärille manitsin, hän alkoi uhkailemaan kuvailemalla 27 viikkoisen syntymistä ja miten siinä oli askarreltavaa lääkäreillä! No, eipä rauhoittanut mua yhtään ja ajattelin, että akuutista tulee kohta akuutti, jos oikeen uhkailemaan lähdetään. Kerroin lääkärille pakosti vielä unihäiriöstäni, jonka jälkeen hän jatkoi pelotteluaan (ihan kuin se olis poistanut unihäiriöni ja sairaalakammoni) ja totes lopulta että antavat osastolla tarvittavat lääkkeet eli se ei ole mikään ongelma. (Neuvolalääkäri oli lähettänyt lähetteen pelkopolille ongelmastani, mutta se oli hävinnyt ja ekalla polikäynnillä asia oli jäänyt ajan puutten vuoksi käsittelemättä ja nyt olin siis keskellä pahinta painajaistani).
Osastolla sain lääkkeen pyydettyäni sitä yöllä hoitajalta, joka oli ihan pihalla ja joka aloitti kysymällä, että no mitä nyt taas... Asia oli siis unohdettu ja teki tosi pahaa repiä haavoja auki, varsinkin kun raskausaika on mennyt niin hyvin (mikä tärkeää itseluottamuksen kannalta vauva-aikaa varten). Sain lääkkeen, mutta valvoin koko yön, kun vauva rummutti taukoamatta. En ymmärrä, miksi on ollut niin levoton viime aikoina. aamulla oli henkisesti aivan loppu, itkin niin, että ajattelin synnytyksen käynnistyvän jo stressistä. Olin tarkkaillussa, enkä oikeen tajunnut syytä. Levossa piti olla, mutta miksi siellä. Sääntöihin kuuluu, että jos tulee viikonlopun aikana, ei ennen ma aamua pääse pois, vaikka mikään ei olisikaan. Levossa tavalliset arkiset supistuksetkin onneksi loppuivat, vaikka aika hysteerinen olinkin. uupumuksesta huolimatta jaksoin vaatia lääkäriltä, että pääsisin jo yöksi kotiin (12 aikaisemmin), vetosin potilaan kokonaisvaltaiseen hoitoon, eikä vain yhden asian tuijottamiseen ja että tällä hysterialla on enemmän vahinkoa kuin heidän 12 h pidemmällä supistuksettomalla seurannalla. Ja kotoakaan ei ole kuin 15-20 min sairaalaan. Suostui lopulta, mutta oli todella töykeä. Totesi vain, että omalla vastuulla, poistui paikalta, enkä saanut mitään kummempia ohjeita. Ei sairaslomaa, ei supistuksenestolääkkeitä varmuuden vuoksi kotiin, mutta silti itse aiheutan lapselleni riskin...En voi tajuta! Onneksi eräs hoitaja illalla lohdutti, että hekään eivät ymmärrä, miksi pitäisi jäädä ja että ei syytä huoleen. Syöksysynnytyksen riski ja helposti pehmenevät paikat ovat jonkin asteinen riski koko raskauden aikana, eivätkä he voi kuitekaan mua siellä koko aikaa pitää, kun mitään hälyttävääkään ei ollut.
Ilm. kaikesta ennenaikaiseen synnytykseen liittyvästä peloittelusta ja ympäristön vaikutuksesta, on alkanut maito hieman nousta rintoihin. Supistuksia onneksi on vähemmän kuin viikolla 13, mutta vieläkin pelottaa. Yksi yö on nyt kotona ja ilm. pitäisi ajatukset saada jonnekin muualle. Levossa tietty olen tämän rumban jälkeen, opiskelut saavat nyt odottaa, katkaisen opintotuenkin ja elän vaikka nollabudjetilla, mutta sinne en enää halua. To menen onneksi kontrolliin sinne neuvolalääkärille, ajattelin jopa soittaa hänelle tänään, että uusi lähete sinne pelkopolille. Onneksi on todella huippulääkäri.
Kysynkin siis, että onko todella jotenkin hälyttävää, jos ensisynnyttäjällä on paikat hyvin pehmeät rv27, mutta ei juurikaan lyhentyneet??? Eilinen lääkäri vielä arveli, että olis lähes se 3cm ulkomitta, mikä mulla normaali.
Ja eihän tämä maitojuttu mikään vakava ole? Eikö joillakin tule aikasemminkin raskaudessa ihan muuten vain?
Pitäisi nyt ajatella jotain ihan muuta, etten pahenna tilannetta, mutta tämän viikonlopun jälkeen helpommin sanottu kuin tehty.
Kiitos teille, jotka jaksoitte lukea! Tuli varmasti pisin viestini tähän mennessä.
Kommentit (9)
Kysynkin siis, että onko todella jotenkin hälyttävää, jos ensisynnyttäjällä on paikat hyvin pehmeät rv27, mutta ei juurikaan lyhentyneet??? Eilinen lääkäri vielä arveli, että olis lähes se 3cm ulkomitta, mikä mulla normaali.
Niin siis taidat kuitenkin olla toissynnyttäjä, eikö vain, ainakin niin kerroit aiemmin viestissäsi. Minulle sanottiin kakkosta odottaessa, että TOISSYNNYTTÄJÄN PAIKAT ON PEHMEÄT. Minusta paikkojen pehmeneminen ei ole mikään uhka ennenaikaiselle syntymälle ja minullakin ne tosiaan oli pehmeät jo ekasta lääkärikäynnistä lähtien.
Muutenkaan mikään, pehmeneminen tai lyhentyminen, ei kerro, että olet juuri synnyttämässä, joten tuollainen uhkailu on ollut erittäin sopimatonta! Eri asia, jos sinua olisi kovasti supistellut ja kohdunsuusi olisi alkanut avautua. Ne ovat jo ihan eri luokan signaaleja.
Olet saanut erityisesti taustasi huomioden järkyttävän ala-arvoista kohtelua, joten suosittelen kirjallisen valituksen tekemistä sairaalaan lääkärin toiminnasta. Voit printata tuon ylläolevan viestisi, siinähän kaiken kerrotkin. Jos hoitajatkaan eivät ymmärtäneet syytä makuuttaa sinua sairaalassa niin erittäin outoa vallankäyttöä lääkäriltä.
Suosittelen todellakin tekemään vastavedon lääkäriä kohtaan, koska se puhdistaa myös omaa oloasi. Palauteten kautta hänkin voisi ehkä jotain oppia jatkoa ajatellen, eikä toimisi samoin meitä muita kohtaan. Itse sain äippäpolilla kätilöltä huonoa kohtelua, olin aivan itku kurkussa hänen heittäessään aivan outoja juttuja ennenaikaisesta synnytyksestä jne. Olin mennyt väärään aikaan, koska oli ruuhkaa, en olisi saanut käydä pissalla kotoa lähteissäni jne. Lopulta, kun mieheni haki kätilöä luoksemme ja tuli tämän kiukkupussin kanssa paikalle, sanoin miehelle riittävän kovalla äänellä, että kätilökin sen kuuli, " etkö ketään muuta kätilöä löytänyt auttamaan kuin TON?" . Siitä hetkestä muuttui kätilön ääni, hän alkoi puhumaan ystävällisesti ja lähtiessämme jopa toivotti uudestaan tervetulleeksi (niitä ruuhkia ksvattamaan?). Mulle tuli mielikuva, että ehkä hänestä oli aiemmin valitettu, kun niin pelästy reaktiotani hänen kiukutteluunsa.
En osaa minäkään oikein antaa vastausta kysymykseesi, mutta kerron omia kokemuksiani edellisestä raskaudestani.
Minulla kun oli myös ennenaikaisia supistuksia ekassa raskaudessani, nykyinen raskauteni on vasta sen verran alussa, ettei niitä ole ainakaan vielä ollut (rv 12+1).
Ekat kovat supistukset tulivat rv 18, olin silloin töissä ja työhöni kuuluu paljon tavaroiden nostelua ja muutenkin työni on aika nopeatempoista. Supistukset siis vain jatkuivat ja niitä alkoi tulla yöllä nukkuessanikin. Rv 26 jäin sairaslomalle ja sitä jatkuikin aina äitiyslomaan asti. Kävin kontrollitarkastuksissa äitiyspolilla muutaman viikon välein. Oltuani pari viikkoa sairaslomalla menin yhteen näistä kontrolleista ja sain siellä haukut päälleni, koska en kuulemma ollut levännyt tarpeeksi. Supistukset olivat pahentuneet ja kohdunsuu pehmennyt ja -kaula vähän lyhentynyt (rv 29+6). En kuitenkaan joutunut sairaalaan, sinne joutumisella vaan uhkailtiin minua. (Luulen osittain tämän uhkailun olleen vain tehokeino, jolla minut saatiin uskomaan tilanteen vakavuus!)
Tämän jälkeen supistelut vähenivät loppua kohti, tietysti olin levännyt koko sairaslomani ajan vaikka lääkäri muuta väittikin, rv 37 jälkeen sainkin luvan alkaa normaalin elämän. Kaikesta huolimatta synnytin pojan vasta rv 41+1. Kaikki meni siis lopulta hyvin, vaikka ensin pelättiin ennenaikaista synnytystä.
Ilmeisesti lääkärit siis käyttävät välillä uhkailua varokeinona, jos eivät saa muuten potilasta uskomaan tilanteen vakavuutta?! Mutta en ymmärrä sitä sinun tapauksessasi, jos kerroit hänelle potevasi sairaalakammoa?! Melkoisen ajattelematon lääkäri, ei ainakaan arvosta potilaitaan ihmisinä! Kai annoit sairaalalle palautetta asiasta, ei tuommoista tarvitse kenenkään kestää!
Kysyit kohdunsuun pehmenemisestä. Se on kai tavallisempaa uudelleensynnyttäjillä, mutta en tiedä mistä viikosta alkaen se saisi alkaa pehmetä. Eikö neuvolalääkärisi osaa neuvoa?
Onko sinulla muuten löydetty syytä supisteluihin? Minä otin itse lopulta asiasta selvää ja luulen niiden johtuneen jalkojen laskimovaivoista.
En tiedä oliko jutustani mitään apua sinulle, mutta yritä nyt unohtaa supistelut ym. ikävät asiat ja miettiä vaikka tulevaisuutta ja suloista vauvaa, jonka tulet saamaan! Tiedän ettei se helppoa, jos ei saa oikein tehdäkään mitään.
Voimia sinulle!
Piretta
Eika valttamatta ihan selvaakaan miksi ottivat sisaan jos supistuksia ei kerran ollut. Kohdunkaulassakin on viela reilusti pituutta ja jos se ei ole avautunut niin eipa siina pitaisi olla mitaan kummallista. Ehkapa ajattelivat etta haluavat tarkkailla tilannetta kun kerran sinulla supistuksia oli ollut sen verran etta olit lahtenyt tarkastettavaksi asti. Totta on etta 27 vkoisen syntyma on paha juttu ja se voidaan tosiaan monesti pysayttaa osastolla tipan avulla.
Suomessa ei muuten anneta suppareiden estolaakkeita tietaakseni koskaan kotiin (itse asun ulkomailla ja taalla annetaan) vaan niita saa vain jos jaa osastolle. Eli sen takia eivat antaneet niita.
Toi maidonnousu ei liity asiaan mitenkaan, silla ei tietaakseni ole mitaan yhteytta synnytyksen lahestymiseen, joiltakin tulee ennemmin ja toisilta vasta vauvan synnyttya.
Otahan ihan iisisti vaan, toivottavasti sait sentaan sairaslomaa (jos olet toissa) eli voit kotona lepailla?
Olen tosiaan toissynnyttäjä (nuppi vielä hieman sekaisin tapahtuneesta:))
Esikoisesta vk 30 oli puolipehmeä, 2,5cm, vk 36 pehmeä ja 2cm sekä sormenpäälle auki ja vk 40 pehmeä 1,5cm ja sormelle auki eli pehmenin siitäkin aika hyvin, vaikka siis hän oli eka, joten ei kai tämä pehmeneminen ole miteenkään yllättävää. Esikoinen syntyi 40+5, jolloin paikat auki 3cm, ei ollut synnytyssupistuksia vielä, mutta vesien menolla alkoi tapahtua nopeaan tahtiin, joten se mulla hälyyttävämpää. Avatuminen sai ts. mennä todella pitkälle ennen kuin synnytys alkoi.
Neuvolalääkäri lupasi äsken puhelimessa laittaa uuden lähetteen pelkopolille ja oli todella pettynyt, että hävittelevät hänen lähetteitään. Sanoi, että sinne laitetaan varma merkintä asiasta, että ei jää huomaamatta silloinkaan kun menen synnyttämään. Maitoasiasta sanoi, että pitää vielä ilmoittaa osastolle, mutta siellä onneksi sanoivat, että on ihan ok ja varsinkin tämän reissun jälkeen. ei saa vaan hiplailla lisää ja pitää alkaa keskittyä johonkin muuhun. Maitojuttu on pitkälti psyykkistäkin, esim. imetysaikanakin vauvan itku tai imetyksestä puhuminen voi aiheuttaa suihkumisreaktion.
Ja tosiaan ymmärsin, että täällä saa estolääkkeitä vain osastolla. ja ehkä sen jälkeen kotiin, mutta vain jos on saanut niitä osastollakin. Ts. ottavat herkästi sisään tai ts. annetaan mennä niin pitkälle, että potilaan on hakeuduttavan sairaalahoitoon tippaa saamaan. En tajua...
Olen ilm. supistusherkkä, kohtulihas ts. aktiivinen (synnytystapanikin kertoo siitä), äidillä sama homma (silloin kirjoitettiin hänelle supistuksenestolääkkeitä, mutta menin yliaikaiseksi ja käynnistettiin, tämä ensisynnytys tosin hänelläkin vain 6h kokonaisuudessaan). Isän suvun puolelta tullut ilm. myös tämä geeni eli siellä samanlaisia syöksyäjiä kuin esikoiseni, melko ennenaikaisiakin, mutta ne tuli ilman lepoa (ei oltu silloin suostuttu kirjoittamaan sairaslomaa).
Nyt vaan pitää hengittää syvään ja rauhoittua tapahtuneesta. Jotenkin hankalaa, kun traumaattisen kokemuksen jälkeen tekee mieli puhua asiasta (halki poikki ja pinoon), mutta toisaalta pitäisi ajatella muuta. No, kaipa tämänkin jo auttoi.
... eli ensiksi hyva etta sulla on jo rauhallisempi mieli. :-)
Niista estolaakkeista vaan sen verran etta ainakin mulle sanoi osastolla laakari (mulla lahti siis syntymaan juuri tuolla viikolla 27 ja tipalla pysaytettiin useamman kerran) ettei suun kautta otettavat estolaakkeet pysty pysayttamaan oikeaa synnytysta, ainoastaan tipalla sen saattaa voida pysayttaa eika silloinkaan aina. Kun sitten kysyin etta miksi siis syoda niita, han sanoi etta ne eliminoi osittain " vaarat halytykset" eli ei tule turhaan lahdettya sairaalaan (jossa taas sisatutkimukset voi laukaista herkasti supistelevalla ihan oikeankin synnytyksen). Eli siina mielessa niiden estolaakkeiden hyoty ei ole valttamatta ihan selva juttu ja parempi jos parjaat ilman, levolla, vedella ja magnesiumilla (nuo yleisimmin kaytetyt estolaakkeet ovat muuten myos hyvin rankkoja sydamelle, poikkeuksena ehka adalat mutta siitakin on monta mielipidetta eika se sovi kaikille).
huono säkä noiden lääkäreiden suhteen taas. Molemmat keski-ikästyviä miehiä, eivät katso päin, puhuttelevat jäykästi ja 90% puheesta suuntaa harjoittelijalle. Minne kummaan se empaattisuus siinä hommassa lähtee? Kyllä lääkiksessä pitäis olla jokin haastattelu/psykologinen testi pääsykokeen lisäksi. Hakijoita riittäisi varmasti.
Polilla harjoittelijatytönkin kasvoilta näki, miten hän yritti pehmitellä tilannetta lääkärin jäljiltä. Empaattisuutta vielä riitti. Lääkäri oli ilm. hyvin kiireinen, kiroili ääneen, kun tietokone alkoi reistailla ja tiuskis kätilölle ihan suoraan. Kun ilmoitti, että ultraa, niin sano vielä ympeästi, että mitään muuta en sitten kato, en edes painoa (ihan kun se sukupuolen kysyminen olisi tullut mieleenkään!). Sitten alkoikin mittailla vauvaa ja selitti harjoittelijalle juttuja, kaikki oli ihan hiljaa ja lopuksi töksäytti, että no, mitä hemmetti me tässä mitään rakenneultraa tehdään, kaikki oli taas ihan hiljaa ja ukko jatkoi jorinoitaan. Kyllä tulee väkisinkin välillä sellainen olo, että on vain jokin kone, jonka tehtävä on luoda terve ja lapsi ja ulostaa tämä lopulta uudeksi yhteiskunnan jäseneksi. No, onhan se näinkin, mutta kyllä äitiys on muutakin kuin oikeankokoinen lapsi ja kohdunsuu...
Nimittäin mulla oli ekassa raskaudessa tuossa toisessa lääkärissä (rv27) paikat pehminneet ja kohdunkaula lyhentynyt 2cm:n, enkä saanut edes mitään lepo-ohjeita!
Tosin suppareita en ollut tuntenut mielestäni yhtään, mutta jokinhan niitä paikkoja oli kypsyttänyt...
Riippuu varmaan aika paljon lääkäristä, mutta kyllä tuntuu, että ehkä sun kohdalla on ylireagointia tapahtunut. Ystävälläni oli nimittäin paikat jo auenneet sormelle rv30, eikä siltikään otettu osastolle, vaan käskettiin mennä kotio lepäilemään!
ilm. vauhkoontuivat vaan siitä, että edellinen oli tullut syöksyllä, vaikkakin täysiaikaisena. Uskon myös, että kyseessä on oli tilanne, jossa lääkäri ei saanut täysin oikeaa kuvaa tilanteesta, eikä ihme, kun puhui päälle, eikä antanut suuvuoroa. Lääkärin ja minun itseni vuorovaikutus jäi todella vähäiseksi. Luulis nyt, että niitä kiinnostaisi tietää todella tarkasti, mitä itse kerron tapahtumista. Totuus on kuitenkin se, että pääsi musta huomattavasti nopeammin eroon toteamalla Osastolle seurantaan...
Esim. kun avasin suuni pelkoasian ja unijutun takia, en saanut sanoa ensimmäistä lausettakaan loppuun, kun lääkäri porisi päälle, että " hei kuule, en mä sua tällä halua paruttaa, mutta kuvittele nyt mikä työ osaston lääkäreillä on sun 27-viikkosen vauvan kanssa, siinä riittää kuule askarreltavaa..." Ja se oli that´s it. Mitäpä siihen sanoisit...
Sanoinkin miehelle, että lukeeko mun otsassa OTTAKAA SAIRAALAAN, kun mut on kerran aiemminkin otettu hämärästä syystä (ei raskausaikana) sairaalaan täpötäydelle osastolle, nukkumaan pääsin kylppäriin ja parin tunnin välein tultiin ottamaan verikokeita päivin öin. Pistivät 72h ravinnotta kuurille (vettä sain), laiduin 5kiloa parissa päivässä, nukkumaan saatiin jollakin vahvalla lääkkeellä, vaikka siis herätettiin pisin öitä verikokeiden takia. Eipä toiminut puhekykykään parin päivän päästä. Olin siis mennyt alunperin hätiin pitkän unettomuskierteen takia valmiiksi väsyneenä ja tämä siis tehtiin, kun eivät oikeen muutakaan osanneet. Perästä ei tämän jälkeen kuulunut muuta kuin että ei kasvainta, ei keliakiaa, sokerit menevät aika alas, mutta se kai normaalia hoikilla naisilla. piste. Tässäpä tuli hyvin kiteytettynä meikäläisen sairaalakammon osasyy. Vois kai puhua aika huonosta tuurista tai sitten mun otsassa lukee jotain...
en osaa antaa tialnteeseesi mitään neuvoja, mutta aika ikävää kohtelua kyllä sait. Kylä tuollaiset pelot pitäisi ottaa vakavasti, kun itse niistä kerrot lääkärille. Ikävää, että tuollaisia piittamattomia lääkäreitä löytyy aina. Toivottaavsti saat neuvolalääkäriltäsi hyvää tukea ja pysy vain tiukkana asiassasi.
Yritä lepäillä ja toipua kurjasta kokemuksesta. Tuo ei varmaan mitenkään auttanut sairaalapelkoosi...
Rauhallisempia aikoja ja kaikkea hyvää masuvauvallesi.