Ei hissiä talossa -selviääkö?
Odotan ensimmäistäni ja olen aivan pihalla kaikesta. Nyt tuli kuitenkin tällainen mieleen että asumme talon kolmannessa kerroksessa eikä talossa ole hissiä. Vaunuja eivät mahdu eikä niitä saisikaan rappukäytävässä pitää. Miten on pystymmekö asumaan tässä lapsen kanssa? Asunto on muuten varsin sopiva enkä tahtoisi tästä pois muuttaa vasta kun on pakko. Saanko vaunut ja lapsen yksin täältä kolmannesta kerroksesta alas? Yksi mahdollisuus on säilyttää vaunuja auton takaluukussa.
Millaiset vaunut sitten olisivat hyvät? sellaiset jotka saa yhdellä kädellä kasaan ja ovat kevyet? onko sellaisia edes?
Kommentit (6)
Me asutaan toisessa kerroksessa eikä siis hissiä. Meillä on parvekerattaat, siis iäsyyden vanhat ja käyttörattaat jotka ovat muiden asukkaiden harmina aika täydessä pyöräkellarissa.
Ja hyvin siihen sopeutuu, oon joskus kantanu vauvan kovassa kantokopassa, ison kassin tavaraa toisessa kädessä ja koira siinä kädessä. Onnistui, ehkä kiitos kovan kantokopan niin lapsen pää säästyi suurimmilta kolhuilta. Olo on tietenkin kun muulilla mutta sitähän se on.
Mutta tuo myös ärsyttää meillä että päikkäriaikaan ei kannata suunnata nopeasti mihinkään, jos lapsi nukahtaa ulkona rattaisiin niin joutuu herättämään kun rupee raahaamaan kotia. Joskus on kyllä onnistunu kantamaan nukahtaneen lapsen sisään ja laittamaan parvekkeelle jatkamaan unia. Mutta harvemmin.
Nauti vaan ihanasta kodistasi.
Asuminen täällä voi käydä kuntoilusta mutta uskon että pärjäämme. Kaverilta saan varmaan heidän vanhat vaununsa ja voisin laittaa ne parvekkeelle, ostamme jotkut uudet, kevyet sitten ulkona liikkumiseen. Onneksi on kellari, sinne saa kyllä rattaat, eikä sinne ole kuin 1 krs kolmen sijaan.
Kiitos vinkeistä!
Esikoisen kanssa asuimme hissittömässä talossa neljännessä kerroksessa (tai kolmannessa laskutavasta riippuen) hänen kolme ensimmäistä vuottaan. Rynkyttelin vaunuja portaikossa ja käytin lyhyemmillä reissuilla, esim. kaupassa käydessä, kantoliinaa. Pienen vauvan saattoi viedä kantokopassa ensin kotiin ja sitten hain vaunut. Joskus jätin ne alas isän tuotaviksi.
Tästä on jo 12 vuotta aikaa ja vaunumme olivat isot (ovat muuten edelleen kolmosella käytössä eli selvisivät noista ajoista ehjinä). Myöhemmin hankimme rimpulat sateenvarjorattaat, jotka sai nostettua lapsineen päivineen kainaloon. Elämä siis onnistui, mutta oli melkoisen ihanaa muuttaa rivitaloon, jossa saattoi vain sujauttaa vaunut varastokoppiin ja ottaa ne taas esille.
Vinkkinä sanoisin, että jos aioit rynkyttää vaunuja portaikossa, kiinnitä erityistä huomiota vaunujen jousitukseen. Olen huomannut, että monet uudemmat vaunut ovat paljon jäykempiä kuin omat vanhat kärrymme ja näin ehkä hankalampia rynkyteltäviä.
Jos talossanne on kierreportaat, niin sitten vaunujen kuljettaminen portaissa on todella tuskallista...
Mut se on hankalaa. Meil vauva nukkui muutaman kuukauden pienenä vaunuissa, joten olivat sisällä säilytyksessä. Asutaan ekassa kerroksessa, ei hissiä. Lähdöt ulos oli sit aina ihme säätöä(talvella)kun väsyny vauva veti kilarit kun jäi minuutiks yksin kun kävin heittääs vaunut alas. Ja mä kannoin ne, enkä "rynkyttäny". Selkään sattu parina ekana viikkona synnytyksen jälkeen mut nyt niitä kantaa jo rutiinil jos jossain tarttee.
Eli joo,selviit, mut se on aika peestä:(
Onko teillä mitään varastoa tai pyöräkellaria, jossa voisit vaunuja säilyttää? jos teillä on parveke, yksi vaihtoehto on ostaa halvemmat parvekerattaat, joihin voi vauvan laittaa nukkumaan päiväunia silloin kun ette lähde minnekkään ja säilyttää toisia rattaita kellarissa tms. Me asutaan toisessa kerroksessa, eikä ole hissiä. Ajattelin ostaa parvekerattaat, pyöräkellarissa säilytän toisia rattaita, vauvalle on kantokoppa, siinä saa siirrettyä vauvan kotoa vaunuihin tai laitettua parvekerattaisiin nukkumaan.
T:Jean+Otus 34+3
Me asumme neljännessä kerroksessa, ei hissiä. Vaunuja säilytämme alhaalla pyöräkellarissa. Kannattaa kysyä huoltoyhtiöstä tai isännöitsijältä vaunujen säilytyspaikasta, yleensä joku sellainen löytyy.
Vauvan ollessa pieni häntä kuljetettiin pehmeässä kantokopassa ylös alas. Myöhemmin liikkumiset on täytynyt ajoittaa päikkäriaikaan, onnistuu sitten kun rytmi alkaa löytyä. Lisäksi neiti nukkuu tuuletusparvekkeella (ei omaa partsia) matkarattaissa. Ainoa ongelma on ettei voi lähteä ulos tai tulla ulkoa sisään kesken neidin unien. Kantaminen kyllästyttää joskus, mutta kunto kohoaa ja mies saa hoitaa ruokakassien roudaamisen.
Hyvin te selviätte, lapsia on ollut vuosikymmeniä (eiku vuosisatoja) hissittömissä kerrostaloissa!