Pikkukakkosen odottajat - ja useamman vanhempien kommentit ovat tervetulleita!
Millaisia tuntemuksia teillä on tulevasta elämän muutoksesta? Lähinnä siis esikoisen suhteen?
Itselläni kun on kovin ristiriitaiset tuntemukset: totta kai on todella ihanaa että tämä pikku ihminen on tulossa, mutta esikoisen puolesta toisaalta pelottaa, että miten hänen maailmansa mullistuu, kun yhtäkkiä hän ei olekaan enää perheen keskipiste. Toisaalta taas ihmetyttää, että miten uudelle tulokkaalle enää riittää rakkautta, kun tuo esikoinen tuntuu täyttävän koko sydämen. Tiedän, että kaikki lutviutuu aikanaan, mutta raskaushormonit kai pistävät tällaisetkin pohdinnat liikkeelle...
Olisi kiva kuulla myös useamman lapsen vanhemmilta, miten se elämä tällä tunnepuolella jatkuu pikkukakkosen syntymän jälkeen.
Miris, rv 29
Kommentit (3)
kun esikko on vauvan syntymän aikoihin varmasti siinä kaikista pahimmassa uhmaiässä (2,5 vuotias siis). Ja muutenkin kun tuo poika on aika temperamenttinen ja kerkiäväinen, noin niinkuin nätisti sanottuna ;), niin kyllä sitä väkisinkin pohtii, että hohhoijaa, mitenköhän se tämän mamman pinna venyy kun nytkin on jo välillä tekemistä.... Ja kun yhdessäkin on työtä niin entäs sitten kahdessa!?!!
Mutta niin, varmasti ihan normaalia ja tervettäkin tällaisia pohtia. On se kuitenkin ihan erilaista kun toista odottaa. Esikoisen kanssa ei vielä tiennyt mitä tuleman pitää mutta nyt tietää ehkä liikaakin ja senkin takia välillä epäilee omaa mielenterveyttään kun ehdoin tahdoin tuli ehkäisystä luovuttua.....;)
Oinasmamma rv 8 ja risat
Itsekin olen pohtinut asiaa aika erikoisilta kanteilta omasta mielestäni, mutta ihan kiva kuulla että muitakin askarruttaa. Esikoisen kannalta tuntui tosi pahalta silloin alkuraskaudesta, sittemmin pelkäsin mustasukkaisuutta mutta onneksi luin jostain kolumnin joka käsitteli aihetta siltä kantilta että miksi aina puhutaan mustasukkaisuudesta, miksei sensijaan yritetä tukea ylpeää isoveljeyttä/siskoutta. Siitä lähtien meillä on puhuttu kovastikin esikoiselle että hänestä on tulossa isoveli, mahtavaa (vaikka varmasti muutakin!), ja tututkin ihastelevat asiaa poitsun loistaessa kuin naantalin aurinko =) Tosin viime aikoina on tullut vähän aistittua ettei tuleva isoveli oikeastaan haluaisi vauvan tulevankaan ulos vatsasta... meille ikäeroa on siis tulossa noin 2v1-2kk.
Itse myös mietin omaa jaksamistani, kun olin aika tiukilla tämän esikonkin kanssa alkumetreillä eikä äidinrakkaus aina ollut niin itsestään selvää. Nyt kuitenkin ajatukset ovat liikkuneet aika mielenkiintoisella alueella, eli sukupuolessa. Toivonko enemmän tyttöä tai poikaa? onko totta ettei sillä oikeasti ole väliä (siis minun itsekkäältä kannaltani)? Miehen suvussa on lähinnä poikia, meillä taas tyttöjä - mutta entä jos tulee toinen poika, ajattelenko että TAAS poika (tämä on varmasti raskaushormonien aiheuttamaa höpinää, älkää hyvät ystävät ymmärtäkö väärin). Lisäksi kaikki lähteet kertovat että tytöt olisivat vähemmän itkuisia ja minulla kun oli tosi itkuinen esikoispoika - joka tosin nykyään on kaikkea muuta. Olisin halunnut tietää sukupuolen mutta mies ei, ja se jäi kysymättä ultrassa. Pitkään vaivasi mutta nyt olen tyytyväinen tällä hetkellä, sillä en ehkä haluakaan asettaa pikkuistani näiden merkillisten odotusteni kohteeksi jos tietäisin etukäteen. Kun toisaalta luulen että tapahtuu kuten esikoisenkin kohdalla - kun vauva tuli ulos minusta, tiesin totuuden sillä silmänräpäyksellä - sukupuolella ei ollut todellakaan mitään väliä!
Kaikista eniten jännittää kuitenkin se, että MILLAINEN vauva sieltä nyt on tulossa! Kun maalaisjärkikin sanoo, että kaikki vauvat ovat erilaisia mutta minullahan ei toistaiseksi ole kokemusta kuin tästä yhdestä...
Ja toisaalta odotan kasvavalla innolla sitä pikkuista, jonka hoitamisesta luultavasti tiedän tällä kertaa ainakin JOTAKIN kun viimeksi olin alussa niin avuton. Tosin kotona mukana on tietysti myös esikoinen ja me olemme päivät kolmisin.
Mutta tämmöistä outoa höpinää sitä päässä liikkuu. Hyvä varmaan päästää jotain välillä uloskin!
eikkuli ja mini 29+2
Joten saa niitä pohtiakin!! Meille kanssa tulossa toinen ja mua ei niinkään huolestuta mun rakkaus ja sen riittävyys, sillä uskon, että luonto hoitaa tuon puolen....ei niitä yksinkertaisesti voi olla rakastamatta aivan järjettömästi. Mutta tuo esikoisen reagointi kyllä vähän arveluttaa....ollaan jo nyt juteltu, että kun ihmiset sitten tulevat uutta vauvaa katsomaan huomioisivat ensin esikoisen ja molemmilta meiltä pitää vähintään kerran viikossa löytyä omaa aikaa vain esikoisen käyttöön, vauva jää silloin toisen hoitoon ja esikoinen saa jakamattoman huomion....mielellään vielä jotakin kivaa yhdessä tekemistä, niin kuin uimassa käynti tai pulkkamäki tai kirjastovierailu....
Varmasti ongelmatilanteita tulee, mutta uskon että maalaisjärjellä niistä selvitään ja esikoisen pitää ehdottomasti saada osallistua vauva-arkeen niin paljon kuin vain kehityksen rajoissa mahdollista.....Saas nähdä miten käy....Tsemppiä!