Äitiyspäiväraha edellisen vanhempainpäivärahan perusteena olleen työtulon mukaan
Hei! Onko kenellekään työttömyyskorvausta saavalle kotiäidille myönnetty äitiyspäivärahaa tämän Kelan uuden vaihtoehdon mukaan:
" 1.10.2005 alkaen vanhempainpäiväraha voi määräytyä myös edellisen vanhempainpäivärahan perusteena olleen työtulon mukaan. Tällöin edellytetään, ettei lapsi, jonka perusteella edellistä vanhempainpäivärahaa on maksettu, ole täyttänyt kolmea vuotta ennen uuden raskauden laskettua synnytysaikaa tai adoptiolapsen hoitoon ottamista."
Onko sillä merkitystä mitä on noiden äitiyslomien välissä tehnyt?
Kiittäen tiin@nneli
Kommentit (3)
Sain edellisen äitiyspäivärahan edellisessä verotuksessa vahvistettujen työtulojen mukaan. Sitten äitiysloman jälkeen olen ollut työtön ja saanut ansiosidonnaista päivärahaa. Nyt siis jännittää, saanko uuden äitiyspäivärahan tuon uudistuksen myötä myös noiden aikaisempien työtulojen mukaan, mikä olisi huomattavasti enemmän kuin ansiosidonnaisen mukaan määräytyvä päiväraha. :)
Kun kerta edellinen päivärahasi on laskettu työtulojen mukaan (ei sosiaalietuuksien mukaan, joita taas minun käsittääksni ovat myös ansiosidoonnaiset työttömyyspäivärahat), niin tulet saamaan äitiyspäivärahaa joka määräytyy samoilla työtuloilla.
Sillä, että oletko tässä välissä ollut työtön, työssä tai kotihoidontuella, ei ole merkitystä.
Kivittäkää jos olen väärässä.
Jos saat nyt työkkärin rahaa ja edellisestä lapsesta olet saanut ansiosidonnaista äitiyspäivärahaa niin saat vähintään saman verran kuin edellisen (alle 3v) lapsen äitiyslomalla.
Mutta jos edellisen lapsen äitiyspäiväraha on laskettu työttömyyskorvauksen mukaan (86% työttömyyspäivärahasta) ei sitä lueta työtulosta lasketuksi ja sitä samaa rahaa ei saa (paitsi jos nytkin on työttömänä).
Itselleni tämä tuli yllätyksenä kun ekasta sain äitiysrahan työttömyyskorvauksen mukaan ja kuvittelin saavani saman nytkin. Mutta onnekseni olen ollut töissä tässä välillä ja äp-raha on nyt paljon isompi, siis, kunhan sen päätöksen vaan tekevät, äitiysloma alkoi 2 viikkoa sitten, jota ennen oli 2kk sairaslomalla, jonka päiväraha lasketaan samoin perustein... Ei ole kiva olla ennakkotapaus! Varsinkaan harvinaisen hankala sellainen kun eivät osaa tehdä sitä päätöstä edes tässä kunnassa!!!
Mutta ilmeisesti tilanne on ensimmäisen kaltainen.