Mitä 7 kuukauden ikäinen lapsenne jo syö?
Haluaisin kuulla mitä muiden 7 kuukauden ikäiset lapset syövät, ja mahdollisesti ottaa näistä jotain ideoita omankin lapsen ruokavalioon :) Teettekö lämpimät ruuat itse vai annatteko purkkiruokaa? Entä välipalat? Itse olen omatekoisia suosivaa, joten soseet olen tehnyt siitä 4 kk asti itse, ja nyt ruuissa mukana ollut myös liha sen 1,5kk:tta. Kalaa en ole vielä antanut. Tuntuu toisinaan idearikkauden puutteelta kun miettii valmistustapoja, kun pitäisi valmistaa keittäen tai uunissa sellainen liharuoka jonka tottunut tekemään erilailla. Nyt havaitsin palapaistin todella hyväksi lihaksi valmistaa tuon ikäiselle, ja karjalanpaisti toinen. Mitä mausteita lisäätte ruokiin? Itse olen käyttänyt sipulia, laakerinlehtiä, oreganoa ja maustepippuria. Kokemuksia kehiiin :)
Kommentit (7)
aamulla ja illalla puuroa. Puuron teen ihan tavallisista kaurahiutaleista tai neljänviljan hiutaleista. Vauvapuuroista käytän riisi ja mannapuuroa.
Kasvis ja lihasoseet teen itse. Käytän yleensä perunaa, porkkanaa, parsakaalia, kesäkurpitsaa, kukkakaalia, tomattia, paprikaa, kanaa, possua, jauhelihaa, lohta.
Ennen keitin lihat erikseet ja pakastin jääpalamuotteihin, nyt teen suoraan valmiita soseita joihin yhdistelen erikasviksia ja jotain lihaa. Käytän soseisiin välillä myös makaronia ja riisiä
Hedelmä ja marjasoseet ostan valmiina. Joskus haen mummolasta kesällä pakastettuja marjoja (mustikka, vadelma, mansikka) ja keitän niistä vauvalle kiisseliä.
Ruokien maustamiseen käytän sipulia, basilikaa, oreganoa, persiljaa, valkopippuria, tilliä
(Pippuri ei ole vauvalle kielletty, valmiissa purkkiruoissakin käytetään valkopippuria!)
ruokajuomana meillä vesi.
tytön lemppariruoka on "kasviskeitto" eli perunat ja porkkanat keitetään ja soseutetaan keitinliemineen, lisätään maitoa (itse lisään korviketta, mutta voi laittaa myös äidinmaitoa) maustetaan persiljalla.
on syö aamulla ja illalla puuroa, yleensä kaurapuuron hedelmäsoseella, joskus herkutellaan valmiilla tetrapuurolla.
Tällä hetkellä syödään kaupan purkkeja, 2xiso 8kk purkki päivässä. Alkuun tein itse soseet ja kunhan muuttorumba on niin sitten teen taas itse.
Aion käyttää perunaa, porkkanaa, bataattia, kesäkurpitsaa, kukkakaalia, parsakaalia, maissia, herne-maissi-porkkana sekoitusta ainakin. Lihoista laitan kanaa, possua ja jauhelihaa, poroa jos saadaan mummilta ja papalta. Ja lisäksi riisiä ja pastaa.
Välipalalla syödään hedelmäsoseita, leipää, riisikakkua ja maissinaksuja.
Bejpi + poika 7kk ja tyttö 3v
mutta kiva lukea täältä, mitä kaikkea voisi käyttää/tehdä. Meillä muuttoa puuhamme myös, joten kaupasta kärrään purkit pojalle. Ei ole aikaa/jaksa vääntää mitään itse, kun tekee kuitenkin itse ruuat noille isommille.
Lihaa (possu, nauta, broileri) ja kasviksia sekä hedelmiä ja marjoja syötetään. Aamuisin ja iltaisin riisipuuroa. Juomana äidinmaito. Ja miksi suht "mitäänsanomaton" ruokavalio, niin ihan siksi, kun jäpikällä todettiin vehnä- ja maitoallergia. Nyt siis ruokavaliosta poissa lehmänmaitoon vivahtavat eväät ja kaikki kotimaiset viljat (vehnä, ohra, kaura ja ruis) ja sama myös tällä mammalla eli dieetillä olen, jotta pystyn imettämään. Ei jaksais mitään soijamaitoja ruveta antamaan, mutta en tiedä, mitä tästä tulee, kun naama punoittaa kuitenkin ja puklailee. Luulen, että joku hedelmä ei sovi ja/tai sitten porkkana.
Ja poju siis 7kk ja 4 pvää :-) Mukava, pirteä ukkeli allergioistaan huolimatta!
Eli perunaa, porkkanaa, bataattia ja siihen sekaan pakastealtaasta esim. parsakaalia (josta kylläkin tulee aina ilmavaivoja). Lihana keitettyä jauhelihaa, broileria tai kalkkunaa. Joskus pakastekalaa, mutta yleensä kalaruuat on ostettu valmiina purkkeina. Omia ruokia en jostain syystä ole uskaltanut paljon maustaa, mutta kyllähän noissa valmisruuissakin on vaikka mitä seassa (basilikaa, oreganoa yms).
Hedelmäsoseet valmissoseina, mtta myös tuoreita hedelmiä joko muussattuna tai paloina imeskeltäväksi. Hampaita ei ole, joten se vähän rajoittaa... Avokado muuten osoittautui hyväksi ideaksi!
Joka ruuan jälkeen imetän, mutta suosio on vähän vaihteleva. Ei meinaa oikein enää jaksaa/kiinnostaa... En tiedä pitäisikö antaa vettä tai missä vaiheessa pitäisi antaa lisämaitoa.
vauvanhan pitäisi saada joka päivä tietty määrä äidinmaitoa tai korviketta. en nyt muista määriä, pitää kysästä neuvolasta ens kerralla. mut teen nykyisin niin, et aamu- ja iltapuuron teen tutteliin, niin tulee varmasti ainakin nestettä ja maitoa. meilläkään imetys ei oikein enää tahdo kiinnostaa enkä tiedä paljonki vauva saa tisseistä maitoa irti...
Meidän pian 8kk täyttävät lapset syövät aamulla puuroa joko tetrasta tai sitten lämpimään veteen sekoitettavaa puurojauhetta. Esim. hedelmäpuuro on maistunut, tetroista mm. puolukkapuuro. Soseista herkkua ovat bataatti-lihasose, rosvopaistisose, luomu-pasta-kasvissose, pikku kalastajan herkku vain muutamia mainitakseni. Jälkkäreinä maistuu niin vauvojen juqurtit, kuin hedelmä- tai marjasoseet. Alkuun broilerisoseet ei maistunut, mutta esim tänään söimme kana-riisisosetta ja kivasti upposi pikkumasuihin. :) 8 kk tarkoitetuissa sosepurkeiss jo löytyy "oikeita" mausteita, kun lukee tuoteselostusta, esim. tilliä, sipulia.
Meidän 7kk vanha vauveli syö aamulla ja illalla vauvojen puuroa. Lounaalla ja päivällisellä itse tekemiä soseita (peruna, porkkana, bataatti). Kukkakaalia ja parsakaalia oon ostanu valmissoseina. Hedelmävälipalasoseet ostan myös valmiina, mut sokeroimattomina. Lihana olen antanut hirvenlihaa, nautaa, kanaa, sikaa. Riistat on kuulemma terveellisiä lapsille. Sipulia olen käyttänyt mausteeksi. Jotain yrttejäkin voi käyttää, mutta pippuria ei kuulemma suositella. Ja suolaa ei alle 1vuotiaalle. Poika on kyllä kova syömään. Mikä tahansa uppoaa. :D Juomana on vielä äidinmaito, mut jos se alkaa hupenemaan, niin sitten korviketta. Vettäkin olen antanut vähän, mut se ei oikein vedä.