Ujon lapsen ongelmat...
Meillä on kaksi poikaa; 3v3kk ja 1,5 vuotias. Esikoinen on aina ollut arka ja ujo lapsi. Suurin huolenaihe onkin nyt se, kun 3-vuotiasta ei vielä kiinnosta leikkiä muiden kanssa. Joskus satunnaisesti saattaa mennä heittelemään palloa naapurin pojan kanssa tms. mutta harvakseltaan vielä. Hän jää aina ulkopuolelle, jos puistossa on muitakin lapsia. Vielä ei ole mielenkiintoakaan muita lapsia kohtaan paljoa, mutta äidin sydäntä raastaa, kun muut lapset sanovat, että eivät edes halua leikkiä meidän pojan kanssa, jos yritän vähän ohjata poikaa muiden leikkeihin mukaan :/ Ahdistaa aivan hirveästi ja olen ihan takuuvarma, että pojasta tulee hylkiö, jonka kanssa kukaan ei leiki tai sitten on vaihtoehtoisesti muiden pompoteltavissa.
Toinen asia mikä rassaa aivan tajuttomasti on se, että esikoinen matkii pikkuveljensä puhetapaa eli puhuu samaa vauvakieltä, kun veljensä. Todella todella raivostuttava tapa ja se pahenee aina jännittävissä ja uusissa tilanteissa. Mua hävettää suuresti, kun poika lässyttää muille ihmisille ja matkii tuon pienemmän juoksutyyliä yms.
Liekö vika nyt äidin päässä vai missä, mutta minä en enää tiedä mitä tekisin ja miten yleensäkin suhtautuisin tuohon esikoiseen.
Itse olen ollut lapsena koulukiusattu ja jäänyt samanlailla ulkopuolelle kaikesta ja se jatkuu jossain määrin edelleen aikuisenakin. Surettaa, kun ilmeisesti esikoiselle nyt ainakin on sama kohtalo odotettavissa.
Kommentit (10)
tuo mitä kirjoitit lohdutti suuresti.
Mun puolestaan on vaikea suhtautua esikoiseemme juuri sen takia, että hän muistuttaa niin paljon minua itseäni. Näen jo sieluni silmin hänen elämänsä samanlaisena kuin omani on ollut :/
Ja meilläkin tuo poika on juuri tuota mainitsemaasi hitaasti lämpiävää sorttia. Meillä poika menee nyt syksyllä srk:n kerhoon kerran viikossa ja kyllä muakin jännittää! Saa nähdä miten se lähtee sujumaan. Mutta kai sitä pitää lastaan tuuppia vähän ikäistensä pariin, kun muuten ollaan paljon vain omalla porukalla.
Tuliko teillä tuo tytön muutos ihan yhtäkkiä vai pikkuhiljaako hän muuttui sosiaalisemmaksi?
Tosin siihen varmasti vaikutti myös se, että tytöt olivat hoidossa ystävälläni puolisenvuotta kun olin töissä ennen kolmosta. Ehkä tyttö oppi, että muihinkin aikuisiin, vähän vieraampiinkin kuin esim. mummi, voi luottaa.
Tyttöni on aina ollut myös hitaasti lämpenevää sorttia. Nyt 3v9kk ja reipastunut kummasti ihan kesän aikana! Keväällä ei halunnut mennä puistomme kerhoon, vaikka olisi kestänyt vain tunnin ja kerhossa ihan tuttuja lapsia. Tänään mennään tutustumaan maanantaina alkavaan seurakunnankerhoon ja täälläkin äitiä jännittää!!! Tyttö on inoissaan asiasta.
Samassa talonyhtiössä asuu perhepäivähoitajia jotka ovat ihan ääneen ihmetelleet tyttöni reipastumista ja ihanaa nähdä kuinka tyttönikin aisasta kovin iloinen.
Itse olen aina ollut sosiaalinen ja minullakin ollut vaikeuksia suhtautua tyttöni eristäytymiseen. Kuopus on ihan toista maata. Elikkä muutos saattaa tulla nopeastikin.
Minsku
että tuo esikoinen reipastuisi eikä jäisi muiden jyräämäksi hissukaksi miltä nyt pahasti näyttää :/
Päiväkerhoa hän odottaa innolla, samoin viihtyy kyllä hoitopaikoissa, jos sellaiseen vie hetkeksi, mutta eihän siellä kukaan pakota leikkimään muiden kanssa... Sekin vähän hirvittää, että jos tuo poika jää sosiaalisesti kovin taidottomaksi... Pikkuveljeään huomioi välillä ihanasti, mutta kontaktin otto muihin lapsiin ei kyllä ole hanskassa lähimainkaan. Kontaktinottoyrityksetkin on sitä vauvamaista höpötystä.
Neuvotko miten muita lähestytään? Itse olen neuvonut lasta menemään muiden luo ja sanomaan " Moi! Minä olen x, leikitkö minun kanssa?" . Toki joskus yhteiset leikit alkavat ilman mitään sen kummempaa esittelyä ja kyselyä. Jos tyttöä ei sitten syystä tai toisesta oteta leikkiin, niin olen aina yrittänyt selittää sitä niin, että toisella/toisilla oli nyt oma juttu menossa ja ei nyt halunnut leikkikaveria, ehkä ensi kerralla.
Toinen mitä itse voi tehdä, on hommata tuttavia/kavereita joilla on saman ikäisiä tai vähän vanhempia lapsia ja harjoitella sitä kautta kontaktin ottamista.
olen just tehnyt, että voi mennä itse " tunkemaan" muiden lasten seuraan, mutta poika ei oikein tunnu haluavan ja jos meneekin niin perääntyy salamana, jos näyttää, ettei muita kiinnosta :/ Toisaalta onni tässä on se, että poika ei vielä oikein itse osaa kaivata leikkikavereita eikä kai oikein tajua koko homman nimeä.
... oli jossain juuri juttua. Eikä sitä luonteenpiirrettä nykyään tunnuta arvostavan kun lapsen pitäisi olla sosiaalinen ja reipas ja itsenäinen että menestyy koulussa ja työelämässä...
Olen itse ollut ujo lapsi, eikä minulla ole koskaan ollut suurta ystäväporukkaa. Aikuisenakaan ei ole kovin montaa ystävää, arvostan enemmän läheisiä ystäviä kuin isoja juhlia... Silti arvostan itseäni ja luonnettani, olen menestynyt työssä ja jopa esimiesasemassa. Joten aloitetaan siis siitä, että opetellaan arvostamaan ujoja ihmisiä juuri sellaisina kuin he ovat ja luotetaan että siitä huolimatta he nauttivat elämästä ja pärjäävät yhtä hyvin ellei jopa paremmin kuin muut. Ujouteen liittyy monesti herkkyyttä ja taitoa keskittyä asioihin, jota jokapaikan höylillä ei välttämättä ole.
Esikoiseni on myös ujo, kuten kuopuskin. Keskimmäinen on enemmän isänsä sukuun tullut, ja täytyy sanoa, että hänestä on helppo iloita ja olla onnellinen, kun hän kaupassakin juttelee vieraille ihmisille. Tunnistan jutussasi paljon omia ajatuksiani esikoiseni suhteen. Kuopuksesta en osaa enää kantaa huolta.
En lukenut viestiäsi niin pitkälle, että onko sinulla muita lapsia. On tosi vapauttavaa huomata, että lapsen ujous on todella luonteenpiirre, etkä ole kasvatuksellasi tartuttanut häntä.
Lapsesi on vasta 3,5 vuotias! On ihan hullua olettaa, että sen ikäisellä pitäisi olla valtavan hyvät sosiaaliset taidot! Yritä järjestää hänelle yksi hyvä ystävä, jonka kanssa harjoitella ystävyyttä. Oma esikoiseni oli vielä eskarissa ujo, ja loukkaantui helposti jos bestis leikki muiden kanssa. Vieläkin huomaan samaa mutta miksi kaikkien pitäisi viihtyä isoissa porukoissa? Ja koulussa menee hyvin, lapsesta on tullut reipas ja omassa kaveripiirissään ihan suosittu, muodosti ekana kouluvuonna jo 3 ystävyyssuhdetta muuton jälkeen.
Älä siis yritä muuttaa lapsiasi vaan osoita heille että he ovat ihania juuri sellaisina kuin he ovat. Pahinta on juuri osoittaa mitä haluaisit heidän tekevän, jos se jokin on vastoin heidän omaa tahtoaan. Silloin heistä tulee entistä epävarmempia itsestään.
... voit ilman muuta rohkaista lastasi ottamaan kontaktia muihin lapsiin, mutta jos hän ei halua, älä tee siitä ongelmaa. Jos hän haluaa leikkiä jonkun kanssa, mene itse puistossa tms. juttelemaan sen toisen lapsen kanssa. Itse huomasin, että kun näytin esimerkkiä ja kysyin vaikka ikää ja nimeä ja esittelin oman lapseni ja keksin vähän leikin alkua heille, niin ujo lapsi huomasi, mitä tapahtuu ja uskalsi vanhempana toimia ehkä samoin. Tai ehkä hän ei haluakaan leikkiä vieraiden kanssa, vaan vain tuttujen kuten oman pihan/päiväkodin/kerhon lasten kanssa. Teillä on ollut joku huono kokemus muiden kanssa leikkimisestä ja se varmaan vaikuttaa negatiivisesti. Toisaalta, hänellähän on oma sisarus, joten sekin riittää vallan hyvin leikkiseuraksi. Olisin huolestunut vasta, jos n. 5vuotias ei osoita kiinnostusta ikäistensä seuraan. Meillä on siis 3 lasta: 9v, 5v, ja 4v. Nyt vasta kun keskimmäinen on 5v, hän on alkanut kiinnostua enemmän muista lapsista kuin omista siskoistaan tai tuttavien lapsista.
Leikkiikö lapsesi tuttavaperheiden lasten kanssa? Jos leikkii, niin ei hän ole epäsosiaalinen, vaan haluaa vain tutustua kunnolla.
Älä siis murehdi liikaa vaan nauti lapsistasi. Eikös se ole kiintymyksen osoitus että vanhempi haluaa jutella pienemmälle hänen omalla kielellään?
Kyllä meidän ujopiimä leikkii muiden lastensa kanssa. Veljensä kanssa touhuavat yhdessä ja olen huomannut, että pojan on helpompi lähestyä pieniä vieraita lapsia mitä ikäisiään. Johtunee siitä, että osaa leikkiä tuon 1,5 vuotiaan veljensä kanssa. Kovin aktiivisesti poika ei hakeudu muiden seuraan, mutta saattaa mennä naapurin pojan seuraksi leikkimään rinnalle. Kumpikin ovat ujon sorttisia, joten he eivät juuri puhu toisilleen ;-) Vilkkaita ja reippaita kälättäjiä poika vierastaa ja ahdistuu, jos joku lapsi yrittää ottaa kädestä kiinni tai halata.
Ei kai tässä nyt muu auta kuin odotella ja rohkaista poikaa tarpeen tullen muiden lasten seuraan. Tuntuu vain, että noiden reippaiden tapausten äiditkin katsoo kieroon, kun meidän poika on omissa oloissaan ja korkeintaan käy " vauvakielellä" puhumassa, jos jotain saa sanottua.
Kirjoitin äsken pitkät pätkät, mutta ne katosivat jonnekin järjestelmä virheen takia. Raivostuttavaa! Kaikkea en jaksa nyt uudelleen, mutta jutun juoni oli tämä:
Minun esikoiseni on ujo, arka ja hitaasti lämpenevä. Minäkin tunnistan hänessä paljon piirteitä itsestäni ja siksi ehkä olenkin osannut suhtautua asiaan omasta mielestäni aika hyvin. Olen rohkaissut häntä muiden joukkoon, mutta koskaan en ole pakottanut mihinkään. Ihmettelijöille olen sanonut, että tyttöni katselee vähän aikaa rauhassa ja lähtee sitten leikkimään kun haluaa. Olen myös paljon jutellut siitä, että ei tarvitse antaa muiden jyrätä itseään esim. käsistä ei tarvitse antaa tavaroita viedä ja ei tarvitse antaa muiden etuilla jonossa yms. Nyt 4 -vuotiaastani on yllättäen kuoriutunut esiin sosiaalinen lapsi, joka juttelee miellellään naapureille (vähän turhankin mielellään kun tuppaa hölöttämään kotiasioitakin) ja hakee aktiivisesti naapurin poikien seuraa. Hän on myös ihan yllättäen itse halunnut laajentaa reviiriään ja olenkin antanut hänen liikkua tässä meidän ja naapurin poikien pihan lähimaastossa (turvallinen paikka) ilman aikuista. Tyttö on nyt aloittamassa srk:n kerhoa 2 kertaa viikossa. Minua vähän jännittää miten lähtee sujumaan, mutta parhaani mukaan yritän rohkaista tyttöä saamaan lisää omia kavereita.
Tuohon lässyttämiseen; meilläkin tyttö välillä matkii pikkusiskon 2,5 v hassuja sanoa, mutta siihen olen vaan todennut, että " osaat puhua kunnolla" ja en ole kuulevinani lässyttäen esitettyjä pyyntöjä.