WANTED: Tiplu. Isän kuolema poiki pehmoleluongelman
Puolisoni ja lasteni isä menehtyi yllättäen ja äkillisesti viime syksynä. Esikoisemme on 7-vuotias. Syntymästään asti pojalla oli unileluna Stockalta 1999 ostettu plyysinen oranssin värinen, n. 15 cm " pituinen" pehmoankka, jolla on keltainen nokka ja jalat, täytteenä jonkinlaista raetta. Tiplulla oli lisäksi aika pienet oranssit täytteettömät pehmosiivet. Rakas " Tiplu" katosi isän kuoleman aikaan syksyllä. Nyt poika ei tahdo saada unta ilman Tiplua.
Sattuisiko kukaan tietämään, kenen tekemä pehmoankka on - eli mistä sellaista voisi tiedustella - ja saisikohan niitä vielä jostain. Stockalta eivät tienneet. Tai olisiko kenties jollekin jäänyt tiplun kaksoisveli kaappiin - olisin kiinnostunut ostamaan sen.
Tiplun kuva löytyy osoitteesta
http://img257.imageshack.us/my.php?image=tipluea8.jpg
Tiedonmuruista kiitollinen
Kommentit (33)
Yritin sitä googlettamalla löytää yks ilta, mutta eipä näkynyt vastaavaa. Ota vielä uudestaan Stockaan yhteyttä ja kerro miten tärkeä tämän samanlaisen ankan löytyminen olisi, ehkäpä olisi joku joka osaisi teitä auttaa ja Tiplu löytyisi!
Yritän pitää silmät auki kanssa kirppareilla kun niissä paljon kierrän. Missä Tiplu katosi, josko voisit sinne (esim. kauppa??) laittaa ilmoituksen tai johonkin lähimaille? En sulkisi pois lehti-ilmoitustakaan! tai laittaa nettiketjukirje kuvan kera?
Osaan vain kuvitella poikasi surun. Meidän nyt 4v:lla on ainu-pupu, sininen, ihan uskomattoman kulunut jo kun lähes koko ikänsä ollut, on parsittu ja paikattu. Ei juurikaan enää ainu-pupuksi tuntisi! Jokusen kerran on meinannut jäädä jonnekin ja poru on päässyt jo siinä vaiheessa kun on huomattu, että on kadoksissa.. joka paikassa pitää olla mukana. Osaan siis kuvitella miten hirmu tärkeä pojallesi on se ankka ollut, varmaan vielä monin verroin enemmän kun yhdistää isin poismenoon..
Yritäm keksiä keinon löytää Tiplun, josko laittaisin vaikka itse sen nettikiertokirjeen ystävilleni. poikasi ei välttämättä erottaisi olisiko löytyvä Tiplu juuri se sama joka hänellä oli.
Netistä googletin (" pehmoankka" ) joltain lemmikkisivuilta v.2001, että jonkin koiralla oli lempparina (siis silloin 2001...)Stockalta hulluilta päivltä ostettu pehmoankka, saattais olla samanlainen. Mutta sitten en löytänyt niiltä lemmikkisivuilta sitä hakusanaa pehmoankka, vain niistä tuloksista..mutta yritetään löytää sellainen teille jostain!
-pupsu
Hei,
Olin viime viikolla Vaasassa ja hotelli Tropiclandian myymälässä näin jotain tuon tyyppistä. Kysypä sieltä, onnea matkaan!
X
Minäpä kysäisen sieltä Vaasasta ja kerron sitten teillekin.
Kiitokset vihjeestä!
Tropiclandian infosta tuli tieto: Heillä myytävä ankka ei ole Tiplu tai Tiplun lähisukulainen.
Haku jatkuu...
Tuntuu ettei tämä viesti tavoita tarpeeksi monta henkilöä muuten, kun paljon aikaa on jo kulunut, eikä kukaan Tiplun sukulainen ole ilmoittautunut.
Kuvallinen ilmoitus Hesariin maksaa maltaita. Pitäisi saada puffina läpi - kun vain tietäisi miten.
Jäin miettimään mahtaisiko jompikumpi iltalehti olla kiinnostuneempi kuin Hesari.
Esim. Iltasanomien etusivulla on " Lähetä uutisvihje" -linkki.
mutta oletko kysynyt pojaltasi kelpaako uusi samanlainen pehmolelu tilalle. Voihan olla, että se ei edes kelpaa, koska ei ole sama. Oletko kokeillut keksiä tarinaa siitä, mihin Tiplu joutui? Jos keksit lohduttavan tarinan, jossa Tiplu on vaikka enkelinä taivaassa isän kanssa tms. niin voi olla että lapsi rauhoittuu ja unohtaa pehmolelun kun tietää että sillä ei ole mitään hätää. Tai voit keksiä tarinan uudesta pehmolelusta joka korvaa Tiplun. En tiedä uppoaako nämä tarinat enää 7-vuotiaisiin, luulisin kyllä että uppoaa lohdutukseksi.
Poika ehti jo itse sepittää jutun, että Tiplu on lentänyt Ankkalinnaan. Hän kirjoittelee Tiplulle kirjeitä, joita hän jättää ympäri asuntoa siinä toivossa, että Tiplu ne löytäisi. Ja poika muistaa kyllä aika tarkkaan, että Tiplu oli jo hävinnyt, kun isi kuoli - silloin sitä olisi kovasti tarvittu.
Luulen, että Tiplun velikin kelpaisi jos sellainen jostain löytyisi.
Tiplun etsintä jatkuu - varmaan pojan aikuisikään asti.
Heidän nettisivuillaan oli linkkejä kadonneitten lelujen etsijöille:
http://www.happyhorseplush.com/consumenten.php?page=20&lang=en
Tuohan olisi hyvä idea tuo Tiplun veli-juttu. Voipi olla että siitä ei tule yhtä rakasta kuin alkuperäisestä. Ja kannattaa suhtautua juuri hienovaraisesti Tiplulle kirjoitteluun, sekin varmaan loppuu aikanaan mutta tuo lohtua. Luin jostain että unilelu on lapselle siirtymäobjekti joka korvaa äidin ja isän sillä hetkellä kun lapsi joutuu nukkumaanmennessä eroon vanhemmistaan. Ei siis mikään ihme, että Tiplun katoaminen samaan aikaan isän kuoleman kanssa oli rankka paikka. Meilläkin etsitään aina juuri ne tietyt unilelut joka ilta, ja on niitä lähetelty postissakin kun ovat kyläpaikkohin unohtuneet. Tsemppiä!
Kiitokset, mutta kuvan ankka ei ole sukua Tiplulle. Tai ainakaan läheistä sukua - ehkäpä pikkuserkku.
löytyy pian! Olet kyllä ihana äiti että jaksat etsiä Tiplua! Onnea etsintään ja paljon voimia teille!
@nniina
eiköhän ne hyvän asian puolesta jutun tee?
toivottavasti tiplu lötyy. meidän tytön lempinalle on hukattu monta kertaa. yhtä monta kertaa se on jostain löytynyt. onneksi! sitä aina kaivataan, kun tulee pipi/harmittaa.
johon voisi ilmoittaa jos joku löytäisi Tiplun tai samanlaisen?
Ajattelin että laittaisin sellaisen nettiketjukirjeen alulle ja siihen voisin suoraan laittaa yhteystietonettiosoitteesi (joku sellainen, mistä ei voisi tunnistaa sinua kuitenkaan). Tuumailin sellaista jo aiemmin, kuen en oikein muutakaan keksi. Sillä tavalla saattaisit saada Tiplun :), ketjukirjeet leviävät äkkiä laajalle. Ja jos tuottaisi tulosta, voisit ilmoittaa siitä vaikka täälä keskusteluissa.
-pupsu
eli samanlaisen ankan, mutta eri väreissä. Ainakin vastaa kuvaustasi ja siinä oli Stockmannin lappu. Oli kyllä tiukasti pienen tytön kainalossa, jos joku näki kuinka sitä tuijotin niin varmaan ihmetteli.
Eipä tästä tiedosta nyt mitään apua ole, tai ehkä sen verran, että taidan nyt tietää miltä tiplun pitäisi näyttää livenä ja pidän silmät auki kun paljon kirppareita kierrän!
Viestiä on laitettu sähköpostilla, josko joku löytäisi Tiplulle lähisukulaisen. Jos kuulen jotain, niin laitan välittömästi viestiä tulemaan. =)
-Kilppari-
http://www.valokuvagalleria.fi/kuvat.php?album=96&user=minnamaria&j=1