WANTED: Tiplu. Isän kuolema poiki pehmoleluongelman
Puolisoni ja lasteni isä menehtyi yllättäen ja äkillisesti viime syksynä. Esikoisemme on 7-vuotias. Syntymästään asti pojalla oli unileluna Stockalta 1999 ostettu plyysinen oranssin värinen, n. 15 cm " pituinen" pehmoankka, jolla on keltainen nokka ja jalat, täytteenä jonkinlaista raetta. Tiplulla oli lisäksi aika pienet oranssit täytteettömät pehmosiivet. Rakas " Tiplu" katosi isän kuoleman aikaan syksyllä. Nyt poika ei tahdo saada unta ilman Tiplua.
Sattuisiko kukaan tietämään, kenen tekemä pehmoankka on - eli mistä sellaista voisi tiedustella - ja saisikohan niitä vielä jostain. Stockalta eivät tienneet. Tai olisiko kenties jollekin jäänyt tiplun kaksoisveli kaappiin - olisin kiinnostunut ostamaan sen.
Tiplun kuva löytyy osoitteesta
http://img257.imageshack.us/my.php?image=tipluea8.jpg
Tiedonmuruista kiitollinen
Kommentit (33)
Heips!
Ketjun lukeneena tuli vielä sellainen mieleen, että nallesairaalasta kannattaisi myös kysyä, vaikka Tiplu ei nalle olekkaan. Henkilökunnalla voisi ainakin olla tietoa, mistä Tiplua voisi kysyä tai muuta tietoa jolla jäljittää. Ainakin uskoisi, että heillä on silmät auki kaikkien lelujen suhteen: )
Onnea etsintään ja toivottavasti Tiplu löytyy pian.
http://www.nallet.fi/yht.htm
Siis usko tai älä, mutta meillä OLI Tiplun kaksoisveli, mutta oma poikani ei ikinä siitä suuremmin innostunut, ja annoin sen joulun alla Pelastusarmeijan joulupataan!!! Kyseessä oli siis ihan täsmälleen samanlainen ankka ainakin kuvan perusteella.
Ehkä sitä voisi kysellä Pelastusarmeijasta? Se meni joulupataan 22. tai 23.12. Espoon Iso Omenassa.
Oma ankkamme oli ostettu Brysselistä, Grasshopper-nimisestä lelukaupasta varmaankin joskus tuon vuoden 1999 tienoilla.
http://www.thegrasshopper.be/grasshopperpages/index.php
Voi ei mikä tsägä, ankka oli meillä vuosikaudet ihan tyhjän panttina ja nyt juuri laitettiin kiertoon! Olisin tosi mielelläni antanut sen teille.:(((
http://images.google.com/imgres?imgurl=http://berlinbear.com/marymeyer…
mites tuo tuossa vasemmalla puolella? Näyttäis olevan aika samalainen?
Tiplun alkuperä on varmistettu: Tiplu on Happy Horse -tuote.
Tämmöinen linkki:
http://www.lelutalo.fi/product_details.php?p=480
Ei taida olla ihan sama mutta melkein?
Onko edellinen tiplu mutta vaan toisissa väreissä?
Olet ehkä tämän tehnyt itsekin, mutta:
Kävin happy horsen kotisivuilla osoitteessa
http://www.happy-horse.eu/.
Oletko lähettänyt firmaan meiliä jos heillä olisi vielä varaston kätköissä tiplu? Sivuilla kyllä sanottiin että kokoelma vaihtuu usein ja he eivät aina löydä kadonneen lelun tilalle uutta mutta tarinasi on niin koskettava.
Lisäksi sivuilla oli linkkejä kansainvälisille kadonnut lelu sivuille joihin voisit varmaan laittaa tiplun kuvan.
Toivotan omastakin puolestani onnea etsintään!
Lala
Niillä toivottavasti on Happy Horsessa vanhoja pehmoja vielä tallessa :)
Onnea etsintään... (koetan liittää linkin)
http://images.google.com/images?q=happy+horse+duck&ndsp=20&svnum=10&um=…
Toivottavasti Tiplu löytyy! Tiedän tuon hädän ja toivottomuuden tunteen. Omalle 7-vuotiaalle maailman tärkein kaveri on Miffy-pupu, ja niiden maahantuonti on lopetettu. Ja pupu on ollut kateissa monta monituista kertaa... sankoin joukoin on pupua etsitty ja hätä on ollut yhteinen kaikilla.
Olen pojalta kysellyt että koska pupu pääsisi eläkkeelle, on niin kovin kulunut, täytteenä olevat pavut tulevat ulos saumoista ja ompeleminen ei ole enää kankaan ohueksi kulumisen takia mahdollista. Vesipuistoon (=pyykkikoneeseen) pupua ei enää uskalla laittaa koska se voi olla viimeinen vesipuistoreissu. Pupun ulkonäöstä huomaa että sitä on rakastettu ja paljon.
Pupu ei voi mennä eläkkeelle koska sen työ on vahtia minun unta, sanoi poika.
Tiplu, heti takaisin kotiin!!! Sinua kaivataan kovasti!!!
En tiedä oliko tätä jo ehdotettu (en ehtinyt lukemaan koko ketjua läpi), mutta entä jos soittaisit Vauva-lehden toimitukseen, ja pyytäisit pientä etsintäilmoitusta seuraavaan Vauvalehteen. Sen levikki on laaja ja lukijoita riittää, joten luulisi, että edes jonkun lukijan perheessä (tai jossain kaupassa) olisi kyseinen ankka.