Huom! Please, luovuttakaa munasolujanne ja auttakaa meitä lapsettomia

Mä en luovuttaisi, jos henkilötiedot pitäisi antaa...

Pelottaisi ajatus, että 20 vuoden päästä joku täysin tuntematon nuorimies tai -nainen ottaisi yhteyttä tyyliin: " moi, mä olen sun biologinen lapsi" ... uuh, en ehkä kestäisi.



En tiedä, osuiko teidän muiden silmiin uutinen Hesarista: spermapankissa on luovuttajien määrä laskenut dramaattisesti tämän rekisteröintipakon myötä. Nyt luovuttajien määrä on laskettavissa yhden käden sormilla! Että aika sisäsiittoista porukkaa kun 5 luovuttajaa, joista valita... en yhtään ihmettele. Mielestäni rekisteröinti pitäisi olla vapaaehtoista.



Uskon, että luovuttajia olisi enemmän, jos rekisröintipakkoa ei olisi. Voisin itsekin luovuttaa munasoluja kun lapsiluku olisi täynnä.



Mutta tämä nyt vain oma, luultavasti ahdasmielinen, mielipiteeni.

Ninni-03:

Hyvä pointti, mutta toisaalta yllättävän iso osa lapsista ei tunne oikeaa isäänsä. Avioliitto tai isyyden tunnustaminen ei takaa biologista isyyttä.

Jos nyt oikea (adoptio)äiti saa nipottaa, niin sekö se sen Oikean Isän tunnusmerkki on, että joku spermahitunen on sen kiveksissä kypsynyt?

... joo joo, ette te sitä niin tarkoita, tiedän. Olen väsynyt ja huonolla tuulella jo valmiiksi. Olen niin huonolla tuulella, että ajatuskin ULKONÄÖN vaikuttamisesta solun ja vanhempien yhteensaattamiseen on aika kuvottava. Voisiko pinnallisempaa kriteeriä kuvitella.

Tuo ulkonäköasia on kyllä ihan klinikoilta lähtöisin. Jo haastattelulomakkeessa kysytään luovutushoitoa toivovan parin pituus ja silmien ja hiusten väri. Oli sentään kohta, jossa kysyttiin, onko näillä väliä. Haastattelussa sanoin, että meille käy vaikka kaksimetrinen, punatukkainen, vihreäsilmäinen - siis aika kaukana omasta ulkonäöstäni. Kunhan saadaan elävä lapsi.

Nyt odotan kolmatta lastani. Ikääkin jo vähän on, että

kohta voi tulla kiire, jos meinaan oikeasti alkaa luovuttajaksi...

Mikähän on munasolun luovuttajien yläikärajavaatimus?

Minua pelottaa eniten luovuttamisessa rankat hormonihoidot.

Itse olen ihan mekaanisesti/luomusti hoitanut aina ehkäisyt,

vauvan alulle laittamiset yms., enkä oikein pidä ajatuksesta,

että joutuisin syömään hormoneita.

Sen sijaan minusta ei ole ollenkaan kamalaa, että henkilötiedot

pitää antaa. Päinvastoin, sehän on syntyvän _lapsen_ oikeus,

että hän saa tietää omat biologiset vanhempansa ja mistä hänen

geeninsä ovat peräisin.

En oikeasti ihan edes ymmärrä, että miksi luovuttajasta on

pelottavaa ajatella, että häneen voidaan ottaa yhteyttä

myöhemmin. Luovutuksen tarkoitushan on saattaa lapsi

maailmaan, joten on ihan luonnollista, että lapsi on syntyy

ja sitten täysi-ikäisenä haluaa tuntea biologiset juurensa.

Minusta olisi siis ihan mukavaa, jos luovutetulla munasolulla

syntynyt lapsi ottaisi minuun yhteyttä 20 vuoden päästä.

Olisi ihanaa, että olisi voinut edesauttaa uuden elämän

syntymistä maailmaan, vaikka vain välillisesti.

Sitä paitsi tällainen tietojen kerääminen ehkä ehkäisisi

sitä, että esim. sisar- ja velipuoli alkaisivat seurustella,

menisivät naimisiin ja hankkisivat lapsia keskenään. Voisi

ihan hyvin (ainakin teoriassa) tapahtua niin, että oma

biologinen lapsi ja luovutetulla munasolulla/spermalla

aikaansaatettu lapsi tapaavat ja ihastuvat toisiinsa, kun

jälkimmäinen lapsi ei tunne omaa biologista äitiään/isäänsä,

eikä geeniperimäänsä.

oodi77:

Mä en luovuttaisi, jos henkilötiedot pitäisi antaa...

Pelottaisi ajatus, että 20 vuoden päästä joku täysin tuntematon nuorimies tai -nainen ottaisi yhteyttä tyyliin: " moi, mä olen sun biologinen lapsi" ... uuh, en ehkä kestäisi.

Taitaa siis olla niin, ettei minusta " vanhuksesta" ole enää

luovuttajaksi... Voisi muuten miettiä sitäkin, eikö yläikärajaa

voisi vähän nostaa, kun moni tosiaan hankkii lapsensa

nykyään iäkkäämpänä kuin aikaisemmin. Ehkä tämäkin

on osasyy siihen, että sopivista munasolun luovuttajista

on pulaa!

Sinilintu:

Nyt odotan kolmatta lastani. Ikääkin jo vähän on, että

kohta voi tulla kiire, jos meinaan oikeasti alkaa luovuttajaksi...

Mikähän on munasolun luovuttajien yläikärajavaatimus?

Siellä sanottiin, että uusikaan laki ei jätä mitään arveluiden varaan: Suomen lain mukaan lapsen äiti on se nainen, joka lapsen synnyttää. Vaikka munasolu olisikin saatu joltain toiselta.

Isyyden kohdalla asia ei ole näin yksinkertainen, joten siksi sperman ja munasolujen luovutusta ei voi tässä asiassa verrata keskenään.

oodi77:

Mä en luovuttaisi, jos henkilötiedot pitäisi antaa...

Pelottaisi ajatus, että 20 vuoden päästä joku täysin tuntematon nuorimies tai -nainen ottaisi yhteyttä tyyliin: " moi, mä olen sun biologinen lapsi" ... uuh, en ehkä kestäisi.

En tiedä, osuiko teidän muiden silmiin uutinen Hesarista: spermapankissa on luovuttajien määrä laskenut dramaattisesti tämän rekisteröintipakon myötä. Nyt luovuttajien määrä on laskettavissa yhden käden sormilla! Että aika sisäsiittoista porukkaa kun 5 luovuttajaa, joista valita... en yhtään ihmettele. Mielestäni rekisteröinti pitäisi olla vapaaehtoista.

Uskon, että luovuttajia olisi enemmän, jos rekisröintipakkoa ei olisi. Voisin itsekin luovuttaa munasoluja kun lapsiluku olisi täynnä.

Mutta tämä nyt vain oma, luultavasti ahdasmielinen, mielipiteeni.

Mullakaan ei olisi mitään sitä vastaan että lapsi tulisi kyselemään 20 vuoden päästä, voisi olla ihan mukava käydä sen kanssa kahvilla ja kertoa miksi sillä on suvussani kulkeva hieman harittava alahammas.. ;)



Mutta ymmärrän kyllä, miksi ajatus jotakuta voi ahdistaa. Ja olisi se varmasti omallakin kohdalla isompi tunnekuohu kuin nyt kuvittelee. Ja ehkä sekin olisi, jos sitä yhteydenottoa ei 20 vuoden päästä kuuluisi. Tai siis ainakin asia varmasti veisi paljon ajatusenergiaa sekä nyt että sitten.



Tuo 35 vuoden yläikäraja on käsittääkseni peruja siitä, että jonkun tutkimuksen mukaan downin syndrooman ja muiden kromosomihäiriöiden mahdollisuus alkaa siinä iässä kohota ja munasolujen laatu heiketä. Eli tietynlaista rodunjalostusnäkökulmaa viljellään tässä niinkuin myös ulkonäkökriteereissä, jotka ovat käsittääkseni perua siitä, että halutaan varmistaa ettei valkoihoinen pari saa vaikka kahvin väristä lasta. Ja ymmärrän kyllä adoptioäidin ärähtelyt tähän kohtaan... Semminkin kun en itsekään ole lapselleni geneettistä sukua.



Tässä kohtaa on muuten edelliseen kirjoittajaan viitaten huomautettava, että myöskään spermanluovuttajien kohdalla isyyssuhdetta lapseen *ei voida* vahvistaa ellei luovuttaja tätä *nimenomaisesti halua*. Spermaakin voi siis ihan turvallisin mielin luovuttaa, myös itsellisille naisille tai naispareille, ilman pelkoa elatusmaksuista ja nurkissa pyörivästä viikonloppulapsesta.



Tämä sukusolujen luovutuksen ja vanhemmuuden välinen suhde on yksi suuria väärinkäsityksiä tämän lain ympärillä käydyissä keskusteluissa. Toivon, että sitä oikaistaan mahdollisimman monilla tahoilla mahdollisimman kuuluvasti.. Sukusolujen luovutus *ei* siis tarkoita *kenellekään* vanhemmuutta vastoin tahtoaan, ei myöskään miehille.



Pelko " isyysnalkkiin" joutumisesta on käsittääkseni juuri se peikko, joka näitä spermanluovuttajia on karkottanut. Sama ilmiö tapahtui myös Ruotsissa kun sinne tuli vastaava laki pari vuotta sitten. Nyttemmin luovuttajat ovat siellä palanneet ja sperman saatavuus on ainakin siedettävällä tasolla.. Toivotaan, että näin käy Suomessakin.

Sori. Ei ollut todellakaan tarkoitus arvottaa vanhemmuutta biologisuuden perusteella. Tarkoitin, että monen lapsen oikeaa _biologista_ isää ei tunneta, jolloin perinnöllisten sairauksien riskin arviointi on vaikeampaa (jos siihen tarvetta on). Avioliitto tai isyyden tunnustaminen ei takaa biologista isyyttä, eikä biologinen isyys Oikeaa Isyyttä.

Mua taas ärsyttää se, että omaa tuotantoa olevia lapsiani luullaan joskus adoptoiduiksi. Ikään kuin adoptio olisi ainoa hyväksyttävä syy poiketa valtaväestön ulkonäöstä. Ja ikään kuin sillä olisi jotain väliä.

Ampiaisakka:

Jos nyt oikea (adoptio)äiti saa nipottaa, niin sekö se sen Oikean Isän tunnusmerkki on, että joku spermahitunen on sen kiveksissä kypsynyt?

Ninni-03:

Mua taas ärsyttää se, että omaa tuotantoa olevia lapsiani luullaan joskus adoptoiduiksi. Ikään kuin adoptio olisi ainoa hyväksyttävä syy poiketa valtaväestön ulkonäöstä. Ja ikään kuin sillä olisi jotain väliä.

Ninni, osa ainakin on adoptio-odottajia tai adoptiota harkitsevia (tai jopa adovanhempia), jotka optimistisesti toivovat löytäneensä vertaistukea :) Minä ainakin tsekkaan joka ikisen " valtaväestöstä poikkeavan" lapsen vanhemmat, että ovatko ne valtaväestöä vai eivät, ja vain siitä ilosta että aina välillä saan hymyillä ja vilkuttaa toiselle, täysin vieraalle adovanhemmalle kesken kiireisen ostosreissun.

Eikä sille mitään voi, että minusta kiinalaisen näköiset lapset ovat söpöimpiä maailmassa ja niitä tulee tuijottaneeksi :) Tosin usein hävettää itseäkin, kun varsinkin isommat lapset ihan varmasti eivät halua, että kyylään.

t. Amppari, kahden kiinattaren äiti

Ehkä se ulkonäkö (pinnallisena) kriteerinä solun ja vanhempien yhteensaattamisessa ei olekaan niin kuvottava asia, kun tarkemmin miettii. Lapsettomuus on kipeä asia, eikä sitä helpolla kerrota ulkopuolisille. Lapsettomuushoidot tuntuvat henkilökohtaisilta asioilta. Silloin kun päädytään adoptioon, prosessin luonne muuttuu. Jossain vaiheessa lapsen tulosta on kerrottava, vaikka ympäristö huomaa kyllä asian itsekin viimeistään, kun perhe on yhdessä. Kotimaisia adoptioita on niin vähän, että yleensä jo lapsen ulkonäkö kertoo asiasta. Luonteestaan johtuen adoptio on siis tavallaan pakosti julkisempaa kuin lapsettomuushoidot. Ihmisten silmissä adoptioon yhdistetään myös auttamisen halu, vaikkei se adoptioprosessissa taida syyksi kelvatakaan. Adoptioon saatetaan myös päätyä, vaikka olisi mahdollisuus biologisiin lapsiin.



Jo tavallisissa lapsettomuushoidoissa, ilman luovutettuja sukusoluja, saattaa liian avoimesti asioistaan kertova pari saattaa törmätä sellaiseen asenteeseen, että mitä turhaan mitään hoitoja, kun maailma on täynnä kodittomia lapsia. Siitä vaan adoptoimaan. Luovutetuilla sukusoluilla lapsen haluaminen onkin sitten jo suoranaista itsekkyyttä. Adoptio ei kuitenkaan ole kaikille se oma vaihtoehto, eikä varsinkaan ympäristön painostuksesta. Niitä ajatuskuvioita, miksi meillä ei päädytty adoptioon, en tässä lähde selvittämään.



Kun päädytään hoitoon luovutetuilla sukusoluilla, tulevat esille myös nämä ulkonäköasiat. Meillä sillä ei ollut väliä, siksi en ollut tähän asti ajatellut koko asiaa. Luovuttaja oli kuitenkin samanvärinen ja saman pituinen kuin minä, eli klinikka katsoi mielestään sopivan. Nyt kun olen ajatellut asiaa, pidän sitä jopa syntyvän lapsen etuna. Koska lapsettomuushoidoista ei vieraille kerrota, pitävät ihmiset tulevaa lasta luonnollisesti parin biologisesti omana. Jos vanhemmat ovat vaikkapa vaaleita suoratukkaisia ja syntyvälle lapselle kasvaa ruskea kihara tukka, alkavat ihmiset etsiä suvusta muita vastaavia. Tuo ulkonäön tutkiminenhan on ihan yleistä, aina lapsista katsotaan " lkumpaan on tullut" . Jos suvusta ei löydy toista ruskeatukkaista, voi alkaa huhumylly. Varsinkin jos isän piirteet eivät näy, voidaan äitiä epäillä vieraissa käymisestä. Luovutetuilla munasoluilla alkunsa saaneet lapset ovat kuitenkin pieni vähemmistö, eikä sellaista osata epäillä. Juoruilulta voidaan välttyä, kun lapsi on edes sen " värinen" kuin voisi olettaa perheessä olevan. Piirteisiinhän ei onneksi pysty vaikuttamaan.



Pahoittelen, jos olen puhunut epätarkasti adoptiosta, minulle vieraasta asiasta. Yritän vain valottaa asiaa omasta näkökulmastani, prosessista jonka minä tunnen. Äitinä, jota ei lainkaan kuvota se, että pikkuveljellä on samanväriset hiukset kuin minulla. Ainoa ulkonäössä yhdistävä tekijä.

Joo. Kyllähän mä tuon ymmärrän, ja itsekin kiinnitän huomiota tummemman värisiin lapsiin. Täytyy vain ottaa tähän vanhemmuuteen kuuluvana, että erinäköiset lapset nyt vain kiinnostavat ihmisiä. Se on sitten eri asia, jos ihan ventovieras ihminen alkaa vaikka bussipysäkillä kuulustella lapsista, parisuhteesta, uskonnosta jne.

Oman lapsen näköiset taitavat aina olla söpöimpiä ;) Aasialaisverta täälläkin...

Ampiaisakka:

Minä ainakin tsekkaan joka ikisen " valtaväestöstä poikkeavan" lapsen vanhemmat, että ovatko ne valtaväestöä vai eivät, ja vain siitä ilosta että aina välillä saan hymyillä ja vilkuttaa toiselle, täysin vieraalle adovanhemmalle kesken kiireisen ostosreissun.

Eikä sille mitään voi, että minusta kiinalaisen näköiset lapset ovat söpöimpiä maailmassa ja niitä tulee tuijottaneeksi :) T

Painoindeksini on yli 30 ja itselläni on todettu PCO, joten en ole lainkaan vakuuttunut, että edes kelpaisin luovuttajaksi... :(



Toivottavasti kuitenkin apua tarvitsevat saavat avun...

painoindeksi on alhainen? Eikö kelpaa silloinkaan?

Itseäni hieman pelottaisi lähteä luovuttajaksi. Entä jos luovuttaisin munasolun perheelle jossa isä olisi vaikkapa pedofili. Tai äiti hakkaisi lasta. Mitä jos minun geeneistäni tehty lapsi vain kärsisi koko elämänsä? Se olisi kauheaa ja minä en koskaan tietäisi sitä, enkä pääsisi auttamaan lasta.

Kerrotaanko näille lapsille aina heidän alkuperänsä. Tarkoitan jos vanhemmat esimerkiksi salaavat sen, että lapsi ei ole heidän geeneistänsä. niin eihän lapsi saa silloin 18 vuotiaana päättää haluaako nähdä biologiset vanhempansa.



Minun pitäisi ainakin tuntea perhe kenelle munasolun luovuttaisin. Tai ainakin tavata heidät. Muuten ajatus kyllä kiinnostaa.



t. ruskea silmäinen ja ruskea tukkainen

Eihän sitä ikinä voi tietää millaiseen perheeseen sitä luovuttaa sukusolunsa.

Sitä on vain luotettava siihen , että nain kalliisin hoitoihin tuskin lähtee huonommalla pohjalla olevat parit ja seula klinikallakin on tarkka.

Tosin eihän siellä varmasti kaikkea voi huomata.



Ja tosta biologisuudesta. Munasolut luovutetaan anonyymisti. Kumpikaan ei tiedä toisistaan mitään. Ainakaan Ava-klinikalla jossa itse luovutin, ei ole edes reksiteriä siitä ketä on luovuttanut ja kenelle. Eli lapsi saa vain tietää sen, että ei ole täysin biologinen, mutta sitä oikeaa äitiään ei tässä tapauksessa voi saada selville.

sen jälkeen voimaan astuu uusi hedelmöityshoitolaki jonka mukaan kaikkien luovuttajien on oltava rekisteröityjä ja sukusolusta syntynyt lapsi voi 18 vuotta täytettyään saada tiedon luovuttajan henkilöllisyydestä. Tämä siis koskee myös munasolujen luovuttajia.



Mutta kuten jo aiemminkin sanoin, mitään juridisia vaikutuksia (vanhemmuutta, elatusmaksuja, huoltajuuksia tmv.) ei munasolunluovuttajan ja lapsen välille voida vahvistaa edes vaikka kaikki osapuolet niin haluaisivat.



Ja siihen lapsen 18 vuoden ikään asti luovuttaja ja luovutuksen vastaanottanut nainen ja siitä (mahdollisesti) syntynyt lapsi ovat yleensä toisilleen tuntemattomia..

Kiitos korjauksesta! Tosin mä en voi enään luovuttaa uuden lain aikana niin mua ei sinällään edes koske.

Krooninen sairaus taitaa olla este? Muuten voisin kyllä harkita. Sillä ei ole mulle väliä, millaiseen perheeseen luovutetusta munasolusta syntyvä lapsi joutuisi. Uskon, että seula on aika tiukka ja lapsi toivottu. Luovuttaisin vertakin, jos saisin, ja olen tehnyt elinluovutustestamentin, vaikka joku saattaa aikanaan pilata vaikkapa luovuttamani maksan ryyppäämisellä.

että kiinnostaisi tietää millainen " seula" on olemassa vai onko sellaista? Ainakaan yksityisklinikalla ei pariskunnalta omilla soluilla tehtävien hoitojen yhteydessä tutkita muuta kuin jotkut sukupuoliteitse tarttuvat taudit ennen hoitojen aloittamista, mutta jos käytetään luovutettuja soluja, mikä on tilanne silloin?

Joissain paikoissa vaaditaan psykologilla käyntiä ennen päätöstä luovutetuista soluista, toisissa paikoissa ei. Perheet, jotka toivovat lasta lahjoitetun sukusolun tai alkion turvin, ovat muuten ihan tavallisia suomalaisia perheitä. Ei seulottuja. Ei erikoisia. Ei rikkaita tai köyhiä, ei koulutetuja tai kouluttamattomia. Perheitä, jotka toivovat lasta.



Toki takana saattaa olla hyvin monen vuoden odotus, paljon hoitoja jo omilla soluilla tai sitten sopeutuminen lääkärin tuomioon, että omaa solutuotantoa ei ole syystä tai toiseta. Naisilla monasti puhutaan ennenaikaisista vaihdevuosista ts. munasarjat lakkaavat tuottamasta omia soluja.



Ainoa ero on minusta se hinta, millä näistä lasta kaipaavista tulee isiä ja äitejä ja perheitä. Ja se hinta on joskus tolkuton.

Olen samaa mieltä: lapsettomuushoitoihin hakeutuvat perheet ovat varmasti ihan ¿tavallisia¿. Toisaalta heillä on ollut erityiset mahdollisuudet kasvaa vanhemmiksi tuloon, sillä hoitoihin ei hakeuduta ja päästä ihan yhdeltä istumalta. Takana on usein vuosien odotus. En siis voi uskoa, että näissä perheissä olisi erityisen paljon ns. ongelmaperheitä.



Minusta on vaikea seurata jonkun täällä esittämää ajatuksenkulkua siitä, mitä mahdollisesti luovuttamastani munasolusta kasvavalle lapselle tapahtuu. Minun on ihan tasapuolisesti sääli kaikkia lapsia, joita kohdellaan huonosti, olivat he sitten omasta munasolustani kasvaneita tai ei. Jos luovutan munasolun, todellakin LUOVUTAN sen ja sen sisältämän elämän mahdollisuuden. Enhän edes tiedä, kasvaako siitä joskus elämä ja ihminen vaiko ei, ehkä hoito ei tuota tulosta. Ja entä sitten, jos jonossa todellakin on joku ongelmaperhe? Ei se sieltä jonosta katoa, vaikka en munasolua luovuttaisikaan. Jono vaan liikkuu hitaammin, jos luovuttajia on vähemmän, ja kaikkien muidenkin perheiden odotusaika sen kuin pitenee.



Kyllä tämä vetoomus kolahti, toivottavasti riittää tulevaisuudessa jotain jaettavaa muillekin. Meillä odotettiin esikoista tulevaksi aika kauan, ja toiveissa olisi vielä sisaruksiakin.