Kaksivuotiaan lyöminen - mikä on paras tapa saada loppumaan?
Meidän ihana pieni tyttömme on vihdoin saavuttanut uhmaiän sen vaiheen, että äitiä ja isää vastaan on kiva kapinoida lyömällä. Tänään ensimmäistä kertaa jouduin tosissani käyttämään koko arsenaalin temppuja, että sain säilytettyä auktoriteettini ja lyömisen loppumaan. Tällä kertaa tehosi rakkaimpien lelujen takavarikointi, mutta sitä edelsi muutama tiukkasävyinen keskustelu, joista en ole niin ylpeä (eivätkä ne tehonneetkaan). Mitkä teillä on osoittautuneet parhaiksi keinoiksi saada lyöminen loppumaan? Mitä muita keinoja olette osanneet antaa lapselle negatiivisten tunteiden kanavointiin? Uskon kyllä, että tyttöä kiukutti kovasti, mutta haluaisin opettaa jonkun järkevän tavan kiukuta, lyömisestä kun tuskin kukaan tykkää...
Osse kera kiukkuneidin 2v4kk
Kommentit (5)
Meillä toimii empatian opettaminen. Liioittelu. Tuo sattui tosi paljon äitiin, nyt äiti alkaa itkeä, äidille tuli paha mieli. Lapselle tulee paha mieli äidin pahasta mielestä ja tulee halaamaan ja pyytämään anteeksi; oppii, että toisillakin on tunteet ja niitä pitää kunnioittaa. Pikkuhiljaa sitä opiskellaan.
Rangaistukset ja kiellot eivät ole niin tehokkaita kuin ohjaus oikeaan ja palkitseminen tilanteista, jossa olisi voinut lyödä, mutta ei lyönytkään. "Olipas hienosti toimittu, kun et lyönyt X, vaikka tämä otti lelun sinun kädestä". Ja sanoittaminen auttaa. Meillä 2v osaa hienosti sanoa itse: Nyt minua harmittaa, koska... Nyt minua itkettää. Olen niin moneen kertaa jo sanoittanut häntä, että sinua varmaan harmittaa jne.
Tunnetaitoja opettavat kirjat ovat hyviä. Niistä voi keskustella jne.
Kyllä se siitä.
Kiitos vastauksesta,
mä kirjoitin vähän väärin, lelu takavarikoitiin siis sen takia, että tyttö ei suostunut tekemään sitä, mitä pyysin, vaan löi minua. Auktoriteetin säilyttämisellä tarkoitin taas sitä, että saan tytön tekemään mitä pyydän ilman, että huudan tai osoitan hermostumistani muuten keinoilla, jotka ovat vain osoitus omasta häviöstä. Lelut sai takaisin heti, kun suostui tekemään sen, mitä pyysin (tässä tapauksessa tyttö heitteli kiukuspäissään tavaroita ympäriinsä eikä suostunut rauhoituttuaankaan keräämään niitä). Itse lyömisjuttu selvisi juuri tuolla kuvaamallasi menetelmällä, tosin meillä ei tarvitse mennä huoneeseen vaan portaalle. Lyömiskeskustelu päättyi anteeksipyyntöön ja halaukseen ja lyömiskieltoa selitettiin useaan kertaan.
Joten siis todellakin tuo lelujen pois otto oli ratkaisu siihen, että sain tekemään jotain eikä lyömisen kieltämiseen. Lelut otettiin tosiaan pois vasta sen jälkeen, kun löymisjuttu oli jo sovittu, eikä tyttö suostunut edelleenkään keräämään tavaroita.
Eilen pohdimme pitkään miehen kanssa, missä määrin ja missä muodossa lapselle pitäisi sallia kiukunpuuskia ja mielenosoituksia, koska jotenkinhan se kiukku pitää purkaa. Eilen kielsin heittelemästä tavaroita ja seurauksena oli tosiaan, että hän rupesi lyömään minua. Joten itse järkeilin niin, että kun hän ei saanut purkaa kiukkua heittelemällä tavaroita, hän siirtyi seuraavaan tapaan, joka oli lyöminen. Olen ennenkin yrittänyt opettaa, että jos kiukuttaa, voi vaikka läpsiä sohvaa, mutta ihmisiä ei saa lyödä, koska se tietenkin sattuu. Mutta tavaroiden heittelykään ei minusta ole hyvä tapa purkaa kiukkua, toki lyömistä parempi... eli ehkä kaipaankin enemmän vinkkejä siihen, miten ja millaisiin asioihin lapsen kiukkua pitäisi kanavoida? Tyttö kun on käytökseltään reipas ja "kiltti", jolloin kiukunpuuskat tuntuvat helposti isoilta sitten kun niitä tulee, vaikka eivät ehkä hirveän pahoja oikeasti ole.
olen ihan samaa mieltä, että se toimii hyvin ja sitä yleensä käytänkin, eilen vain tilanne lähti jotenkin väärään suuntaan. Mietin itsekin päivän mittaan, että olisinpa tajunnut heti ottaa sen käyttöön, koska sillä sain sitten melkeinpä heti anteeksipyynnön ja halin. Myös tuota "sanoitusta" meillä harrastetaan, ja monesti illalla vielä jutellaan jostain harmituksesta ja koetetaan löytää tapoja kuvailla, että harmitti/suututti/kiukutti ja mikä harmitti ja miksi. Itsekään en pidä rangaistuksista, niistä tulee lähinnä vain paha mieli itsellekin.
Hyvä pointti myös tuo liioiteltu empatia! Meilläkin käytetään just tota "sanoitusta" eli että nyt äitiä/isiä/pikkuveljeä harmittaa ja miksi harmittaa jne. Tai koitetaan yhdessä keksiä, mikä uhmailijaa itseään harmittaa. Mutta myös iloisia asioita ja tuntemuksia sanoitetaan yhdessä, ettei mene pelkäksi synkistelyksi. :) Aika hyvin quu osaakin jo tunteitaan ilmaista myös sanoin. Just viime viikolla oli aivan ihanaa, kun tulin kaupasta kotiin niin poika hihkaisi: "Äiti, ihanaa kun sä tulit!" Ja aina välillä quu tulee tohkeissaan selittämään, kuinka pikkuveli on tosi iloinen, koska sitä tai koska tätä... :)
Meillä ei toiminut ollenkaan mikään jäähy portailla tai muualla vastaavassa paikassa istuen, vaan siitä tuli quun mielestä vaan uusi hauska leikki tai keino, millä se voi riivata vanhempia. Ehkäpä ei vaan osattu toteuttaa sitä oikein... Mutta anyway meillä toimii siis toi omaan huoneeseen vieminen. Siitä ei itse asiassa käytetä ilmaisua jäähy vaan sanotaan, että nyt sun pitää mennä omaan huoneeseen vähän rauhottumaan ja miettimään miten ollaan nätisti tai miten toisten kanssa leikitään nätisti tai jotain vastaavaa. Ja lopuksi jutellaan, että ymmärrätkö sä nyt, että toisia harmittaa/sattuu jne. Nykyään riehuminen loppuukin nopsaa itsekseen ja quu (2v7kk) tykkää usein jäädäkin sen rauhottumisen jälkeen itsekseen vähän leikkimään omaan huoneeseen, siellä kun on mm. kaikki pikkuautot pikkuveljeltä piilossa. :)
Tsemppiä Osselle!
-Q-
En osaa kyllä varmastikaan auttaa, mutta silmiin pisti tuo, kun kirjoiti että otit rakkaimat lelut takavarikkoon. Mä itse järkeilisin niin, että tuossa ei ole mitään järkeä ja se on "epäreilua" tai pikemminkin epäloogista, kun lelut ei liity mitenkään siihen lyömiseen. Voiko lapsi ymmärtää tuosta, että ei saa lyödä?
Oikeasta tavasta en tiedä, mutta meillä on toiminut seuraavat konstit:
- saman tien kielto EI SAA LYÖDÄ EIKÄ SATUTTAA KETÄÄN, nyt sun täytyy kyllä pyytää anteeksi
- jos lapsi ei pyydä anteeksi, sitten jäähylle omaan huoneeseen niin, että aikuinen kertoo ennen huoneesta poistumista, miksi lapsi joutuu jäähylle, eli EI SAA LYÖDÄ EIKÄ SATUTTAA KETÄÄN
- yleensä jäähystä aiheutuu kauhea kiljukonsertti, mutta kun lapsi on edes vähän rauhoittunut, aikuinen menee rauhassa juttelemaan ja toistaa uudelleen koko saman litanian, eli EI SAA LYÖDÄ EIKÄ SATUTTAA KETÄÄN
- tilanne ratkeaa vasta, kun lapsi pyytää anteeksi ja halaa sitä, ketä on satuttanut
Meillä quu ei ole ainakaan vielä lyönyt vanhempia, mutta Aatua on joskus töninyt ja mätkinyt leluilla yms. Aluksi quu ei millään suostuisi anteeksipyyntöön, kun se selvästi jo jotenkin nolottaa, mutta sitten kun tajuaa, että ei ole muuta vaihtoehtoa niin kyllä se sitten lopulta pyytää anteeksi ja halaa Aatua. Ja kun sovinto on tehty, niin sitä ei jäädä muistelemaan pahalla, vaan sitten kehutaan, että no niin nyt voidaan kaikki taas leikkiä kivasti yhdessä...
Samoja keinoja muuten käytin silloin ihan aluksi kun Aatu oli syntynyt ja quu tuli tuuppimaan mua, roikkumaan niskassa, vetämään hiuksista ja härnäämään mm. potkimalla Aatua kun imetin. Ajan kanssa sekin loppui, mutta olis varmaan loppunut joka tapauksessa, kun quu tottui pikkuveljeen.
Oliko mitään apua?
-Q-