Puolivuotiaan päiväunista
Löytyisikö keneltäkään mitään hyvää vinkkiä puolivuotiaan lapsen päiväunien säännöllistämiseen ja pidentämiseen? Meillä siis tilanne tämä, että lapsi kyllä nukkuu hyvät yöunet n. klo. 21-21.30-08, heräten vaihtelevasti yöllä, mutta päivällä nukkumisesta ei meinaa tulla mitään.
Lapsi ottaisi mieluusti vain lyhyitä 1/2h-45min päiväunia, eroa ei ole nukutanko sisällä vai ulkona. Näitä pikku unia otetaan n. 3-4 päivän aikana, mutta valitettavan usein unien jälkeen lapsi on mielestäni kuitenkin väsynyt, ei vaan suostu enää nukahtamaan.
Olenkin miettinyt, kuinka unet saisi rutiininomaiseksi, että aina mennään tieytyn jutun jälkeen päiväunille, kuten illallakin yöpuvun ja iltapalan jälkeen yöunille. Vai onko mahdottomuus luoda selkeää päiväuni rytmiä näin pienelle? Ruokailut kyllä menevät jo rutinoidusti, joka päivä suunnilleen samaan aikaan.
Mutta, miten muilla??
Wiltsu
Kommentit (6)
poika on nyt 6kk ja siirtynyt 4 päiväunista 3:een. (hui!)
Rytmi on kaiken lisäksi säännöllisen epäsäännöllinen, eli tarkkoja kellonaikoja ei voi tietää, varsinkaan nyt siirtymävaiheessa.
Yöt nukkuu hyvin, ei herää bailaamaan öisin. vaikkakin tykkää vielä tisutella pari kertaa yössä.
Itse olen sen rytmin hyväksynyt kun ei sille kai mitään voi. Taisi olla juttua siitä pari vauva-lehteä takaperin, eiköhän se ennen pitkää siirry kaksiin päikkäreihin, niin helpottuis esim. kaupungilla liikkuminen. Joskus yritin valvottaa lasta hieman pidempään, että nukkuisikin pidemmän jakson, mutta se ei kyllä onnistu, vauva nukahti kun väsytti!
Poika nyt viikkoa vaille 6 kk ja kiinteiden maistelu alotettiin 4 kk ikäisenä. Kun syötiin vain maitoa, oli vauva koko ajan kiukkuinen kun ei huolinut maitoa kovin paljoa kerralla eikä jaksanut kauaa nukkua kerralla. Oli siis sellaisessa kierteessä, että on melkein koko ajan nälkäinen ja väsynyt. Silloin nukkui kolmet tai neljät alle tunnin unet päivässä. Pikku hiljaa kiinteiden määrä on lisääntynyt ja tällä hetkellä syödään neljä ateriaa päivässä ja lisäksi maitoa joka välissä. Nyt on pojalle muodostunut kaipaamani säännöllinen rytmi ja päiväunetkin on pidentyneet. Poika nukkuu edelleen kolmet (joskus kyllä vain kahdet pitkät jos aamulla nukkunut pitempään) päiväunet joista kahdet on pidemmät 1,5-2 tuntia. Se on ihan luksusta minulle, kun ennen sai olla koko ajan nukuttamassa uudelleen. Nyt jaksetaan olla myös pidempään hereillä tyytyväisenä ja tiedän milloin ollaan nälkäisiä ja milloin on unien aika. Ennen kaikki oli arpomista ja poika oli paljon itkuisempi.
Myös ulkopuoliset ovat huomanneet muutoksen pojan käyttäytymisessä kun ovat kyselleet että milloin pojasta on tullut noin kiltti ja tyytyväinen!!! :)
pelle8 ja aurinkopoika
Usein vain kahdet. Aamupäivällä pari tuntia, samoin iltapäivällä. Yöllä nukkuu heräämättä klo 20-07.30 / 08.00.
Vielä reilu viikko sitten nukkui kolmet unet. Mutta alkoi itse muuttamaan rytmejään niin, että valvoo iltaisin ennen yöunia yli 4h kerrallaan! Eli hänen täytyy herätä toisilta päikkäreiltä jo klo 16 tietämillä, jotta yöuni pysyy normaalina. Eipä siinä juuri ehdi kuin parit unet ottamaan kun selvästi valvoo jo niin paljon enemmän.
En siis oikein osaa antaa vinkkejä, kun tuntuu, että meillä ainakin likka itse hakee rytminsä. Mä sitten sovitan niitä sopiviksi, jotta yörytmi säilyy. Jotkut tosiaan nukkuu enemmän, jotkut vähemmän. Tämä meidän neiti veteli vielä parikuisena 5-6h päikkärit PUTKEEN. Ja sen lisäksi vielä monet päikkärit siihen päälle.
Mutta tässä siis meidän puolivuotiaan rytmejä.
Kundi on 6,5 kk ja nukkuu 3-4 lyhyet päikkärit (yleisin 40-45 min, ja yhdet noista voi olla jopa 1 h tai 1 h 20 min, jos on vaan kolmet päikkärit, siis hyvänä päivänä). Noin kuukausi sitten meni kellontarkasti 3 tai 4 kertaa 45 min, mutta nyt tosiaan saattaa nukkua joskus oikein tunninkin. Jos käyn siinä 45 minuutin heräämisen hetkellä laittamassa tuttia ja kääntämässä kylkeä, saattaa (Huom. saattaa) jatkaa unia vielä puoleentoistatuntiin. Mutta ei koskaan nuku päivisin ite putkeen kuin korkeintaan tunnin.
Öisin nukkuu noin 20-07, yhdellä yösyötöllä (suunnittelemme tosin unikoulun pitämistä), mutta kiehnää ja vähän heräilee pitkin yötä muutaman kerran niin, että pitää laittaa tuttia.
Jos jollain tosiaan on hyviä ideoita päiväunien pidentämiseen, kertokaa! Meillä ei ole auttanut kiinteiden syöminen eikä säännöllinen ateriarytmi. Luulisin, että lounaan jälkeen vatsa täynnä nukkuisi pitkään, mutta ei... taitaa olla " malttamattomuuskysymys" noilla puolivuotiailla, " elämä kutsuu" niin kovin ettei malta nukkua ;=)
Meillä oli juuri tuollaista ekat puolivuotta. Tuossa 5 kk iässä poika nukkui pahimmillaan viidet pikku päiväunet! Olin aivan kyllästynyt jatkuvaan päiväunille laittoon. Meillä auttoi aika. 8 kk iässä päiväunet vakiintui kolmiin ja samaan aikaan tapahtuviksi: Aamulla 30 min, päivällä yhdet pidemmät ja iltasella 30 min. 9 kk iässä poika siirtyi kaksiin uniin: aamupäivästä jopa 2 h ja iltasella 30min. Nyt lähempänä 11 kk ikää ollaan siirtymssä yksiin uniin. Joinakin päivinä nukkuu kahdet ja toisina virtaa riittää puoleen päivään saakka, jolloin nämä yhdet unet kestää jopa 3 h!
Koeta kestää vielä pari kuukautta, niin kyllä se rytmi syntyy vähitellen, kun vauva jaksaa olla kauemmin hereillä yhtäjaksoisesti. Minusta osa syynä on, että liikkeelle lähtö väsyttää erilailla fyysisesti ja lapsi ei myöskään malta mennä heti nukkumaan, kun on vähän väsynyt vaan lopulta kun menee nukkumaan, on oikeasti väsynyt ja nukkuu sikeämmin ja kauemmin kerrallaan.
ja tismalleen sama homma oli välillä. Eli kellon tarkasti nukkui noita 30 minuutin pätkiä useat päivässä. Nyt olen vain jatkanut kärryillä lykkäämistä ja antanut tuon 30 minuutin jälkeen vesihuikat ja on välillä nukahtanut uudelleen!
Tänään sain nukutettu noin 2 tuntia putkeen, eli annoin vettä ekan puolen tunnin jälkeen, en puhunut vaan sen jälkeen tutti suuhun ja jatkoin kärryjen lykkimistä. Sitten nukkukin sen 1 ½ tuntia ilman äkinöitä. Mutta ei siis aina.