Väsynyt 2 kk vauvan äiti
Meille syntyi kesäkuussa ihana pikku poika. Synnytys oli rankka (imukuppia käytettiin, menetin 1,5 litraa verta) ja olin aluksi kovin väsynyt. Mies oli onneksi ekat kolme viikkoa lomalla mikä auttoi paljon. Imetys lähti alkuvaikeuksien jälkeen hyvin käyntiin ja poika on ollut täysimetyksellä koko ajan. Nyt miehellä taas muutaman viikon lomapätkä.
Viime viikolla huomasin että olen tosi väsynyt. Tai väsynythän sitä on ollut koko ajan, mutta olen ollut tavanomaista itkuisempi ja kireämpi. Olen hoitanut pojan yösyötöt tähän asti yksin, mies ei siis kertaakaan ole herännyt yöllä syöttämään vauvaa. Kyse ei ole siitä etteikö suostuisi tms. mutta maitoa minulta ei tule niin paljon että saisin sitä esim maidonkerääjillä kerättyä pakkaseen, vaan sitä pitäisi pumpata tai lypsää ja en ole jaksanut siihen ryhtyä. Olen ajatellut että maidontuotanto häiriintyy, jos mies antaa tuttelia esim monena yönä viikossa. Muutaman kerran olen kyllä ollut ' vapaalla' , kampaajalla tms. niin että mies on antanut pojalle tuttelia. Olen ollut kerran jopa 6 tuntia kaupungilla. Myös esim ristiäisissä mies auttoi syötöissä ja joskus kun ollaan oltu liikkeellä, ollaan annettu tuttelia kun ei ole ollut mahdollista imettä (esim bussissa).
Välillä tuntuu tosi rankalta olla vauvassa niin kiinni, ja olen ajatellut että voisin tässä miehen loman aikana nukkua muutaman yön yksin, niin että mies hoitaa yösyötöt. Muutamana aamuna ollaankin jo kokeiltu niin että kun vauva n. klo 7 herää yöunilta, mies on ottanut hänet ja minä olen saanut nukkua vielä monta tuntia lisää.
Miten teillä muilla hoidetaan yösyötöt, miten paljon mies osallistuu? Pelästyykö vauva jos yhtäkkiä en olekaan vieressä (nukun vauvan kanssa samassa sängyssä, vauva omassa kopassaan) vaan saakin pulloa tissin sijaan? Jos miehenne käy töissä, hoitaako silti vauvan yösyöttöjä viikollakin? Tunnetteko että olette kuitenkin enemmän vastuussa vauvasta vaikka miehenne olisikin paikalla?
Oletteko muut huomanneet olevanne erityisen väsyneitä tässä parin kuukauden kohdalla? Olen jotenkin erityisen tunteellinen, ja välillä itkevä vauva saa hermot tosi kireälle ja olen tosi onnellinen että mies on paikalla, muuten tuntuu että ' menee hermot' . Jaksan kyllä hoitaa vauvaa hyvin, jutella hänelle ja laulella ym. mutta tunnen olevani kyllä aika uupunut. Onko normaalia vai kenties synnytyksen jälkeistä masennusta? Toivottavasti joku jaksaa vastata.
Kommentit (16)
meillä on 2 lasta, esikoinen 2v ja vauva 4kk. Molempien vauva-aikana ensimmäiset 1-2kk olin jollakin tapaa ' masentunut' (tiedä nyt sitten mikä oikea termi), olin melkoisen väsynyt vaikka mikään ei oikeastaan ollut vialla. Nyt toisen kohdalla oli kuitenkin helpompaa kun osasin varautua siihen että näitä tuntemuksia on. Koitin puhua asiasta mahdollisimman paljon, oli muutama sellainen hyvä kaveri jotka jaksoivat kuunnella ja ymmärsivät.
Esikoinen oli täysimetyksellä 6kk ja niin aion tehdä myös tämän vauvankin kohdalla. Onhan se toki rankempaa kun isä ei voi yösyöttöihin osallistua. Olen tehnyt niin että jätän päivisin kotityöt vähemmälle tai teemme ne yhdessä lapsien kanssa ja sen aikaa kun lapset nukkuvat lepään minäkin, jos en saa unen päästä kiinni luen kirjaa tms. Viikonloppuisin nukun pitkään ja mies herää lasten kanssa jotta saan levättyä. Neuvoisin sinuakin lepäämään aina kun vauvasi lepää.
Esikoisen kohdalla muutos entiseen elämään on aika suuri. Suurimmalla osalla tuo masennus menee nopeasti ohi mutta ehkä olisi hyvä ottaa asia puheeksi neuvolassa, siellä osataan varmaan neuvoa ja auttaa jos olosi ei kohennu pikkuhiljaa.
Mulla on ihan samanlaista! Tänäänkin on ollut aika itkuinen päivä. heti jos vauva kränää ja on itkuinen niin mulle tulee huono olo että en osaa hoitaa oikein ja mikähän vauvalla nyt on! Meidän vauva on nyt reilun 5 vkon ikäinen. Meillä kans mies syöttää viikon loppuisin ainakin toisena yönä ja viikollakin joskus alkuillasta kun meidän tyttö syö kans korviketta lisäksi kun mun maito ei riitä. Kyllä on tosi rankkaa välillä. Mäkin oon miettiny että jokohan kohta tarttis mennä johonkin juttelemaan tuntemuksistani. Aika pian se huono olo kyllä menee ohikin mutta saattaa tulla ihan ykskaks päälle. Onpa hyvä kuulla että en oo ainoo kellä on tällanen tilanne! Tai eihän sitä vissiin hyväksi voi sanoo mutta tiedät mitä tarkoitan!?
Välillä koitan vaan ajatella että eiköhän tää helpota kun vauva kasvaa isommaksi(toivottavasti) mutta onhan sinnekin vielä matkaa enkä ees tiedä missä vaiheessa vauvan kitinät yleensä helpottaa jos helpottaa! Ja kyllä välillä itkettää vaikka vauva ei edes kitise! Neuvolassa en oo viittiny puhua näistä itkuista kun en tykkää meidän hoitajasta, se on ihan peestä! Jostain kun oot kysyny neuvoo niin tulee vaan välinpitämättömiä vastauksia! Että koita tässä nyt sitte kasvattaa pientä vauvaa kun ei oikeen tiedä mistään mitään!
Tunnistan itseni kovin hyvin tuosta sun kirjoituksesta! Esikoisen kohdalla nimittäin kävin läpi ihan samoja tuntemuksia ja väsymyksiä, paljon vielä tuon 2kk jälkeenkin - valitettavasti.
Luulenpa että osin sinua vaivaa, jos ei nyt aivan synnytysmasennus, niin babyblues kuitenkin. Oletko ajatellut käydä juttelemassa perheneuvolassanne esim. psykologille tai muulle terapeutille? Itse kävin muutamia kertoja kun esikoinen oli 9-10 kk (aiheena silloin tosin muut jutut, mutta auttoi kuitenkin laittamaan asiat järjestykseen ja saamaan suhteellisuudentajua).
Noista sun kysymyksistä: meillä on mennyt niin sekä esikoisen kanssa, että nyt juniorinkin kanssa (joka muuten just parikuinen), että vastaan vauvan hoidosta suurimmaksi osaksi. Tärkeimpänä syynä on ollut nimenomaa imetys, olen siitä halunnut pitää kiinni vaikka se onkin ollut välillä TODELLA raskasta henkisesti. Hoidan yösyötöt kokonaan itse, esikoisen kanssa isä auttoi sitten aamulla kertomallasi tavalla vapaapäivinään. Tuo imetyksen ja vauvan riippuvuuden muodostama " henkinen napanuora" osaa kyllä olla todella rankkaa äidille, ainakin joillekin. Ja ne joille se ei ole rankkaa, eivät sitä ymmärrä!
Jos (ja toivottavasti kun) pidät imetyksestä kuitenkin kiinni, koeta järjestää yöheräämiset mahdollisimman helpoiksi ja nopeiksi. Ja ota ihmeessä välillä " väliyö" jolloin isä syöttää, jotta saat univelat nukuttua pois. Tai menkää vaikka kimpassa mummolaan/kaverille yökylään ja antakaa jonkun muun auttaa yhden yön ajan. Ja koeta aina pistää pää tyynyyn, kun vauvakin päivällä nukkuu. Ei se helppoa ole, mutta yritä kuitenkin. Älä siis tiskaa/imuroi/pese pyykkiä/kokkaa, kun vauva nukkuu. Käytä se aika surutta omiin tarpeisiisi.
Vaikka se ei nyt mitenkään kuulostaisi uskottavalta (believe me, I' ve been there too...), niin vauva-aika menee todella nopeasti ohi, nopeammin kuin huomaatkaan. Näitä väsymyksen ja masennuksen kausia tulee ja menee. Ja kohta vauva onkin ihana taapero, jonka kanssa on sitten toiset murheet. Taatusti vuoden-pari päästä ikävoiden ajattelet tätä aikaa ja tuskin muistat, miksi se olikaan niin rankkaa...
Tsemppiä ja kaikkea hyvää!
- Pyjamabansku
Ps. Kannattaa kuitenkin varmuuden vuoksi pyytää neuvolantätiä mittaamaan hemppa, jos vaikka väsymyksen syynä olisikin sun anemia. Itse koetin tätä, mutta pahus vieköön Hb olikin tosi korkea ;-)
Tuntuu mukavalta kun tänne kirjoittaa ja kuulee että muillakin on ollut samanlaisia kokemuksia, ettei ole yksin tunteidensa kanssa. Vaikka mies on ymmärtäväinen ja olen hänelle puhunutkin tunteistani, tuntuu että hän ei silti oikein tajua kun ei vaan ole puoliksikaan niin kiinni vauvassa kuin minä. Mies hoitaa vauvaa hyvin, mutta silti olen välillä huomannut syyllistyväni siihen, että ikäänkuin kuljen perässä ja neuvon häntä pojan hoidossa. Tämä siis vaikka luotankin häneen. Nyt olen pyrkinyt tietoisesti pysyttelemään taka-alalla kun mies hoitaa vauvaa koska pakkohan minun on välillä saada taukoakin ja aikaa olla yksin.
Onneksi en ole joka päivä masentunut ja jokaisessa päivässä on aina monia ilon hetkiäkin. Välillä kuitenkin iltapäivällä olen kuin sumussa ja tuntuu että en jaksa enää ja odotan vaan että mies tulee töistä. Vauvan saan aina kuitenkin hoidettua onneksi. Nyt kun mies on lomalla täytyy vaan itsekkäästi pistää vauvan hoito puoliksi (imetystä lukuunottamatta tietysti) ja ottaa itselleen omaa aikaa. Onneksi pystyn kuitenkin siis myös nauttimaan vauvan hoidosta, ja eihän tämä vaihe todella kauaa kestä.
Mitenköhän paljon imetys vaikuttaa mielen herkkyyteen? Mietin vaan että ovatko imettävät äidit yleensäkin jotenkin herkkiä ja tunteellisia, mielialat vaihtelevat paljon? Välillä tuntuu samalta kun ennen kuukautisia, on kireä ja itkuinen olo...onneksi ei jatkuvasti kuitenkaan.
Tsemppiä kaikille, kyllä tämä äitiys välillä ottaa voimille!
Tämä nyt on itsestään selvää, mutta varsinkin ensimmäisen vauvan syntymä on tosi suuri muutos tai ainakin minulle oli. Jo pelkät yöheräämiset väsyttää, ja sitten kun vauvassa on enemmän tai vähemmän kiinni 24h/vuorokaudesssa, niin välillä se on raskasta, vaikka vauva olis kuinka ihana ja toivottu.
Meillä on 6kk ja 2v7kk lapset, ja jos tunnen oloni uupuneeksi, niin yritän erityisesti huolehtia riittävästä unensaannista, joko nukkumalla aina kun lapset nukkuvat tai siitten esim. viikonloppuisin mies herää toisena aamua, jotta saan kerran viikossa nukkua pitkään. Kannustaisin sua järjestämään tavalla toisella olosuhteet niin, että saat nukkua tarpeeksi. Mä olen hoitanut kaikki yösyötöt imetyksen takia molemmille lapsille, mutta kun menen omille menoilleni, niin kuopus juo kyllä Tuttelia pullosta. Jotenkin toisen lapsen kohdalla tuntuu helpommalta mennä omille menoille, kun tietää, että lapset pärjäävät kyllä isänsä hoivissakin.
Ja toinen jaksamista lisäävä asia on oma aika. Eli yritä lähteä ovesta ulos ilman lasta edes hetkeksi kerran-pari viikossa. Usein pienikin ostosreissu/lenkki tai kirjastossa käynti piristää, kun saa olla vain ihan itseään varten. Oma jaksaminen on tärkeää, koska lapsikin kärsii, jos äiti on kuin kuiviin puristettu rätti. Tsemppiä!
Pakko vastata sinulle, kun jotenkin sun viestit olivat niin liikuttavia. Sinä olet niin nöyränä kertomassa miten väsynyt olet, mutta et ole ollenkaan katkera ja halut selviytyä ja haluat jaksaa!! JA varmasti jakastkin! Ja vielä annoit paljon kiitosta miehellesi, sekin kuulosti jotenkin ihanalta, kun niin monesti täälä " moititaan" miehiä..
Tuntemuksesi olivat kuin omiani vajaa puolivuotta sitten. Olin itsekin tosi herkkä ja vielä melko pitkään. Helposti itkeskelin ja loukkaannuin pienestä ja turhasta. Olin väsynyt ja enemmän tai vähemmän " masentunut" . Luulen että sellaista on lähes kaikilla lapsen syntymän jälkeen ja etenkin kun eka lapsi syntyy kun se elämä muuttuu kuitenkin niin paljon. Minä olen kahta ekaa yötä lukuunottamatta hoitanut kaikki yösyötöt yksin ja se on välillä rankkaa jos syöttövälit on lyhyitä. Itse tapasin mennä aina päivällä tunniksi-pariksi nukkumaan silloin kun vauva nukkui ja jätin vaikka kotitöitä tekemättä. Jaksoin silloin kuitenkin paljon paremmin! Ja se oli mulle kans tärkeää, että puhuin miehelleni tunteistani ja itkin jos itketti. Joskus kun tuntui etten jaksa olla yksin ja tympäsi jos mies oli vaikka harrastuksissa, ja itsellä oli " katkera" olo, saatoin kirjoittaa miehelleni kirjeen ja sain näin purettua itseäni! Minua se helpotti! Ja yleensä mieskin ymmärsi kun keskittyi lukemaan mun ajatuksia! :)
Kannattaa lähtä vauvan kanssa ulkoilemaan ja miksei yksinkin ja koko porukalla, siis mieskin mukaan! Ulkoilma piristää ja tuo vaihtelua päivään! Jo pienkin hetki poissa kotoa, kauppareissu, pieni iltalenkki tuo tunteen että " minä olen päässyt johonkin ilman vauvaa ja isä hoitaa lasta nyt" todennäköisesti itse mietiskelet kuitenkin että pärjääköhän se nyt sielä ja on taas kiva palata kotiin! :)
Itselläkin herkkyysaika kesti noin 3 kuukautta minkä jälkeen on palautunut suht.normaaliksi! Ja lapsi tuo kyllä paljon iloa ja jaksamista itselle. ON ihanaa seurata ku oma lapsi kasvaa ja kehittyy!
Tässä omia hajanaisia ajtuksia. JOs tuntuu siltä, niin kannattaa toki hakea ammattiapuakin! Tsemppiä!
Nyt poika on 11 kk ++, mutta muistan kyllä, että monta kuukautta pojan syntymän jälkeen oli olo välillä ihan outo. Saatoin itkeä ja itkeä ja se järki-puoli itsessäni ajatteli, että olenko ihan oikeasti tullut hulluksi. Ja ihan hulluja ajatuksia pyöri mielessä.
Sama juttu kuin sinulla, odottelin miestäni kotiin aina innokkaana, meillä vaan on se tilanne, että mies yrittäjänä tekee välillä todella pitkiä päiviä. Ja kaiken lisäksi minä olen koko ajan tehnyt firmamme juoksevat paperityöt, jotka on ihan pakko tehdä.
Ilman hevosharrastustani olisin varmaan pimahtanut lopullisesti. Luojan kiitos meillä on pieni suomenhevosvarsa, joka on " pakko" päivittäin hoitaa. Lähdin ilomielin vaikka illalla pojan nukkumaanmenon jälkeen pyörähtämään tallilla kunhan vain pääsin muihin ajatuksiin. Ja pojan ollessa " liikkumaton" , poika oli mukana ja nukkui monesti autossa/vaunuissa.
Mutta pahinta varmaan oli juuri tuo tunne, että on ihan sidottu vauvaan ja loppujen lopuksi kuitenkin se päävastuullinen vauvasta. Ja mieheni hoitaa kyllä tosi paljon ja minkä ehtii, mutta omassa päässä se ajatus, että: " minulla ei enää ikinä ole omaa elämää..."
Poika on kyllä ollut koko ikänsä mitä aurinkoisin, hurmurein ja ihanin mitä olla ja voi :). Senpä takia onkin helppo ollut ottaa poika kainaloon mukaan ihan minne vaan, ettei homehdu neljän seinän sisällä.
Liikkeelle vaan, vaikka kauppaan katselemaan. Ja leikkipuistoon katselemaan muita isompia lapsia ja heidän vanhempia, jos vaikka juttuseuraa löytyy :). Ja juttele muillekkin kuin miehellesi, miehet ei aina ymmärrä...
tuiskuneiti79 + poika 11 kk +++
Oletko ajatellut hakea apua väsymiseen ulkopuolelta. Mielestäni tässä tilanteessa on mahdollista saada kodinhoitaja avuksi. itselleni sanoivat sairaalassa, että puhelin käteen vaan heti jos tuntuu että voimat loppuu...(poika syntyi keskosena ja sairaalassa oltiin kauan ja oli rankkaa...) Kodinhoitaja hoitaa lasta ja saat itsellesi ihan omaa aikaa kerätä voimia ja " irtaantua" hetkeksi rutiinista. Toivottavasti saat apua, on rankkaa kun mies on vuorotyössä...
:)
Hei pikkuhapsiainen,
Tästä ei nyt tule kovin pitkää vastausta, (koska minunkin pitää päästä nukkumaan :-) mutta toivottavasti kuitenkin vähän lohdullisia sanoja.
Meillä 2 lasta (2v 3kk ja 6kk). Erityisesti esikoisen kohdalla olin yllättynyt siitä kuinka väsyneeksi tunsin aluksi itseni. Se oli asia, johon oli järkiperäisesti osannut varautua, mutta ei tiedä miltä unenpuute tuntuu, ennen kuin sen kokee itse. Minusta ainakin tuntui, että ihan pelkästään katkoinen unikin sai minut äreäksi ja itkuiseksi.
Toinen asia, jonka tajusin vasta jälkeenpäin, oli myös se, että ainakaan minusta ei vuorovaikutus ihan pienen vauvan kanssa ole ollut palkitsevinta aikaa, kun ainoa palaute, jonka vauvalta saa on itku. Eli siis jos kaikki on hyvin, ei tule mitään palautetta, ja heti jos on jotain häikkää, tulee itku (ja meillä on kuitenkin ollut kaksi helppoa ja tyytyväistä lasta). Omalla kohdallani vauvan kehittyminen teki myös hoitamisesta helpommin jaksettavaa: oman lapsen hymyt ja onnellinen jokellus äidin läsnäollessa on maailman hienoin tunne!
Oikeastaan minusta tuntui, että se suurin äidinrakkaus heräsi vasta jossain lähempänä 4 kk ikää (en ole tätä mihinkään tarkasti kirjannut, mutta niillä mailla se oli). Ei vauva toki siihen saakkakaan ollut missään määrin yhdentekevä, mutta kyllä tunteet kovasti siinä vaiheessa syvenivät ja muuttuivat intensiivisemmiksi.
Nyt tämän nuoremman lapsen kanssa alku tuntui helpommalta. Väsymys tuntui edelleen pahalta ja ei vuorovaikutus alkanut yhtään aikaisemmin, mutta ainakin tiesin, että se tulee helpottamaan. Niinpä varmaan pari kuukautta hoin itselleni, että 4 kk tienoilla helpottaa, jaksa siihen saakka. Ja niin onneksi kävikin!
Ennen kaikkea halusin kannustaa sinua, että helpompaa on toivottavasti tulossa jo suhteellisen pian. Haluaisin toki korostaa, että koen että omassa tapauksessani oli nimenomaan kyse ns normaalista väsymyksestä, eli en osaa ottaa mitään kantaa masennukseen synnytyksen jälkeen.
Lisäksi kannustaisin muutamien muiden kirjoittajien tavoin hyödyntämään lepohetkiä myös päivällä ja ota vastaan hoitoapua mieheltäsi, isovanhemmilta tai muilta halukkailta tahoilta (joskus vain 1 rauhalliset päiväunet kun joku lykkii vauvaa vaunussa auttavat taas eteenpäin). Ja minusta oli myös tosi helpottavaa jutella äitituttujeni kanssa myös niistä ei niin ruusuista tunnelmista vauvan elämän alkuvaiheilla.
Een jaksa lukea koko ketjua. Olisi mahdollista, että nukkuisit päivällä enemmän. Tämä lisää mukavasti maidon tuloakin. Sinun kannattaa hoitaa asiat päivällä niin, että lapsen hereillä ollessa teet myös päivän askareet. Unohda ruoan aitto, siivous ym. Syöt jonkin aikaa vain valmista ruokaa, eineksiä tai miehesi kokkaamaa ruokaa, tai käy jossain pikkuravintolassa välillä tms. Omat aamutoimet voi hoitaa niin, että vauva on vieressä pöydällä (toisella kädellä voi pitää vauvasta kiinni) tai lattialla peiton päällä. Syödä voi lattiallakin vauvan vieressä. Vauvan hereillä ollessa tehdään niin paljon kuin vain ehtii. Ja kaikki varsinaiset kotityöt miehen hoidettavaksi, tai jätetään tekemättä kaikki turha. Mies voi myös viikonloppuna hoitaa vauvaa enemmän, niin että saat nukuttua.
vinkkinä vielä, että imettämisen aikanakin voi nukahtaa tai syödä leipää yms. Vauvan hoito on raskasta, ja pitää tehdä monta asiaa yhtäaikaa, jotta ehtisi levätäkin. Voimia!
myös meillä mies osallistuu lasten hoitoon kiitettävästi. Esikoisen kohdalla hoidin aluksi yösyötöt yksin, mutta väsyin todella paljon kun syöttökerta kesti niin kauan, vauva söi 3 krt ja välissä oli röyhtäytykset ja alussa vaipanvaihdot.
Sitten vaihdoimme niin, että mies esim. röyhtäytti/vaihtoi vaipan kerran pari yössä oman väsymystilanteeni mukaan myös viikolla. Rankkaahan se oli molemmille, mutta minä nukuin sitten päivällä ja mies töiden jälkeen päikkärit.
Aika monelle miehelle on pienen vauvan hoitoon tottuminen outoa, kait se joku hoivavietti puuttuu. Mutta vauvan kasvaessa mieskin osallistui oma-aloitteisesti hoitoon yhä enemmän ja enemmän ja nyt puuhailee taaperon kanssa oikein mielellään ja luonnostaan.
Esikoiselle kehittyi jonkinnäköinen päivärytmi n. kolmikuisena ja se helpotti myös itseä. Tiesi suurinpiirtein mitä milloinkin tapahtuu ja osasi varautua nököttämään illan sohvalla tissi suussa ym. Helpotti kovasti päivän suunnittelua ja omaa jaksamista.
Nyt kakkosen kohdalla yritän olla vielä viisaampi ja " heittäytyä" pikkuvauvaelämään. Väsymystilaan on tottumista vaikka sen kerran on jo kokenut, mutta yritän ottaa rennosti. Pienetkin omat jutut tekevät ihmeitä...ainakin minulle riittää kaupassa käynti tai koiran ulkoilutus ja taas jaksan paremmin.
Turha on ottaa stressiä pumppaamisesta, silloin kun mies hoitaa voi hyvin antaa korviketta, varsinkin kun imetys muuten onnistuu hyvin. Toisaalta itse palasin reissuilta rinnat pinkeinä ja pumppasin sen puuttuvan imetyskerran sitten pakkaseen.
Vointeja ja jaksamista vauva-arkeen =)
http://www.geocities.com/miukumauku_2000/masennus.htm
Tässä hieno artikkeli synnytyksen jäkeisestä masennuksesta, pitkä mutta tosi kattava.
Älä hyvä ihminen tee itsellesi imettämisestä elämän tai kuoleman kysymystä. Anna miehesi auttaa ja sinun nukkua häiriintymättä pitkä yö.Ei se tuttelin antaminen silloin tällöin kenenkään maata kaada. Tyytyväisillä äideillä on usein tyytyväisiä lapsia ja ne tyytyväiset äidit vaativat nekin lepoa välillä :)
Imetysterroristien järkyttävät kommentit kuinka on imetettävä vaikka hampaat irvessä ja kooman rajamailla kannattaa jättää omaan arvoonsa, onneksi niitä ei usein kuule. Täysin uupunut äiti ei ole kenenkään etu.Korvikkeet ovat lähes yhtä hyviä ja osa-imetykselläkin lapsesi saa makrofageja jotka suojaavat ja antava immuniteettisuojaa lapselle.
Jos hyvin nukuttuasi ja syötyäsi vieläkin ahdistaa ja masentaa kannattaa hakeutua terveydenhoitajan tai lääkärin juttusille, masennukseenkin on apua saatavilla.Hienoa että uskallat tutkailla tuntemuksiasi ja varmasti kohta jo tuntuu paremmalta.
minik (joka jopa lenkillä itki kun oli niin herkkä vaihe pari viikkoa synnytyksestä)
Meille syntyi poikavauva maaliskuussa keskosena.Hän on neljäs lapsi meille. Kun vauva tuli kotiin meni pari viikkoa hyvin ja sitten alkoi ahdistamaan. Ajattelin sen olevan babybluesia kun olin sitä aikaisemminkin kokenut edellisten lasten osalta. Itkin ja tuntui kun olisi jotenkin vankilassa. Mieheni tultua töistä lähdin vähäksi aikaa ulos tai kauppaan. Lopulta vauvan ollessa noin 2 kk tuntui , että mikään ei enää auta. Ristiäiset lähestyi ja kaikki tuntui kaatuvan päälle.Puhuimme mieheni kanssa ja tulimme siihen tulokseen .että tämä ei ollut enää pelkkää babybluesia. Tilasin ajan lääkärille ja siellä en tehnyt muuta itkin ja yritin saada jotain sanottua. Lääkäri otti heti todesta ja sanoi masennusta olevan jopa 15% äideistä. Sain miedon mielialalääkitysen ja nukahtamislääkkeitä. Mieheni hoiti poikaa 2 yötä ennen ristiäisiä ja minä sain hyvin nukuttua nukahtamislääkkeiden avulla. En edes kuullut kun vauva heräsi(nukuin kyllä eri huoneessa).Heti jo parin nukutun yön jälkeen tuntui paremmalta. Jatkan vieläkin puolikkaalla mielialalääkettä.Paremmin menee nyt, mutta en uskalla jättää lääkkeitä vielä.
Jos sinua ei lähiaikoina ei ala helpottamaan niin ei lääkärissä käynnistä mitään haittaakaan ole. Ei kannata jäädä kotiin pahan olon kanssa.
Jos täältä jaksaisi penkoa, niin noin maaliskuun-huhtikuun kohdalta löytyisi muutama erittäin samanoloinen, minun kirjoittamani teksti. Siinä mielessä voin siis sanoa, että on tuttua.
Meillä tämä eka raskaus tärppäsi heti ekasta yrityksestä, eikä lasta " jouduttu tekemään" . Olimme kyllä yhteisen päätöksen asiasta tehneet ja päättäneet, että nyt on sopiva aika, mutta silti nopea raskautuminen tuntui oudolta. Raskaus meni hienosti, synnytyskin paremmin kuin ikinä uskalsin toivoa... poika oli suloinen, mutta... jo synnytyssairaalassa huomasin, että ei mulla mikään kovin onnellinen olo ollut.
Tai siis tietenkin olin iloinen, että terve ja virkeä poika syntyi, mutta silti päällimmäiset tunteet olivat väsymys, uupumus ehkä jopa sellainen pelonsekainen ahdistus, että elämä on todellakin juuri ottanut ison mutkan toiseen suuntaan. Itkeskely alkoi 2 pv synnytyksen jälkeen ja jatkui noin 1,5kk
Mulle imettäminen oli tosi raskasta. Tuntui kuin sellainen kahlepallo olisi ollut jalassa ja esti mua lähtemästä yhtään mihinkään kun välillä piti imettää jopa 1-2h välein -siinä ei paljoa nukuttu kun en mä ainakaan saanut unta siinä sekunnissa kun silmäni ummistin. Samoin, en saanut unta imettäessäni yöllä eli siis valvoin ja valvoin.
Noin viikko synnytyksen jälkeen olin jo aika pihalla ja mies soitti synnärille, että tällaistako se tosiaan on? Sai aika yksiselitteisen ohjeen: Tuttelia pulloon ja äiti unille. Siitä se meillä sitten alkoi helpottaa. Mies hoiti joka yö yhden yösyötön Tuttelilla ja usein myös aamuisin heräsi pojan kanssa (milloin viideltä, milloin kuudelta) ja antoi ekan syötön -sain nukkua aina noin kasiin kun mies lähti töihin.
Tämä ratkaisu helpotti meidän elämäämme todella paljon kun sain itsekin unta (meidän poikahan ei pienenä todellakaan nukkunut mitään säännöllisiä 3h päikkäreitä, joiden aikana olisin itse voinut nukkua). Toki, tämä nyt ei sitten ole sitä puhdasoppista täysimetystä. Mutta kun kysyit, että häiritseekö päivittäinen Tuttelin anto imetystä, niin ei häiritse.
Meillä sai siis 1-2 syöttöä päivässä Tuttelia. Ja jos taas mies oli esim. työmatkalla niin silloin täysimetin -eli mies antoi Tuttelia, mä imetin. Ekan kerran poika oli yökylässä mummolassa n.1kk iässä, jolloin siis söi pelkkää Tuttelia -ei vaikuttanut imetykseen mitenkään. Ja sen jälkeenkin aina kun oli hoidossa niin imetys jatkui ihan entiseen malliin, vaikka olikin välissä 1vrk taukoa. Tietysti maidontulo on kovin yksilöllinen asia ja v-o-i olla, että joillain se hiipuu, mutta tämä asia on tietysti oma päätöksesi.
Elämä alkoi helpottaa todenteolla 3kk iässä, jolloin pahimmat itkut jäivät ja hymyä, jokellusta ja hyväntuulista seurustelua alkoi ilmestyä päiväohjelmaan!
vauva herää syömään 2- kolme kertaa yössä.