Miten usein keitätte isomman vauvan tutit?
Pienemmälle tutteja tuli keitettyä melkein päivittäin, nyt tahtoo unohtua homma muutamiksi päiviksi. Pesen kyllä tutteja, mutta en keittele enää niin usein. Kuinkas te muut teette?
Kommentit (6)
...eli pakkauksesta otettaessa. Hyvä jos on hanan allakaan pesty kuin kerran viikossa. Ja tyttö on terve eikä olla tutteja vielä edes vaihdettu kun ei niitä kuitenkaan yhtenään lutkuta. Olen vaan testannut etteivät irtoa vetämällä ja eivät ole tahmeita (lateksilutkut käytössä). Todellakaan en siis kotona lattialle pudonnutta tuttia edes huuhtele. Ulkona liikuttaessa onkin sitten ketjussa tutti kiinni joten ei pääse tippumaan.
samaa tyyliä kuin edelliselläkin, vauva on tosin vasta vajaa 3 vkoa. Hanan alla pestään tarpeen tullen pari kertaa päivässäkin, kun isompien sisarusten mukana tulee nyt ulkoa sen verran hiekkaa, että lattialta aina tarttuu sitä tuttiin, mutta suurin syy huuhteluun on isosisko 2v, joka on pistänyt vauvan tutin suuhunsa (omakin vielä löytyy, mutta lähinnä yökäyttöön, kun ei saatu pois ennen vauvan syntymää). Samaa on noudatettu kaikilla 3:lla vanhemmallakin eikä mitään ylimääräisiä tauteja ole tullut...
Ollaaan tälle vauvalle keitetty tutit aina silloin, kun on otettu uudet käyttöön eli 2kk välein. Ei siis vastasyntyneenäkään keitelty niitä sen kummemmin. Ja olisi aika koomista nyt keitellä tutteja, kun vauva saattaa seuraavassa hetkessä olla nuolemassa eteisessä kenkiä ;)
Tutteja huuhdellaan joskus harvoin. Kestävyyden testaan päivittäin.
ei tarvitse keittää. Meillä neuvolassa neuvottiin, että keitetään korkeintaan 2kk ikään saakka. Sen jälkeen ei enää ollenkaan.
Ei siis edes vastasyntyneellä. Uudet, pakkauksesta otetut kannattaa keittää, mutta muuten se on melko turhaa-
tyttö on kohta 7kk ja muutaman viime kuun aikana en oo jaksanut keitellä juuri koskaan. Koska tutteja on monta, en heitä ihan kaikkia pois kuukauden käytön jälkeen, ja sitten on helppo keittää kaikki samalla kun otan uusia tutteja käyttöön. Täytyy kyllä tunnustaa, että kerran annoin keittämättömänä tutin suuhun, kun monen tunnin automatkasta ei muuten olis tullut yhtään mitään. :) Pesen kyllä sit päivittäin hanan alla.