Riitelevät sisarukset... Mikä " normaalia" ??
Hei!
Haluaisin kuulla kuinka muissa perheissä sisarukset riitelevät? Siis kaikkihan sisarukset varmasti riitelee mutta miten???
Meillä lapset 2v ja 3,5v ja meillä riidellään! Haluan heti alkuun painottaa että missään nimessä minusta ei ole hyväksyttävää fyyssinen satuttaminen missään muodossa milloinkaan!!! Ja siitä meillä aina kielletään ja tarvittaessa isompi laitetaan jäähylle ja pienempi viedään muuten pois tilanteesta ja koitetaan selittää ja selittää ja selittää ja vielä selittää...
Mutta silti riidat on monesti fyysisiä :( Isompi pukkaa, nipistää, raapii, lyö lelulla, pienempi pukkaa, nipistää, tukistaa... Välillä vain huudeaan... Ja nyt mummolta on alkanut tulla kommenttia että meidän lasten riitely ei ole normaalia :( Pitäisi kuulemma ottaa jämäkämpiä toimenpiteitä käyttöön... On kuulemma ihan hirveetä katseltavaa... No on varmasti ei sitä itsekkään ole kiva katsella mutta kun omat yritykset ei ole auttanut. Mutta en ihan niin huolissani ole kuin mummo mutta pitäisikö olla...
Toki leikkivät välillä tosi nätistikin yhdessä ja yleensä nämä pahimmat riidat ajoittuvat iltaan (jolloin mummo saattaa kyläillä ehkä noin kerran tai kahdesti kuussa pari tuntia). Mut kylläpä ne yhteisleikit ainakin keskenään tahtoo mennä jossain vaiheessa aina tappeluksi. Ja kyllä välillä riidellään ihan noin vain ilman mitään ihmeempää sattumaa... toinen kävelee liian läheltä (;)), ei huomaa tai muuta vastaavaa.
Onko normaalia, tiukennanko otteita vai haenko jo ammattiapua ;)
Kommentit (12)
Siis sisarukset tuossa iässä riitelevät aivan varmasti poikkeuksetta. Mä vielä sanoisin, että mitä pienempi ikäero, sitä rajummat tappelut. Minulla kaksoset ja he ovat ikänsä aina riidelleet ja pienempiä kun olivat niin se oli sellaista fyysistä! Toinen kaksosista oli " hyvä" puremaan ja tönimistä, nipistelyä ja läpsimistäkin on esiintynyt ajoittain. Kuin myös potkimista.
Pieni lapsihan on kovin fyysinen eikä osaa vielä riidellä sanoin.
En minäkään ole tuollaista sallinut, mutta silti sitä on esiintynyt paljonkin ajoittain. Ja tietysti olen aina myös rangaissut riitapukareita.
Nyt kaksoseni ovat yli 5-vuotiaita ja täytyy sanoa että nuo FYYSISET riitelyt ovat vähentyneet reilusti! Tietysti vielä riitelevät sanoin ja ovet täällä välillä paukkuvat:-). Mutta sellaista toisen mukilointia ei enää oikeastaan esiinny lainkaan.
Kyllä lähes kaikki tietämäni sisarukset riitelevät ajoittain, esim. mieheni kertoi että hänkin on tapellut paljon veljensä kanssa. Eivätkä kyllä ole väkivaltaisia enää aikuisina:-).
Eiköhän mummo ole vähän unohtanut millaisia lapset oikeasti ovat tai osaavat välillä olla?? Aika kultaa muistot, -ko?
Näin äitinikin aina muka väittää, ettei mulla ja sisaruksillani ole ollut mitään uhmaa tms... Nii-in, nykylapsillahan vain niitä ongelmia on:DDD.
Mitä enemmän sisaruksilla on yhteisiä leikkejä sitä enemmän on myös riitoja. Minulla on 2 tyttöä; esikoinen on 3v 9kk ja kuopus täytti juuri 2v. Meilläkin riidellään ja joka tilanteeseen en edes puutu vaan annan lasten selvittää osan riidoistaan ihan itse. Tarvittaessa käyn ohjaamassa esim. leluriidoissa, että voi pyytää toiselta lelua nätisti tai kokeilla haluaako toinen vaihtaa lelun johokin toiseen tai sitten jaetaan vuorot. Yritän kyllä olla tarkka siitä, että kumpikaan ei " jyrää" toista aina kun riidellään samasta lelusta ts. esikoisen ei tarvitse aina joustaa ja ymmärtää pienempää siksi, että hän on " iso" ja pienemmän ei tarvitse luovuttaa leluja siksi, että toinen on vahvempi.
Fyysisen satuttamisen ja tahallisen tönimisen suhteen minulla on ihan nolla toleranssi. Ekasta kerrasta tulee varoitus ja jos homma jatkuu rapsahtaa jäähy. Esikoinen on jäähyllä eteisessä (ovet ovat auki) 3 minuuttia, jonka jälkeen seuraa anteeksipyyntö ja kuopus joutuu pois tilanteesta (on minusta vielä liian pieni jäähytettäväksi) ja leikkiin pääsee takasin vasta kun pyytää siskolta anteeksi.
Kaikkia tilanteita en tietenkään aina ole näkemässä, mutta jäämällä hetkeksi tarkkailemaan tilanteen jatkumista pystyy aika hyvin päättelemään mistä kenkä puristaa.
Meillä on pärjäilty aika hyvin näillä keinoilla. Lisäksi yritän kohdella lapsia tasapuolisesti ja antaa heille aikaani sekä yhdessä että erikseen. Sen olen huomannut, että sellaiset pelit joita koko perhe voi pelata yhdessä, kehittävät hyvin lasten käsitystä jakamisesta ja vuoroista.
Minusta on siis normaalia, etä sisarukset riitelevät, mutta aikuisen ohjausta tarvitaan, ettei homma karkaa käsistä. Meillä yritetän myös paljon korostaa sisarusten positiivista vaikutusta toisiinsa ja sitä miten kivaa on kun on sisko. Tästä hyvä esimerkki on kun esikoinen tuli yhtenä päivänä sanomaan, että " on se hyvä minulla on x siskona. Minun olisi tylsää leikkiä yksin" ja kun siskokset halasivat toisiaan ja esikoinen sanoi " toiset ne rakastaa tosia" ja kuopus siihet, että " tattaa x" (eli rakastaa siskoa). :0)
Meillä keskimmäinen (poika) on 3,5v ja kuopus (tyttö) 1v11kk.
Ovat kyllä kuin paita ja peppu ja leikkivät tosi paljon yhdessä. Välillä voi mennä monta tuntia ilman nahisteluja, usein nahistelut jäävät vain pieniksi ja joskus molemmat osaavat joustaa ja sopia ja jakaa vaikka autot.
Mutta erityisesti väsyneenä tai nälkäsenä meno voi olla juuri tuota. Eli pieniähän noi vielä on molemmat eikä kumpikaan osaa lopettaa. Eilen illalla juuri oli taas tuommonen että autosta tuli riitaa, kuopus lyö, keskimmäine nipistää, toinen heittää auton, toinen tönäsee..... Siis tämä ei loppuisi koskaan ellei siihen menisi väliin.
Jos lapset on väsyneitä niin pitää tietysti nukkua, mutta ensiapuna sillon on että molemmat erotetaan ainakin vähäksi aikaa toisistaan omiin leikkeihinsä. Tästäkin seuraa usein huuto mutta parempi sekin kun toi toistensa lämpsiminen.
kirjoittajiin. Myös lapsen luonne ratkaisee kuinka paljon sisarukset riitelevät. Meidän 6 v ja 4 v tyttö ja poika riitelevät aika paljon ja molemmat ovat luonteeltaan omapäisiä, periksantamattomia ja tempperamenttisia. Ihmekös se on että lapset riitelee. Ehkä myös sukupuoli ero vaikuttaa jonkin verran tähän kun kiinnostuksen kohteet ovat erilaiset. Toki he myös leikkivätkin jonkun aikaa yhdessä jos löytävät sellaisen leikin joka molempia miellyttää.
Meidänkään perheessä ei suvaita lyömistä, nipestelyjä jne mutta väkisin niitä aina sisarusten välillä tulee. 6 vuotiaamme ei sitä enään juuri tee mutta pikkuveljensä kyllä. Nyt myös 1 v kuopuksemme on alkanut läpsiä minua, isäänsä ja sisariaan joten hänkin on jo oppinut tämän ikävän tiadon sisariltaan. olen myös kiinnittänyt huomiota siihen että kun 6 vuotiaalla tytöllämme on joku samanikäinen tyttökaveri kylässä leikkimässä ei tälläisiä riitoja synny. kaveria ei läpsitä tms ja riidat sovitaan keskenään. Harvoin tarvii enään aikuisen puuttua hänen ikäisten riitoihin, mutta kun on kyse omasta sisaruksesta on tilanne ihan erilainen ja lapset oikein ärsyttävät toisiaan tahallaan.
Olen käyttänyt lapsillamme rangaistuksena jäähypenkkiä 3 vuotiaasta lähtien ja että anteeksi pyydetään aina toiselta jos jotainpahaa on tehty. Myös jos toisen leikit rikotaan ne myös pitää korjata jäähyn jälkeen. Kun tilanne on rauhottunu yleensä selostan lapselle aina uudelleen ja uudelleen miksi jotakin ei saa tehdä jne jne.
Tuntuu ihan hullulta että kuinka vanhempamme voi niin totaalisesti unohtaa että ollaan mekin lapsina tapeltu sisaruksien kans tai jos ei ihan samanikäisiä sisaruksia niin sit tapeltiin saman ikäisten serkkujen kans. Ja mummo väittää ihan tosissaan että ei silloin ilmennyt mitään fyyssistä väkivaltaa!!! Ääh... Olen nyt kyselly omilta serkuilta että muistaako ne että ois otettu fyyssisti yhteen ja kyllä me kaikki muistetaan että ollaan otettu. Mulla on velipojan kans 5,5v ikäeroa niin ei me olla otettu juurikaan fyysisesti yhteen mutta eipä me paljon muutekaan olla yhdessä leikitty.
Samoin lähes kaikissa (ei kaikissa kuitenkaan) kaveriperheissäni lapset riitelee keskenään ainakin joskus IHAN samalla tavalla kuin meillä että nipistellään, raavitaan, pukataan. Joskus syyn kans ja monesti ilman syytäkin. Kaveripiirissä onkin paljon lapsiperheitä joissa kaksi alle 5v lasta (ja yleensä alle 2v ikäerolla)... Näissä nämä kait onkin yleisempää :)
Kiitos teille vastauksista!
Meillä aivan kamalan rankka viikko takana. Viime viikko oli miehen lomaa ja lapset tottu siihen, että molemmat saa huomiota tasapuolisesti kun kaksi vanhempaa läsnä kokoajan. Minulla tytöt 1,5v ja 3v4kk. Tämäviikko onkin sitten nahisteltu ja tapeltu. Eilen pihalla sitten meni siihen, että esikoinen löi sählymailalla pienempää naamaan :( En nähnyt tilannetta, mutta kun menin paikalle ( olivat nurkan takana ) niin pienempi itki hysteerisesti ja isompi oli varastossa piilossa. Sai sitten jokunen naapuri todistella, miten minun pinna paloi ja huutava kuopus sylissä talutin hupusta esikoisen ( myös huutavana ) sisälle. Onneksi isi oli jo tullut kotiin ja otti " tilanteen haltuun " ja sain vähän jäähytellä. En mitenkään voi sietää / ymmärtää tuota tahallista toisen satuttamista!
Meillä ihan sama tilanne, että vaikka joku päivä olisi mennyt hyvin, niin kun isi tulee kotiin alkaa kamala riehuminen ja tappelu. Samoin esikoinen aloittaa kamalan uhmaamisen isälleen. Isi ei saa tehdä mitään, äiti vaan. Sitten kuitenkin on niin isin tyttö että. Kun ei ole vielä tunteille niitä sanoja. Ja sama homma kun tulee vieraita. Kynsin ja hampain tapellaan huomiosta.
Ihana lukea muiden kokemuksia ja saada vinkkejä. Meillä todellakin niin rankka viikko takana, että olen kyyneliä vuodattanut kun olen niin pettynyt itseeni, kun taas huusin lapsille. Pimahtaisin varmaan ilman liikuntaharrastuksia ja viikonlopputöitä!!!
Minsku kera nahistelevien ( lue:tappelevien ) tyttösten
Kiitos kaikille vastauksista! Se helpottaa omaa oloa kun huomaa että ei me olla ainoa perhe jossa lapset tappelee :)
No nyt ollaan taas mummon kans asiasta puhuttu ja hänkin myöntää että on normaalia että lapset tappelee. Mutta... Hän sanoi että se ei hänen mielestään ole normaalia että meillä esikoinen saattaa joskus mennä ihan ilman mitään syytä ja esim tönäistä kuopusta. Tai huitasta kädellä. Ja todellakin kun mummo oli ollut lapsenlikkana oli esikoinen käynyt tyynyn kans kuopuksen kimppuun (painanut tyynyllä sohvaa vasten) ilman sen kummempaa syytä. Kyllä meillä kuopuskin saattaa käydä tönäisemässä esim kun esikoinen katselee lastenohjemia telkkarissa eikä huomioi kuopusta. Huomiota kait hakee sillä.
Ei esikoinen tee noita mitenkään että haluaisi olla " ilkeenä" vaan ihan vain ohimennen. Hakeeko huomiota, suututtaako joku asia, nälkä, väsy,... Ei yleensä edes mitenkään kovasti mutta kuitenkin. Kyllä kuopuksella tulee monesti itkukin. Ja tuota tyynyjuuttua ei varmasti edes tajunnut mitä teki että kuinka pahasti siinä olisi voinut käydä.
Onko siis kenelläkään muulla tällaista??? Vai olemmeko sit ainoa perhe tässä maassa joka ei todellakaan saa lapsilleen mitään kuria :((((
Eli ilman syytäkin. Mustasukkaisuutta, huomionhakua. Meillä auttaa, kun isompi on päiväkerhossa, ja saa siellä kavereita, eikä turhaudu niin kovin kotona. Ja sitten muuten sitä huomiota kummallekin tasapuolisesti.
Ja jos on väsyneitä, nälkäisiä ja vieraita, ja rytmit menee pieleen, niin heti nuo reagoi meillä ainakin että alkaa tolkuton riehuminen johon ei tepsi mikään. Ulos vieminen tai vieraan pois lähteminen, tai sitten vaan riitapukarit erilleen, ja molemmille omaa huomiota. Usein ku on vieraita, niin se lasten huomioiminen jää pakosti vähemmälle. Myös sen rakkaan mummon kyläillessä.
Mutta ei pidä sallia mitään isompaa riitaa ja fyysistä satuttamista tietenkään. Minusta oli hirveä katsoa, kun vähän isommat lapset tutulla riehuivat ihan hulluna, ja äiti antoi. Piipitti vaan, että ei saa ja jatkoi lehden lukemista. Ja tuloksena oli, että kun toinen kuristi toista tyynyllä ihan ilman syytä, ja sitten kun alla oleva pääsi puristuksesta nipistämällä ja tukistamalla, niin mottasi toista nyrkillä silmään. Ei näin.
lapset olleet pari kuukautta päiväkodissa ja mielestäni tilanne onkin nyt vähän rauhoittunut kun eivät ole 24 h vain kahdestaan. Päiväkodissa eivät juurikaan riitele tai ei ainakan meille ole siitä sanottu vaikka on kysytty. Joskus jotain pientä on ollut. Ja illatkin on parempia verrattuna siihen mitä oli silloin ku oltiin vain kotona.
Sitä itsekkin vähän pelkään että jos tätä jatkuu vuosikausia (nyt ollut kuitenkin jo lähes 2v) niin tuleeko itsestäkin " välinpitämätön" eikä jaksa enää kieltää ja puuttua :(( Nyt puutun kyllä joka kerta mutta välillä mietityttää että pitääkö otteita tiukentaa. Nyt tuntuu että parhaiten menee ohi " hellällä kädellä" eli kieltämällä ja juttelemalla mutta jos lujentaa otteita niin riehunta pahenee. Mutta pahenisko se vain vähäksi aikaa ja loppus sit kokonaan????
Eilen taas poika (esikoinen) raapaisi riidan yhteydessä tyttöä (kuopus) kädestä niin että nahka lähti eli tuli kunnon naarmu :(( Mutta poika säikähti heti itsekkin, pyysi anteeksi, puhalsi ja haki laastarin (oli aika hellyttävää jo sit...) vaikka ei ollut niin paha jälki että oikeasti ois mitään laastaria tarvinnut. Mutta tällaista meillä kuitenkin...
Alkaa vähän jo väsyttää kun tuntuu että ei muuta jaksa ajatellakkaan kuin että mitä pitäisi tehdä!!!! Mutta onhän näitä aikoja ollut ennenkin ja ne menee sit taas ohi... Onneksi on tämä netti niin saa tänne purkaa tuntojaan ;D
Meillä on kaksi poikaa, vanhempi pian 4 ja nuorempi 2,5 v. Ja meillä tapellaan päivittäin! Tosin myös halaillaan ja joskus jopa pussaillaankin. Rauhallisinta kotielämä on silloin, kun vain toinen vanhemmista on paikalla. Isin tuleminen töistä kotiin aiheuttaa yleensä riehuntapiikin, kun molempien pitää varmistaa huomion saanti.
Isovanhempien vierailu on useimmiten myös aika riehakasta. (Siis lapset riehuvat, eivät isovanhemmat ;-) Itse olen ainakin päätellyt, että se johtuu yhdistelmästä lapset haluavat varmistaa kumpikin riittävästi huomiota itselleen ja isovanhemmat eivät halua/osaa komentaa lapsia, kun näkevät niitä niin harvoin. Lopputulos on, että pojat tönivät toisiaan, lyövät toisiaan leluilla, purevat ja varsinkin isompi pelottelee pienempää karjumalla kuin leijona.
Ymmärrän alkuperäisen epätoivoa, että eikö kenelläkään muulla ole samanlaista. Poikien serkut ovat kaikki ainakin 5-vuotta vanhempia kuin pojat, joten osaavat jo käyttäytyä. Samoin tuntuvat isovanhemmat kokonaan unohtaneen, että muut serkut, saatika omat lapset, olisivat ikinä tapelleet fyysisesti. Viimeksikin meinasi hermo mennä, kun oma äitini kirkkain silmin väitti, että minä ja sisarukseni " emme ikinä" lyöneet toisiamme. Alle kouluikäisestä omat muistikuvat ovat toki aika hämäriä, mutta muistan kyllä fyysistäkin matsia olleen.
Meilläkin on ihan sama juttu, esikoinen ja keskimmäinen (poikia, 3.5v ja 5v) riitelevät kausittain ihan kauheasti ja sitten on taas pitkään rauhallisempaa. Onneksi kumpikin kohtelee vauvaamme tosi kivasti oikeastaan aina, keskenään vaan ovat kuin kissa ja koira.
Meilläkin on " riitakausina" puremista, raapimista, nipistelyä, isompi pelottelee pienempää jne jne, koko repertuaari. Kova kuri ja komentaminen / huutaminen vain pahentavat asiaa. Meillä on käytössä muutama keino jolla riitelyä on saatu vähennettyä (kunnes uusi kausi taas on alkanut):
Ensinnäkin sisarusten erottaminen toisistaan. Molemmat eri huoneisiin, ja yritän välttää tässä rangaistuksen makua eli lähetän heidät " leikkimään rauhassa" eri huoneisiin ja selitän että jos ei kerran toista satuttamatta yhdessä osata leikkiä niin sitten on leikittävä erikseen,
Toiseksi meillä on käytössä sellainen tarrataulukko. Jos päivä on sujunut niin ettei kukaan ole vahingoittanut ketään, saavat lapset illalla tarran. Kun tarroja on kerätty tietty määrä, saavat lapset valita seuraavana viikonloppuna jonkun kivan jutun joka sitten yhdessä tehdään. (esim uimahallireissu tai vastaava.)
Ihan " akuutissa" tilanteessa meillä on jäähypaikat käytössä. Ja molemmat riitapukarit joutuvat yhtä aikaa, yhtä pitkäksi ajaksi jäähytuolille.
Itsekin muistan tapelleeni veljeni kanssa ihan fyysisestikin vielä kouluiässä, ja toivon sydämeni pohjasta ettei meillä tapeltaisi niin kauaa, se on ihan kauheaa kun lapset vahingoittavat toisiaan :(
että mummosta pahimmat ovat olleet kun isompi löi pienempää kovalla kirjalla päähän, painoi tyynyllä sohvaa vasten että pienempi huusi naama sinisenä ja kun isompi piirsi mummolassa kynällä seinään (mummo oli antanut kynät mutta vahtiminen jäi...).
Eli en näitäkään kyllä hyväksy/salli mutta aina ei ehdi heti väliin... Ja asiat on perään selitetty ja anteeksipyydetty... Ton tyynylläpainamisen jälkeen oli arestissa...