Ticket myyntiin Stockmannille
Kävin tänään Helsingin keskustan Stockmannilla, kertoivat, että Tickettiä on tulossa myyntiin jo keväällä. Lisäksi ovat luopuneet Quinnyn myynnistä ja ottaneet tilalle Britaxin rattaat, kyselin josko Verve-rattaita olisi tulossa myyntiin, mutta eivät ainakaan vielä tienneet.
Kommentit (7)
laitoinkin viikolla johonkin toiseen ketjuun: keskustassa Stokkalla myyjä sanoi, että heille tulee tänä keväänä vain Reiman haalareita (siis luopuneet Remusta ja Rasavillistä). Ticketin takkeja on jo, mutta haalareita tulossa vasta syksyllä.
mutta minusta on ihan kurjaa, että Stocka luopuu hyvistä suomalaista ja ottaa tilalle Ticketin. Minä olen tehnyt näissä vaateasioissa yhden päätöksen ja se on se, että ostan lapselleni kotimaiset ulkopuvut. (Sitten voi _vähän_ paremmalla mielellä ostaa halpoja sisävaatteita vaikka ruotsalaisesta ketjusta...)
Väreinä lime, pinkki (fuksia), armyvihreä ja tummansininen. Jotain fleecevuoria niissä oli. En sen kummemmin tutkinut. Hinnat n. 60 euroa. Housuja näihin ei ollut eikä kuulema tule. Olivat saaneet erän virheellisä housuja. Tässä tällainen suuntaa antava tieto sitä kysyneelle.
hillariina:
mutta minusta on ihan kurjaa, että Stocka luopuu hyvistä suomalaista ja ottaa tilalle Ticketin. Minä olen tehnyt näissä vaateasioissa yhden päätöksen ja se on se, että ostan lapselleni kotimaiset ulkopuvut. (Sitten voi _vähän_ paremmalla mielellä ostaa halpoja sisävaatteita vaikka ruotsalaisesta ketjusta...)
Mun mielestä on hurjan kurjaa että kotimaiset vaihtoehdot, Rasavil etunenässä, on aina niin kamalan rumia :( .
ja kävi kyllä mielessä, että näissä takeissa on tullut joku virhe kun kokolappuja on ommeltu ja kiinnitetty. Koko 104cm/4 years oli samankokoinen kuin Reimatecin 128cm (8-vuotiaan) takki!!!! Noin isoa kokoeroa ei selitä enää mikään reilu mitoitus tms. Reimatecitkin on reiluja! Hinta Ticketille Stokkalla oli 62e tai 62,90e.
Stine:
Toi on muuten totta. Kävin oikein tarkistamassa tilanteen niiden nettisivulta, ja on kyllä aika rumiluksia. Tosin tämä Laaru kyllä menisi omalle taaperoiselleni. Kivan lapsellinen minun makuun.
http://www.rasaviltuote.fi/html/laaru.html