nk. " vaikea temperamentti" - äidin aatoksia

Sinulla ei ole ollenkaan syytä tuntea itseäsi huonoksi äidiksi, kun tällaisia mietit! Päinvastoin!



En voi tarjota sinulle paljoa vertaistukea, kun meidän pojan temperamentti on toisenlainen (taitaa olla sekoitus haastavaa ja helppoa :). Mutta MLL:llä on minusta sivuillaan hyvä kirjoitus aiheesta:

http://jkk.mll.fi/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy/jokainen_on_yksilo.php



Nuo ympäristön paineet ovat kamalia. Koeta jaksaa lapsesi tukena niitä vastaan ja tuki ulkopuolisten suut jollain tavalla. Lapsilla on oikeus olla sellaisia kuin ovat. Kaikki aikuisetkaan eivät ole ulospäin suuntautuneita, miten sitten lasten pitäisi olla?



Sitä paitsi lapsesi temperamentissa on " helppojakin" puolia. Ujo lapsi ei ole ensimmäisenä kiipeilemässä jyrkille kallioille tai kurkistelemassa rotkoihin eikä juoksemassa päätäpahkaa vaaranpaikkoihin.



Mupsi

P.S. Minusta tuo " vaikea temperamentti" , jota joissakin kirjoissa ja netissä näkee, ei ole oikein hyvä nimitys. Haastava temperamentti on minusta kuvaavampi ja armollisempikin. - En tällä arvostele sinua, Eehe vaan tutkijoita, jotka ovat leimanneet lauman lapsi vaikeiksi.

Sieltä löytyikin paljon asiaa!!!



Pakko myöntää, että itsekin välillä koen, että temperamentti on vaikea eikä vain haastava. Lapsen itkukynnys on niin herkkä. Pienempänä hän aina heräsi itkuun ja sitä kesti aina suht pitkään. Onneksi tämä on jäänyt ja nykyään joskus herätään jopa ihan hyväntuulisina ja harvoin enää itketään herätessä. Välillä on vaikea jaksaa ottaa se ainainen " kiukku" vastaan. Tuntuu, että täällä palstalla suurin osa on " super-äitejä" , jotka aina jaksavat olla positiivisiä ja ajatella aina lapsensa parasta!

Poika 2v1kk ja omaa kyllä haastavan temperamentin juu. Juuri kuten ketjun aloittajalla. Itkukynnys on todella matala, kiihtyy nollasta sataan alta aikayksikön ja hermostuessaan (jos esim. kiellän) tarttuu naamasta jne. Mutta toisaalta on aika ujo, hitaasti lämpenevä herttainen poika. Minä olen itsekin ollut tosi ujo ihan lukioikään asti ja yläasteella tulin vähän jopa kiusatuksi tuosta syystä. Punastuin helposti ja siitähän oli hyvä kiusata lisää.



Ujouden kanssa olen ihan sinut, siis mitä poikaani tulee. Siinä on nimenomaan tuo hyvä puoli, ettei ole suuna päänä menossa joka paikkaan:) Pihalla ollessa poika on aika rauhallinen tapaus, tai siis uskoo kun sanon, että odota siinä, äiti käy sisällä. Ei ikinä karkaile tai säntäile autojen eteen.



Mutta tuo itku juttu. Sen kanssa olen ollut helisemässä alusta asti. Alkuun poika oli itkuinen, siis todella itkuinen, mahavaivojen (=allergiat) takia. Siihen lisättynä tämä luonne, niin huh huh. Jotkut päivät ovat täynnä kitinää, itkua ja vinkumista enkä minä ainakaan tahdo sitä jaksaa. Uskallan myöntää, että hermot siinä palaa itselläkin ja joskus ollaan ihan jaksamisen äärirajoilla. Mutta toiset päivät taas ovat helpompia ja poika on itse aurinko, niiden avulla kai tätä jaksaa;)



PItää taas kerran todeta, että ehkäpä nämä tapaukset ovat sitten teininä helpompia:)

Meillä kaksi poikaa, 3v ja alle 2v. Vanhempi on vieraammissa paikoissa hyvin tottelevainen tarkkailijaluonne, nuorempi taas menee päätäpahkaa joka paikkaan. MUTTA... nuorempi on aina ollut herkkis. Ensimmäinen 8kk nukahdettiin vain itkun kanssa. Minussa on roikkunut puolivuotiaasta asti, nyt rupeaa tuo roikkuminen helpottaa, kun opiskelujeni vuoksi touhunnut isin ja veikan kanssa keskenään. Mutta ensimmäistä kertaa jäi vasta eilen pihalle muitten kanssa, kun itse menin sisälle.



Itkuherkkyys on mieletön. Esim. heräsi unilta ja tuli syliini. Isi kysyu tapansa mukaan ottaako poika unimaitoa. Tällä kertaa ei halunnut, ei sanonut vaan puisteli vain päätään. Isi kysyi pari kertaa, ennen kuin hoksasi tulla katsomaan. Poika rupesi huutamaan sydäntäsärkevästi, kun ei ymmärretty häntä heti. Huusi noin puoli tuntia...

Samoin jos jokin ei onnistu, niin huuto alkaa (eivät tuon ikäiset kovin kärsivällisiä ole, mutta että niin helposti...)



Omissa sanoissa saa olla tosi tarkka ja kuunnella toista tarkkaan. Vanhempi jaksaa toistaa sanomisiaan muutaman kerran, nuorempi taas suuttuu nopeasti jos ei heti ymmärrä (poika puhuu jo hyvin). Ja nimenomaan kun on juuri herännyt/vähän jo väsy.



Oikeastaan olen asiaan jo tottunut, lapset ovat erilaisia.

Meillä tuntuu että sinun mainitsemasi ujous ja matala ärsykekynnys osuvat eri lapsille. Esikoinen ei ole ujo, vaan nopeasti asioihin mukaan menevä ja innostuu helposti, mutta hän myös reagoi helposti asioihin natisemalla ja itkulla. Keskimmäinen on sitten tuo ujo ja hitaasti lämpiävä, mutta todella kovapäinen ja ei ärsyynny kovinkaan helposti. Eli samoja ominaisuuksia tuntuu löytyvän kuin teiltä, mutta eri lapsista.



Minullakin tuntuu olevan helpompi suhtautua ujouteen (ainakin taaperoiän jälkeen) kuin jatkuvaan natinaan/itkuun. Tuo kovapäisempi lapsi ei tunnu tarvitsevan niin paljon herkkyyttä käsittelyyn, kuin tuo kaikesta " herneen nenäänsä vetävä" lapsi- hänelle täytyy miettiä miten asiat ilmaisee. Toisaalta taas uusien asioiden kanssa tuon kovapäisen, mutta ujon tapauksen kanssa mietin tarkkaan miten asiat hänelle esitän/markkinoin, kun temperamenttisempi innostuu kaikesta uudesta.



Tuntuu välillä että lapset opettavat minua käytöksellään, siis huomaan aina tehneeni virheitä. Näistä sitten yritän ottaa opikseni etten seuraavalla kerralla tekisi samoin. Ja tarpeeksi pitkään kun nuo opettavat niin aina opin jotain. En osaa jotensakin pitää lapsia vaikeina, vaan vaikeus on sovittaa oma temperamenttini lasten kanssa yhteen. Eli taitaa enemmän olla kyse minun temperamentistani ja sen vaikeudesta (tai kypsymättömyydestäni) kuin lasten. Tunnistan jotenkin tuon esikoisen käytöksestä oman temperamenttini ja kakkosen käytöksestä enemmän miehen temperamentin; ja oman temperamenttini kanssa olen enemmän heikommilla toimiessani kuin miehen.

Meillä on kolme lasta, joista esikoisella kauniisti sanottuna " haastava tempperamentti" . Hän on vilkas, ulospäinsuuntautunut, jatkuvaa huomiota kaipaava, ärsytyskynnys matalalla ja kun huono tuuli iskee päälle (ja se tulee usein) on siitä vaikea päästä eroon. Valitettavasti on vielä lisättävä, että ikää lapsella on jo 9v.



Äidin hermot on kovilla. Seesteisempiä kausia on aina välillä, mutta sitten taas hankalampaa, kun joka asiasta väännetään kättä.



Eniten mietityttää tälläisen lapsen tulevaisuus, taitava ja älykäs on, mutta kun ne hyvät piirteet niin helposti peittyvät huonojen alle :(

silmänräpäyksessä. Ja jos kiukku iskee (ja se iskee usein) ei kiukusta tahdo päästä eroon. Mutta toisaalta pojalla on myös tuo hurmaava puoli joka saa hymyn kaikkien huulille. Meillä tietysti helpottaa tilannetta se että poika ei ole villi eikä myöskään ujo päin vastoin. On vain määrätietoinen, itsepäinen ja kovaä ääninen lapsi joka osaa koetella vanhempien hermoja. Aina ei meinaa jaksaa mutta silloin poika toiseen tilaan jotta äiti saa rauhoittua ja äiti miettii niitä hetkiä kun poika on ihana.



Meillä myös 6v. tyttö joka on myös tavallaan vaikean temperamentin omaava. Tyttö on kovin rauhallinen ja kiltii ns. suorittajatyyppiä. Toisaalta tämä neitokainen on todella passiivinen ja haluton tekemään yhtään mitään, huonosti innostuva ja eteenpäin tuupattava. Hän on myös ujo ja hitaasti lämpeävä. Itku on herkässä ja tyttö pahastuu pienistäkin asoista. Ei ole kovin omatoiminen missään vaan vaatii jatkuvaa ohjausta. Tuo passiivisuus ja ujous tekee tytön elämästä välillä todella hankalaa ja samalla aiheuttaa äidille stressiä. Onneksi nyt ollaan saatu apua terapiasta ja siellä selvisi että tytöll on myös tuntoyliherkkyyttä joka voi selittää monia asioita. Terapeutti sanoi että tytöllä on mielenkiintoinen persoona joka herättää paljon kysymyksiä. Saatiin neuvoksi käyttää paljon huumoria eri toimissa.



Kolmas lapsemme onkin onneksi ns. helppo temperamentinen ja näin ollen lapsistamme se jolle ei tule koskaan hermostuttua. Vaikeaa tämä tasapainottelu on ja itselläkin välillä hermo menee mutta sitten lasketaan kymmeneen ja yritetään uudelleen.