Näkemyksiä imetyksestä

Aika samallainen oli eka imetykseni. Tosin synnytys ja toipuminen nopeat ja helpot. Maidon nouseminen kesti 6 vrk ja vauva sai lisämaitoa eli kiintyi pulloon. 8 kk eri asteisia rintaraivareita ja osittaistaimetystä. 8 kk ikäisenä ei itkua, ei raivoa vain käänsi päänsä poissa kun rintaa tarjosin. Itseasiassa kamalampi tilanne kuin tempova ja raivoava vauva, ymmärsin heti imetyksen olevan silloin ohi. Neuvolan ja synnytyssairaalan tuki heikkoa, imetystukilistan avulla sain jatkettua imetystä noinkin kauan. Osittain omakin vika, kun näin jälkikäteen ajattelen, tartuin turhan helposti tuttipulloon; pelkäsin, ettei vauva saa tarpeeksi ruokaa. Vertaistukea sain kaverilta, jolla oli puoli vuotta vanhempi vauva ja sama tilanne. Jos kilometreissa laskisi meidän keskustelut, kertyisi niistä satoja kilometrejä; lähes päivittäin teimme pitkiä vaunulenkkejä ja paasasimme aiheesta.Hänellä oli takana vaikea synnytys. Jonkin verran jouduin selittämään tilannettani.

Nyt toinen imetys ja 5,5 kk täysimetystä takana, ei pisaraakaan muuta kuin rintamaitoa rinnoista, ilman tuttia ja tuttipulloa. Kiistatta siis täysimetetty ( Ei iso juttu muille kuin mulle.) Nyt selitän enemmän, miksi poika ei syö pottua ja on niin iso. Ei siis koskaan hyvin, aina saa selittää. Vielä 2,5 vk ja sitten syödään kunnolla. Nyt sain hyvät neuvot sairaalasta ja neuvola imetys myönteinen; kunnon tuki. Ei uskoisi, että sama paikka, tosin eri terveydenhoitaja.

Imetyksen epäonnistuminen on suru siinä kuin muukin suru ja se on surtava pois. Itselläni se otti aikanaan aika koville. Paremmalla onnella ensi kerralla ja hyviä lapsia kasvaa korvikkeillakin.

Mulla oli kans imetys alusta asti kivinen tie. Tein vielä sen virheen että en sairaalassa tajunnut pyytää apua vaan yksin itkin vauvan kans yöt läpeensä ja koitin saada tissiä suuhun. En oikeestaan osaa edes sanoo miksi se imetys sitten loppui, reilut 3 viikkoa sitä kesti. Vauvan ensimmäinen ateriakin tuli pullosta koska mä olin taju kankaalla (tyttö syntyi hätäsektiolla).



Imetys onnistui jotenkuten rintakumeilla, imetin tunnin kerrallaan ja silti tyttö itki lisää!! Siinä tilanteessa oli todella helppo tarttua korvikkeeseen, vauva oli tyytyväinen ja niin oli äitikin. Kun siirryttiin pelkkään korvikkeeseen, molemmat oli tyytyväisiä elämään ja oli kaikin puolin mukavaa!=)



Neuvolas tähän ei oikeestaan sanottu yhtää mitää. Kuitattiin vaan että korvikevauvat on yhtä hyviä ihmisinä kuin tissistä eväänsä saaneet. Ja niinhän se on!! Onneksi tämän tajusin enkä jäänyt poraahan asiaa jolle ei mitään voinut.



Tänään oltiin neuvolassa ja täti kysyi onko vauva sairastellu, mitään ei oo ollut eli tekis mieli haistattaa pitkät kaikille uteliaille mummuille jotka suureen ääneen taivastelee että kun lapselle ei tissiä anneta, sairaaksihan siinä kuulemma tulee! No ei meidän vauva vaan...=)



Eli mummut, jos luette tätä nii antakaa mun olla äiti niinku mä parhaaksi näen!!



Miisa84 & Tyttö 5 kk.

Esikoisen kohdalla: Vauva oli ensin viikon verran teholla tulehduksen vuoksi. Pumppasin hänelle 3h välein maitoa, muttei sitä tullut koko aikana paljonkaan. Vauvan imuteho oli huono, ja tasaisten rinnanpäiden vuoksi jouduin vielä käyttämään rintakumia. Kotiuduttiin, ja vauva huusi naama punaisena nälkää rintojen jälkeen. Koskaan ei suostunut imemään kovin kauaa, jos maitoa ei tullut enää kunnolla. Siispä pumppasin vähän väliä, imetin ja annoin lisämaitoa. Maidon määrä ei noussut, eikä sitä tullut koskaan tarpeeksi. Join, söin ja pumppasin, mutta maito ei lisääntynyt. Opetin lapsen eroon rintakumista 6-viikkoisena, opin hampurilaisotteen ja imetys oli helpompaa. Ympäristö lateli vinkkejä aasta ööhön, miten saisin maidontuotannon paremmaksi. Kokeilin kaikki tuloksetta. Lopulta stressin seurauksena sain nokkosrokon. Päätin lopettaa imetyksen (tuli enää vain noin 30ml, ja muksu joi vain näytiksi alkuherumisen) 2,5kk jälkeen. Minua helpotti tuttavan sanat " anna vaan korviketta ihan huoletta, kyllä silläkin terveitä lapsia kasvaa" . Vauva sai vihdoin iloisen äidin.



Kaksoset: Imetys alkoi heti sujua aivan eri tavalla. Isompi poika imi heti ihan kunnolla ja hartaasti! Näin ei ollut esikoinen tehnyt koskaan. Pienemmällä oli huono imuteho ja vaikeuksia ottaa rintaa suuhun. Sairaalassa pojat saivat lisämaidon jokaisen imetyksen jälkeen. Rintakumin jouduin ottamaan käyttöön, kun rinnat paisuivat kivipalloiksi. Isomman sain siitä helposti eroon. Pienemmän vasta myöhemmin opettamalla. Hiljalleen maito lisääntyi ja sitä olisi varmaankin riittänyt hyvin yhden tarpeisiin. Eli lisämaitoa meni, varsinkin, kun en pysty imettämään yhtäaikaa. Olin onnellinen, kun pojat söivät rintaa hyvin. Tajusin, miten huono esikoinen oli ollut imemään. Yritin taas nostaa maidon määrää kuitenkin, imetin tiheästi ja pumppailin lisäksi. Maito ei lisääntynyt taaskaan. Nyt pojat ovat 4kk ja osaimetän edelleen. Imetys on kait hiljalleen hiipumassa, sillä en jaksa enää pumpata (ja pestä sitä pumppua!), eikä aina ehdi imettämään. Kolmen pienen lapsen kanssa, kun on kädet muutenkin täynnä töitä. En kyllä enää ota stressiä imetyksen päättymisestä, ihan hieno saavutus, jos tämän poppoon saan edes muutoin hoidettua :D

Mulla kävi esikoisen kanssa niin että kun synnytys oli kestänyt jo 20 tuntia päädyttiin kiireelliseen sektioon. Olin päättänyt imettää ja olin siinä oletuksessa että vauva todellakin ryömii rinnalle ja rupeaa imemään, näin ei kuitenkaan käynyt (ylätys yllätys).

Tuli hurjana shokkina se, kuinka paljon imetystä joutui opettelemaan, neuvolassa tästä ei oltu puhuttu. No mulla sitten sektion takia pamahti kohtutulehdus ja katetrista rakko tulehdus joka levisi munuaisiin. Siitä seurasi kova kuume ja lääkekuurit. Jo synnytys sairaalassa pojalle annettiin pulloa ilman mun lupaa ja se tottu siihen, en myöskään jaksanut imettää öisin, joten maito rupesi loppumaan. Lääkekuurien takia maito varmaan maistuikin ihan hirveältä kun mulla oli itselläkin suussa sellainen lääkemaku.

Imetin 6 viikkoa rintakumilla ja se oli yhtä tuskaa! Imetyksestä puhutaan että se on äidin ja vauvan ihanaa yhdessä oloa, mutta meillä molemmat itki kun yritin väkisin tunkea tissiä suuhun. Lopulta tein päätöksen lopettaa imettämisen ja sen jälkeen todella meillä oli ihania ruokailu/hellimis hetkiä yhdessä :)

Muilta ei tullut pahaa kommenttia, oikeastaan päinvastoin, kaikki ymmärsivät miksi lopetin imettämisen. Pahin oli minä itse, jotenkin syytin itseäni " epäonnistuneesta" synnytyksestä ja imetyksen lopettamisesta vaikka järki sanoi ettei muuta vaihtoehtoa ollut.

Nyt meillä ihana 4 vuotias joka on kasvanu ja kehittynyt mitä mainioimmin :)

Kuopusta (5kk) olen nyt täysimettänyt tähän saakka ja kohta on kiinteiden vuoro, olen onnellinen että tämä imetys on onnistunut hyvin ja meillä on nyt niitä ihania imetyshetkiä joita niin kaipailin esikoisen kanssa. Nyt kun miettii niin esikoisen kanssa oli siinä mielessä helpompaa, että häntä pystyi ruokkimaan kuka vain ja meillä oli mahdollisuus käydä esim.leffassa, kun tämä pikkukakkonen ei huoli edes tuttia!

Hyvän äidin mitta ei ole imettäminen :) tärkeintä on laheisyys ja se että lapsi saa tarpeeksi ravintoa, oli se sitten pullo tai tissi tai vaikka molemmat:)

Tässäpä oli minun tarinani :)

Itselläni imetys ei myöskään alkanut vielä sairaalassa sujua vaikka luulin että vauva saa maitoa kun viihtyi rinnalla niin hyvin, mutta sitten selvisi että maito ei tulekaan vaan ruvettiin sitten antamaan lisämaitoa kun pojalla alkoi tulla keltaisuutta. Imetin sairaalassa rintakumilla ja jatkoin imetystä myös kotona vaikka ei sitä maitoa vieläkään oikein tullut. Lisämaidolla jatkettiin. Sitten yht äkkiä maito nousi ensin toiseen rintaan ja sitten toiseen...aikaa meni melkein viikko synnytyksestä ja rinnat oli niin kipeät että teki mieli itkäe aina syöttäessä. Nyt maitoa onneksi ainakin vielä tulee ja poika kasvaa hyvin.

Pohdin odotusaikana tätä imetysasiaa ja sitä jos se ei sujukkaan ja mietin molemmista asiosta niitä hyviä puolia. Esim. pulloa voi antaa myös isä ja äiti ei ole niin sidottu imetykseen...oma asenne auttaa, kun vaan jotkut ulkopuoliset osaisivat pitää suunsa aika ajoin kiinni...

Tiedän että en ollut hakemasi tyyppi koska en voi antaa vertaistukea sillä oma imetykseni sujuu muutaman mutkan ja sinnikään yrittämisen kautta (enkä tarkoita että jos vaan tarpeeksi yrittää niin kyllä se siitä, niinkuin moni väitää. Ei se vaan aina onnistu)

Pääasiahan kuitenkin on että vauvasi voi hyvin ja kasvaa, oli ruokana sitten tissimaitoa tai pulloa:)



Älä mieti imetystasiaa liikaa vaan teillä homma menee näin ja sillä siisti

Nauti ihanasta vauvastasi ja kaikista hetkistä hänen kanssaa, ei äitiytesi kärsi miillään tavalla vaikka et ole voinut imettää, ei se ole mikään hyvän äidin mitta!



Oikein hyviä vointeja sekä sinulle että pienokaisellesi:)



-äippä ja poika 7vko-

Oli pakko vastata, kun hyvä aloitus!



Haluan kannustaa siihen, että äidit näkisivät vauvat ja tilanteet kokonaisuuksina eivätkä talloisia toisiaan tai itseään vain siksi, että antavat korviketta. Kuten yllä sanottu, vauvat ovat aivan yhtä hyviä, imivät rintaa tai pulloa/korviketta. Ei se ole mielestäni äitiyden mittari, kuinka kauan imettää ja miten. Ja kysynpähän vaan, että kuka tunnistaa imetetyn tai pullovauvan... !?! Se rakkaus, hellyys ja huolenpito, jota vauva tarvitsee, annetaan kyllä ihan muuten kuin rinnasta. Muutoinhan isätkin olisivat " tarpeettomia" ja vauvalle haitaksi ;-P



Nostan kyllä hattua sille, miten olet kuitenkin noinkin kauan jaksanut yrittää, vaikka tilanne ollut kovin vaikea!



Ja sitten siihen, että imetetyt olisivat terveempiä kuin pulloruokitut... Itse en siihen usko, sillä tiedän tositerveitä " pullovauvoja" ja yhtälailla paljon imetettyjä kovasti sairastelleita. Eiköhän tähänkin asiaan mahdu monta totuutta ja se, jolla imetetty sattuu olemaan yleisterve, pistää helposti sen vain imetyksen piikkiin. Ja toisinpäin. Eiköhän kuitenkin tähänkin vaikuta perimät ja muut seikat ihan yhtälailla!



Olkaa äidit armollisempia toisillenne ja kannustakaa nauttimaan äitiydestä ilman turhia paineita. Rakkaus ja huolenpito kun kantaa läpi koko elämän, imetys ei... ;P

Meidän tarina:

Raskausaikana rinnoissa ei ollut mitään muutoksia: kuppikoko ei muuttunut, ei kivistystä, nännien väri tai koko ei muuttunut. Oma hormonitoimintani on aina ollut vähän sinnepäin, PCO-epäilyjä, lapsettomuutta, vauva sai alkunsa koeputkihoidolla. Raskausaikana lisäksi raskausdiabetes ja korkea verenpaine, johon lääkitys ei auttanut.



Synnytys käynnistettiin reilu kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Kahdeksan tunnin supistusten jälkeen lääkärit totesivat, ettei synnytys etene ja kun raskausmyrkytyskin pukkasi oikein kunnolla päälle, päättivät leikata. Vauvan sain syliini vasta melkein vuorokausi leikkauksen jälkeen. Tällöin yritin ensimmäistä kertaa imettää. Ensimmäisen kolmen päivän ajan kätilöt ohjasivat imetysotetta (jokainen vähän omalla tavallaan) useita kertoja päivässä, mutta vauva ei saanut kunnon otetta rinnasta. Saattoi imaista pari kertaa ja sitten päästi irti. Rintakumilla imetys onnistui jotenkuten. Sitten bilirubiinit kohosivat ja vauva joutui valohoitoon. Tällöin en voinut imettää, koska maitoa ei tullut kuin pari milliä ja sen imettäminen kesti tunnin. Hoidon ajan vauva piti saada alle puolessa tunnissa syömään 40-50 ml - korviketta siis annettiin. Tuolloin pumppasin joka neljäs tunti. Sairaalassa kätilöt olivat ammattitaitoisia ja tietoa sai jos älysi kysyä - minä en älynnyt. Edelleen ihmetyttää se, miksi en saanut vauvaa syliin sen jälkeen kun minut tuotiin heräämöstä synnytyssaliin. Vaikka raskausmyrkytys vielä hieman tärisyttikin lihaksia, olin silti kohtalaisessa kunnossa. Toisaalta ihmetyttää myös se, että kätilöt tai lääkärit eivät olleet huolestuneita siitä, ettei maitoa tullut kuin pari hassua milliä (syöttpunnitus 4. päivänä: +5 g) eikä maito ollut noussut sairaalassa vietetyn viikon aikana. Silloin alussa saatu lääkitys tai kunnollinen ohjaus ja neuvonta olisi saattanut auttaa. Kun pyysin lisämaitoa, kukaan ei kertonut minulle kuinka paljon maitoa olisi vauvalle pitänyt antaa eikä kysynyt kuinka paljon sain imetettyä. Kun jouduimme valohoitoon sain tietää, että olin syöttänyt vauvaa aivan liian vähän! Olisimmeko ehkä välttäneet valohoidon, jos vauvan saamaan maitomäärään olisi kiinnitetty huomiota?



Maito ei noussut missään vaiheessa. Ihmettelin, kun melkein kaikki kaverini sanoivat, että sitten rinnoissa kuumottaa ja rinnat ovat kuin pallot ja maitoa tihkuu ja liivinsuojuksia tarvitaan. Kolme viikkoa odottelin tätä nousun tunnetta, ei tullut. Loppujen lopuksi imetysliivejä ja liivinsuojuksia ei tarvittu kertaakaan.



Kotona jatkoin tiheää imettämistä vielä reilut pari viikkoa. Rintakumi oli kovassa käytössä. Imetin tunnin, vauva nukkui 15-30 min, imetin taas tunnin jne. Vauvan oli todella hankala saada otetta rinnasta kuminkin avulla, joten kun olin vartin huudattamisen jälkeen saanut vauvan imemään, jouduin olemaan täysin liikkumatta koko imetyksen ajan samalla koko ajan painaen rintaa, että vauva sai hengitettyä nenällään. Nukkumista ei voinut ajatellakaan ja hyvin nopeasti kaikki lihakseni olivat aivan jumissa. 3-4 kertaa vuorokaudessa annoimme korviketta pullosta, että sain hengähtää tai nukkua edes pari tuntia.



Sitten alkoivat ilmavaivaitkut, vauva huusi suoraa huutoa, kun imetettäessä meni ilmaa vatsaan. Päätimme miehen kanssa, että annetaan pelkästään pulloa, minä pumppaan ne vähät maidot mitä tuli. Maitoa tuli tässä vaiheessa pari desiä päivässä (8 krt/pv, n. 30 ml/krt). Ilmavaivat loppuivat pulloruokinnalla kuin seinään. (Sitten kohta alkoivat pulauttelut, rintamaito vetisimpänä tuli takuuvarmasti pulautuksena ylös. Vaihdoimme Tutteli Omeoon, se hieman auttoi.)



Vuokrasin kotiin kunnon sairaalatasoisen sähköpumpun, jolla sitten pumppasin reilu pari kuukautta, kunnes vauvalla oli ikää 3,5 kk. Alussa yritin kerran-pari päivässä myös imettää, mutta melkein aina nämä yritykset olivat sitä, että puolisen tuntia vauva itki kun yritin saada rintaa suuhun. Yleensä vauva ei suostunut imemään ollenkaan ja hikisinä ja itkuisina annoin lopuksi pulloa.



Noin 6 vkoa synnytyksen jälkeen, eli aivan liian myöhään, sain neuvolalääkäriltä Metopram-kuurin, joka ei enää auttanut maidon määrään. Lisäksi " imetysurani" aikana join kahta erilaista imetysteetä, join kotikaljaa, söin fenugreek-tabletteja ja käytin rintaöljyä. Mikään ai auttanut. Kun vauva oli n. 3,5 kk totesin, että tässä se nyt sitten oli, enää en jaksa istua neljää tuntia päivässä pumpun ääressä, varsinkin kun rintamaito ei edes kunnolla pysynyt vauvan sisällä.



Neuvolatätini on ollut erittäin ymmärtäväinen. Hänen kanssaan katsoimme imetysotetta, hän on neuvonut eri korvikkeissa jne. Onneksi myös kaikki kaverini ja sukulaiseni ovat ymmärtäneet, että kaikilla imetys ei onnistu. Yllättävän monella heistä (erityisesti sukulaisista) on ollut myös ongelmia maidon riittävyyden kanssa. En siis ole kokenut missään vaiheessa arvostelua kavereiltani, sukulaisiltani tai mieheltäni. Itse olisin vain niin kovasti halunnut imettää, siksi imetyksen " epäonnistuminen" on ollut itselleni hankalaa hyväksyä.

Itsellä ei varsinaisesti tästä kokemusta, mutta toisenlaisesta arvostelusta kyllä, eli siitä että imetän vielä pian vuoden täyttävää poikaa.



Tuntuu, että imetyksestä on tehty jo liian iso juttu. Teki niin tai näin, niin arvostelijoita löytyy. Ihan sama imettääkö vai ei, niin kyllä jollakin löytyy sanomista.



Saa olla aika hyvä itsetunto varsinkin uutena äitinä, että kestää kaiken sen arvostelun, mitä saa kokea.



Sovitaanko niin, että me emme ainakaan sorru moiseen vaan hyväksytään erilaisia tapoja toimia ja olla äiti?:) Etenkään, kun kaikkiin asioihin ei voi itse vaikuttaa!



Tsemppiä kaikille äideille, imetti tai ei. Se ei tosiaankaan ole hyvän äitiyden mittari. :)

Asia oli alkuun tosi vaikea hyväksyä, etenkin kun kahden isomman kohdalla imetyksessä ei mitään ongelmia. Olin valmistautunut imettämään, hankin imetysliivit ja -paitoja raskausaikana jne. Lapsellamme olikin suulakihalkio, mikä esti imetyksen koska alipainetta suuhun ei muodostunut tarpeeksi. Pidin häntä aluksi rinnalla " imemässä" mutta maidon hän sai pullosta. Alku oli rankkaa kun lypsin maitoa 3h välein, ja vasta kun siirryimme kokonaan korvikkeelle saatoin tehdä surutyöni imetyksen onnistumattomuuden takia.



Minulla tämä tilanne hieman eri kuin monella muulla, koska missään en ole joutunut perustelemaan pulloruokintaa, imetyshän oli fysiologisesti täysin mahdoton vaihtoehto! Neuvolasta sain tukea maidonpumppaamiseen ja pulloruokintaan. Rinnalla pitämistäkin kannustettiin, koska se ihokontakti auttoi maidonerityksessä. Kun päätin lopettaa pumppaamisen maidon vähennyttyä niin sain pelkästään kannustusta siinäkin, koska oma jaksaminen oli tärkeintä.



Alkuun minusta tuntui todella pahalta kaikki imetysmyönteisyys, esim vauvalehdestä hypin kokonaan yli jutut jotka vähänkin käsittelivät imetystä. Syksyllä tälläkin palstalla oli muutama imetysmyönteinen ja hieman ehkä fanaattinenkin pino imetyksen hyödyistä ja pulloruokinna haitoista, ja ne kyllä satuttivat. En missään vaiheessa ole tuntenut olevani huonompi äiti, enkä ole kohdannut missään arvostelua pulloruokinnasta. Muutamat katseet toki olen osakseni saannut kun ruokin alle kuukauden ikäistä vauvaa julkisesti pullosta. Myöhemmin en enää ole kiinnittänyt tälläisiin asioihin mitään huomiota, joten en tiedä vieläkö niitä katseita tulee :-)



Nyt olen niin sinut asian kanssa, että voin taas lukea imetyskeskusteluita ilman harmistumista tai artikkeleita imetyksestä, vaikkakaan aihe ei kauheasti kiinnosta.



Oli se syy imettämättömyyteen sitten mikä tahansa, niin muistetaanhan se, ettei imetys tee kenestäkään parempaa tai huonompaa äitiä tai ihmistä. Se on vain yksi tapa ruokkia lasta. Pullomaidolla kasvaa aivan yhtä hyvin ja yhtälailla terveitä lapsia.

Ihanaa huomata etten ole ainoa. Asia on ollut tosi vaikea, mutta olen pääsemässä siitä ylitse. Varsinkin se, että ne kaikkitietävät kommentit tulee useimmiten niiltä, joilla on asiasta vähiten kokemusta. Ihanaa, että meitä suvaitseviakin on. Ja Pygmi sinun kommenttisi myös kuinka äidit aina arvostelee toisiaan teki niin tai näin oli hyvä. Suurin osa kuitenkin parhaansa tekee lastensa hyväksi ja minäkin saan olla onnellinen tuosta ihanasta terveestä tytöstä. On niitä siis tärkeämpiäkin asioita murehtia :).

Ikävää, että olet joutunut kokemaan arvostelua. Itse imetin nyt tätä kuopusta kahdeksan kuukautta, ja olen siihen erittäin ja varsin tyytyväinen. Tuo pallerokin vaikuttaa tyytyväiseltä. Mulla kova pala oli aluksi se, että jouduin antamaan lisämaitoa jo 4 kk ikäiselle enkä päässytkään puolen vuoden täysimetykseen. Nyt tuo asia tuntuu hassulta ja kaukaiselta -triviaalilta myös. onneksi en tämän palstan ulkopuolella ole törmännyt mihinkään imetysarvostelijoihin. Itse asiassa huomasin välillä lukeneeni liikaa tätä palstaa. Aina kun joku kysyi imetyksestä ja kerroin omasta kokemuksestani, tarkkailin toisen suhtautumista. Ajattelin, että toisten tuomitseminen laiskoiksi ja itsekkäiksi imetyksen keston perusteella on joku yleisempikin trendi. Onneksi näin ei olekaan.



Äitiys on joillekin kuin joku uskonto. " Jo et ajattele ja toimi kuten minä, olet vääräuskoinen, tietämätön, itsekäs..."



ps. Ei ole tarkoitus tuomita tätä palstaa. Täältä olen saanut tarvittaessa vertaistukea, ajatuksenaiheitakin... valtaosiltaan täällä keskustellaan asiallisesti.

Meillä imetys loppujen lopuksi onnistui, vaikka keskosena syntynyt esikoisemme vietti päälle 5 viikkoa sairaalassa. Imetys sinä aikana oli hyvin rajoitettua vauvan voinnin takia ja siksi, että vauva tarvitsi jauhemaisia ravintolisiä. Kotona lisämaitoa oli aluksi annettava, jo lääkärin määräyksestä, ja kiinteät piti aloittaa 4-kuisena.

Tiedän, että väestötasolla imetyksestä/äidinmaidosta voi sanoa olevan hyötyä tietyissä asioissa, mutta tutkimuksista ei voi vetää yksilöä koskevia johtopäätöksiä. Ja jos imetys/äidinmaito ei syystä tai toisesta ola vaihtoehto, on turha murehtia sitä, että ruokkii lastaan toisella tavalla.

Alkuaikoina todella sattuivat jutut, joissa korostettiin imetyksen ja vierihoidon merkitystä varhaiselle vuorovaikutukselle ja vauvan hyvinvoinnille. Niin paljon on kuitenkin korvattavissa ja korjattavissa.

Mayella:

Alkuun minusta tuntui todella pahalta kaikki imetysmyönteisyys, esim vauvalehdestä hypin kokonaan yli jutut jotka vähänkin käsittelivät imetystä.

Oli se syy imettämättömyyteen sitten mikä tahansa, niin muistetaanhan se, ettei imetys tee kenestäkään parempaa tai huonompaa äitiä tai ihmistä. Se on vain yksi tapa ruokkia lasta. Pullomaidolla kasvaa aivan yhtä hyvin ja yhtälailla terveitä lapsia.

Itse huomasin ainakin kun tämä toinen syntyi. Esikoisen kanssa tapeltiin pari kuukautta imuotteen kanssa, eikä oikein meinannut imetys sujua. Tämä pikkukakkonen oli heti synnytyssalissa yli tunnin kiinni rinnassa kuin rapu;-). Voihan olla että esikoisen imetys oli jotenkin muovannut rintoja, mutta kyllä imutehossakin on eroa!



Esikoisen imetys lähti sitten sujumaan kyllä aikanaan, mutta kamalasti energiaa meni pelkkään siihen sähläämiseen jne., sitten vielä rintatulehdus päälle, tämän toisen kanssa kaikki sujuu kuin itsekseen! Niin ja tämä toinen on todella harvakseltaan rinnalla. Olen ollut vähän huolissanikin, mutta kun kasvaa kerran kunnolla niin uskottava se on että syö tarpeeksi. Taitaa joka lapsella olla ihan omanlaisensa " ruokailutavat" .

Itse vielä toistaiseksi imetän, osittain. Mutta imetyksen lopetus näyttäisi olevan ajankohtaista pian.



Imetys lähti alkujaan käyntiin takuten, matalien rinnanpäiden takia käytin rintakumia, josta kylläkin päästiin eroon kun neito oli 2 kk. Tytön paino ei missään vaiheessa noussut riittävän hyvin, tytön ollessa 2,5 kk aloitettiinkin sitten lisämaidon antaminen. Tästähän imetys tietysti kärsi tavattomasti, tyttö alkoi suosia pulloa. Otin rintakumin takaisin käyttöön, panostin maidon herumiseen ja riittävyyteen, ja tähän asti olen ihan hyvin saanut tuon osittaisimetyksen toimimaan.



Siitäkään huolimatta paino ei riittävästi nouse, tytöllä kun on allergioita, ja lääkäri käskikin lisätä lisämaidon määrää -> imetyksen määrä tietysti vähenee. Kiinteitäkään ei saa ottaa kuvioon mukaan ennen kuin selviää mistä tyttö oireilee. Eli siltä näyttää että imetystaipale loppuu kohtapuoliin.



Itselleni se on toisaalta kova pala, toisaalta helpotus. Paukut on ihan loppu koko homman kanssa, pahimmassa vaiheessa en ehtinyt muuta tehdäkään kuin imettää, antaa lisämaitoa pullosta, pumpata rinnasta stimuloidakseni rintaa ja pestä pulloja. Hulluksihan siinä meinasi tulla!



Lähimmät ovat tukeneet kiitettävästi ja olleet lähinnä huolissaan jaksamisestani. Neuvolasta olisin toivonut enemmän tukea imetykselle, neuvolan tätsä kun on lähinnä kannustanut siirtymään kokonaan korvikkeelle!



Samaa mieltä olen ettei se äitiä huononna jos ei imetä. Itse en halunnut heti luovuttaa, mutta niin se vaan on ettei imetys aina ota onnistuakseen, vaikka mitä temppuja yrittäisi. Kunhan vauva ja äiti voivat hyvin, se on tärkeintä!

Olipa helpottavaa lukea muiden kokemuksia. Silti huomaan, että jokaisella on tarve selittää, miksi imetys ei onnistu.



Vaikka imettämisen epäonnistuminen surettaa minua (tämänkin lapsen kanssa), olen silti päättänyt, että en selite asiaa muille. Sanon, että lapsi saa maitoa ja voi hyvin! Läheisimmät ihmiset asian tietävät samoin neuvolantäti, mutta kukaan ei ole tuominnut minua, päinvastoin ystävät ja neuvolantäti ovat lohduttaneet ja tukeneet.

Juuri niin, kaikki " epäonnistuneet" haluavat ja joutuvat jollain tavalla selittelemään imettämättömyyttään (minä itse mukaan lukien). Minullekin asia oli yllättävän kova pala, en ollut koskaan ajatellutkaan ettei homma sujuisi.



No, meillä poika syntyi niin reippaasti etuajassa että joutui viettämään elämänsä alun osastolla eikä koskaan jaksanut/oppinut imemään. Sai pumpattua maitoa pieniä määriä 1,5 kk ikään saakka, jolloin maidon tulo vain loppui. Kävin lääkärillä hakemassa lääkitystä, yritin saada apua neuvolasta jnejne. mutta apu oli lopulta aika olematonta.



Mutta mikä itseäni tässä asiassa eniten häiritsi oli myöhempi lastenlääkärin kommentti, että " eikö sinulle ole kukaan kertonut, että imetys onnistuu äärimmäisen harvoin, kun lapsi syntyy noin paljon etuajassa? No eipä kertonut, ei, olisi saattanut auttaa tätä äitiä olemaan masentumatta asian vuoksi.



Yksi kaverini ihmetteli, että miten ihmeessä voin olla niin vahva asian suhteen, itse hän kertoi aina suunnilleen itkevänsä kun kuulee kritiikkiä. Julma on tämä maailma.



No, minulla on nyt 1 v 9 kk vanha superterve poika (vaikka päivähoidossa onkin ja altis kaikille tartunnoille), korvikkeella kasvanut ja kiinteätkin on aloitettu 3,5 kk iässä neuvolan suosituksesta. Hyvin on kasvanut ja kehittynyt ja hyvä niin.



Voimia kaikille arkeen lapsen/lasten kanssa!

Jo heti kättelyssä...



Kolme lasta olen saanut ja kaikkien kanssa imetys on aluksi ollut todella takkuista. Korostan: TODELLA TAKKUISTA...ja kivuliasta. Jostakin syystä olen onnistunut saamaan lapsia, jotka nirhaavat nännit verille ja kaiken lisäksi imetys tekee rinnoistani todella kipeät ja arat. Tämä siis aina imetyksen alussa, ekat kaksi kuukautta, kunnes helpottaa ja alkaa sujua + kivutkin vähenevät.



Esikoisen aikaan minulla oli matalat rinnanpäät, ja sain kaiken lisäksi rajun rintatulehduksen kun kotiuduin sairaalasta viikonloppuna, ilman rintapumppua, huonosti imevän vauvan kanssa. Sain väärät lääkkeet ja viruin viikon verran niin korkeassa kuumeessa sängyn pohjalla, etten välillä ollut edes tajuissani. Huono alun jälkeen imetin kuitenkin esikoista 6kk ja lopetin neuvolan kehotuksesta kun aloin odottaa keskimmäistä lastamme.



Toisen lapsen kanssa imetys takkuili myös. Onneksi esikoinen oli imenyt minulle ne kauan kaivatut rinnanpäät :-) Nekin nimittäin venyvät mukavasti käytössä...Siinä missä meinasin tukahduttaa syöksymaidolla esikoisen, ei toinen saanut millään tarpeekseen.



Lopulta jouduin antamaan lisäruokaa jo 3kk ikäiselle ja tuolloin poika lopetti yösyömisetkin ja niin se vain imetys loppui. Minulla oli myös kova stressi päällä kun pojalla epäiltiin maitoallergiaa ja sehän hänellä sitten lopulta olikin + myöhemmin kotimaiset viljat päälle. Uskoisin, että stressaava elämäntilanne lopetti osaltaan maidon erittymisen. Imetin keskimmäistä 3½kk.



Kolmannen lapseni sain viime marraskuussa. Neiti on nyt 3kk ikäinen ja maitoa tulee riittävästi. Alku oli taas erittäin hankalaa. Rintatulehdus tuli taas heti kättelyssä, lisäksi rinnat olivat entistä kipeämmät ja sen tulehduksen jälkeen minulla on ollut niissä sellainen omituinen olo, jota en osaa selittää. Ihan kuin rintatulehdus pukkaisi päälle joka ilmansuunnasta. Joka tapauksessa, jos rinnoissa on jotakin epämukavaa, se totta vieköön heijastuu koko olemukseen.



Kaiken lisäksi ekat kolme viikkoa jouduin lypsämään maidon pulloon kun ei tuo kolmonen osannut imeä lainkaan/saanut otetta ylisuurista nänneistäni. Nännit olivat aivan riekaleina ja pulloonkin taisin kauhukseni muutaman kerran lypsää verta maidon sijaan. Lopulta olin lypsänyt itseni kierteeseen, jossa pesin ja keittelin pulloja suurimman osan päivästä ja yöllä vauva huusi vatsaansa kun sai pullosta ilmavaivoja.



Nyt ne alun matalat rinnanpäät ovatkin olleet liian suuret, kovat ja pitkät...vauva suorastaan taistelee niiden kanssa. Jo odotusaikana katselin, että mitä ihmettä niille on oikein tapahtumassa...? Synnytyksen jälkeen en voinut pitkään aikaan edes kuivata suihkusta tultuani rintojani pyyhkeellä kun tuntui, että hieron niitä santapaperilla tai vastaavalla.



Onneksi maitoa sentään riittää (vaikka vauva nukkuu 7h yöllä syömättä) ja aionkin tällä kertaa imettää niin pitkään kun sitä riittää, ainakin kiinteiden aloittamiseen pyrin vasta kun vauva on 6kk. Mitään paineita en asiasta ota ja lisäruokaa tarjoan hyvillä mielin, jollei maitoni riitä. Pääasia on, että lapsi kasvaa ja voi hyvin.



Nämä ongelmat voivat tuntua jonkun mielestä pieniltä, tuleehan minulta kuitenkin maitoa, ja kykenen imettämään, mutta eipä ole kivaa kun joka kerta menee yli 2 kk siihen, että imetys alkaa tuntumaan siedettävältä. Jollen olisi näin pitkämielinen ihminen, olisin luultavasti heittänyt leikin sikseen jo ekan muksun imetyksen jälkeen ;-)



Voin hyvin kuvitella miltä tuntuu, kun maitoa ei eritykään tarpeeksi. Ja tässä imetystä korostavassa yhteiskunnassa se todellakin lisää äitiyden paineita. Äidit muutenkin punnitsevat jatkuvasti mielessään, ovatko hyviä äitejä vai eivät, puhumattakaan itsensä syyllistämisestä. Anoppien suusta kuulee myös melkoisia sammakoita...aina siis löytyy joku, jonka mielestä teet jotakin väärin, imetit sitten lastasi tai et.



Sitä paitsi, esikoinen, jota olen imettänyt kauemmin kuin kakkosta, oli pienenä paljon sairaampi kuin pikkuveljensä, jota imetin puolet vähemmän aikaa. Imetys ei ainakaan minun lasteni kohdalla ole ollut tehokas suoja tauteja vastaan.



Tsemppiä kaikille! Ei ole äitiyden mitta siinä, imettääkö lapsiaan vaiko ei.



Kanelisokeri

Mulla taas on sellaisia omia ja muilta kuultuja kokemuksia, että keskosen imetystä pidetään niin mahdottomana, ettei siihen usein saa sairaalasta tukea edes pyydettäessä. Onnistumisista puhutaan harvoin, kun ei haluta painostaa äitejä. Neuvolassakin katottiin hoomoilasena, kun kerroin imettäväni.

Ei tietenkään ole tarkoitus, että äiti väsyttää itsensä pumppaamisella ja imetysyrityksillä ja ottaa asiasta kohtuuttomia paineita. Se, että vauva saa muutamankin tipan äidinmaitoa, varsinkin ternimaitoa, on hyödyllistä. Täysimetys on usein utopistinen haave, mutta hattua pitää nostaa osaimettäjillekin ja itse asiassa kaikille, jotka jaksavat pumppurumbaa kaiken sen huolen ohessa vähänkin aikaa.

Meillä imetys omalla tavallaan onnistui. Ja jälkeenpäin tajusin, että imetys oli ollut tärkeää nimen omaan mulle, koska olin ollut siinä hommassa korvaamaton. Kukaan muu ei pystynyt antamaan lapsellemme sellaista hoivaa. Vauvalle taas oli ihan sama, mistä ja mitä maitoa tuli.

Pompelmo:

Mutta mikä itseäni tässä asiassa eniten häiritsi oli myöhempi lastenlääkärin kommentti, että " eikö sinulle ole kukaan kertonut, että imetys onnistuu äärimmäisen harvoin, kun lapsi syntyy noin paljon etuajassa? No eipä kertonut, ei, olisi saattanut auttaa tätä äitiä olemaan masentumatta asian vuoksi.

Taas omia kokemuksiani. Mä olen hiukka pettynyt siihen, että tyyliin kaikissa valmennuksissa ennen vauvan syntymää ei koskaan mainita näistä vaikeuksista esim. maidon riittävyyden kanssa. Se kaikki tuli mulle niin suurena yllätyksenä. Mä olin oikeasti kuvitellut, että sitä maitoa tulee tyyliin suihkuten, enkä ollut kuullutkaan ettei kaikilla erity suuria määriä. Sairaalassa hormonihöyryissä ja väsymyksessä tunsin itseni ei naiseksi, sillä en kyennyt tarjoamaan lapselleni ruokaa(maito nousi 6 pv synnytyksen jälk), mietin jopa, että nyt mä en varmaan saa edes tuota vauvaa kotiin itselleni kun ei mulla ole ruokaa ;), heh jälkeenpäin hiukka mua on se huvittanut. Itkin vaan monta päivää, eikä se osaltaan auttanut asiaa ja koin, että en saanut tähän suruuni tukea silloin. Yksi kätilöistä tokaisi kun itkin, että päästäkää minut kotiin, muuten ei homma ala koskaan toimimaan kun koko oleminen pyörii imetyksen ympärillä, enkä saa edes tuntea iloa uudesta ihanasta lapsestani. Kätilö sanoi: niin.. sellaista se on kun lapsen saa, sitä keskitytään siihen...hän siis ajatteli, etten ollut valmis keskittymään lapseeni kun sanoin etten kestä kun kaikki pyörii vain imetyksen ympärillä. Olin ihan maassa. Eli kyllä pitäisi paremmin myötäelää niiden kanssa, joilla vaikeaa imetys. Tämä siis ruotsissa, imetyksen mallimaassa.